Tukevasti Fraasikiven–Kepposen linjalla

Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä pohtia, miten syvällä fraseologian, ideologian ja suoranaisen valheen suossa myös nykyisessä ulkopolitiikassamme eletään. Siteeraan huvin vuoksi seitsemän suomalaisen puolueen vetoomusta presidentti Kekkosen uudelleenvalitsemiseksi vuodelta 1977. Se kuului näin: 

”Kaikki vastuunsa tuntevat suomalaiset antavat tänä päivänä tukensa rauhaa ja kansainvälistä yhteistyötä lujittavalle ulkopolitiikallemme. Tämä yhdistää Suomen kansaa ja on kansainvälisen kehityksen turvana. Hyökkäykset ulkopoliittista linjaa ja sen perustana olevaa ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimusta vastaan on päättäväisesti torjuttava... Paasikiven–Kekkosen ulkopoliittinen linja, jonka vankkumattomana perustana on Suomen ja Neuvostoliiton kesken solmittu YYA-sopimus, luo puitteet myös vastaisuudessa harjoittaa rauhantahtoista, aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa...” (10.3.1977)

Sen, miten paljon maailma on muuttunut, huomaamme, jos katkelmaan vaihdetaan muutama sana. Nykyisen Eurooppa-politiikan mukainen versio voisi kuulua esimerkiksi näin:

”Kaikki vastuunsa tuntevat suomalaiset antavat tänä päivänä tukensa euromaiden letkuruokintaa ja siirtolaisuutta lujittavalle ulkopolitiikallemme. Tämä hajottaa Suomen kansaa ja on kansainvälisen romahduksen takeena. Hyökkäykset liittovaltiopolitiikkaa ja sen perustana olevaa Lissabonin sopimusta vastaan on päättäväisesti torjuttava... Stubbin–Kataisen ulkopoliittinen linja, jonka vankkumattomana perustana ovat Suomen ja Euroopan unionin kesken solmittu perussopimus ja sopimukset talous- ja rahaliiton vakaudesta, luovat puitteet myös vastaisuudessa harjoittaa rasisminvastaista, aktiivista kansallisvarallisuuden riistoa...”

Mitä eroa asioilla on? Muutama vuosikymmen sitten venäläiset yrittivät viedä suomalaisilta maan ja omaisuuden sodalla. Siinä epäonnistuttuaan he yrittivät viedä suomalaisilta vapauden omalla rauhanretoriikallaan.

Nykyään, kun EU on julistanut meidät täysin vapaiksi, se puolestaan yrittää ottaa meiltä pohjavedet ja malmimineraalit. Muuta vietävää tuskin enää onkaan, koska globalisoituneessa maailmassa ei tunnusteta kansallisia etuja, oikeuksia eikä valtioita. On vain voittoja ja tappioita. Tappioita kuitenkin enemmän.


Epäpätevät ministerit ja heidän palvelijansa

Pian on taas poliittisesti epäpätevän frakkiväen pokkurointipäivä. Lunta on tullut tupaan muiden muassa ministeri Merja Kyllöselle ja Maria Guzenina-Richardsonille, jotka lienevät hallituksen eniten asioista ulalla olevat ministerit.

Epäpäteviin ministereihin on johtanut aluepolitiikka ja virkaistuimien tasajako sukupuolten kesken. Asioista tietämätön, kouluttamaton ja johtamistaidon ministeri ei ole kuitenkaan harvinaisuus, ei missään hallituksessa.

Epäpätevä ministeri on itse asiassa virkamieshallinnon ja asiantuntemuksen pelastus. Mitä tietämättömämpi ministeri on, sitä enemmän valtaa jää pätevälle ja vastuulliselle virkamieskunnalle.

Hallinnossa tunnetaankin käsityskanta, että poliittiseen linjanvetoon kykenevä, asioista kiinnostunut ja johtamistaitoinen ministeri on valtiolle vaarallinen. Vaarallisimpia kaikista ovat aktiiviset mutta epäkypsät ulko- ja valtionvarattomuusministerit. Sen sijaan puoskarimainen mutta välinpitämätön ministeri on harmiton, sillä päästessään asioista jyvälle joskus hallituskauden lopulla hänen on liian myöhäistä tehdä asioille mitään.

Vastaavalla logiikalla voidaan selittää myös taitamattomien filosofien suosiota. Valtakunnanfilosofi Hikka Pemanen julkaisi kalsarikänniensä jälkimainingeissä tankerokielisen selviytymisoppaan, jonka ”kriittisen tärkeissä”, ”syväongelmien”, ”avainkehityksen” ja ”suurhaasteiden” analyysesissä näkyvät julkisuudessa laajalti esillä olleiden putkareissujen ajatuskulut. Hän valaisee asioita näin:

”Kuten todettiin, uudessa hyvinvointiyhteiskunnan tilanteessa ei ole mitään toista hyvinvoinnin haastetta kuin työhyvinvointi, jolla olisi ihmisten elämänlaadun lisäksi taloudellisesti niin suuri mittakaava. Tulevaisuus-hankkeen toisena osana on siksi syvennettävä tuottavaan hyvinvoinnin ohjelmaa ilmaisun jälkimmäisen sanan osalta.” (Pekka Himanen, Sininen kirja, 2012, s. 54)

Viimeisen lauseen pohjalta alan ymmärtää, miksi rahoittajat suosivat (700 000 €) Himasta. Himasen lauseiden jälkeen ihmiset alkavat kaivata takaisin hallituksen omia kannanottoja, koska ne näyttävät jälleen täysin selkeiltä ja ymmärrettäviltä!

Aivan samalla tavoin Yhdysvaltain hallitus harhautti kansalaisiaan 1950-luvulla. Se vahvisti Roswellin ufoista liikkuneita huhuja ”ottamalla ne vakavasti” ja peittääkseen sitä kautta alueella tehtyjä sotilaallisia kokeita. Pekka Himanen on siis eräänlainen ”Roswellin ufo”, jonka Sinistä kirjaa tukemalla hallitus koettaa piilottaa teokseni Kansallisfilosofinen manifesti.


Somalit ovat sopeutuneet Suomeen hyvin

Suomessa asuvat somalit ja somalitaustaiset ovat sopeutuneet maamme oloihin hyvin. Parhaan todistuksen siitä antoi parin viikon takainen MOT-ohjelma ”Somaliliiton likapyykki”.

Minna Knus-Galánin toimittamasssa dokumentissa todisteltiin, että Somaliliitto saa eri ministeriöiltä ja Raha-automaattiyhdistykseltä avokätisesti tukea, jota se käyttää napamiestensä bensalaskuihin ja pizzatilauksiin. Muut somalien yhdistykset ovat maksaneet jäsenmaksuja aktiivien puolesta, ja aktiivit istuvat ristiin rastiin eri yhdistysten johtopalleilla. Lisäksi ohjelmassa epäiltiin rahojen päätyvän terroristijärjestöjen tukemiseen. Ohjelmassa paheksuttiin Somaliliiton yhteyksiä moskeijoissa harjoitettavaan uskonnolliseen radikalismiin, vaikka Somaliliiton pitäisi sen omien sääntöjen mukaan olla ”uskonnollisesti sitoutumaton”.

Voidaan kysyä, mikä ohjelman tarkoitus oli. Minun mielestäni siinä vain osoitettiin, että Somaliliitossa toimitaan samalla tavoin kuin suomalaisessa yrityskulttuurissa ja hallinnossa yleensäkin. Myös suomalaisten hallinnoimat firmat maksavat pomojensa bensalaskuja ja ostavat heille kokonaisia edustusautojakin samalla kun työläisparkoja pamputetaan kilometritehtaille. Suomalaisfirmoihin ei tilata vain pizzaa ja Euroshopper-colaa. Suurissa yhtiöissä firman Visalla maksetaan kaviaaripäivällisiä ja lohikeittolaskuja.

Ristiinomistus on tavanomainen tapa suomalaisessa yrityskulttuurissa, kun samat naamat istuvat johtokuntien huoneissa kaikkien pöytien ympärillä. Somalit ovat siis assimiloituneet ja integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan täysin suomalais–somalialaisen moniosaajasössötyksen mukaisesti.

”Tilintarkastaja-kamreerin nippelilogiikasta” kuuluisaksi tullutta puoluetta edustava Ossi Mäntylahti puolestaan ehdotti, että Somaliliitossa pitäisi tehdä ”erityistilintarkastus”. Kysyn vain, mitä kuittipinojen perkaaminen auttaa, kun jo ohjelmasta näki, ettei mitään kirjanpitoa ole ja dokumentteja on hukattu. Rahat voi siis tuomita huoletta menetetyiksi, konfiskoiduiksi kehitysapuun. Kokoomus onkin nyt erityistilintarkastaja-kamreerin nippelilogiikkaa harjoittava puolue.

Omasta mielestäni painavin argumentti jäi ohjelmassa piiloon. Mitäpä, jos monen sadan tuhannen euron tuista osa onkin virrannut terrorismin tukemiseen? Se on vakava asia. Erinomaista tutkivaa journalismia tekevä MOT raportoi jo pari vuotta sitten 27.9.2010, kuinka terroristijärjestö al-Shabaab värvää syrjäytyneitä somalinuoria Pohjoismaissa. Tässä on todellinen ongelma, joka kaipaisi pikaista huomiota ja josta ei selvittäne pelkällä sinipunakynällä.


Talvivaaran katastrofi oli suomalaisen kaivosteollisuuden pelastus
 
Talvi on näyttänyt vaaran merkit runsaalla lumentulolla. Sen sijaan Talvivaaran uraanikaivoksen kuravesikatastrofi oli Suomen kaivosteollisuuden pelastus.

Siihen liittyy toivo, että kansainväliset yritykset säikähtävät Suomen ympäristöaktivisitien raivoa ja syntyy ketjureaktio. Kapitalistiset ja internatsistiset firmat, jotka katselevat maaperässämme muhivia vuorimalmeja rahankiilto silmissään, toteavat että Suomessa mikään ei onnistu ja vastoinkäymiset ovat liian suuria. Sitten ne luovuttavat, lannistuvat ja vetäytyvät epätoivoissaan siirtomaaimperialismia muistuttavista valtaushankkeistaan.

Lisää kaivoskatastrofeja Suomeen ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Eläköön isänmaa! Eläköön Suomi!