Demarien Eero Heinäluoma säesti tunnetusti Jutta Urpilaisen maahanmuuttolinjausta (”maassa maan tavalla”), jonka tämä oli lainannut Perussuomalaisten ohjelmasta. Viime viikolla Heinäluoma korotti panoksia ja arvosteli työperäistä maahanmuuttoa pitäen sitä halpatyövoiman hyväksikäyttönä ja katsoen, että näin poljetaan suomalaisia työehtoja.
Lopultakin tiedetään, mikä ero on kokoomuksella ja Sdp:llä. Ben Zyskowiczin mukaan demarit ovat huolissaan siitä, että maahanmuuttajat tekevät Suomessa töitä, kun taas hän itse on huolissaan siitä, että he eivät tee töitä.
Kyseessä lienee eräänlainen psykovitsi. Totuus on, ettei Suomessa ole lisätyövoiman tarvetta, ja itse olenkin huolissani molemmista: siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat, ja siitä, että vierastyövoiman käyttö johtaa työehtojen huonontamiseen.
Vaalit lähestyvät, ja totuus maahanmuutosta nousee pintaan. Niinpä markkinoille ilmestyy vääriä profeettoja. Kokoomus on jo kiillottanut syömähampaansa. Se on suurista puolueista ehkä maahanmuuttokriittisin. Mutta kokoomus on myös hallitusvastuussa, ja puolueen käytännön toimet on nähty Alexander Stubbin tumpattua sikarinsa Wille Rydmanin takapuoleen. Kepu sukeltaa omiin skandaaleihinsa. Ja Sdp koettaa terävöityä. Sen argumentit ovat poliittisesti korrekteja mutta vaarallisia.
Sdp pyrkii valehtelemaan, että se on nyt maahanmuuttokriittinen. Työvoimapoliittisen argumentin lisäksi puolue voi käyttää kolmea korttia: (1) maahanmuuton rajoittaminen on maahanmuuttajien oman edun mukaista, (2) maahanmuuttoa kontrolloimalla estetään ihmiskauppaa ja (3) puolue ei ole vastuussa nykyisen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta.
Totuus on kuitenkin se, että Sdp meni Lex Thorsin taakse lakia hyväksyttäessä (kuten kaikki muutkin puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta), vaikka ei olisi yhtään ollut pakko – oppositiossa kun on. Jos sama politiikka jatkuu ensi eduskuntakaudella, laivamme uppoaa mastoja ja purjeita myöten. Myös nyt tekeillä olevat lievennykset työperäiseen maahanmuuttoon vain pahentavat suomalaisen yhteiskunnan taloudellista ahdinkoa.
Puliveivaamalla vähemmistövaltuutetuksi
Vuonna 2008 tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi Ritva Viljasen valtioneuvoston esittämän kenraali Ilkka Laitisen sijaan. Nyt Viljanen on sopinut yhdessä valtioneuvoston kanssa, että vähemmistövaltuutetun virka voidaan täyttää puliveivaamalla. Niinpä valtioneuvosto päätti myöntää entiselle oikeustieteen opiskelija Eva Biaudet’lle erivapauden virkaan, johon hakuilmoituksen mukaan vaadittiin ylempi korkeakoulututkinto. Sitä Biaudet’lla ei ole.
Päätös loukkaa muiden hakijoiden oikeusturvaa ensinnäkin (1) siksi, että se suosii yhtä hakijaa myöntäessään pätevyysvaatimuksiin lievennyksen. Toiseksi (2) se loukkaa kaikkien niiden hakijoiden oikeusturvaa, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa mutta jotka olisivat voineet hakea virkaa, jos hakuehtojen lievennyksestä olisi kerrottu jo viran hakuaikana. Kolmanneksi (3) on väärin muuttaa kelpoisuusehtoja hakuajan umpeutumisen jälkeen, prosessin ollessa kesken. Valtioneuvosto on lyhyesti sanoen menetellyt epäoikeudenmukaisesti muuttaessaan viran hakuehtoja yhtä hakijaa suosiviksi. Toisella tavalla lausuttuna valtioneuvosto on saatuaan tietää, ketkä virkaa hakevat, muuttanut kelpoisuusehtoja muita hakijoita syrjiviksi. Hallitus siis siirsi maalitolppia kesken pelin, mikä rikkoi politiikan ja hallinnon fair play -säännöksiä.
Kun valtioneuvosto ennustettavasti myös nimitti Eva Biaudet’n virkaan, se syyllistyi juridisten rikosten lisäksi pahaan poliittiseen virheeseen. Velmuinta on, että tasa-arvoalan virka täytettiin syrjintäsäädöksiä rikkoen.
Vähemmistövaltuutetun virasta ei pitäisi tehdä eduskunnasta pudonneen poliitikon säilytyspaikkaa. Virka on tietysti poliittinen, sillä vähemmistövaltuutetulla on oikeus tehdä myös lakialoitteita. Juuri tästä syystä siihen pitäisi nimittää mahdollisimman tasapuolinen henkilö eikä ketään Astrid Thorsin käsikassaraa.
Kun Eva Biaudet nimitettiin vähemmistövaltuutetuksi kaikkien kolmenkymmenen kelpoisuusehdot täyttävän ohi, päätös ei legitimoinut nimitettävän asemaa. Vähemmistövaltuutetun arvonanto ja luottamus kansalaisten silmissä huononee entisestään. Kun nimityspolitiikka on tällaista, ei ole ihme, miksi ihmisten kädet puristuvat nyrkkiin ja ministerit saavat tappouhkauksia. Se on ministerien huonon arvostelukyvyn syytä.
Rasismin syistä
Kaiken tämän tapahtuessa Tarja Halonen ärähti rasismista ja kauhisteli, ettei sellaista voi sallia. Ja juuri kun Eero Heinäluomakin oli päässyt toteamasta, että liiallinen maahanmuutto se aiheuttaa rasismia!
Vaikuttaa kuin molemmat olisivat lukeneet blogiani, mutta tehtävänsä puoliksi jakaen. Eräs merkki syrjintähierarkioiden olemassaolosta on se, että vähemmistövaltuutetun toimiston alaan ei lueta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää lainkaan, kuten ei myöskään tasa-arvovaltuutetun toimiston alaan.
Ja kyllähän maailmassa rasismia on. Opiskellessani parikymmentä vuotta sitten yliopistolla bongasin erään wc:n seinästä töherryksen ”HOMOT HIRTEEN!”. Koska teksti oli kirjoitettu varsin suurilla kirjaimilla, joku oli katsonut asiakseen täyttää kirjainten välit pienemmillä aakkosilla niin, että huudahdus täydentyi muotoon: ”I am a HOMOboy aT age of tHIRTEEN!”.
Jotkut ehkä ihmettelevät, miksi minä homoseksuaalina arvostelen muun muassa islamilaisen kulttuurin levittäytymispyrkimyksiä. Vastaus on, että islamin mukana leviävät ihmisoikeusrikkomukset ja väkivalta. Esimerkiksi tämän Ranneliike-nettisivustolla olleen kirjoituksen mukaan Iranin islamilaisessa tasavallassa vedetään jälleen homoja hirteen 4 000 aiemmin kuolemaan tuomitun jatkoksi rangaistuksena Koraanin lain rikkomisesta.
Maailmanlaajuisista syrjintähierarkioista kertoo se, että kansainväliset järjestöt eivät yleensä tunnusta sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvää diskriminaatiota syrjinnäksi, eivätkä seksuaalivähemmistöjen vainot oikeuta pakolaisstatukseen. Myös suomalaisessa vähemmistöpolitiikassa huomio kannattaisi kiinnittää siihen, kuinka eri yksilöt pärjäävät vähemmistöjen (esimerkiksi muslimiyhteisön) sisällä eikä luoda näennäisiä ristiriitoja vähemmistöjen ja suomalaisen valtaväestön välille.
Toiseksi länsimaiden kannattaisi lopettaa kansallisten vähemmistöjensä diskriminointi sen sijasta, että ne sallivat islamilaisen kulttuurin leviämisen kritiikittömästi. Esimerkiksi homoseksuaalien Mekkana tunnetun Amsterdamin vapaamielinen ilmapiiri on vetänyt pahoin huurteeseen muslimien vaikutusvallan kasvun vuoksi sekä maahanmuutosta johtuvan asenteiden kovenemisen takia.
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden virtaamista länsimaihin voitaisiin rajoittaa, mikäli sen syyt – toisin sanoen uskonnollis-poliittinen hulluus julkisine mestauksineen – saataisiin kitkettyä alkujuuriltaan.
