Monikulttuurinen regatta

The Tall Ships Races 2013 päättyi hienosti laivojen lähtöön viime lauantaina. Ohessa vielä muutama valokuva sään suosimasta tapahtumasta.

Veneitä Hietalahdessa.

Ruotsalaiset osaavat shown. Götheborg-laivalta avattiin tuli.

Kaukaisimmat vieraat saapuivat Omanista.

Laiturilla tapahtui lievä mokutus.

Kansainvälisyyskasvatettavia nuoria manipuloitiin.

Blondit hurahtivat.

Myös miinalaiva Pohjanmaalla oli avoimien ovien päivät.

Lippulaiva Pohjanmaa kiinnitettiin venäläisalus Shtandartin paikalle laituriin.

Neuvostoliittolaisten riistettyä lähes koko kauppalaivastomme sotakorvauksena jouduttiin rannikon merikuljetukset hoitamaan Astridin tapaisilla purkeilla 1940- ja 1950-luvuilla.

Venäläisjäljitelmä Shtandart, jonka esikuva on vuodelta 1704.

TV-tähti 1970-luvulta.

Norjalaisalus Christian Radichin keulakuva.

Puolalaislaiva Fyderyk Chopinin miehistö oli katkera, koska käynti laivaan kulki saksalaisalus Alexander von Humboldt II:n kautta.

Värikylläisyyttä riitti kuin Pridessä.

Perjantai-iltana järjestettiin ilotulitus.

Kun vielä saataisiin Euroviisut Götheborgille.

Götheborgin keulakuva muistuttaa Suomen vaakunaleijonasta.

Laivat alkoivat lipua pois Hietalahdesta lauantaina kello 13.

Tapahtuma oli olosuhteisiin nähden siisti.

Brassilaiva Cisne Branco lähdössä. Näkymä Kustaanmiekalta.

Näkymä Suomenlinnan kallioilta viiteen kilometriin.

Taustalla Lauttasaari ja Espoon TV-masto.

Taustalla Harmajan majakka.

Alexander von Humboldt II lähdössä. Taustalla Pihlajasaari.

Laivat ohittivat Harmajan majakan.

Cuauhtemoc taustanaan Lauttasaari.

Meksikolaislaivan omistaa Secretaría de Marina, Armada de México.

Eteläamerikkalaiset olivat panostaneet Itämeren-vierailuun.

Meksikolaisten ohjelmaan kuului avata jättiläismäinen lippu Harmajan majakalla.

Laivat avasivat purjeensa vasta avomerellä.

Suuri ja mahtava purjelaivaregatta

Purjehdus on pitkäli samanlaista kuin moottoripyöräily. Molempiin liittyy illuusio vapaudesta, mutta kummassakin ihminen on jatkuvasti alttiina sateelle, tuulelle ja hengenvaaralle. Kyse on siis ideologiasta. Ideologiaa puolestaan syntyy, kun asiat kääntyvät vastakohdikseen.

Helsinkiin eilen saapunut suurten purjelaivojen regatta on kieltämättä hieno tapahtuma. Kuitenkin myös sillä on poliittinen luonne.

Aurinkoinen sää suosi regattaa.

The Tall Ships Races 2013 -regattaa mainostetaan nuorisotapahtumana, jonka tehtävä on kansainvälisyyskasvatuksellinen. Eikä siinä mitään vikaa olekaan. Upeimmat laivat paikalle toivat Brasilia, Meksiko, Norja, Saksa ja Ruotsi.

Purjealukset ovat kauniita, ja niihin liittyy nostalgiaa. Suosittelen kesätapahtumaa lämpimästi kaikille!

Kävin eilen Hietalahdessa ja käyskentelin muutamien laivojen kannella. Ylivoimaisesti ystävällisin oli meksikolaisen Cuauhtemocin miehistö, joka kätteli kaikki laivaan astuneet vierailijat. Laivalla vallitsi rento tunnelma ja samba soi, vaikka alus onkin armeijan koululaiva. Saksalaisella Alexander von Humboldt II:lla vallitsi puolestaan sotilaallinen kuri, vaikka laiva kantaa sivistysyliopiston perustajan nimeä.

Vuonna 1914 rakennetulla norjalaisella Statsraad Lehmkuhlilla kaikki on edelleen uudenkiiltävää, ja ruotsalaisten vuonna 2003 vesille laskemaan Götheborg-laivan replikaan on käytetty enemmän tervaa kuin Läkerol-pastilleihin.

Aivan niin kuin venäläinen elefantti on maailman suurin elefantti, on myös venäläinen Kruzenštern suurin tapahtumaan osallistuva alus. Todellisuudessa laiva ei ole alun perin venäläinen, vaan se rakennettiin vuonna 1926 Saksassa koululaivaksi. Brittien saatua laivan sotasaaliiksi toisen maailmansodan lopulla alus luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon, aivan niin kuin suomalaisetkin pakotettiin myymään panssarilaiva Väinämöinen Neuvostoliitolle jatkosodan jälkeen pilkkahinnalla.

Venäjän lipun alla purjehtiva Mir on puolestaan rakennettu Gdanskin telakalla Puolassa vuonna 1987, joten kunnia siitä puolalaisille. Itse en uskaltanut nousta näille aluksille lainkaan, sillä nyky-Neuvostoliitto eli Venäjä on ottanut käyttöön homolait, joilla ihmisiä tuomitaan ja viedään vankilaan pitkiksi ajoiksi. Ihmiskaappausta peläten pysyttelin kaukana laivoista, joita ylläpitävä valtio rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja suhtautuu rasistisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Myös tällä tapahtumalla on siis poliittinen varjo, joka on vähintäänkin purjemastojen mittainen. Mielestäni on väärin, että tilaisuuden järjestäjät sallivat venäläisalusten esiintymisen nuorisolle suunnatussa kansainvälisyyskasvatuksellisessa tapahtumassa samalla, kun Venäjä toisella kädellään sortaa ihmisoikeusjärjestöjä. Toivonkin, että HLBT-yleisö laittaisi venäläisalukset vierailuboikottiin. Muistutan samalla Helsingin kaupungin HLBT-ystävällisestä linjasta, jonka tuloksena kaupungissamme järjestetystä Pride-tapahtumasta on kasvanut The Tall Ships Races -kilpailua vastaava värikylläinen tempaus.

Toinen kaksinaismoralismia heijasteleva ilmiö on tietenkin merenkulkijoiden suhtautuminen alkoholiin. Suurten purjelaivojen regatta onkin todellinen kapteeni Haddockin raittiusleiri nuorisolle. Tapahtumassa taotaan päähän raittiiden elämäntapojen tärkeyttä, kunnes illan tullen teinit aloittavat hillittömän juopottelun. Parhaat bileet näyttivät olevan brittiläisen Morning Starin kannella, joka oli niin täynnä humalaisia nuoria, että järjestyksenvalvojat epäilivät aluksen uppoavan mastoineen ja purjeineen satama-altaaseen.

Uncle Nasse is very, very angry today!

Laivat saapuivat Hietalahteen keskiviikkona ennen puolta päivää. Vasemmalla punavalkoisissa väreissä puolalainen Fryderyk Chopin vuodelta 1992, sen takana Saksan lipun alla purjehtiva Alexander Humboldt II ja oikealla vuonna 1999 valmistunut kelta-musta venäläinen Shtandart-replika, jonka esikuva on vuodelta 1703.

Satama-allas täyttyi regattaan osallistuvista aluksista. Vasemmalla brittiläinen Tenacious ja oikealla hollantilainen Morgenstern.

Suurimmat alukset kiinnittyivät Hietalahden telakan laituriin.

Meksikolainen Cuauhtemoc on nimetty vuonna 1525 teloitetun viimeisen atsteekki-hallitsijan mukaan.

Kokonaispituudeltaan 90,5-metrisen Cuauhtemocin täystakiloidut mastot.

Cuauhtemocin miehistö kätteli jokaisen vierailijan tervetulleeksi.

Miehistön jäsen Leon esittelee kaapin sisällön meksikolaisaluksella.

Cuauhtemocin kannelta. Atlantin yli purjehtiminen on nykyään iisimpää kuin Kolumbuksen aikoina.

Päällystön suu on messingillä, sillä meksikolaisalus voitti A-luokan kilpapurjehduksen Tanskan Århusista Helsinkiin.

Laiturissa vuonna 1914 valmistunut norjalainen Statsraad Lehmkuhl ja vuonna 2000 rakennettu brittiläinen Stravos S. Niarchos.

Norjan merisotakoulun koululaiva Statsraad Lehmkuhl on 98-metrinen parkki.

Statsraad Lehmkuhlin mastot ulottuvat 48 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Nämä eivät ole periskooppeja eivätkä kovaäänisiä vaan tuuletusaukkoja.

Statsraad Lehmkuhlin ohjausratti.

Maakrapu esittää itseään.

Norjalaisaluksen varjossa hollantilainen vuonna 1919 rakennettu Morgenstern ja takana vuonna 2000 valmistunut brittiläinen Tenacious.

65-metrinen Tenacious ja 38-metrinen Morgenstern.

Brasilian laivaston Cisne Branco (suomeksi ”valkoinen joutsen”) on rakennettu vuonna 1999 Hollannissa.

Cisne Brancon mastot ulottuvat 46 metrin korkeuteen, aivan kuten niiden varassa kiipeilijätkin.

Puolalainen vuonna 1918 rakennettu Kaptain Borchardt ja suomalainen vuonna 1948 valmistunut Valborg.

Saksalainen vuonna 2011 käyttöön otettu Alexander von Humboldt II korvasi 1906 rakennetun alkuperäisen.

Ruotsalaisen vuonna 2003 vesille lasketun Götheborg-replikan esikuva on 1700-luvulta.

Götheborgilla tuoksuu väkevästi imperialistinen Tervaleijona. Suomalainen siirtomaaterva tosin myytiin Tukholman kautta.

Venäjän lipun alla purjehtiva Mir (suomeksi ”rauha”) on valmistettu Puolassa. Laivaa varjostaa Venäjän huono ihmisoikeuspolitiikka.

Venäjän lipun alla purjehtiva Kruzenštern on valmistettu vuonna 1926 Saksassa. Mastonäkymään sekoittuvat Jätkäsaaren nosturit.

Norjalainen vuonna 1937 rakennettu fregatti Christian Radich näytteli pääosaa ”Merilinja”-nimisessä TV-sarjassa 1970-luvulla.

Tapahtuma ohjaa pohtimaan, mikä on veneen ja laivan ero.

Brittiläinen Pelican of London on rakennettu 1948 Le Havressa Ranskassa.

Tanskalainen Georg Stage on rautaa.

Nämä alukset eivät ole laivoja eivätkä veneitä vaan huvijahteja.

Flamingo-niminen jahti valmistui Berliinin olympialaisiin vuonna 1936 ja päätyi ilmailuministeri Hermann Göringin haltuun.

Flamingon kannella kellottelija näyttää jonkin verran edeltäjältään mutta edustaa nykyisiä brittiomistajia, joille alus päätyi sotasaaliina.

Nuoriso aloitti illalla juopottelun brittiläisen Morning Starin kannella kansainväliseen kasvatukseen kuuluvassa hengessä.

Ennen laivat olivat suurimmaksi osaksi puuta, nyt jotakin muuta. Näkymä Jätkäsaaresta Länsisataman ja Pihlajasaaren suuntaan.

Miksi Päivi Räsäsestä ei puhuta? Osa 1

Päivi Räsänen tietää, että heinäkuussa, jolloin tiedotusvälineet potevat uutispulaa, läpi menee mikä tahansa. Niinpä hän kiekaisi Kansanlähetyspäivillä, kuinka pahaa homoseksuaalisuus hänen mielestään on.

Näin hän sanoi (puhe kokonaisuudessaan tässä):

”Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.”

Vastaus: Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, homoseksuaalisuutta, joudutaan puolustamaan jonkin uskonnollisen ääriryhmän keksintöjä vastaan! Jos äitiys ja isyys eivät Räsäsenkään mielestä ole uskonnollista vaan luonnollista alkuperää, miksi siihen liittyvät sosiaaliset perhe- ja parisuhdemuodot olisivat joidenkin uskonnollisten yhdyskuntien omaisuutta?

Räsänen: ”Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys.”

Vastaus: Päivi Räsänen on lopultakin ymmärtänyt jotain. Pelkän päivittelyn sijasta Päivin kannattaisi päivittää käsityksensä vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan homopariskuntien lapset voivat paremmin kuin heteroiden lapset.

Räsänen: ”Kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin.”

Vastaus: Räsäsen puheissa ovat luterilaiseen tapaan vastakkain Raamatun sana ja laki, mutta minne katosivat moraali ja tulkinnanvaraisuus? Kun kerran Jumala oli niin sivistynyt, että hän opetteli kreikkaa kirjoittaakseen Uuden testamentin ja hepreaa päästelläkseen kynästään Vanhan testamentin kivitaulut (jotka tulivat tunnetusti faksilla Taivaasta), niin miksi Päivi Räsänen olisi vähemmän fiksu eikä pidättäyttyisi kristillisestä lähimmäisenrakkaudestaan, joka kohdistuu vihana kaikkeen sellaiseen, mikä hänen omasta mielestään on väärin toisissa ihmisissä?

Räsänen: ”[...] seurakunnissa tulisi löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.”

Vastaus: Homoseksuaalisuus on nyt siis ”kipu”. Mutta kenelle? Ei kai vain niille kristillisten kesäpäivien kukkahattutädeille, joiden päätä puristaa jokin henkinen fimoosi?

Minä en ole huolissani Räsäsen mielipiteistä enkä kirkosta, jonka jäsenkato kiihtyy aina hänen avatessaan suunsa.

Sen sijaan olen huolissani heteropropagandasta, jonka tuloksena monet nuoret homot ja lesbot tuntevat erinomaisesti Päivi Räsäsen mielipiteet mutta eivät tunne oman seksuaalivähemmistökulttuurinsa historiaa. Jos heillle lausahtaa nyt jotakin vaikkapa Tom of Finlandista, saattaa vastaus olla: ”Ai kuka?”

Ehkä myös julkisen sanan kannattaisi pohtia, mikä lopultakin on uutiskynnyksen ylittämisen arvoista. Kristillisdemarien homovastaisuudessa ei ole mitään uutta, vaikka äänitorvena toimii Päivi Räsänen. On tieteellisesti ja filosofisesti kehittymätöntä arvostella vain yhtä ihmistä, kun syy hänenkin homofobiaansa piilee kristinuskossa itsessään. Yksilö on ideologioiden sodassa usein pelkkä mitättömyys. Tänään vastustajan nimi on Räsänen, huomenna taas jokin muu.

Siitä, miksi sitten kristinusko on niin homovastainen ja homovastaisuudessaan sangen kompleksinen uskonto, olen kirjoittanut analyysin tässä teoksessa. Kirjallinen synopsis teokseeni löytyy tästä ja luentomuotoinen tästä.

Pitäisikö Helsinkiin muuttaminen kieltää?

Helsingissä asuminen kiehtoo monia kuin karhua hunaja. Ihmiset kasautuvat niin sanottuhin kasvukeskuksiin myös muualla maassamme. Nimitys sisältää käsityksen, että muu Suomi ei kasva eikä kehity vaan taantuu. Tämä käsitys on tietenkin virheellinen.

Tungeksimisesta ruuhka-Suomeen on haittaa kaikille. Pääkaupunkiseudulla kiinteistöjen hinnat räjähtävät ja maaseudulla laskevat. Elämä vaikeutuu sekä keskustoissa että maalla.

Porvoo on idyllinen pikkukaupunki.

Ihmisten halussa paeta paniikinomaisesti Helsinkiin ei ole sinänsä mitään erikoista, sillä jonottavathan ihmiset myös muihin helvetteihin kilpailemaan Lebensraumista. Näin syntyy riistettyjen ja ylpeiden ihmisten suurkaupunki, jossa mikään ei ole loppujen lopuksi minkään arvoista.

Asunnot, työpaikat, koulut ja sivistys eivät lopu pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Jopa rantaviivaa riittää tuhansin kilometrein muuallakin kuin Helsingin ja Espoon rannoilla.

Näin kesäaikaan teen retkiä Helsingin ulkopuoliseen todellisuuteen. Eilen tein fillarilenkin Porvooseen. Ihmettelenkin kovasti, miksi ihmiset eivät viihdy Suomen idyllisissä pikkukaupungeissa vaan pakkautuvat Helsinkiin kiistelemään ja riitelemään kaikesta.

Asenne on myös filosofian vastainen. Todellinen filosofia on aina asunut ulkopuolisuudessa ja erakoituneisuudessa. Nietzsche kutsui sitä ”kauiammisenrakkaudeksi”.

Miksi ihmiset eivät viihdy pk-seudun ulkopuolella?

Ihmiset eivät liioin rakasta naapureitaan myöskään kaupungeissa, joihin he sulloutuvat milloin milläkin verukkeella. Työssäkäynti taitaa olla yleisimpiä. (En tiennytkään suomalaisten olevan niin ahkeria, että he ovat pelkästään työn vuoksi valmiita maksamaan asumisesta enemmän kuin tienaavat.)

Mielestäni perustuslakia kannattaisi muuttaa niin, että Helsinkiin tungeksiminen voitaisiin kieltää. Helsingissä oleskelun voisi ainakin säätää luvanvaraiseksi. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki suomalaiset päättäisivät muuttaa yht’äkkiä vaikkapa Porvooseen? Idylli pilalla.

Minä sanon teille: jos asutte jossakin muualla kuin pääkaupunkiseudulla, pysykää siellä! Älkää raahautuko kusiaispesään, jossa ihmiset asuvat ahtaasti rotankoloissa.

Oma arvioni on, että muuttoliike kääntyy päinvastaiseen suuntaan myös spontaanisti. Suomen viimeiset rauhalliset erämaat ovat jo nyt arvossaan. Hiljaisuudesta maksetaan lopulta enemmän kuin Helsingin kämäisistä keskusta-asunnoista, joita dynamiittityhmät keinottelijafirmat repivät sekä raatelevat jatkuvilla remonteilla kotirauhaa ja yksityisyydensuojaa loukaten.

Helsinkiin ei taida lopulta jäädä muuta kuin rymyjengiä, jolla ei ole varaa parempaan elämään.

Filosofian ja hallitusvallan liitto kuuluu 1600-luvulle

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päästi Jyrki Kataisen kuin koiran veräjästä todetessaan, ettei Himas-tapauksessa ollut pääministerin kannalta ”mitään laitonta”. Aina kun poliitikot levittävät kätensä todeten, ettei tässä tai tuossa asiassa ole ”mitään laitonta”, se yleensä tarkoittaa asian olevan vähintäänkin moraalitonta.

Valiokunta antoi päätöksen juhannusviikolla joko siksi, että kansalaiset juhannuksenakin pohtisivat Himasen tulevaisuudenhaaveita, tai siksi, että rahasotkut unohtuisivat kesälomakiireisiin.

Eräs tuttavani totesi, ettei Himasen ja Kataisen vispilänkaupassa mitään erikoista ole. Hallitusherrat ovat kautta aikojen tukeneet suosikkifilosofejaan ja filosofit ovat liehitelleet poliittista valtaa.

Pitääkin paikkaansa, että Descartes kutsuttiin opettamaan kuningatar Kristiinaa, Locke seikkaili Britannian hovissa, Hume toimi alivaltiosihteerinä ja Leibniz diplomaattina. Mutta he kuuluivatkin 1600- ja 1700-luvuille ja Himasen palvomaan renessanssiaikaan. Sen sijaan valistusfilosofiasta asti poliittinen valta ja tiede on erotettu toisistaan.

Tieteellisen ajattelun parhaita ominaisuuksia on juuri se, että tieteellisestä ja filosofisesta totuudesta eivät päätä aurinkokuninkaat. Tiede ja filosofia on erotettu myös uskonnoista ja kirkoista. Juuri tätä kautta tiede ja filosofia poikkeavat arkiajattelusta, tunnelmasivistyksestä ja mutu-päättelystä.

Politiikassa taas on valistuksen ajoista lähtien katsottu, ettei poliitikon tai virkamiehen asemasta seuraa toimivaltaa. Pääministerit, presidentit, ministerit ja muut tärkeät henkilöt, edes poliisit tai lääkärit, eivät saa toimia omavaltaisesti, käyttäen omaa asemaansa mielipidevaltansa toimeenpanemiseen.

Näin Jyrki Katainen on kuitenkin tehnyt virkamieskaaderinsa avustuksella tilatessaan Pekka Himaselta sinänsä naurettavan ja huippukalliin tulevaisuushankkeen. Ennusteille tyypillisesti se koostuu luonnollisestikin vain arvauksista tai oletuksista sekä haaveiden muokkaamisesta tarkoitushakuisiksi suosituksiksi. Ehkä kalliista juppihypetyksestä tulee EU:ta koossapitävä voima.

Pahinta Himas-sotkun käynnistämässä tiedepolitiikassa on se, että jatkossa valtioneuvosto varaa peräti 100 miljoonaa euroa ”hallitusta tukevaan tutkimukseen” ja 30 miljoonaa pikaostoksiin päälle! Röyhkeämpää vapaan tieteen ja filosofian pilkkaa en saata kuvitella.

Nietzsche sanoi aikoinaan, että vasta kun valtaapitäviä on ammuttu, he istuvat lujasti viroissaan (Epäjumalten hämärä, ajatelma 36). Kun vielä oikeuskansleri antaa vapauttavan päätöksensä, kyseinen politiikka on totalitaarisesti panssaroitu, puskuroitu ja legitimoitu.

Ihmeteltäväksi jää vain se, mihin itse tulevaisuusselvitystä tai rahasotkuja koskevaa selvitystä tarvitaan. Kaikkihan on jo selvää!

Niinistö natotti ja myi ihmisoikeudet

Keskeistä Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa ei ole se, että tilaisuus järjestetään tai mitä siellä sanotaan, vaan se, mihin sitä tarvitaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on verbaaliakrobatian laji. Aiheesta puhutaan edelleenkin kuin Koiviston aikana: väistellen ja vältellen. Tässä mielessä Niinistön viittaus ”fundeeraamiseen” pitää paikkaansa.

Mutta hän syyllistyi kiemurteluun myös itse. Juuri siksi eilen avattu Nato-seminaari onkin vain ”ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus”.


Nato-keskustelu kuin varis tervatulla katolla

Ei Natossa sinänsä mitään kielteistä ole. Kysymys on koko ajan ollut siitä, sopiiko se juuri meille. Suomessahan on aina pelätty nimenomaan Naton hyökkäystä, ja ”ystävä” meillä on ollut Fraasikiven-Kepposen ajoista asti idässä.

On kieltämättä outoa, että tärkeimmistä EU-maista Naton ulkopuolella ovat enää Suomi ja Ruotsi. Irlantia ympäröi meri, ja sillä on konflikti Britannian kanssa. Itävallassa sotilasliitot estää perustuslaki, joka säädettiin Saksan pelossa ja joka on vanhentunut.

Suomi on ulkona siksi, että on turha riskeerata turvallisuus asialla, jonka tarkoitus on taata turvallisuus. Nato-jäsenyys saattaisi vetää Suomen konflikteihin esimerkiksi Baltiassa tai Pohjois-Koreassa, mutta se ei toisi mainittavaa etua ainakaan niin kauan kuin Venäjä pysyy lauhkeana kuin lehmä kesäisellä kedolla.

Venäjä on Neuvostoliitto uudella nimellä. On selvää, että Suomen pitää kuulua lännen leiriin kaikissa, myös niissä Niinistön mainitsemissa ihmisoikeusasioissa. Tästä johtuu, että Suomen pitää hakea jäseneksi Natoon, mikäli Ruotsi päättää liittyä.

Suomalaisilta saadut kyselytutkimukset antavat yhtä luotettavia tuloksia kuin kyselyt yleensäkin. Rauhan oloissa Natoon liittymistä vastustaa luonnollisesti 52 prosenttia kansalaisista, mutta konfliktin sattuessa jäsenyys saisi todennäköisesti (Stalinia lainatakseni) ”kaikki äänet”. Kyselytutkimukset ovat siitä kehnoja, että niihin ei useinkaan liity mitään taustoitusta eikä sitä jossittelua ja vaihtoehtojen pohdintaa, joka on itse aiheelle tyypillistä.

Ei ole ihme, että kyselytutkimuksissa Natoa vastustaa peräti 59 prosenttia, mikäli Ruotsi olisi Naton jäsen. Suomen ja Ruotsin suhde on ollut historiallisista syistä kompleksinen, ja vastustavien suuri määrä kertonee vain suomalaisen halusta päättää asioistaan itse.

Me olemme niin sanotusti ”liittoutumattomia” (emme tosin enää puolueettomia) keskustelukoreografian merkiksi: siksi, että Nato-jäsenyyteen liittyy yhtä paljon myönteisiä kuin kielteisiäkin puolia.

Mutta tilanne voi myös muuttua. Keskeistä on, olisiko Suomella Nato-jäsenyyteen enää varaa siinäkään tapauksessa, että sinne haluaisimme kallistua. Pelkkiin kenraalien kopterikyyteihin, lohipäivällisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin humahtaisi koko puolustusbudjetti. Näin keskustelu elää junnaavassa tilanteessa, kuin varis tervatulla katolla: ensin tarttui nokka ja sitten pyrstö.


Venäjä ja ihmisoikeudet

Jo Paavo Lipponen ripitti suomalaisia sanoen, ettei Venäjää pitäisi neuvoa ihmisoikeusasioissa. Neuvostoliitto puolestaan oli liitto, joka neuvoi. Ja siinä se on yhä, mutta uudella (eli vanhalla) nimellä.

Niinistö arvosteli ulkopoliittisen keskustelun epäavoimuutta ja halusi ”herätellä” ihmisiä. Todellisuudessa hänen oma puheensa oli kiertelyn ja kaartelun taidonnäyte. On kehnoa, että presidentin täytyi mennä uhraamaan ihmisoikeudet talouden, teollisuuden ja kaupan alttarille.

Niinistö viittasi expressis verbis siihen, että Neuvostoliiton kanssa käytävä kauppa oli Suomelle edullista, mutta silloinkaan suomalaiset eivät ottaneet kantaa ihmisoikeuksiin! Hän vertasi Venäjä-suhdettamme kehitysmaiden kanssa harjoittamaamme ihmisoikeuspolitiikkaan ja huomautti, että emme ole penänneet ihmisoikeuksia voimaan noissakaan maissa, vaikka korjaamista olisi.

Niinistö paheksui sellaista politiikkaa, jossa vaaditaan ihmisoikeuksia voimaan ennen kuin menemme antamaan talousapua, vaikka tosiasiassa ollaan vain kauppaamassa ulkomaille suomalaista tavaraa... Näin kauppa asetettiin ihmisoikeuksien edelle. Niinistön omin sanoin: ”Tärkeysjärjestys kannattaisi pitää mielessä.”

Lisäksi Niinistö arvosteli länsivaltoja siitä, että lännessä valitellaan talouden ylivaltaa poliittisesta vallasta ja vaaditaan poliittista valtaa voimakkaammin puuttumaan oloihin, mutta samanaikaisesti paheksutaan poliittisen vallan käyttöä muissa maissa. Suorempaa kantaa, jonka mukaan Putin käyttää valtaa demokraattisesti ja oikein rajoittaessaan ihmisoikeuksia Venäjällä, Niinistö ei olisi voinut esittää.

Putin on tulossa viikon kuluttua vierailulle Suomeen. Viikon päästä Helsingissä alkaa myös Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n järjestämä Pride-viikko.

Venäjä on polkenut ihmisoikeuksia räikeästi saattamalla voimaan valtakunnallisen lain, jolla voidaan tuomita uskonnon arvostelijoita ja homoseksuaaleja vankeusrangaistuksiin. Tässä suhteessa EU:n kannanotot ovat olleet täysin riittämättömiä ja välinpitämättömiä. Oikeaan osui vain Setan antipalkinto, jonka järjestö osoitti viime viikonloppuna EU:n oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisuusasioiden komissaarille, Viviane Redingille.

Ei riitä, että Suomi yksin pitää ihmisoikeuksia ja sananvapautta yllä Venäjällä, vaan siihen tarvitaan kansainvälistä painostusta. Myöskään Niinistön ei pitäisi hiipiä minkään totalitaristisen demokratiakäsityksen taakse väittämään, että vähemmistöjen kohtelu on Venäjän sisäinen asia. Sillä tavalla tuettaisiin demokratiaa, joka oli ominaista Hitlerin kansanvallalle.

Itse uskon, että Niinistö hikoilee ”ihmisoikeuskysymyksien” vuoksi nimenomaan siksi, että Moskovasta on ilmoitettu Putinin kieltätyvän keskustelemasta koko kysymyksestä. Sen, että Suomen tasavallan presidentti on suostunut tapaamaan ja kuuntelemaan seksuaalivähemmistöjen edustajia, pitäisi konkretisoitua myös ulkopolitiikassa yleisiä ihmisoikeuksia koskevina kannanottoina.


Niinistö ja kapitalismin aseet

On metkaa, että oikeistopuolueen edustaja tunnustaa kolmatta maailmansotaa käytävän kapitalismin aseilla. Kyllä ihmiset usein tietävät, mitä he tekevät.

Niinistön arvio maailman valtakeskusten siirtymisestä itään, hajautumisesta ympäri maailman tai poistumisesta kokonaan tuskin pitää paikkaansa ainakaan sikäli, että valta ei ole mikään esine tai asiaintila, joka vallitsisi jossain, vaan se on suhde.

On riistettyjä ja riistäjiä. Kummatkaan eivät ole maailmasta loppuneet, vaikka toisia onkin entistä enemmän.
Vanha sananlasku kuuluu: äänestätpä ketä tahansa, hallitus voittaa aina. Siis valta. Samaan tapaan myös taloudessa voittaa aina valta itse ja ne henkilöt, jotka ovat vallan puolella. Ja valta puolestaan on tuo suhde: kapitalismi sinänsä.

Nykymaailman valtakeskittymät painottuvat globaaleihin suuryrityksiin, jotka toimivat ylikansallisesti ja valtioista riippumattomasti. Juuri siksi kaikkea ei pitäisi uhrata taloudelle, teollisuudelle ja kaupalle, vaan kansanvallalla ja ihmisoikeuksilla pitäisi olla edelleen merkitystä.

Ne taas ovat jääneet puuttumaan lisääntyneen internatsismin, kapitalismin ja globalisaation vuoksi sekä kansallisen itsemääräämisoikeuden heikentymisen takia. Kolmas maailmansota voidaan estää, lopettaa tai peruuttaa vain kansanvallan kautta: palauttamalla määräysvaltaa ihmisille, joita nykyään hallitsee kapitalismin rautainen laki.

Minun mielestäni ei ole kovin demokraattista, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelemaan kutsutaan kansakunnan taloudelliset ja poliittiset vallankäyttäjät, jotka päättävät asioista viikset kermaisina jossakin Kultarannassa.

Kevätkollaasi suvisesta Suomesta

Havaitsin jokin aika sitten, että minulla ja Timo Soinilla on paljon yhteistä, muun muassa täsmälleen samanlaiset ylioppilastutkintotodistukset: äidinkieli L, reaali L, englanti M, ruotsi M ja pitkä matematiikka C! Eri mieltä olemme lähinnä yhdestä asiasta, eli tasa-arvoisesta avioliittolaista. Soini matkusti ihan Pariisiin asti sitä vastustamaan.

Se, että sanoo puolustavansa heteroavioliittoja vastustamalla homoavioliittoja, on samanlaista kuin puolustaisi poliisia vastustamalla palokuntaa. Eivät ne heteroavioliitot siihen murene. Tässä asiassa Timo Soini onkin Simo Toini.

Voisi jopa nähdä, että kristillinen avioliittoperinne siinä vain vahvistuu ja kirkollinen kontrolli kasvaa, jos homoavioliitot hyväksytään. Eli pallo jalkaan kaikille, niin homotkin joutuvat kärsimään rakkaussuhteidensa alistamisesta julkiselle valvonnalle, josta pahinta näyttöä tarjoavat Ruotsissa eilen nähdyt kuningashuoneen häät.

Perussuomalaisesta näkökulmasta homoja pitäisi tarkkailla ja rangaista enemmänkin kuin heteroita, joten tässä valossa avio-oikeuden voisi saattaa voimaan ”nopeutettua käsittelyn järjestystä noudattaen”, kuten Vennamo aikoinaan kimitti pilkkilakia säädettäessä. Kaiken logiikan mukaan puolueen tulisi olla kärjessä vaatimassa homoavioliittojen laillistamista.

Ai niin, ne kuusi laudaturia kirjoitti taannoisen lehtijutun mukaan Päivi Räsänen, joten pitkälle on pötkitty kuuden ällän pahveista huolimatta.


Elämää sensuurin Suomessa

Kun Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai potkut ja korvattiin (minulle tuntemattomalla) Riikka Venäläisellä, Yleisradio otsikoi uutisen sanoin ”Hesarin uusi päätoimittaja: Pienet lapset eivät este vastuulliseen työhön”.

Minua olisi kiinnostanut, mitä sanottavaa uudella päätoimittajalla on – eivät hänen perheolonsa. Ylen tarkoitus olikin luultavasti viestittää, että valittu päätoimittaja on hetero eikä häntä tarvitse erottaa ennen työsuhteen alkua, kuten tehtiin Lapin Kansan ex-päätoimittajalle, Johanna Korhoselle.

Se, että Hesarin päätoimittaja vaihdettiin, ei ole mikään ihme, sillä lehti ja sen levikki ovat pienentyneet kuin pyy maailmanlopun edellä. Syyt eivät ole muodollisia vaan sisällöllisiä. Lehti on truutannut maahanmuuton, EU:n, euron ja internatsismin puolesta tavalla, joka on saanut lukijat ärsyyntymään.

Paikoin lehti on peitellyt totuutta ja jopa valehdellut. Esimerkiksi Tukholman toukokuiset maahanmuuttajamellakat olivat ensimmäisten päivien ajan vain nuorisomellakoita lehden sivuilla, kunnes totuus tuli muuta kautta julki.

Silloinkin konsernin lehdet yrittivät selitellä autojen polttoa parhain päin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat valisti, että kaikki johtui vain poliisin tavasta taltuttaa viidakkoveitsen kanssa riehunut mies ja että se oli niin väärin. Ei tarvitse olla Aftonbladetiin kirjoittava professori ymmärtääkseen, että maahanmuutto on ollut ”giganttinen epäonnistuminen”.

Sanoman lehtien harjoittama mielipiteiden muokkaus ja asenteiden manipulaatio ovat merkinneet lukijoiden aliarvioimista. Suomessa on valpas työväenluokka ja kriittinen älymystö, joten lapsenvahteja lukijakunta ei kaipaa.

Venäläistämisen myötä Hesarin mokutuslinja täydentynee 1980-luvun feminismillä. Lehti seuraa aikaansa mutta ei johda sitä. Varttuneemmat paperimediaan tottuneet lukijat jättävät Hesarin, koska paperilehdestä on tehty lisu. Nuoret lukijat puolestaan eivät osta mitään, sillä he ovat tottuneet saamaan kaiken netistä ilmaiseksi, musiikkia ja elokuvia myöten. Hesarin strategiset virheet jatkuivat nettisivujen maksullistamisella, ja tulevaisuudessa lehdelle jäänee noin 70 000 maksavaa tilaajaa.

Huvittavana seikkana Hesarin toimituspolitiikasta voin mainita tavan, jolla jutut katoavat lehdestä, mikäli todellisuus ei sovi lehden edustamaan totuuteen. Helsingin Sanomien toimittaja (nimeltään Joonas Laitinen) oli tekemässä juttua viime vuoden pride-tilaisuuden avajaisissa Uudella ylioppilastalolla, jossa Paavo Arhinmäki oli puhumassa. Toimittaja istui tilaisuuden lopulla samaan pöytään minun ja erään aiempana vuonna valitun Mr. Gay Finlandin kanssa sekä aloitti haastattelun tiedustellen, mitä mieltä me olemme kuulluista puheista. Annoimme käsittääkseni hyvät ja perustellut analyysit, toimittaja teki muistiinpanoja kynä sauhuten, ja valokuvia otettiin useita.

Lopuksi toimittaja kiitti ja lupasi lähettää jutun tarkistettavaksi. Sanoin tyytyväni lukemaan sen huomisesta lehdestä ja että minulle riittää, jos toinen meistä sen läpi katsoo. Ojensin päätteeksi käyntikorttini, jossa on pahamaineinen nimeni. Sanoinkin myöhemmin ystävälleni, että on ihme, mikäli kirjoitus huomiseen lehteen tulee. – Ei tullut. Lehdessä oli Paavo Arhinmäestä kertova juttu ja pari feministeiltä niistettyä kommenttia. Näin tuli jälleen todistetuksi, että Hesarissa ei mene läpi mikään filosofia.


Pemasen & Käteisen rupinen raharuletti

Mitä olisi Suomen kesä ilman oikeuskanslerin ratkaisua? Oikeuskansleri antanee lupauksensa mukaisesti päätöksen Hikka Pemasen ja Jyrki Käteisen jupakassa ennen kesälomia.

Menettely noudattaa samaa skeemaa kuin vähemmistövaltuutetun virantäyttöasiassa. On tehokasta antaa synninpäästö juuri kesän korvalla, kun kukaan ei kiinnostu enää mistään ja kaikki ovat matkalla lomille.

Ja valtioneuvoston valkopesula toimii. Vastaansanomattomat kantelut jyrätään, sillä on mahdotonta, että oikeuskansleri poikkeaisi hallituksen linjasta maassa, jossa hallitus valvoo oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta.

Ei, älkää luulko! Minä en ollut kantelijoiden joukossa. Seuraan vain huvittuneena sivusta, miten käsi kättä pesee.


Jätkäsaaren tornihotelli

Silloin kun viisautta on niukasti, sen merkitys korostuu, kuten Helsingin kaupunginvaltuuston kaataessa Jätkäsaareen suunnitellun tornitalohotellin yhdellä äänellä. Jätkäsaaressa ei tarvita uutta hotelli Tornia. Mutta minä en vastustaisi yhtään, mikäli valtuusto päättäisi kaavoittaa alueelle 80-kerroksisen tornitalon täyteen edullisia vuokra-asuntoja. Nyt pitää rakentaa koteja ihmisille eikä roiskia resursseja hotelleihin, liiketiloihin tai infrastruktuuriin.

Minulla on myös ehdotus Katajanokan tyhjälle tontille, jolta on tyrmätty jo kaksi turhaa luomusta. Rakentakaamme tontille kreikkalaisen esikuvan mukainen temppeli filosofialle! Pitäisin siellä mielelläni ilmaisluentoja kaikelle kansalle.

Heterofloppi euroviisuissa?

Blogeissa on jälleen raadeltu Suomen euroviisutappiota. Syytetty on suomalaisten lesbopusua.

No niin.

Kun Suomi jää Eurovision laulukilpailussa loppupäähän, on tasa-arvon kannalta tärkeää, että tappiosta voi edes joskus syyttää homoja ja lesboja eikä aina vain heteroita!

Todistetuksi tuli, että Suomi häviää yhtä selkeästi sekä homo- että heteroflirttejä sisältävällä esityksellä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että suomalaiset eivät onnistuneet miellyttämään heteroenemmistöä ja että Suomen esitys ”loukkasi” katsojia.

Mikä onkaan tärkeämpää kuin se, että taide ei ota kantaa vaan myötäilee ja miellyttää? Muutamien mielestä euroviisuissa on tärkeää kumartaa tai pyllistää – näkökulmasta riippuen – ”muslimien, katolisten ja ortodoksien” suuntaan, ikään kuin bysanttilais-kryptisellä presbyterialla voisi saada aikaan mainittavia tuloksia viihdetaiteessa.

Entä mitä uutta on siinä, että heteroenemmistö inhoaa ja jopa vihaa homoja ja lesboja? Tämän olemme aina tienneet. Useat ovat syyttäneet ”lesboagendaa” mutta eivät ole nähneet mahdollista homofobiaa. Entäpä, jos tappio todistaakin ahdasmielisyydestä ja on siten heteropropagandan ja heteroseksuaalisen valtakulttuurin omaa syytä?

Marry me ei luullakseni riittänyt ärsyttämään valtaväestöä, vaan se koettiin pikemminkin yleisön liialliseksi kosiskeluksi eikä menestynyt siksi. Euroopan kansat ovat niin vahvasti homoavioliittojen puolesta, että kannanotto ei enää herättänyt huomiota eikä puhutellut.

Suomen esiintyjä Krista ei pärjännyt kehnosti sen vuoksi, että lopussa oli pieni naisten välinen suudelma, joita nähdään jo Takahikiän tanssilavoillakin. Itsestäänselvyydestä ei ole tempauksen aiheeksi. Kannatus floppasi samasta syystä kuin menneinäkin vuosikymmeninä eli siksi, että esitys tuli Suomesta.

Suomalainen musiikki ja näyttämöesiintyminen eivät puhuttele eurooppalaisia ihmisiä, ja suomalaisista ei näköjään tykätä. Jopa homoja ja lesboja on Euroopassa paljon enemmän kuin suomalaisia ja perussuomalaisia. Suomalaiset ovat Euroopassa pieni vähemmistö, joka ei nauti suurtakaan kannatusta. EU-kriittisiksi profiloituneita suomalaisia äänestetään näissä vaaleissa aina vain kitsaammin.

Krista menestyi kehnosti, koska häntä rasittaa suomalaisuuden taakka. Siksi esitys ei puhutellut edes Euroopan homo- ja lesboväestöä, joka onkin sen verran tiedostavaa, että se äänestää musiikillisin perustein. Suomalaisten huono menestys Eurovision laulukilpailuissa on suomalaisen jäykkyyden ansiota.

Mikäli Krista olisi edustanut kappaleellaan Britanniaa, Ranskaa, Ruotsia tai jotain muuta arvoliberaalia maata, hän olisi selviytynyt todennäköisesti paremmin. Myös gay-liike olisi saattanut masinoida hänen puolestaan yli kaikkien rajojen ulottuvan kampanjan.

On erikoista, että monet ovat syyttäneet Suomen tappiosta lesbopusua. Se, että Madonna, Lady Gaga, George Michael ja Adam Lambert ovat sijoittaneet esityksiinsä homoerotiikkaa, ei ole vähentänyt heidän suosiotaan vaan lisännyt sitä.

Mutta hyvä näinkin. Vielä vuonna 2003 EBU kielsi T.A.T.U:lta tyttöjen välisen suukon, ja kämäinen Turkki laittoi kisat kokonaan esityskieltoon tänä vuonna. Pylly vasten pyllyä, pump, pump!

Koska tulee 100 000 euron seteli?

Aikana, jolloin Euroopan pankki- ja rahakriisi on aina vain entistä syvemmässä ahdingossa, EKP on päättänyt photoshopata setelinsä uusiksi. Sitä se perustelee ”turvallisuuden” varjelulla.

Euroopan unionille on ollut tyypillistä tavaton defensiivisyys, puolustuksellisuus, joka ilmituo syyllisyyttä. Turvallisuutta tarvitaan tietenkin vain, jos on olemassa uhkia ja pelkoja.

Euron merkittävin turvallisuusuhka eivät ole kuitenkaan mitkään rahanväärentäjät vaan EU itse, joka uhkaa polttaa ihmisten rahat pankkeihin, kuten jo kävi Kyproksella.

Naurettavana esimerkkinä defensiivisyydestä on tapa, jonka mukaisesti uuden viitosen mainoksessa alleviivataan, että setelinselässä ”Euroopan kartalla näkyvät myös Malta ja Kypros”. Tämä ikään kuin muistuttaa, että Maltan ja Kyproksen mukanaolo ei ole mikään itsestäänselvyys.

Seteliuudistuksen yhteydessä Suomelle olisi otollinen hetki irtautua koko eurosta ja jakaa kansalaisille markat käsiin. Se olisi opportunistista mutta kannattavaa. Pelkästään Suomen Pankki on tukenut euroa target-järjestelmän kautta niin monilla miljardeilla, että niiden takaisin saanti kuittaisi suuren osan valtion veloista. Suomen valtion luottokelpoisuus paranisi entisestään, ja markan arvon noustessa suhteessa euroon euromääräisten valtionvelkojen arvo leikkautuisi.

Suomi on lisäksi niin pieni kansantalous, ettei irtautumisella olisi mitään vaikutusta Euroopan talouteen. Sen merkitys jäisi pelkästään symboliseksi ja tulisi näkyviin vain aloittaessaan jonkinlaisen dominoefektin. Myös siinä tapauksessa tulos olisi myönteinen. Suomen irtautumista eurosta ymmärrettäisiin todennäköisesti laajalti, ja se herättäisi kateuden tai katkeruuden lisäksi myös ihailua. Pohjoista kansakuntaa pikemminkin kiitettäisiin älykkyydestä ja esimerkillisyydestä kuin moitittaisiin oman edun tavoittelusta. Mikäli irtautuminen toimisi esimerkkinä Etelä-Euroopan maille, tälläkin seikalla olisi taloutta ja totuutta edistävä vaikutus, kun myös ongelmamaissa päästäisiin taas taloudellisen itsemääräämisoikeuden, vapauden ja vastuun tielle.

EKP on kyllä oikeassa paljastaessaan omat pelkonsa ja uhkansa. Raha on menettänyt arvoaan myös piiloinflaation myötä, kun yhden markan kahvikupista on tullut yhden euron kahvikuppi. Vain televisioiden ja tietotekniikan halpeneminen on pitänyt inflaation kurissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuntojen eurohinnat kirjoitetaan nykyään samoilla numeroilla kuin markkahinnat vuosituhannen vaihteessa. Asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet aikana, jona ihmisten tulot ovat nousseet vain kolmisenkymmentä prosenttia. Kansantaloudessa on mahdotonta, että asuntojen hinnat nousisivat ihmisten tulokehitystä nopeammin ilman, että syntyy asuntokupla, jonka on lopulta puhjettava.

Kasvukeskusten asuntokupla johtuu sekin EU:sta, väestön keskittymisestä, maahanmuutosta ja globalisaatioon liittyvästä toimintojen kasautumisesta talouden, teollisuuden ja liikenteen solmukohtiin. Samanaikaista rahan arvon heikkenemistä ei ole päästetty näkymään tilastoissa, jotta EMU-ehdot täyttyisivät, ja asuntoluottojen kuukausierät on sen vuoksi pidetty vakioina. Lainat puolestaan on venytetty purukumimaisesti elinikäisiksi. Nyt kun tavallisten palkansaajien elinikä ei enää riitä asuntojen maksamiseen, muutamat luottolaitokset, kuten Hypoteekkiyhdistys, ovat keksineet jatkaa asuntojen rahoitusta alkupäästä kaupitellen lapsille ja nuorille suunnattuja asuntosäästämisen muotoja. Hintahulluuden keskellä tulee mieleen Ismo Alangon laulu, jossa ”lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla”.

Aikana, jolloin rahan arvo on vaakalaudalla, ei ole tietenkään ihme, että kiinteä omaisuus, kuten asunnot, mineraalit, raaka-aineet ja melkein mikä tahansa materiaalinen omaisuus potevat hinnannousua. Toistaiseksi EU on onnistunut tukkimaan ihmisten suut niin, että pula leivästä ei ole yltänyt määräysvaltaa EU:ssa käyttävien maiden ruokapöytiin.

Olen kuitenkin melko varma siitä, että pian tulee aika, jolloin jättiläisinflaatio polttaa eurorahat ja sytyttää kansalaislevottomuuksia ja sotia Euroopan maiden välille. Näin käy, kun EKP tekee välttämättömän ja alkaa ostaa valtioiden velkakirjoja laskien liikkeelle suuren määrän ylimääräistä bitti- ja setelirahaa. Silloin heräämme aamuun, jolloin leipä maksaa 100 000 euroa.

Errare Himanum est – Eli miten kaikki sai alkunsa?

Pekka Himanen ei ole syyllinen kurjaan kohtaloonsa, vaan hän on tragedian uhri. Jo eräs 1980-luvulla professorina toiminut ammatikseen viisas jakoi filosofit kahteen ryhmään: niihin, joita ei saa alas norsunluutornista, ja niihin, joita ei kepilläkään saa sinne. Minulle sanottiin, että sinä puolestasi olet väliinputoaja. Esitin silloin toiveen, ettei minua pudotettaisi mihinkään väliin.

Koska Himanen oli aikoinaan samalla rehellisten ja vilpittömien puolella, jolla itsekin olen, häneltäkin kiistettiin toimintaresurssit filosofian laitoksilla. Olettehan huomanneet, että Himanen kukkuu nykyään kaikkialla muualla, paitsi juuri noissa vallan ja viisauden pesäpuissa. Filosofian laitosten virat täytettiin vihervasemmistolaisilla feministeillä ja pragmatismia, naturalismia sekä realismin eri lajeja edustavilla systeemifilosofeilla, joista esimerkin tarjoavat panuraatikaiset, thomaswallgrenit, samipihlströmit ja saraheinämaat.

Syy Himasen kerjäläisenasemaan johtuu siis filosofian laitosten tiedepoliittisista linjauksista, joiden vuoksi myös suurin osa heideggerilaisista, hermeneutikoista, eksistenssifilosofeista ja muista elävän filosofian edustajista joutuu kiertämään maan ympäri ja maan alla. Toiset päätyivät rikkaiden ovensuihin, toiset ajettiin itsemurhiin tai juoppouteen sekä taksikuskeiksi, partureiksi ja muiden vapaiden ammattien harjoittajiksi, joiden pienensurkeaan elämään työelämän mielipidevankeus ei ulotu pelkona saada potkut vääristä sanoista. Sitä kautta Himasestakin tuli konsultti.

Pekka Himasen ulkopuolisuus sai siis alkunsa karkotuksesta. Hänen ulkopuolisuutensa ja erilaisuutensa on tosin erilaista kuin omani; se on enemmänkin siirtolaisuutta kuin pakolaisuutta, ja juuri siksi hän ehkä identifioituukin kansainvälisyyteen, kun taas itse koetan välttyä päätymästä maasta muuttavan maanpakolaisen tielle. Yhtä kaikki, Himasen hyväntekeväisyys muistuttaa Batmanista sikäli, että se on kaksinaamaista ja yhteiskunnalle erittäin kallista. Tasapeli tuli sikäli, että minä tein työn, mutta Himanen sai rahat.

Himasta on haukuttu paljon julkisuudessa. Olen myös itse arvostellut hänen hankettaan ja laatinut hänestä tulkintoja, sillä hän on ne ansainnut. Olen myös tuonut pidäkkeettömästi esille omaa kirjaani, jotta vihdoinkin olisi sitä kilpailua. (Älkää vain kertoko julkiselle sanalle mitään.)


Himas-kirjoitusteni ”Kootut teokset” tässä:

Vaihtoehto Himasen juppihypetykselle
Tiedepolitiikka-lehdessä analyysini Himasesta
Filosofi pääministerin pesukoneessa
Tiede ja ”Paha veli”-Pekan esikoisoikeudet
Huonosti käyttäytyvät filosofit
Himasen ahneus ja röyhkeys ennenkuulumatonta
Filosofit vallan verkoissa
Kallista huiputusta
Himmeää maailmanparantamista
Hallitus vetää himaan päin


Kiintoisaa ehkä on, että ainoat filosofit, jotka ovat loppujenkin lopuksi saaneet aikaan filosofis-poliittisen ohjelmakirjan, ovat juuri Himanen ja minä. (Tämä ei tarkoita, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä.) – Ja me molemmat satumme olemaan Esa Saarisen oppilaiksi mainittuja – Himanen todellisuudessa, ja minä vain nimellisesti, sillä jo edellinen ohjaajani Juha Varto kysyi luonteeseeni tutustuttuaan, ”miten sinua voi ohjata”.

Haluan vain sanoa, että Himanen ei ole pahin kaikista. Surkein, ja samalla kaikkien ongelmien alku ja juuri, on se naturalistis-pragmatistisella rehulla ruokittu ja yliopistoviroissa selkä kaarella makaava viranomaisfilosofien jengi, jonka tulokset (eivät siis saavutukset, koska saavutuksia voi olla vain jos on intohimoja) ovat vaarallisia siksi, etteivät ne ole miltään kannalta kyseenalaisia vaan ainoastaan tieteellisiä.

Toiseksi pahin on tämän porukan selän takana piileskelevä, kaikesta pihalla oleva ja kampaviinereitä sekä kokouspullaa oravien lailla jyrsivä hallintovirkamiesten ja poliitikkojen kaaderi, joka muodostaa Suomen henkisen kehityksen uhan numero yksi. Nyt se uhkaa tehdä puolueettomuuttaan tähän asti varjelleesta tieteestä poliitikkojen käsikassaran kaatamalla ”hallitusta tukevaan tutkimukseen” jatkossa peräti sata miljoonaa euroa vuodessa plus 30 miljoonaa pikashoppailua varten päälle!

Sieluni silmin näen, miten Minervan pöllö tällaisen pimeyden laskeuduttua lähtee lentoon ja oksennuspallo ruokatorvessa puklaten sekä ensimmäiseen lähestyvään puunrunkoon päänsä tömäyttäen kysyy: kuinka naiivi tiedeyhteisö saa olla hyväksyessään mukisematta moisen raharuletin? Poliitikot ja tiedehallinto ovat aloittaneet yksissä tuumin hyökkäyksen vapaata tiedettä ja tieteen vapautta vastaan, ja totuuden rakkautta palvovan filosofian ohimennen raiskaten he koettavat salametsästää hengiltä viimeisenkin viisauden symbolin! Enää ei riitä, että ”tieto on valtaa”, kuten Bacon väitti, vaan ”valta on tietoa”, kuten Foucault kuvaili, kun ne, joilla on valtaa, päättävät myös siitä, mikä on tietoa.

En tosin väitä, että poliittinen rahanjako olisi paljon kehnompi vaihtoehto kuin niin sanottu asiantuntijamenettely, sillä sekin on perimmältään tällaista: mielipidevallan häikäilemätöntä käyttöä, joka kansainvälisesti toimeenpantuna riistää suomenkielistä filosofiaa kuolettaen myös kotimaista politiikkakritiikkiä. Internatsismin eli pakkokansainvälistämisen vuoksi Himasen tapaiset filosofit sitten kuolaavat ulkomaisten tutkijoiden perään haalien projekteihinsa pjongjangilaisia prognoosiprofessoreita ja Itä-Kaliforniassa asuvia esi- tai jälkimarxilaisia anarkososialisteja, ikään kuin emme itse osaisi päättää tulevaisuudestamme täällä Suomessa.

Ja kuinka tyrmistyttävän turhaa onkaan tulevaisuuden tutkiminen! Sellaista, mitä ei ole, ei voida luonnollisestikaan tutkia vaan ainoastaan raihnaisesti ennustaa, ja tulevaisuuden suunnan on useimmiten ratkaissut jokin ennalta-arvaamaton supertapahtuma, yllätys, joka on kenties muhinut muutamien ihmisten takaraivossa eräänlaisena alitajuisena aavistuksena mutta jolta tulevaisuuden ”kehittämiseen ja edistämiseen” pakkomielteenomaisesti sitoutuneet ovat sulkeneet silmänsä.

Ja unohtunut on kokonaan se, mitä on aika. En kuitenkaan viittaa nyt Augustinukseen vaan siteeraan lopuksi Ludwig Wittgensteinin Sinistä ja ruskeaa kirjaa, joka sisältää hänen tulevien tutkimustensa esitutkimuksia:

”Niiden lauseiden luonne, jotka sanovat jotakin siitä, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, aiheuttaa meille vieläkin helpommin pulmia kuin menneisyyttä koskevat lauseet. Verratessaan näet tulevia tapahtumia menneisiin joku voi olla melkein valmis sanomaan, että vaikka menneet tapahtumat eivät todella ole olemassa täydessä päivänvalossa, ne ovat olemassa eräänlaisessa alamaailmassa, johon ne ovat joutuneet todellisesta elämästä, kun taas tulevilla tapahtumilla ei ole edes tätä varjomaista olemassaoloa. Voisimme kuitenkin kuvitella syntymättömien tulevien tapahtumien alueen, josta ne tulevat todellisuuteen ja painuvat sitten menneisyyden alueelle; Ja jos ajattelemme tämän metaforan avulla, voimme yllättyä, että tulevaisuus ilmenee vähemmän olemassaolevana kuin menneisyys.”

Jopa Wittgenstein (joka ei yleensä ollut älyllisesti kaikkein välkyimpiä liiallisen masturbaatioharrastuksensa ja aivovalkuaisaineen puutteen vuoksi) näytti siis ymmärtäneen, että aika ja ajallisuus kauhistuttavat empiristejä ja tuottavat ongelmia heille. Kuinka mitata mitään sellaista, mitä ei enää ole (menneisyys) tai sellaista, mitä ei ole vielä (tulevaisuus)? Nykyhetki taas on vailla ulottuvuuksia kokonaan, joten sekään ei antaudu mittarimatojen pyydystettäväksi. Sen sijaan Husserl ja hänen jalanjäljissään Heidegger ajattelivat, että nykyhetkeen sisältyvät eräänlaiset menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvät askelmat, joiden puolesta ihminen elää aina ikään kuin ”itsensä edellä”.

Tulevaisuus näyttää ahdistavan pahiten juuri tulevaisuuden tutkijoita, jotka niin ikään kiitävät itsensä edellä pysähtymättä ajattelemaan ajan olemusta. Historia näyttää turvalliselta, koska se on jo hallinnassa, vaikka jokaiseen historian hetkeen, joka on kerran ollut tulevaisuutta, on sisältänyt yhtä paljon epävarmuutta kuin jokaiseen nykyhetkestä eteen päin avautuvaan tulevaan hetkeen nyt.

Tulevaisuudesta katsoen jokainen nykyhetkeen sisältyvä epävarmuus puolestaan kumoutuu aina, kun tulevaisuus muuttuu historiaksi, ja sen vuoksi menneitä aikoja pidetäänkin ”vanhoina hyvinä aikoina”, vaikka sellaisia ei ole koskaan ollut jokaiseen nykyhetkeen sisältyvän tulevaisuudenpelon ja huolen vuoksi. Tulevaisuudesta taas ajatellaan suurena mahdollisuuksien paratiisina, vaikka sen suunnittelijat itse istuvat läskiperseidensä päällä ja tulevaisuus kuluu heidän ohitseen niin kuin elämäkin heidän edes huomaamatta ja mistään mitään välittämättä. Kenties vasta kuoleman saapuessa he kokevat jonkinlaisen havahtumisen, kun he kuorsauksesta korahtamalla heräten kysyvät, minne kaikki katosivat: rahat, unelmat, toiveet, todellisuus ja jokainen kiimainen ja Jumalan lahjasta sekä ihmisten hetkellisestä yhteydestä muistuttava onnen hetki.

Mikäli jotakuta kiinnostaa suomalaisen filosofian tulevaisuutta menneisyydeksi jatkuvasti separoiva nykyisyys (mitä tosin epäilen), ilmoitan, että ”Suomalaisen nykyfilosofian historia”-nimistä totuudellisuuden armopalaa on edelleen saatavilla, ja suosittelen sitä etenkin niille, jotka eivät sitä halua!

Vaihtoehto Himasen juppihypetykselle

Julkisuudessa on pöllytetty laajasti Pekka Himasen nauttimaa 700 000 euron hanketta, ja myös tiedotusvälineet ovat kaulaansa myöten hallituksen keittämässä ideologisessa sopassa.

Jo Herbert Marcuse ja Antonio Gramsci katsoivat aikoinaan, että tieteen ja politiikan välisen vispilänkaupan tuloksena syntyy vain hegemonista vallankäyttöä: Lukeneistona pidetty osa kansasta sidotaan legitimoimaan hallituksen politiikkaa, Euroopan unionia ja milloin mitäkin tendenssiä, jotta kansalaiset saataisiin tottelemaan ja noudattamaan poliitikkojen päättämää arvomaailmaa.

Toisella tavalla sanoen, yhteiskunnan hyväosaiset ja rahakassojen kääntäjät pitävät hallussaan myös julkisuutta taivutellakseen kansalaiset hyväksymään taloudellisen ja poliittisen vallankäytön niin, että lopulta ihmiset eivät edes halua tietää totuutta asioiden laidasta, kuten EU:n ja euron todennäköisestä romahtamisesta.

Koko perusasetelma on vääristynyt, jos kuvitellaan, että ihmisten arvopäämääriin ja kansalaisten tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä voidaan ratkaista jossakin komiteassa, toimikunnassa tai työryhmässä.

Yhdestä olen varma: Tulevaisuus ei ratkea millään suunnitelmilla vaan kulkee omia ratojaan, joita ohjailevat Nassim Nicholas Talebilta tunnetut ”mustat joutsenet”. Tulevaisuussuunnitelmille nauretaan jo muutaman vuoden kuluttua kuin Valituille Paloille, joiden jutuissa Kuu oli tarkoitus muuttaa siirtokunnaksi ja Sahara kasvitarhaksi jonkin uuden keksinnön avulla. Ohjailemaan pyrkivät mallit unohdetaan.

Filosofit voivat tehdä enintään sen, mitä Richard Rortykin ehdotti: edustaa itseään ja näkemyksiään sekä esittää erilaisia tulkintoja. Mutta varoa pitäisi sitoutumista ideologiseen tai taloudelliseen valtaan.

Olen esittänyt valtavirrasta poikkeavan mallini teoksessani Kansallisfilosofinen manifesti – Suuntaviitat tulevaisuuden Suomeen. Tämä kirja ei ole suunnitelma eikä ohjaamaan pyrkivä malli vaan ehdotelma, mistä narusta kannattaisi vetää. Mitään taloudellista tukea kirjaa varten ei ole saatu, ja osoitankin sen Suomen poliitikkokunnalle ja muille lukijoille täysin ilmaiseksi.

Kirjaa voi tilata tästä.


Lisäys klo 22.30: Pari kommenttia päivän keskusteluun.

1. Himanen yritti kääntää hankkeensa kohtaamaa arvostelua Jyrki Kataisen viaksi väittämällä, että kyseessä on ”poliittinen hyökkäys Kataista vastaan”. – Ehkäpä. Mutta syy voi silti olla myös Himasen ja epäoikeudenmukaisen rahanjaon.

2. Muutamat ovat keksineet, että ”poliittisesti ohjattuun tutkimukseen” syydetäänkin tulevaisuudessa aiottua vähemmän rahaa. Siis ei 200 miljoonaa vaan ainoastaan 100 miljoonaa vuodessa, ja valtioneuvoston pikaostoksiin käytetään vain 30 miljoonaa! – Toisin sanoen VN vastaa periaatteella ”hyökkäys on paras puolustus” ja moninkertaistaa Himas-hankkeiden (vain 0,7 miljoonaa) varat, vaikka ”poliittisesti ohjattu tutkimus” on jo nyt suurissa vaikeuksissa. – Ja kuka talitiaisenaivo on keksinyt käsitteen ’poliittisesti ohjattu tutkimus’? Sellaista naurettavuutta ei pitäisi olla olemassakaan! Jo G. H. von Wright totesi aikoinaan, että ajattelun vapaus on seuraus puolueettomasta totuuden pyrkimyksestä. Itse olen sitä mieltä, että poliitikkojen ei pidä päättää sen enempää tutkimusneuvostojen kokoonpanoista kuin päätösten sisällöistäkään.

3. Mikäli Himasen hanke jollakin tavalla pelastetaan, sen täytyy olla seuraus siitä, että hallitusta mielistelevä media keksii sen olevan vaihtoehto omalle ohjelmalleni. Hyvää illan jatkoa!

Tiedepolitiikka-lehdessä analyysini tapaus Himasesta

Pekka Himanen lopetti mykkäkoulun ja ilmestyi suomalaisille Säätytalolla. Se, miksi hän vaikeni tähän asti, johtui yhdestä syystä. Hän tietää, että kaikki, mitä hän voisi sanoa puolustuksekseen, ainoastaan pahentaisi hänen tilannettaan. Tätä sanottakoon jatkossa Pikku-Pekan paradoksiksi.

Esittelemällä kansalaisten vihaamaa ja naurunalaiseksi joutunutta hankettaan asiantuntijoille Himasen tarkoituksena oli uskotella, että sillä on tieteen tuki.

Oikeuskansleri puolestaan on ilmoittanut, että hän antaa päätöksensä ennen kesälomia. Juuri näinhän OKA teki myös Eva Biaudet’n nimitysasiassa. Hän siis olettaa, että kesän kynnyksellä mikään asia ei enää kiinnosta ketään herättääkseen arvostelua. Tämä kertoo, että päätös on syntynyt, ja se on Himasen ja Kataisen kannalta vapauttava.

Ydinongelma kuitenkin jää: Onko pääministerillä oikeus lahjoa jotakin suosikkiaan 600 000 euron myötäjäisillä tiedeorganisaatioiden aarrearkusta? Varmaan monikin laittaisi omaa rahaa sata tonnia määrittelemällä työnsä arvoksi tuon summan, jos saisi kuusinkertaisen määrän muualta.

Ja kuka typerys luulee, että  filosofiaa voidaan tehdä komiteamietinnöillä tai toimikuntaratkaisuilla?

Nyt, kun eri puolilta hälytetyt erityistieteiden asiantuntijat taluttavat Himasta huomauttamalla, että filosofin piirustuksissa voisi olla enemmän filosofiaa, muistuu mieleen vanha sananlasku: Paras ase porvariston mitäänsanomattomuutta vastaan on ironia.

Lopputulos on tietysti kaamea, ihan samanlainen kuin se oli Kafkan Oikeusjutussa. Kaikki vain toteavat, että näinhän siinä kävi. On se niin väärin. Himanen sai rahat ja sille tielle ne jäivät. Todellista älymystöä vedettiin turpaan ja valta voitti. Tulokseksi saatiin kuolemattomat sanat, jonka mukaan kritiikki ”ei ansaitse kommentointia”.

Myös tiedotusvälineitä vedetään kuin pässiä narusta. Kukaan ei ajattele sitä Althusserin, Gramscin ja Marcusen viisautta, jonka mukaan yhteiskunnallisia valtiokoneistoja pyöritetään hegemonian voimalla: saamalla kansa uskomaan, että periaatteista eivät päätä ihmiset itse vaan että niistä päätetään Säätytalossa järjestetyssä kokouksessa, jossa filosofista on tehty poliittisen ideologian kirjuri, pelkkä soveltaja, jonka filosofisissa soperteluissa erityistieteilijätkin havaitsevat kohteliaasti ilmaistuna aukkoja.

Niistä yksi tiivistyy kysymykseen: Miksi ylipäänsä pitäisi olla huolissaan Suomen talouden kasvusta aikana, jolloin talous floppaa jo pelkkään resurssipulaan ja ylikansoitukseen globaalisti?

Minun vastaukseni: Olisi syytä siirtyä materialistisista arvoista kokonaan uudenlaiseen asenneilmapiiriin, jossa hyvinvointia voitaisiin tuottaa asettamalla tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisten vapaa-ajan lisääminen ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen.

Muun filosofikunnan vaietessa laadin asiasta tieteellisen analyysin, jonka Tiedepolitiikka-lehti julkaisi tänään numerossa 1/2013 (s. 54–62). Sitä voi lukea jokainen, jonka ylenkatse ei ole vielä yltänyt, kehittynyt ja edistynyt Himaselle ominaisiin mittoihin.


Päivitys 13.4.2013:

Kammottavaa on, että poliitikot reagoivat tähän juuri pelkäämälläni ja artikkelissa ennustamallani tavalla, eli ”selkeyttämällä pelisääntöjä” ja kiristelemällä normiruuveja. Jatkossa valtioneuvosto alkaa varata itselleen peräti 30 miljoonaa euroa vuodessa ”hallitusohjelmaa tukevaan tutkimukseen” eli tiedepoliittisiin ostoksiin! ”Käyttöön ollaan ottamassa siis politiikkaperustainen rahanjakomalli”, sanoo sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Inkeri Kerola. – Eikö tämä ole härskiä filosofian ja tieteen pilkkaa?