Everlasting story?

Toimittaja Johanna Korhosen ja Alma Median kädenvääntö on jatkunut jo parisen vuotta ja jatkuu yhä. Korhonen tuli valituksi Lapin Kansan päätoimittajan tehtävään vuonna 2008, mutta Alma Media sanoi hänet irti pian sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, vaikka työsuhde ei ollut ehtinyt edes alkaa. Syynä pidettiin Korhosen seurustelua naispuolison kanssa, toisin sanoen hänen lesbouttaan.

Onkin vaikea kuvitella, että irtisanominen olisi johtunut mistään muusta syystä, sillä näyttöä työtehtävissä toimimisesta ei vielä ollut, ja Korhosen seksuaalinen suuntautuminen oli ainoa merkittävä työsuhteen solmimisen jälkeen ilmi tullut lisäseikka. Jos yhtiön johto piti sitä irtisanomisen perusteena, kyse oli selvästikin syrjinnästä. (Analyysia tässä.)

Korhosen lesboudella ei ole varmasti sellaista vaikutusta työtehtäviin, että hänet olisi voitu sanoa irti työnantajan privilegio-oikeuksiin vedoten. Jokaisella työnantajalla on luonnollisesti oikeus itse valita kriteerinsä ja työntekijänsä, mutta tässä tapauksessa irtisanomisen peruste oli työelämän ulkoinen, ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyvä.

Työnantajalla ei ole käsittääkseni oikeutta vaatia selibaattilupauksia eikä asettaa työntekijöitään mielipidevankeuteen siinäkään tapauksessa, että tehtävien hoito vaatisi sitoutumista. Ajatelkaa, jos heteroitakin diskriminoitaisiin vastaavasti: potkut tulisi, jos seurustelet heteroseksuaalisesti tai hiiskahdat työpaikalla esimerkiksi lapsistasi! Naisilta ei saisi nykyään tiedustella edes heidän aikomustaan hankkiutua raskaaksi tai jäädä äitiyslomalle, vaikka tällä seikalla on varmasti paljon enemmän merkitystä työtehtävien hoidon kannalta kuin ihmisen lesboudella.

Homoja kuitenkin lingotaan ulos työelämän sentrifugista jatkuvasti. Todellista syytä ei kerrota. Kerrotaan verukkeita ja tekosyitä. Ja pyöröovi käy.

Siksi on oikein, että Korhonen käräjöi asiasta sekä vahingonkorvauskanteellaan että rikostutkinnan kautta. Kammottavinta on, että Helsingin käräjäoikeus hylkäsi hänen vahingonkorvausvaatimuksensa noin vuosi sitten. (Analyysia tässä.) Oikeus katsoi luottamuksen kadonneen, koska Korhonen julkisti nimityksensä sovittua aiemmin, jätti kertomatta työnantajalle puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta ja tiedotti julkisuuteen ”luottamuksellisina pidetyistä sovintoneuvotteluista”.

Kun hovioikeus puolestaan teki asiassa päinvastaisen ratkaisun viime maaliskuussa, sen mielestä nämä teot eivät oikeuttaneet purkamaan työsuhdetta. Hovioikeus päätteli, että potkujen todellinen syy oli Korhosen lesbous. Miten muuten voisi ollakaan? Korhosen avoimuus mainituissa ”muissa asioissa” ei olisi ollut yhtiölle mikään ongelma, jos se ei olisi pitänyt irtisanomisen perussyynä Korhosen seksuaalista suuntautumista. Voidaan siis päätellä, että myös yhtiön mainitsemien muiden syiden takana oli kielteinen perusnäkemys homoseksuaalisuudesta ja sen mukainen syrjintä.

Kun hovioikeus määräsi Alma Median maksamaan Korhoselle noin 110 000 euroa korvauksia, joista oikeudenkäyntikulujen osuus on 30 000 euroa, Korhonen hävisi taloudellisissa suhteissa hieman. Korhonen on sanonut, että Alma Media yritti aikoinaan sopia kiistan tarjoamalla hänelle noin 100 000 euron summaa eli vuoden palkkaa. Korhosen oma oikeudessa esittämä vaatimus oli 200 000.

Selvähän se, ettei valittaminen ketään elätä. Tärkeää kuitenkin on, että seksuaalivähemmistöjen työsyrjinnästä saatiin ennakkopäätös. Tätä myös Korhonen on pitänyt kamppailunsa motiivina. Muiden vähemmistöjen puolesta tässä maassa onkin huudettu kitapurjeet lepattaen, mutta kansallisia vähemmistöjä diskriminoidaan avoimesti.

Nähdäkseni Alma Media tekee epäviisaasti hakiessaan nyt valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta. Konserni ilmoitti aikeestaan leimallisesti viime maanantaina, homofobian vastaisena päivänä, jotta firman mielipide homoista ja lesboista tulisi varmasti selväksi. Firma ei ole ilmeisesti tyytyväinen, ennen kuin homot ja lesbot on lyöty oikein kunnolla lattianrakoon. Koska kyseessä on ennakkoratkaisun luominen, Korkein oikeus todennäköisesti ottaa asian käsiteltäväkseen. Toivon, että se myös pysyttää hovioikeuden päätöksen voimassa.

Sen sijaan en ymmärrä, mitä tämä rimpuilu viestintäkonsernille kannattaa. Julkinen mielipide näyttää olevan valtaosin Korhosen puolella. Kyseessä lienee konsernijohdon raihnainen yritys tukea toimitusjohtaja Kai Telannetta, jonka asemaa tapaus ei yhtiön mukaan horjuta millään tavalla. Telanteella itsellään olikin vuoden 2008 tietojen mukaan 360 000 euron turpeat tulot, mikä vahvistaa sen, ettei diskriminaatiosta koskaan kärsi pomo vaan homo.

Kukaan tuskin tilaa Alman Median lehtiä konsernin puolustelun vuoksi entistä enempää, mutta muutama lukija ja kanavien katselija saattaa kadota. Myös toimitukset ovat antaneet Korhoselle tukensa. Kun konsernijohto puolestaan pyörittelee levyjään ”työntekijän ja työnantajan luottamuksesta”, on kysyttävä, eikö lukijoiden ja mainostaja-asiakkaiden luottamus merkitse sille mitään.

Pidän siis hovioikeuden ratkaisua aivan oikeana ja puolustan Korhosta hänen urheissa pyrkimyksissään, vaikka en kannatakaan hänen kaikkia poliittisia mielipiteitään. Nähdäkseni Korhonen on väärässä esimerkiksi siinä, että hän käyttää homojen ja lesbojen puolesta esiintymistään verukkeena rajoittamattomalle maahanmuutolle.

Maahanmuutolla on laajoja sosiaalipoliittisia, talouspoliittisia sekä kieli-, koulutus- ja kulttuuripoliittisia seurauksia, joista päättäminen ei voi olla yksityisoikeudellinen asia. Homojen ja lesbojen asemaa koskevat kysymykset liittyvät puolestaan ihmisten henkilökohtaiseen elämään, joilla on tietysti myös näkyviä poliittisia seurauksia. Voidaankin sanoa, että maahanmuutto ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi tai pitäisi olla oikeus. Sen sijaan oikeus seurustelu- ja sukupuolielämään on ihmisten itsemääräämisoikeuteen liittyvä ihmisoikeus, jota ei tulisi rajoittaa vaan puolustaa yhteiskunnan interventioilla.

Entä miten pitäisi suhtautua työnantajien vaatimukseen saada tietää palkollistensa seksuaalinen suuntautuminen? Muutamista ihmisistä homous loistaa kulman takaa, ja joillakin on niin paljon glitteriä, että naakka saattaa napata heidät matkalla kotiin. Mutta yleensä ihmisiä ei pitäisi vaatia tekemään tiliä sellaisista asioista, jotka eivät muutoin näkyisi röntgenissäkään. Seksuaalivähemmistöt ovat itse esiintyneet avoimina vähentääkseen syrjintää, jolloin taustalla on ollut toive luottamuksen lisäämisestä. Ne puolestaan, jotka ovat vaatineet seksuaalisen suuntautumisen tilittämistä työnantajalle, ovat tivanneet asiaa voidakseen harjoittaa syrjintää. Miksipä kyseistä asiaa muuten tiedusteltaisiin?

Seksuaalisen suuntautumisen selvittäminen työnhaussa olisi selvästi vastoin kansainvälisiä syrjinnän kieltäviä sopimuksia. Monia avoimesti eläviä homoja ja lesboja piilosyrjitään jo nyt, mutta kaapista pakottaminen avaisi tien avoimeen diskriminaatioon. Ihmisen pitää voida kertoa asioistaan joutumatta pelkäämään suoria tai epäsuoria rangaistuksia. Mutta ketään ei pidä painostaa selvittämään suuntautumistaan, ellei ihminen itse niin halua.