Työvoimapulaa ei tulekaan!

Työvoimapula on kuin saippuapala, joka lähtee kädestä aina kun siitä on saamassa otteen. Tai se on asia, jolla voitaisiin havainnollistaa koulujen raja-arvomatematiikkaa, sitä, että jotakin aina vain lähestytään mutta ei koskaan saavuteta.

Vakavin virhe, joka työvoimapulaa ennustettaessa on tehty, liittyy väestömäärien, huoltosuhteen ja kulutuksen sekoittamiseen. Työvoimapulaa Suomeen on arvioitu syntyvän siksi, että eläkeläisten suhteellinen määrä kansasta kasvaa. Tämän pohjalta on päätelty, että huoltosuhde heikkenee, koska entistä pienemmän määrän pitää elättää entistä suurempi määrä ihmisiä. Huoltosuhde ilmaisee kuitenkin vain sen, montako työelämän ulkopuolella olevaa yksi työssä käyvä elättää. Suomessa tämä lukuarvo on hieman yli yksi, tosin pahimmissa työttömyyskunnissa lähestytään jopa arvoa kaksi.

Tähän lukuarvoon ei pidä kuitenkaan tuijottaa liikaa, sillä se ei kerro, paljonko ihmiset kuluttavat. Ihmisten eläköityessä heidän kulutuksensa romahtaa. Eläkkeellä ollessaan ihminen ei kuluta läheskään yhtä paljon kuin aktiivisessa työiässä. Tämä johtuu jo tulojen pienenemisestä. Tällöin myös kysyntä vähenee. Ja kysynnän heikentyessä vähenee työvoiman tarve.

Eläkeläisten suuri määrä lisää hoitoalojen työvoimantarvetta, mutta se ei johda sellaiseen kaikkia aloja koskevaan työvoimapulaan kuin on kuviteltu, sillä alaspäin tulee nimenomaan kotimainen kysyntä.

Olenkin joutunut toteamaan päivitetyssä ja äskettäin uudelleenjulkaisemassani teoksessa Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (2010), että työvoimantarvetta koskeva poliittinen argumentaatio on ollut hakoteillä.

Tämä koskee myös maahanmuuton ja vierastyövoiman tarvetta. Jos vierastyövoimaa tarvitaan 2020 luvulla, miksi haalia työvoimareserviä odottelemaan työllistymistä kymmeneksi vuodeksi? Tuossa ajassa maahanmuuttajat ehtivät syrjäytyä ja päätyvät itsekin eläkkeelle. Sitä paitsi ulkomaisen työvoiman houkuttelu ei kuulu valtion tehtäviin, vaan kysymys pitäisi ratkaista työnantajien ja -tekijöiden välisen mahdollisen tarpeen ja työsopimusten pohjalta. Valtion lakiin kirjattu tehtävä on suojella suomalaisten ihmisten työvoimaa.


Työhön kannustava perustulojärjestelmä

Olen muotoillut teoksessani myös uudenlaisen työhön kannustavan perustulojärjestelmän. Se poikkeaa muista ehdotuksista siinä, ettei kyseessä ole kaikille maksettava kansalaispalkkamalli vaan sosiaalietuuksien tilkkutäkin korvaava perusturvamalli. Mallini kautta ei siis jaettaisi lanttiakaan enempää rahaa kuin nyt, mutta tukien osoite ja määrät hieman muuttuisivat. Ihmiset saisivat taloudellisesti yhtä hyvän ja oman yritteliäisyytensä johdosta jopa paremman toimeentulon kuin nykyisin.

Ymmärrän toki, että esitykseni herättää voimakkaita tunteita, ja on kysytty, miten voin yhtä aikaa ehdottaa perustuloa sekä verorasituksen nykytasolla säilyttämistä. Olen vastannut näihin kysymyksiin 447-sivuisessa ja 370 lähdeviitettä sisältävässä kirjassani.

Pääidean muodostaa kaksiportainen veromalli. Perustulolla olevat pienituloiset saisivat työskennellä tiettyyn tulorajaan asti menettämättä perustuloaan. He maksaisivat suhteellisen korkean tuloveron, joka puolestaan auttaisi perustulojärjestelmän rahoittamisessa. Tämä olisi siis eräänlainen tukityöllistämisen muoto, jossa työntekijä itse maksaisi yhteiskunnalle osan siitä, mitä hänen elättämisensä kustantaa. Tällä hetkellä täysin työttömät eivät tuota mitään, kun taas omassa mallissani etuna on, että ihmiset osallistuvat arvotuotantoon, vaikka he maksavatkin perustulolla ollessaan suhteellisen korkean veron, esimerkiksi 50 prosenttia.

Ylittäessään tietyn kuukausitulorajan ihmiset putoaisivat pois perustulolta, mutta samalla heidän veroprosenttinsa alenisi dramaattisesti niin, että käteen jäävät nettotulot kasvaisivat. Tuolta tulotasolta eteenpäin verotus alkaisi taas hiljalleen kiristyä progressiivisesti.


Mitä hyötyä?

Mallini etuna on, että se luo vahvan kannusteen myös tilapäistyön vastaanottamiselle ja pärjäämiselle kausiluontoisissa tai matalatuottoisissa elämäntapa-ammateissa. Nykyinen käytäntö lannistaa, sillä se polttaa niin päivärahat, asumistuet kuin toimeentulotuetkin heti pienimmänkin ylimääräisen tulon ilmaannuttua. Nykymalli jos mikä on passivoiva ja merkitsee patjoille ruokintaa.

Perustulolla pitäisi korvata niin opintotuet, kansaneläkkeet kuin työttömyysetuudetkin siten, ettei varsinkaan eläkeläisiä nöyryytettäisi juoksuttamalla heitä asumistuessa ja toimeentulotuessa. Kun kolminkertainen kuitintarkastuslinja työttömyyskassoissa, Kelassa ja toimeentulotuessa voitaisiin purkaa, yhteiskunta säästäisi byrokraattien palkoissa. Osa heistä voisi hakeutua tosiasialliseen sosiaalityöhön, esimerkiksi lasten tai vanhusten auttajiksi.

Yleiskuvauksen mallistani voi löytää myös poliittisen ohjelmani kohdasta Sosiaalipolitiikka (puolivälin jälkeen), mutta innokkaimmille suosittelen teokseeni perehtymistä.