Filosofi pääministerin pesukoneessa

Nyt kun Pekka Himasen puliveivaus on lähdössä joko eduskunnan oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin tutkintaan, kyse on harkitusta maineenpesusta. Kaikki nimittäin tietävät, että Suomessa hallitus valvoo oikeuskanslerin ja eduskunta eduskunnan oikeusasiamiehen toimien lainmukaisuutta.

Ylimpien lainvalvontaelinten toiminnasta onkin tullut hallitukselle pesukone, jolla epäoikeudenmukaisia päätöksiä legitimoidaan jälkikäteen, mikäli niitä ei ole ehditty sumplia viranomaisten etukäteisselvityksillä etukäteen.

Tämän muistamme esimerkiksi siitä, miten oikeuskansleri katsoi läpi sormien, kun Eva Biaudet nimitettiin kelpoisuusehtoja täyttämättömänä vähemmistövaltuutetun virkaan kolmenkymmenen pätevän ohi. Valtioneuvoston ohjesäännön mahdollistamalla erivapaudella ei olisi pitänyt polkea perustuslain yhdenvertaisuussäädöstä. Oikeuskansleri antoi huonoa näyttöä myös vapauttamalla Mauri Pekkarisen kaikista epäilyistä vaalirahaskandaalissa. Luetteloa olisi helppo jatkaa.

Pekka Himanen on nyt pesukoneessa. Tutkinnan kautta epäilyt on tarkoitus kääntää pois hänestä itsestään hallituksen suuntaan. Toisin sanoen hallitus on ottamassa poliittista vastuuta tutkimuksen ostamisesta ja ”pahaa aavistamattoman” tutkijaparan johdattamisesta harhaan. Lainvalvontaelimen toiminnalla Himasesta on tarkoitus leipoa syytön samalla, kun valtioneuvoston kanslia, Jyrki Katainen ja koko hallitus vapautetaan epäilyistä.

Valtion hankintalakiin (348/2007) sisältyy kieltämättä porsaanreikä, joka mahdollistaa kilpailuttamisen kierron. Kilpailutus voidaan laiminlyödä, jos hanke on onnistuttu määrittelemään yleishyödylliseksi, se on jaettu osiin eri rahoittajien kesken tai budjetti alittaa tietyt kynnysarvot. Toisaalta sama laki kieltää keinotekoiset menetelmät säädösten sivuuttamiseksi.

Hallitus tekee asiasta mielellään laillisuuskysymyksen levittääkseen sen jälkeen kätensä ja todetakseen, ”ettei tässä ole mitään laitonta”. Juuri nuo sanat lausutaan aina kun on tapahtunut jotain moraalitonta. Kaikkien pitäisi oivaltaa, ettei pääongelma koske laillisuutta eikä laittomuutta.

Kyse on paljon enemmästä. Rahojen jakamisessa on rikottu tieteellisiä sääntöjä. On loukattu muuta tutkijakuntaa ja kävelty periaatteiden yli. Nyt on vaara, että muotoseikkoihin kiinnittymällä katseet käännetään pois itse hankkeen heikkouksista.

Tietenkin myös menettely oli korruptionomainen. Herrat pesevät käsiään ja kiemurtelevat toistensa taakse. Mitäpä niinkin vaivaiset virkamiehet kuin Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja ja Tekesin pääjohtaja voisivat sellaisten valtiomahtien kuin pääministerin ja valtioneuvoston kanslian edessä?

Kiistelkää te nyt pykälistä vain. Minä tunnen sääliä ja eräänlaista myötähäpeää sekä heidän että Pekka Himasen puolesta. Pitikö hänen vetää halveksunnan kohteeksi koko filosofikunta? Juuri noin tiedeyleisö asioita mielessään yhdistelee. Lopulta poliitikot ja erityistieteilijät käyttävät tilannetta hyväkseen ja kiistävät kaikilta filosofeilta heidän rahoituksensa Himasen saadessa pitää hänelle myönnetyt.

Olen seurannut nuoremman tutkijan Pekka Himasen filosofista kehitystä alusta asti. Hänelle on myönnetty paljon pienestä pitäen. Hänen suurin ongelmansa on se, että hän väitteli tohtoriksi vain 21-vuotiaana. Hänen opintonsa jäivät tavallaan kesken.

Miten voidaan nyt odottaa filosofiaa Himasen toiminnan sisällöltä, kun jo hankkeen muoto ja perustaminen ovat olleet täysin epäfilosofisilla linjoilla?

Minulle ei muuten ole koskaan myönnetty rahoittajilta mitään. Ei mitään. En ole myöskään pyytänyt paljon. Olenkin joka päivä ylpeämpi siitä, että olen tehnyt kaiken omin toimin ja omalla kustannuksellani.

Olen myös pahoillani langenneiden vuoksi.


Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Tiede ja ”Paha veli”-Pekan esikoisoikeudet
Huonosti käyttäytyvät filosofit
Himasen ahneus ja röyhkeys ennenkuulumatonta
Filosofit vallan verkoissa
Kallista huiputusta
Himmeää maailmanparantamista
Hallitus vetää himaan päin