Tiede ja ”Paha veli”-Pekan esikoisoikeudet

Lehdet näykkivät jälleen Pekka Himasen tulevaisuusselvitystä toteamalla, että ”Himaselta puuttuvat tieteelliset ansiot” ja että 700 000 euron hanke tilattiin ”ilman hankintapäätöstä”. Siis virallista päätöstäkään ei tehty sen lisäksi, ettei hanketta kilpailutettu. Rahat vain junailtiin Himaselle ”hyvä veli”-metodilla. Toisella tavalla sanoen rahat kahmaistiin, rohmuttiin tai jopa - minä vain kuvailen tapahtunutta - ryöstettiin.

Himasen hankkeen velmuin puoli ei ole kuitenkaan se, että hänen muodolliset ansionsa eivät riittäisi projektin toteuttamiseen. Himasen esittämien tulosten tuottamiseen riittävät kenen tahansa ansiot. Ongelma ei ole myöskään vain kilpailutuksen puuttuminen vaan salailu ja avoimen hakumenettelyn laiminlyönti sekä puolueellisuus yleensä.


Tuikitieteellisyyden vaatimus johtaa ojasta allikkoon

Lehtien tähän asti julkaiseman kritiikin varjopuolena on, että sitä kautta myös filosofialta aletaan penätä ylitiöpäistä ”tieteellisyyttä” ja ”tutkimuksellisuutta” ja tutkimuksen tekijöiltä sitä, että he ovat kirjastojen kellareissa pullonpohjat silmillään viihtyviä lukutoukkia. Himas-debatin vaarana on, että myös kritiikki kääntyy tarkoituksiaan vastaan. Se johtaa kontrollin kiristelyyn ja orjakahleiden ripusteluun. Pimeä hanke vahingoittaa siis filosofiaa myös saamansa arvostelun kautta.

Normiruuveja kiristelevä tieteenihanne ei käsittääkseni lainkaan sopisi edifioivan, luovan, tulevaisuutta, päämääriä ja arvoja pohtivan filosofian tekemiseen. Esimerkiksi vertaisarvioitujen kansainvälisten artikkelien pitäminen kompetenssin takeena on kerrassaan väärä vaatimus.

Kaikki tietävät, että vertaisarviointi on pelkkää vallan käyttöä. Tieteellisiin lehtiin tarkoitetut kirjoitukset lähetetään toimituksista parin anonyymin referéen märehdittäviksi. Mikäli he ovat tiedepoliittisesti eri linjoilla, he voivat estää artikkelin julkaisemisen ihan vain kiusasta, ja joka päivä niin myös tapahtuu.

Mitään vertaisarviointijärjestelmää ei ole edes olemassa, koska osapuolet eivät ole vertaisasemassa, vaan salusiinien takana toimivat asiantuntijat ovat valta-asemassa, josta he voivat läimäyttää niin kovaa kuin haluavat. Siksi vertaisarvioitujen artikkelien pitäminen pätevyyden takeena on typerää ja harhaanjohtavaa. Se on yhtä typerää kuin olisi vaatia, että perussuomalaisten täytyy hyväksyttää puolueohjelmansa vihreillä ja kääntäen. Näin ei voisi päästä läpi mitään, millä on merkitystä, eivätkä ihmiset voisi edustaa näkemyksiään. Se taas johtaisi persoonan riistoon ja todellisten ajatusten tukahduttamiseen, mikä on vastoin tieteen vapautta ja filosofista totuuden tavoittelua.

En väitä, ettei vertaisarviointi olisi tärkeää esimerkiksi lääketieteessä tai luonnontieteissä, joissa täytyy olettaa joitakin objektiivisia tosiasioita, tai muuten joku kuolee. Mutta mielipiteidenvaraisiin tulkintatieteisiin ja filosofiaan se sopii huonosti. Kaiken taustalla on tosiasia, että tiedekin on puolueellista aivan kuten politiikkakin, mutta politiikassa puolueellisuus myönnetään suoraan, kun taas tieteessä se valheellisesti kiistetään, ja tämä tekee tieteestä epäreilumpaa.

Tuikitieteellisyyden penääminen johtaa vain ojasta allikkoon. Siinä, missä Himanen sorvaa nyt puolueohjelmaa kokoomukselle, siinä filosofian yliopistovirkoihin on nimitetty lähinnä vihervasemmistolaisia ja feministisiä ”tieteellisyyden” vaatijoita, joiden oma tieteellisyys on luonnollisesti maailmankuulua ja kyseenalaistamatonta. Räikeän näytön tästä tiedepolitiikasta antaa vaikkapa feministi Sara Heinämaan, demari Thomas Wallgrenin ja vasemmistoliittolaisen Panu Raatikaisen istuttaminen filosofian yliopistonlehtorin virkoihin. Professorinvirat taas ovat systeemisyheröisten rakettitieteilijöiden hallussa.


Internatsit iskevät taas

Kansainvälinen vertaisarviointijärjestelmä on myös internatsismin eräs toteutumisyhteys. Jokainen referéen asemassa oleva henkilö on automaattisesti internatsi, sillä kyseiseen asemaan päätyäkseen on kannatettava näkemystä, jonka mukaisesti filosofia pitää alistaa pelkästään kansainvälisille julkaisuihanteille ja angloamerikkalaiselle kieli-imperialismille.

Niiden vallitessa viedään mahdollisuus kotimaiselta ja suomenkieliseltä kulttuuri- ja politiikkakritiikiltä. Filosofien olisi kuitenkin erittäin tärkeää toimia poliittisen vallan paimenena, ja siksi yhteiskunnallisista asioista kirjoittaminen kuuluu filosofian ytimeen toisin kuin ahdasotsaisimmat väittävät.

Ulkomaisissa lehdissä ei julkaista juuri mitään, mikä on tärkeää meillä täällä Suomessa. Kansainvälinen tiedeyhteisö ylenkatsoo meitä ja kieltää kansalliseen strategiaan perustuvan filosofian, onpa se kuinka luovaa ja innovatiivista tahansa.

Himasen hanke ei puolusta kansallista etua, vaikka Suomen tulevaisuuden kehittäminen mainitaankin tilaajien tendenssimäiseksi päämääräksi. Hanke on täysin internationalismin läpäisemä. Siksi se olisi voinut soveltuakin vertaisarvioitavaksi.

Itse en tarvitse kansainvälistä vertaisarviointia mihinkään, sillä kansainvälinen tiedeyhteisö on juuri sellainen niittosilppuri, jonka tuottama rehu soveltuu vain mokuttajien nautittavaksi tai suoraan kompostoitavaksi. Arviointiprosessi myös kestää niin kauan, että siinä ajassa ehtii kirjoittaa artikkelin kirjaksi, kuten olen usein tehnytkin.


Pääministerin salonkifilosofiaa

Himasenkaan ongelma ei ole tieteellisten artikkeleiden puuttuminen julkaisuluettelosta. Mikä se sitten on?

Onko ongelmana se, että hänelle luovutettuja runsaita rahoja yhdistää Jyrki Kataisen nimi? - On kyllä.

En missään tapauksessa vastusta sitä, että filosofeille myönnetään toimintaresursseja, sillä filosofit eivät ole saaneet sen enempää yliopistoista tai Suomen Akatemiasta kuin muualtakaan juuri mitään. Mutta täytyikö kaikki antaa vain Himaselle?

Filosofeilla virkoja on vähän ja rahoitus on olematonta verrattuna esimerkiksi teknisiin tieteisiin. Tekes, jossa Himasen on sanottu aiemmin toimineen, rahoittaa 500 miljoonalla yliopistojen ja yksityisten firmojen tutkimusta vuosittain. Suuri osa siitä on teknistä perustutkimusta. Tässä ei ole järkeä.

Perustutkimusta tehdään jo nyt maailmalla huikean paljon. Jos tavoitteena on tukea teollisuutta ja taloutta, tuottoisinta ei ole perustutkimus vaan jo olemassa olevien keksintöjen tehokas soveltaminen. Hyviä keksintöjä siis on, mutta ongelma on niiden saaminen tuotantoon ja markkinoille.

Niinpä myös meillä toisin ajattelevilla filosofeilla voisi olla sanansa sanottavana siitä, miten tutkimusta kannattaisi tehdä ja mihin panostaa. Himanen on antanut huonoa näyttöä tästäkin. Mitään innovatiivisia ratkaisuja ei ole ollut esittää.

Hänen käynnissä olevan hankkeensa pitäisi koskea yhteiskuntaa, mutta itse hän vaikenee kuin muuri. Enintään hän käy keskustelua itse valitsemiensa tyyppien kanssa huippukalliissa seminaareissa. Muiden filosofien kanssa hän ei kommunikoi lainkaan.

Himasen työskentelyn pääongelmia eivät olekaan lehtien mainitsemat muotoseikat, vaikka nekin ovat kyllä paljastavia. Hänen ongelmansa on hanke sinänsä. Suunnitelmaan perehtyneenä voin sanoa, että siitä löytyy kovin vähän villoja. Palaan asiaan tarkemmin tieteellisessä julkaisuyhteydessä.


Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Huonosti käyttäytyvät filosofit
Himasen ahneus ja röyhkeys ennenkuulumatonta
Filosofit vallan verkoissa
Kallista huiputusta
Himmeää maailmanparantamista
Hallitus vetää himaan päin