11. helmikuuta 2013

Maahanmuuttajat syyllisiä pk-seudun asuntopulaan


Asuntopolitiikassa aprikoidaan usein, mikä on syynä pääkaupunkiseudun asuntojen kalleuteen. Selityksiä on etsitty tonttipulasta, kaavoituspolitiikasta, rakennusliikkeiden ahneudesta, keinottelusta, pankkien ja niiden takapiruina toimivien kiinteistövälittäjien vedätyksestä sekä rakentamismääräyksistä, jotka näyttävät olevan ehtymätön luonnonvara. Niillä kaikilla onkin osansa asiassa. Mutta markkinoita pahiten vääristävä tekijä jätetään yleensä mainitsematta.

Huvudstadbladet iloitsi äskettäin, että kasvavan maahanmuuton vuoksi pääkaupunkiseudusta tulee lopultakin ”todellinen globaali metropoli”. Lehden mukaan vierasta kieltä puhuvien määrä nousee 127 000:sta 300 000:een ja maahanmuuttajataustaisten osuus väestöstä kipuaa 9,4 prosentista jopa 23 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tiedot perustuvat Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asuntoasiainosaston pomon, Markku Leijon, sanoihin.

Tämä on suomalaisille ikävä uutinen. Pääkaupunkiseudulla on kärsitty kroonisesta asuntopulasta, joka johtuu kysynnän ja tarjonnan epäsuhdasta. Sen vuoksi asumiskustannukset ovat päätä huimaavia ja asuntojen sekä vuokrien hinnat ovat karanneet tavallisten palkansaajien ulottuvilta. Niinpä keskituloiset ja köyhät suomalaiset joutuvat lähtemään pääkaupungistamme pakoon ulkomailta kohdistuvan paineen vuoksi.

Maahanmuutto on valloituspolitiikkaa, jonka aseena on joko kapitalistien raha, humanitaarisen maahanmuuton verukkeella harjoitettu ihmisoikeuspolitiikka tai työperäisen maahanmuuton varjolla toimeenpantu suomalaisen työvoiman kilpailutus ja riisto. Maahanmuutto on tehnyt pääkaupungistamme sentrifugin, joka heittää suomalaiset pakolaisen asemaan.

Pääkaupunkiseudulle tulvii ulkomaalaisia lähinnä kolmea väylää myöten. Ensimmäisen puron muodostavat korkeasti palkatut asiantuntijat, kuten elektroniikkainsinöörit ja EU-virkamiehet. He valloittavat luksusasunnot julkisen vallan hätäillessä, kuinka tulijoille riittää tarpeeksi laadukkaita lukaaleja kansainvälisesti kilpailukykyiseen hintaan. Toisen muodostavat pakolaiset ja turvapaikanhakijat, jotka majoitetaan verovaroin eri puolille kaupunkia taistelemaan asunnoista suomalaisten ihmisten kanssa. Kolmannen aallon muodostavat Itä-Euroopan ja Aasian maista rahdatut työläiset, jotka asuvat konteissa tai vuokraavat käyttöönsä yksiöitä, joissa heitä asuu joskus puolenkin tusinan verran.

Syypäitä pääkaupunkiseudulla vallitsevaan asuntokurjuuteen ja hintahelvettiin ovat suurimmaksi osaksi maahanmuuttajat. Heidän takiaan asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousset pilviin, ja on syntynyt kulttuurieroista johtuvia konflikteja. He luovat sitä hillitöntä ylikysyntää, johon maamme voimavarat eivät riitä vastaamaan, ja lopulta suomalaiset itse pakotetaan asumaan keskitysleirejä muistuttavassa tilanahtaudessa. Häikäilemätöntä onkin se sosiaaliporno, jonka mukaisesti Helsingin kaupunki oikein toivoo köyhien ja huonosti verotuloja tuottavien suomalaisten kaikkoavan ympäristökuntiin. Jostakin ideologisesta syystä kaupunki haluaa vaihtaa kantaväestöön kuuluvat köyhänsä ulkomaalaisiin köyhiin.

Etua maahanmuutosta on ollut vain kiinteistösijoittamista harjoittaville kapitalisteille ja porvareille, joiden asuntojen hinnat ovat nousseet. Ulkomailta saadut esimerkit osoittavat kuitenkin, että monikulttuuristuneimmat suurkaupungit ovat myös kurjistuneimpia ja velkaantuneimpia.

Esimerkiksi Berliiniin on virrannut vuoden 1991 jälkeen väkeä eri ilmansuunnilta, ja kaupunki on slummiutunut pahasti. Asunnot maksavat keskustassakin enää vain noin kolmasosan Helsingin hinnoista. Berliini on Saksan velkaantuneimpia kaupunkeja, ja velkaa sillä on yli 60 miljardia euroa, eli lähes yhtä paljon kuin Suomen valtiolla.

Toisen huonon esimerkin tarjoaa Tukholma, jossa opiskelijat joutuvat asumaan vuokrakonteissa ja opiskelija-asuntojono on kahden vuoden mittainen. Suomessa opiskelijoita majoitettiin kontteihin ensimmäistä kertaa viime syksynä.

Tätäkö pääkaupunkiseudulla asuvat suomalaiset haluavat? Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle saapuu myös suomalaisia maaltamuuttajia, mutta julkinen valta priorisoi ulkomaalaisia. Tuoreen tapauksen tarjoaa valtiovallan esitys pyhittää Espoosta lopetetun poliisikoulun tilat maahanmuuttajille, vaikka alun perin tiloihin suunniteltiin opiskelija-asuntoja.

Huvudstadbladetin taustajoukkojenkaan ei kannattaisi iloita paisuvasta maahanmuutosta vain siksi, että sitä kautta ”vierasta kieltä puhuvien” osuus väestöstä kasvaa. Ruotsinkieliset identifioituvat väärään ryhmään hakiessaan asemalleen tukea toisista kielivähemmistöistä. Vieraskielisten määrän kasvaessa ruotsinkielisten oma asema Suomessa huononee. Monikielisyydestä tulee rasite, kun joudutaan palkkaamaan tulkkeja, ja yhteiskunnallinen tehokkuus heikkenee jatkuvien viestintä- ja ymmärtämisongelmien vuoksi.

Joten miksi tavoitella maahanmuuttoa ja kiittää takaperoisesta politiikasta, joka johtaa asumisolojen kurjistumiseen sekä sosiaalisten olojen rakenteelliseen ja pysyvään vääristymiseen? Itseisarvo maahanmuutto ei ole, eikä myöskään maahanmuuttajien työpanos ole korvaamaton. Sen sijaan suomalainen ihminen näyttää olevan aina korvattavissa ulkomaalaisella: diskriminaation kohde, väistymään pakotettu ja orja omassa maassaan.

Tämä brutaali kansallisen edun polkeminen johtuu valtiollisen itsemääräämisoikeutemme kiistämisestä ja politiikan painopisteen siirtämisestä suomalaisten ihmisten edun valvonnasta kansainvälisiin ympyröihin. Se on vetänyt matot ja lattiat suomalaisten alta, eivätkä valtio ja kunnat pysty enää turvaamaan omille kansalaisillemme sellaista hyvinvointia kuin ennen. 

Onko Helsinki Suomen pääkaupunki enää lainkaan? Vai onko tämä jonkinlainen ulkomaalaishyökkäyksen kohteena oleva viimeinen pelastusvene, jossa ulkomailta tulijat näkevät rauhallisen ja oloiltaan mukavan saarekkeen, kunnes tämäkin on ääriään myöten täynnä kansainvälisille metropoleille tyypillistä ahdistusta, hysteriaa ja repaleisuutta?