Vasemmistopuolueet hakoteillä

Vasemmisto on mestari tiedostamaan ongelmia. Yhteiskuntakritiikki ei varsinaisesti elätä, mutta se on kyllä tärkeää, sillä ilman sitä ei saada tietää, missä vika piilee. Ja ilman arvostelua vikoja ei voida korjata.

Esko Seppänen esitti kolumnissaan mestarillisesti, kuinka Suomen hallitus ja erityisesti Jyrki Katainen epäonnistuivat EU:n rahoitusneuvotteluissa ja miksi Suomi on jatkossakin nettomaksaja, mutta entistä tappiollisemmalla tavalla. Samanaikaisesti hallitus pyrkii valehtelemaan kansalaisille, että neuvotteluissa on muka onnistuttu. Seppäsen kritiikki kiteytyy lauseessa ”Meille oli tärkeä vain sopu, mutta ei oman maan etu”.

Kaikki muistavat, että Suomi ei olisi päätynyt vaatimaan vakuuksia Espanjan lainojen takausasiassa ilman Sdp:n ehdottomuutta. Se puolestaan oli seuraus Perussuomalaisten kanssa käydystä sisäpoliittisesta kilpailusta. Ilman Perussuomalaisia ei olisi saatu aikaan edes niitä raihnaisia vakuussopimuksia, jotka sittemmin tulivat voimaan, joten sitä kautta Perussuomalaiset ovat pystyneet vaikuttamaan myös hallituksen politiikkaan.

Vasemmistossa on ymmärretty, että kansallista etua pitäisi edustaa ja suojella. Mutta kumpikaan vasemmistopuolue ei ole pystynyt organisoimaan tätä ihannettaan käytännön politiikaksi. Kansallinen Kokoomus taas on osoittautunut kapitalismin, globalisaation ja internatsismin (eli pakkokansainvälistämisen) asianajajaksi, joka ei välitä mitään kansallisesta edusta ja kansalaisten hyvinvoinnista.

On surullista, että molemmat suuret vasemmistopuolueet ovat ideologisesti niin hukkateillä kuin ovat. Ongelmia on lähinnä kaksi. Puolueet ovat hoilanneet ”Internationaalia” ja vannoneet kansainvälisyyden varaan niin talouspolitiikassa kuin sosiaalipolitiikassakin. Toiseksi ne ovat tuominneet laajojen väestönsiirtojen vastustamisen ”rasismiksi”. Ei ole ihme, että poliittinen kenttä kuohuaa ja esiintyy radikalismia, kun parlamentaariset puolueet eivät ole tarjonneet mahdollisuutta kanavoida kansallista etua politiikaksi.

Todellisuudessa vasemmistopuolueiden olisi kannattanut pitää etusijalla tuota Seppäsenkin mainitsemaa ”oman maan etua”. Vasemmistoa voisi auttaa palaamaan aatteellisille juurilleen eli Suomen kansan etujen ja arvojen edistäjäksi kansallisen edun puolustaminen.

Nyt vasemmisto on hakoteillä. Tämä näkyy myös yksittäisissä asiakysymyksissä. Ihmisten olot kurjistuvat, asuntopolitiikka on helvetillistä ja vuokrien hintasääntely puuttuu. Työehtoja heikennetään ja yritykset siirtävät pääomat ja työpaikat ulkomaille. EU ahmaisee enemmän kuin puolustusbudjetti ja niin edelleen. Kansallisen edun laiminlyömisestä ja itsemääräämisoikeuden menetyksestä johtuvien ongelmien lista on loputon.

Mitä politiikassa saataisiinkaan aikaan, jos vasemmistopuolueet palauttaisivat ykkösasiaksi oman kansakuntamme edun edistämisen ja muodostaisivat kansanrintamahallituksen yhdessä Perussuomalaisten kanssa?

Siinä voisi auttaa se, mikäli Vasemmistoliitosta tehtäisiin työväenpuolue ilman sosialismia ja Perussuomalaisista kansanpuolue ilman rasismia.