Gallup-kannatusten salaisuus

Keksin juuri, mihin presidentinvaaligallupien kannatusilmiöt perustuvat. Pekka Haavisto on median tilaamien gallupien kakkosena, koska media kohtelee häntä silkkihanksikkain.

Eilisessä Yleisradion TV1:n vaalitentissä suomenruotsalainen toimittaja Jan Andersson ei kysynyt häneltä sanaakaan maahanmuutosta, vaikka Haaviston puolue vihreät on päävastuussa haittamaahanmuuton kiskomisesta Suomen rajojen sisäpuolelle.

Haavisto kertoi olevansa halukas rajoittamaan ”turhaa puhetta”. Sanaa ”vihapuhe” hän ei käyttänyt, koska se olisi ollut kai totuuden nimissä turhaa. Hän sanoi tukevansa Saksan sensuurilainsäädäntöä mutta ei kertonut, mikä on ”turhaa”. – Ei kai vain maahanmuuton vastustaminen, EU-jäsenyyden kritisoiminen, eurosta eroon pyrkiminen tai median levittämien valheiden ja vieraskoreuden paljastaminen.

Kansanvallan ja sananvapauden ylenkatsominen näyttää tepsivän kansaan, koska Haavisto killuttelee Niinistön jälkeen toisena. Masokisteja täytyy olla vihreiden rivit väärällään, mikäli tällainen vetoaa, eikä myöskään ilmastonmuutosta voida pysäyttää suomalaisten veronmaksajien varoilla, kuten Haavisto aikoo.

Hetkeä aiemmin MTV3:n vaalitentissä Vesa Kallionpää ja entinen Svenska Ylen toimittaja Antonia Berg tökkivät Laura Huhtasaarta aidanseipäillä kyselemällä häneltä kaikkea epäolennaista ja huutamalla päälle. Valtamedia virkkaa siis molemmille mieleistään narratiivia, jonka verkoista ja kudelmista Haaviston toivotaan selviytyvän Niinistön haastajaksi mahdolliselle toiselle kierrokselle.

Haavisto muistuttaa sammunutta saunalyhtyä, sillä hänen alkupuheenvuoronsa oli ympäripyöreää jargonia maailmanrauhasta, ympäristöpolitiikasta ja Suomen aktiivisuudesta maailmalla. Nämä eivät kiinnosta suomalaisia. Heitä kiinnostavat omaan turvallisuuteemme liittyvät asiat, joita globaali maahanmuutto on heikentänyt.

Ongelmia ei voida ratkoa harjoittamalla rikkalapiopolitikointia kansainvälisissä rihkamajärjestöissä. Vahinkoja voidaan korjailla kansallisen itsemäärämisoikeuden, rajavalvonnan ja EU:n painostuksesta irtautuvan itsenäisen politiikan kautta.

Ehdokas toisensa jälkeen näyttää olevan kaulaansa myöten keltaisessa toimittajan heittäessä heidän eteensä erään faktan: Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on ilmoittanut, että Nato ei auta puolustusliittoon kuulumattomia maita. Olisiko siis hyvä, että Suomi on jälleen kerran jättäytynyt omilleen? Itse olisin milloin tahansa valmis vaihtamaan EU-jäsenyyden Natoon.

Haavisto kertoi hylkäävänsä presidenttinä työpoliittista aktiivimallia koskevan lain. Toimittaja Andersson ei kuitenkaan arvostellut eikä epäillyt häntä ”populismista” eikä työttömien kannatuksen kalastelusta. Sen sijaan Vesa Kallionpää piti Huhtasaaren ideaa totuuskomissiosta ”populistisena”, vaikka ehdotus ei ole varmasti vahingollisempi kuin aktiivimalli.

Sekä Haavistolle että Huhtasaarelle toimittajat heittivät syötiksi Teuvo Hakkaraisen uskotellen, että presidentin pitää päättää myös hänen tekemisistään. Näin Haavisto pääsi vaatimaan kurinpidollista lakia kansanedustajien toimien rajoittamiseksi tai määräaikaiseksi erottamiseksi. Oliko syötti lahja vai ei, sen ratkaisevat katsojat ja äänestäjät.

Omasta mielestäni Hakkarainen on oumo naturale, luonnollinen ihminen, joka toteuttaa viettejään, vaistojaan ja pyyteitään luonnonvaraisesti. Hänen tietyt tekemisensä eivät ehkä ole olleet älyllisimpiä, mutta niihin voi suhtautua älyllisesti, toisin kuin perinnemedia, joka asennoituu niihin pelkästään normittavasti.

Hakkaraisen ajatukset muuttuvat toiminnaksi pidäkkeettömästi, jolloin syntyy vaikutelma rehellisestä kansanedustajasta. Kun ei valehtele pienissä ja vähäpätöisissä käytökseen liittyvissä asioissa, kansa alkaa uskoa, että edustaja ei ole vilpillinen suurissakaan kysymyksissä.

Hakkaraisella on tärkeä funktio politiikassa. Hän rikkoo sovinnaisuuden pintakuoren ja hiljaisuuden. Hän puhuu kieltä, jota kansa ymmärtää, ja osoittaa poliitikon olevan myös tunteellinen. Moralisoimalla valtamedia ajaa itsensä hurskastelun ja tekopyhyyden umpikujaan.

Totuus on, että aikuisten ihmisten kanssakäymiseen ei pidä julkisen vallan puuttua, vaan osapuolet saavat selvittää asiansa itse. Valitettavasti seksuaaliseen aloitteellisuuteen asennoidutaan nykyisin paheksuvasti #MeToo-hankkeen kaltaisten propagandaprojektien opettamana. Tämä on paha, sillä ilman aloitteita ei ole seksiä ollenkaan.

Miesten ja seksuaalisesti aktiivisten naisten kannattaisi perustaa #FuckYou-niminen vastahanke, jolla kannustettaisiin seksuaaliseen aloitteellisuuteen. Melko epäeroottista ja seksuaalisesti mitätöntä on ollut tämänkertainenkin vaalikampanjointi, ja karismalla vetoaminen on loistanut poissaolollaan.