Niinistön mehut

Katselin eilen Sauli Niinistön esiintymisen Yleisradion TV1:n vaalitentissä. Hyvin Niinistö on hoitanut lähinnä suhteen Venäjään, mikä ilmeisesti riittää suuren gallup-suosion saavuttamiseksi. Muutoin hänen kannanotoissaan ei ole kehumista.

Niinistön asema nykyisenä ja gallupien mukaan tulevanakin presidenttinä esti puristamasta mehuja haastateltavasta. On erikoista, että kokoomustaustaisella Niinistöllä on varsin negatiivinen kanta Naton jäseneksi hakeutumiseen, vaikka kokoomuksen puoluekanta Nato-jäsenyyteen on myönteinen.

Pisteitä Niinistölle ei heru siitä, että hän antaa Ruotsin soittaa asiassa ensiviulua. Ruotsissako Suomen Nato-kanta pitäisi ratkaista? Suomalaiset olisivat jälleen pelkkien reagoijien asemassa. Pidättäytyminen päätöksenteosta kertoo ruotsalaisille, että Suomi ei ole Natoon hakeutumassa, ja siksi Niinistön nihkeys on jo sinänsä kannanotto, jolla hän pyrkii vaikuttamaan ruotsalaisiin.

Sen sijaan liityttäessä Euroopan unioniin Suomen johtavat poliitikot halusivat kulkea Ruotsin edellä; samoin liityttäessä euroon, jolloin valtiovarainministerinä toimi Niinistö. Asiat olisivat paremmin ollessaan vice versa, kuten Norjassa: Suomi kuuluisi Natoon muttei EU:hun eikä euroon.

Niinistön tuki EU:n yhteiselle puolustukselle muttei Nato-jäsenyydelle on ristiriitaista, sillä ilman Yhdysvaltoja EU:n puolustus on pelkkä paperitiikeri. Silti se merkitsisi vahvaa poliittista liittoutumista sotilaalliseen organisaatioon, jos EU:sta sellainen tehdään.

Niinistön halu kehittää EU:sta puolustusliittoa on ristiriidassa sen kanssa, että alkupuheenvuorossaan hän kiisti kannattavansa liittovaltiota. Venäjällä varmaan arvostetaan Niinistön kannanottoa siksi, että siellä EU:n yhteinen puolustus ymmärretään pelkäksi kuplaksi. Eripuraisista EU-maista ei ole sotimaan, paitsi keskenään.

Niinistön sallittiin luikerrella pakoon myös montaa muuta kysymystä. Toimittaja ei tentannut Niinistöltä, miksi Suomi piti rajansa auki vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan, vaikka rajakontrolli olisi voitu ottaa käyttöön ja käännyttää laittomat tulijat rajalta. Niin pitäisi tehdä nytkin, sillä pakolaisia valuu maahamme tasaisena virtana koko ajan.

Niinistö arvioi pakolaisten taakanjakoa siten, että vastaanottamisesta kieltäytyneillä mailla, kuten Puolalla, on mahdollisuus joko ottaa vastaan pakolaisia tai hyvittää asiaa rahalla. Hän siis livahti EU-byrokraattien pöksyihin ja allekirjoitti EU:n pyrkimykset sakottaa, uhkailla ja painostaa Itä-Euroopan itsenäisiä maita, joiden väestöpolitiikkaan EU puuttuu. Todelliset vaihtoehdothan eivät ole alistuminen tai sakko vaan (1) EU:n ulkoraja on saatava pitämään tai (2) rajakontrolli otetaan käyttöön myös Suomessa.

Toimittaja päästi Niinistön liian helpolla myös hallituskriisiä käsiteltäessä. Puhe keskittyi nyt vain muotoseikkaan, saako presidentti ylittää valtaoikeutensa puuttumalla sisäpolitiikkaan. Kaikki tietävät, että niin tapahtuu mielipidevaikuttamisen muodossa koko ajan. Asian ydin on, miksi nimenomaan Perussuomalaiset hiillostettiin pois hallituksesta, vaikka henkilövaihdoksilla ei ollut vaikutusta hallituksen puoluekokoonpanoihin silloin, kun Kepu ja Kokoomus vaihtoivat puheenjohtajiaan.

Niinistön syrjivä asenne perussuomalaisia ja muita kansallisen edun puolustajia kohtaan näkyi siinä, että hän piti omaa linjaustaan ylenkatsellisesti oikeutettuna ”erilaiseen arvopohjaan” vedoten. Arvojohtajuus on kuitenkin pelkkää ideologiaa, ja sen oikea nimi on asenteiden muokkaus.

Muutoin Niinistö hyvin taitavasti kalasteli ääniä jo alkupuheenvuorossaan puhuttelemalla ruotsiksi ja muistuttamalla ilmastonmuutoksen maagisesta voimasta sekä anekaupasta, jolla äänet ostetaan vihreiltä, ja peräämällä lopuksi tukea myös kehitysmaiden naisille (iloitkaa Suomen naiset)! Muistuttipa hän haastattelussa alentaneensa omaa palkkiotaan.

Eiköhän sillä jo vasemmistonkin äänet tule, kun vasemmiston naisehdokkailla ei ole muuta esittää kuin ”vihapuheen” sensurointi. Eli totuutta tai todellisia ajatuksiaan ei saa sanoa, jos ne herättävät vihaa vastaanottajien päässä.

Niinistön mukaan sananvapauden tila on hyvä, mikä on linjassa sen kanssa, että hän on antanut tukensa Saksan käyttöön ottamalle sensuurilainsäädännölle ja totuuspuheen kriminalisoinnille. Niinistön toivomus, että kiistojen osapuolet yrittäisivät ensisijaisesti ymmärtää toisiaan syyttelyn sijasta, oli paikallaan siksi, että viranomaisvaltahan tässä maassa vetää perussuomalaisia tuomiolle vihervasemmiston tuella. Näkemys tuskin oli kuitenkaan kannanotto poliittisten oikeudenkäyntien uhrien puolesta.

Laura Huhtasaari on aivan oikeassa tehdessään sananvapaudesta keskeisen vaaliteemansa. Suomessa sananvapauden näpistely ei ole vain suoraa ja juridisin verukkein harjoitettavaa vaan epäsuoraa. Se vaikuttaa todenpuhujiin myös työelämän mielipidevankeuden kautta.

Kristillisdemareissa taas on taktikoitu. Jos kilpailijaa ei voi voittaa, kannattaa mennä vallan takuumieheksi. Näin puolue päätyi Niinistön tukijaksi. Vaalien idea on kuitenkin se, että vaaleissa voi ilmaista poliittisia näkemyksiä, vaikka ei tulisikaan valituksi. Häviäjäkin voi tällöin voittaa, sillä valta on aina sillä, jota pelätään eniten.