Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

Muutamat ovat kysyneet minulta, miksi äänestää europarlamenttivaaleissa, koska en ole ehdokkaana. Eräät toiset taas ovat tiedustelleet, miksi otan kantaa europarlamenttivaaleihin, vaikka en ole ehdokkaana. Joitakin taas kiinnostaa, miksi en ole ehdokkaana.

Puhutaan nyt jostakin muusta kuin itsestäni.

Kansallista etuamme ajattelevien on tärkeää osoittaa poliittinen tahtonsa europarlamenttivaaleissa, jotta EU:n liittovaltiopoliikan tiellä saataisiin aikaan U-käännös: takaisin kohti päätösvallaltaan hajautettua Euroopan unionia.

Asian voi sanoa myös niin, että on tärkeää estää Euroopan unionin muotoilu liittovaltioksi, jossa varat ja velat tulkittaisiin yhteisiksi ja jälkimmäiset laitettaisiin vähiten kärsineiden maiden, kuten Suomen, piikkiin.

On tärkeää estää keskeisten säädösten, kuten Dublin II -asetuksen, mitätöinti ja on taattava sen soveltaminen käytännössä. Sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka että maahanmuuttopolitiikka olisi siirrettävä takaisin kansallisiin käsiin.

Samalla tulisi huolehtia, että unionissa noudatetaan Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta ja no bail out -säädöstä, joita unionissa ei ole noudatettu pitkään aikaan mutta jotka ovat yhteisvaluuttan toimivuuden kannalta välttämättömiä. Sellainen unioni, joka ei pidä kiinni keskeisistä rakennetekijöistään, menettää merkityksensä.

Unionissa tulisi kumota sellaiset säädökset, jotka ovat osoittautuneet huonoiksi. Olisi lakkautettava Schengenin vapaan liikkuvuuden alue ja luovuttava ministerikokouksissa sovituista ”taakanjakoperiaatteesta” (pakolaisten siirtojärjestelystä), jolla ei ole legitiimiä pohjaa ja jota sen vuoksi kutsutaankin erilaisilla kiertoilmauksilla, esimerkiksi ”pakotetuksi solidaarisuudeksi”.

EU olisi palautettava hallitusti liittovaltioon johtavalta tieltä takaisin vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä sen enempää yhteistä valuuttaa kuin väestöjen vapaata liikkuvuuttakaan.

Britannian epäonnistuneita ja federalistien toimesta tahallisesti vaikeutettuja brexit-neuvotteluja ei tule pitää esimerkkeinä EU:sta eroamisen vaikeudesta. Sen sijaan tilannetta tulisi pitää näyttönä siitä, että EU:sta ja eurosta eroamiselle pitää luoda lainsäädännölliset mekanismit, joilla varmistetaan, että maat voivat erota sekä EU:sta että eurosta kivuttomasti.

Monet taloustieteilijät, kuten Vesa Kanniainen ja Sixten Korkman, ovat tuominneet euron vakavaksi virheeksi ja todenneet, että eurosta on ollut suurta haittaa taloudellemme. Sellaiseksi on osoittautunut Saksan demarien märkä uni: rahaunioni. Myöskään Pertti Haaparannan mielestä jäsenyyttä eurossa ei voida enää taloudellisilla syillä puolustaa.

Sitä ei voida perustella myöskään armeliaisuudella eikä hyväntekeväisyydellä. EU-jäsenyyden aika on ollut erittäin tappiollista Suomen maa- ja metsätaloudelle sekä huoltovarmuudellemme. On väärin, että Suomi on pakotettu anelemaan jäsenmaksurahojaan takaisin maataloustukineuvotteluissa ja että verovarojamme viskotaan taivaan tuuliin ilmastopoliittisten synninpäästörahastojen kautta.

Näin on pyritty tuhoamaan eurooppalaiset oikeusvaltiot, joissa verottamisen oikeusperustus on nojautunut siihen, että veroina kannetut varat palautuvat oman kansakunnan eivätkä vieraiden hyväksi.

On muistettava, että lainsäädännössämme ongelmallisiksi osoittautuneet lainkohdat, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen, ”positiivinen erityiskohtelu” ja uuteen perustuslakiimme sisällytetty vaatimus ulottaa perusoikeudet koskemaan kaikkia maassa olevia, kirjattiin Suomen lakiin Euroopan unioniin liittymisen vuoksi.

Esimerkiksi vuonna 2015 voimaan astuneeseen yhdenvertaisuuslakiin sisällytetty ”positiivinen erityiskohtelu” perustuu EU-direktiivin suomaan mahdollisuuteen etuoikeuttaa tiettyjä kansanryhmiä toisten ohitse, vaikka se onkin perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaista. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen taas on uudehko rikoslain kohta vuodelta 2011. Perusoikeuksien irrottaminen kansalaisuusvaatimuksesta puolestaan on mahdollistanut sen, että oikeus sosiaaliturvaan ja terveyspalveluihin on myönnetty kaikille maassa oleville ulkomaalaisille, myös laittomasti täällä oleskeleville.

EU:n kautta lainsäädäntöömme on ujutettu universaalikommunistisia periaatteita, ja pillipiipareina asiassa ovat toimineet eduskunnan sivuovesta perustuslakivaliokuntaan asiantuntijoiksi juoksutetut juristit, joista suuri osa on ollut maailmankatsomukseltaan täysiä kommunisteja.

Eurooppalaisten arvojen, kuten demokratian ja sananvapauden, muuttuminen irvikuvikseen on nähty EU:n taivutellessa sosiaalisen median Internet-toimijat, Googlen, Twitterin, Facebookin ja Microsoftin, sensuroimaan ”vihapuheeksi” väitettyä poliittista kritiikkiä. Tämä ennakkosensuurin käyttöönottoa merkitsevä yksityinen sopimus on tarkoittanut vallan kolmijako-opin kiertämistä ja tuomiovallan siirtämistä nettiportaalien deletointikeskuksissa toimivien ja rippikoulusta juuri päässeiden tyttösten käsiin.

Tuntuu, kuin Euroopan unionin valtaapitävät olisivat löytäneet Orwellin romaanin Vuonna 1984 ja luulleet sitä ohjekirjaksi. EU:sta on todellakin tulossa Neuvostoliiton versio 2.0.

Eurooppalaiset arvot ovat murentuneet sallivan maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Tästä johtuneet konfliktit ovat ohjanneet tarkkailun ja valvonnan kiristämiseeen. ”Eurooppalaisina arvoina” EU-eliitti pitääkin käytännössä vain perinteisten eurooppalaisten arvojen ja hyveiden vastaisia ihanteita, sillä federalistit tietävät, että liittovaltion toteuttaminen ei onnistu, ellei kaikkia puristeta yhteen muottiin.

He ovat ymmärtäneet, että suurin este sosiaalisen ja taloudellisen totaliteetin sekä holhousvaltion rakentamiselle on Euroopassa perinteisesti vallitseva aito moniarvoisuus ja itsestään voimassa oleva kulttuurien moninaisuus, erikielisyys, erilaiset taloudelliset ja kulttuuriset olot sekä moraalikäsitykset.

Tämän me kansallismieliset eurooppalaiset haluaisimme säilyttää. Tällaisella aidolla arvopohjalla on oikeutus, sillä sillä on subjekti: kansakunta.

Suvaitsemattomuus tätä rikkautta kohtaan on kuitenkin kasvanut koko ajan, mutta myös vastarinta on voimistunut. Hallitustasolla muutoksia on nähty Italiassa, Itävallassa, Puolassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Tshekissä ja Unkarissa. Kansallismielisten puolueiden kasvuna muutos näkyy Norjassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa sekä myös täällä meillä Suomessa.

Päällimmäisenä vaarana Euroopan unionissa on, että yhteispäätösmenettelystä siirrytään määräenemmistöpäätösmenettelyyn, jolloin esimerkiksi verotuksellisia ratkaisuja ei tarvitsisi enää hyväksyä yksimielisyysvaatimuksen mukaisesti. Tämä kansallisvaltioiden yli käveleminen tulee ehdottomasti estää. Lisäksi pitäisi poistaa komission aloiteoikeus ja siirtää se neuvostolle.

Komission valtaa tulisi muutenkin vähentää ja siirtää hallitusten väliseen yhteistyöhön. Lisärahan kaataminen hallintobyrokratiaan ja virastoihin tulee lopettaa, ja unionin hallintorakenteet sekä budjetti pitää saattaa laihdutuskuurille.

Virastoista huvittavin on suuressa lasiseinäisessä pilvenpiirtäjässä toimiva Euroopan Petostentorjuntavirasto, joka on täytynyt perustaa tutkimaan EU:n sisäistä korruptiota. Viraston perustaminen kertoo byrokratian luomisesta torjumaan byrokratiaa, ja sitä johtaa poliittisessa palkintovirassa kokoomuksen Ville Itälä.

Monista äänestäjistä saattaa tuntua hullunkuriselta, että Euroopan parlamentin 751 jäsenestä vain 13 valitaan Suomesta. Niinpä niin. Jo tähän seikkaan sisältyy valuvika, kuten siihenkin, ettei komission jäseniä valita vaaleilla. Euroopan unioni ei tunnusta valtioiden eikä kansakuntien subjektiviteettia eikä kunnioita valtioiden suvereniteettia eikä itsemääräämisoikeutta. Jos näin olisi, jokaiselle jäsenmaalle myönnettäisiin yhtä paljon paikkoja ja vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa ja ryhmät järjestäytyisivät maakohtaisesti. EU on alun perin perustettu liittovaltiotavoitteelle.

Juuri nyt Euroopan maiden kansallismielisten puolueiden ja kansallista itsemääräämisoikeutta puolustavien ryhmien on erittäin tärkeää saada Euroopan parlamenttiin vähintään määrävähemmistön suuruinen kattaus edustajia, joiden kautta määräenemmistöpäätökset voidaan estää, mikäli ne otetaan käyttöön. Tilanne Euroopassa on muuttunut pakolaiskriisin, sensuurin ja EU:n harjoittaman sisäisiin asioihin puuttumisen takia niin, että enää ei tarvitse pelätä suureksi yhtenäiseksi ryhmäksi järjestymisen epäonnistumista, niin kuin kävi viime vaaleissa vuonna 2014.

EU:n ei tule myöskään ulkoistaa turvapaikkaprosessia unionin ulkopuolelle perustettaviin vastaanottokeskuksiin, sillä se merkitsisi valtioiden itsenäisen päätösvallan luovuttamista pois kansallisvaltioilta, YK:n viranomaisten käsiin. Kun asiaan yhdistettäisiin pakolaiskiintiöiden kasvattaminen ja katalysaattoriksi lisättäisiin GCM-liukkaria, tuloksena olisi Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan suuntautuva ilmasilta.

On selvää, että poliittinen vihervasemmisto, huvitteluliberaali porvaristo, kansainväliset kapitalistit ja niiden palveluksessa oleva valtamedia tekevät kaikkensa lavastaakseen näistäkin vaaleista yleiskommunistisiin ja globaaleihin asioihin keskittyvät ”ilmastovaalit”, vaikka tosiasiassa tässä päätetään nyt Euroopan maiden itsemääräämisoikeudesta ja kääntymisestä takaisin pois kohti liittovaltion sysimustaan syleilyyn vievältä tieltä.

Suurten linjausten ohella on huolehdittava tietenkin myös ilmastopolitiikan tekemisestä realistisilla ja oikeudenmukaisilla keinoilla. Päästöjä ei pidä arvioida suhteessa väestömäärään vaan suhteessa tuotettuihin hyödykkeisiin. Euroopan maiden ei tule hirttää talouttaan eikä teollisuuttaan ympäristödiretiiveihin eikä päästömaksuihin, jolloin hyvällä ympäristösuhteella toimiva teollisuutemme karkaisi ilmastopolitiikan vapaamatkustajina toimiviin kehitysmaihin.

Suomen ei tule tehdä ilmaston hyväksi enempää kuin muiden maiden etenkään, koska olemme tehneet jo. Myöskään Euroopan unionin ei pidä kiristää eikä kuristaa talouttaan ympäristöahdistuksen lietsonnalla tilanteessa, jossa enää 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä syntyy EU:ssa ja yli puolet liikakansoituksesta kärsivissä kehitysmaissa. EU:n tulisi asettaa kaiken kehitysapunsa ehdoksi se, että kehitysmaat laativat suunnitelman väestönkasvunsa lopettamiseksi ja kääntämiseksi laskuun sekä pysyvät siinä.

Perussuomalaiset haluavat edistää näitä edellä kuvailemiani tavoitteita, ja puolueellamme on nyt mahdollisuus saada Euroopan parlamenttiin kahden sijasta 3 tai jopa 5 edustajaa, mikäli asioista kiinnostuneet vaivautuvat äänestämään.

Joten käykäähän etsimässä mieleisenne ehdokas ja täyttämässä se äänestyslipukkeenne – jos ei muusta syystä niin siitä, että kanavoimalla äänenne Perussuomalaisille saatte poistoäänestettyä europarlamentista Sirpa Pietikäisen, Heidi Hautalan ja monen muun tapaisia sammuneita saunalyhtyjä, joista ei ole eikä ole koskaan ollut Suomen, suomalaisten eikä eurooppalaisten etuja ajamaan.

On myös tärkeää katsoa, millaisille ajatuksille äänenne annatte, ettei käy niin kuin vaaleissa yleensä, että ne eivät mene minkäänlaisille ajatuksille, vaan ainoastaan henkilöille. Älköön kuitenkaan kukaan perussuomalainen tulko minulle vaalien jälkeen sanomaan, että ei äänestänyt näissä europarlamenttivaaleissa, sillä nämä ovat Suomen eduskuntavaalejakin tärkeämmät vaalit.

Ja lopuksi vastaus siihen, miksi en ole itse ehdokkaana europarlamenttivaaleissa. Tämä johtuu eduskuntavaalien vaatimattomasta henkilökohtaisesta tuloksestani (selitys täällä), jonka vuoksi vetäydyin oma-aloitteisesti enkä tavoitellut ehdokkuutta. Näin toivon puolueen saavuttavan vaalissa mahdollisimman hyvän tuloksen. Koin siis velvollisuudekseni antaa sijaa laajempaa kannatusta nauttiville perussuomalaisille ehdokkaille, jotka saksaa, ranskaa ja valtiofilosofiaa kenties paremmin taitavina suoriutuvat tehtävistään sujuvammin Brysselissä.

Oman kannatukseni puuttuminen puolestaan johtuu lähinnä yhdestä syystä. Valtamedia ei myönnä näkemyksilleni vähäisintäkään julkisuutta vaan pitää toimintaani tahallisesti pimennossa estääkseen filosofiani esittämisen ja kannatuksen hankkimisen tuttavapiiriä laajemmilta kansanjoukoilta. Harmillista on, että nykyisestä paitsioon asetetusta asemastani en voi mitenkään asioihin vaikuttaa.

Saattaa olla, että otan vielä jatkossakin kantaa muutamiin poliittisiin kysymyksiin, mutta tämän teen vain seuraavasta syystä. Muissa puolueissa omaa väistymistäni toivotaan niin himokkaasti, että tämä ikään kuin kehoittaa, velvoittaa ja pakottaa minua viivyttelemään poistumistani politiikan näyttämöltä.

Mikäli joku kysyy, missä olen, olen edelleenkin joko kirjoittamassa tutkimusta, maantiepyöräilemässä tai vuohipaimenena Suomen maaseudulla.

Toimintaresurssini Suomen Perustassa päättyy ensi elokuussa, minkä jälkeen minulla ei ole penkkiä puolueemme katon alla. Tämän jälkeen elämäni jatkuu työviranomaisten laupiaassa varjeluksessa, mikä kertokoon yliopistohallinnon tavasta potkia itseään oppineempia.

Harmikseni muut puolueet ovat pyrkineet eristämään puolueemme poliittisesti ja media julkisessa sanassa.

Yliopistolla taas en voi toimia, sillä filosofian oppiainetta hallitsevat ruotsinkielinen professori Thomas Wallgren (sd.) ja suomenkielisiä professorinvirkoja italialaissyntyinen nollatutkija Sara Negri ja romanialaissyntyinen Gabriel Sandu, joka jo vuonna 2003 toivotti minut tervemenneeksi. Toisen väittelyaineeni sosiaalipsykologian professorinvirkaa puolestaan hallitsee venäläissyntyinen Inga Jasinskaja-Lahti.

Valtiotieteellisessä pitävät värisuoraa yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo (vihr.), julkisen talouden professori ja Vasemmistoliiton perustajajäsen Markus Jäntti, poliittisen historian professori ja SKP:n entinen jäsen Kimmo Rentola, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki (vas.) ja yleisvasemmistolaiseksi blogissaan tunnustautuva professori Teivo Teivainen. Tampereen yliopistokin on palkittu lähettämällä sinne filosofian professoriksi vasemmistoliittolaisena aggressiivisesti esiintyvä Panu Raatikainen. Vihervasemmiston etäispäätteiden luetteloa yliopistomaailmassa olisi helppo jatkaa. Yliopistolla minua vastassa on siis Kremlin muuri.

Yliopistoille ei ole tietenkään eduksi olla vihervasemmiston puoluetoimistoja, vaan niiden tulisi olla parlamentteja, joissa on edustettuina erilaisia yhteiskuntanäkemyksiä.

Tämän tietäessänne teille ei tarvinne selittää, millainen monikulttuurinen helvetti tuo meille suomalaisille alun perin perustettu ja meidän verovaroillamme ylläpidettävä yliopistolaitos on. Eikä ketään siellä olevaa voi enää toivottaa painumaan yhtään mihinkään, sillä he ovat siellä jo, kun ulkomalaisten opiskelijoiden määräkin aiotaan nostaa eräissä yksiköissä 40 prosenttiin, mikä tarkoittaa suomen kielen hautaamista kansainvälisten tappajakielten alle. Kyseessä on kulttuurivalloitus, mikä käy ilmi myös tulijoiden poliittisen vallan tavoittelusta.

Mainittakoon, että Jukka Hankamäki ei ole parodiahahmo eikä fiktiivinen henkilö. Käänteisen syrjinnän postkolonialistisista ilmirakenteista toistuvasti raportoivana olen todellinen ihminen, jolla todistettavasti on esimerkiksi vaalikelpoisuus. Oloni median ja viranomaisten minulle langettamassa kuolemankaltaisessa tilassa kuitenkin jatkuu, eikä salamurhaajieni siitä saama mielihyvä poikkea mitenkään oikeasta käänteisen syrjinnän aikaansaamasta likvidoinnista, kunnes viimeisenä päivänä tulen tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Pateettisuutta tavoittelematta ja marttyyriytta välttäen (marttyyreiksikaan ei asetuta vaan tuomitaan) voin todeta, ettei asemani poikkea mitenkään Алекса́ндр Солжени́цын:n asemasta. Vain toisinajattelijoiden Nobel-palkinto, sananvastuutuomio, puuttuu.

Toivotan kaikille kannattajilleni, tukijoilleni ja vastustajilleni oikein hyvää kesää.


Eurooppa-päivänä eli voiton päivänä 2019, mutta kuka voittaa?

Jukka Hankamäki
FT, VTT

---

Euroopan unionia koskevista ajatuksistani kirjani Kuinka Suomi korjataan? – Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu luvussa 9.