Koronakriisin keskellä havaitaan, kuinka lapsekasta ihmiskunta on luottaessaan kaiken maailman typeryyksiin, kuten internationalismiin, globalisaatioon ja loppumattomiin tavara- ja alihankintaketjuihin, maailmantalouden kasvuun, rajattomuuteen, huvitteluliberaaliin turismiin ja muuhun lyhytnäköisille hobiteille tyypilliseen.
Siis siihen, mikä levitti myös koronaviruksen ympäri maailman ja paljasti riippuvuuden kaukomaista.
Kun asiat eivät sujukaan ihan niin kuin oli kuviteltu, nämä lapsukaiset ovat äimän käkenä, että kuinkas tässä nyt näin kävi. Sama hämmästys kohtaa tietenkin taloudellisten romahdusten jälkeen, kun velkaiset kansantaloudet romahtavat, ja entiset kehitysmaat ja kolonialismista kärsineet viholliskansat ottavat uppoamassa olevat länsimaat haltuunsa sekä alistavat niiden kansakunnat henkiseen ja materiaaliseen orjuuteen.
En tarkoita arvostella lapsia. Eihän lapsia sanota lapsellisiksi, sillä lapsellisuus on lasten ominaisuus. Mutta kun aikuiset ovat lapsekkaita, kuten vihervasemmistolaiset yleensä, heitä voi hyvin sanoa lapsellisiksi.
Viisaus on varautumista. Samoin aikuisuus on sen ymmärtämistä, mitä kaikkea mistäkin voi seurata. Lapsi ei ymmärrä seurauksia eikä tapahtumakulkuja, koska elämänkokemusta ei ole.
Tahdon vain sanoa, että olen paikantanut vihervasemmistolaiseen politiikkaan liittyvän tuhoisuuden syyn. Se on yleinen lapsellisuus. Kun aikuinen on lapsellinen, hän on tyhmä.
Ja näkyyhän se toki nykyisten ministerittarien iässäkin. Lepsuilua, laissez-fairea, kehitysapua rikastuville ja ahneille kehitysmaille, oman kansakunnan syyllistämistä ja mustamaalausta, ylimitoitettua uhrautumista ilmastonsuojelun vuoksi, ulkomaalaisten elättämistä omaksi velaksi, itkua ja vollotusta, kun joku on eri mieltä, aseiden antamista omista käsistä vieraille kansakunnille, munattomuutta.
Sitä kaikkea on Suomen ja Euroopan unionin politiikka. Tässä tämänkertainen vappupuhe.
