Katselin vuodenvaihteen aikaan Harrison Fordin tähdittämän Jack Ryan -elokuvan Isku Kolumbiaan, joka perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan. Siinä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu hoitaa Kolumbian huumekartellit omalla tyylillään.
Kansainvälinen politiikka on muuttunut Donald Trumpin toimesta entistä enemmän Hollywood-elokuvien ja TV-viihteen kaltaiseksi.
Mainio mies tuo Trump, hän kun päätti iskeä Venezuelaan ja kyyditytti maan diktatorisen presidentin Nicolás Maduron New Yorkiin vastaamaan muun muassa ”huumeterrorismista” nostettuihin syytteisiin.
Kaappaus loukkaa muodollisesti valtiollista suvereniteettia ja saattaa olla ns. kansainvälisen oikeuden vastainen, mutta kansa Venezuelassa ja venezuelalaiset Suomessa ovat onnessaan.
Syitä riittää. Kaiken oikeuden vastaisia ovat varmasti olleet Maduron tukema huumekauppa, vuoden 2015 ja 2024 vaalituloksen mitätöiminen, jatkaminen presidentinvirassa ilman mandaattia, lainsäädäntövallan siirtäminen parlamentilta korkeimmalle oikeudelle, tuhansien ihmisten murhat ja kidutukset sekä hänen pakolla ylläpitämänsä sosialismi.
Vallasta syöksemisessä on kyse diktaattorin syrjäyttämisestä, joka Immanuel Kantin Ikuiseen rauhaan -teoksen mukaan on yksi oikeutetun sodan peruste – puolustussodan käymisen ja suurempien väkivaltaisuuksien välttämisen ohella. YK:n peruskirja tosin hyväksyy filosofin perusteluista vain itsepuolustuksen aseellista hyökkäystä vastaan.
On huvittavaa havaita ja todistaa, millä tavoin Suomen vihervasemmisto erehtyi jälleen historian väärälle puolelle perätessään kansainvälisen oikeuden kirjaimellista noudattamista nyt, kun muu maailma iloitsee diktaattorin kaatamisesta. Olisi hauska tietää, itkisivätkö Minja Koskela (vas.) ja Oras Tynkkynen (vihr.) samat saunavedet myös Saddam Husseinin, Muammar Gaddafin ja Erich Honeckerin perään.
Maduron kaappaus kävi niin nopeasti ja helposti, että voi epäillä, oliko kyseessä lavastus: Venezuelan armeijan yhdessä Yhdysvaltain kanssa junailema tilaustyö.
Sen sijaan ei ole epäilystäkään, ettei Trumpin kiikarissa kimaltele Venezuelan öljyvarat, joiden sanotaan olevan maailman suurimmat muodostaessaan noin 17 prosenttia maailman varannoista.
Siihen verrattuna huumekaupan torjuminen ja demokratian puolustaminen saattavat olla verukkeita, mutta eivät merkityksettömiä. Eikö muka huumeongelma ole kärjistynyt myös Suomen kaduilla esimerkiksi alfa-PVP:n myötä, josta lehdistö on meuhkannut kuuluvasti? Ja nyt mediat syyttävät Trumpia huumeongelman liioittelusta!
Venezuelan kansa istuu luonnonrikkauksien päällä mutta joutuu elämään Kuuban kurjuutta vastaavassa sosialismissa. Venezuelan öljyvarojen vapauttamisella ja käytön tehostamisella voisi olla käänteentekevä vaikutus maan talouteen ja maailmanmarkkinahintoihin. Jos Yhdysvallat onnistuisi rakentamaan Venezuelan rappeutuneen öljyinfrastruktuurin ajan tasalle, se voisi auttaa myös Eurooppaa irtautumaan Venäjä-riippuvuudesta.
Mitä kansainvälispoliittista merkitystä Maduron syrjäyttämisellä voi olla?
Tapaus indikoi Yhdysvaltain siirtyneen (Venäjän ohella) entistä selvemmin tuohon paljon paheksuttuun reaalipolitiikkaan, jonka mukaisesti asioita ratkotaan voimalla ja väkivallalla sääntöjen ja sopimusten sijaan. Kansainvälinen maailma ei ole oikeusvaltio, koska siltä puuttuu fundamentti, ja siksi myös kansainvälisen oikeuden rikkomukset ovat relatiivisia – kansanmurhia ja joukkotuhoja lukuunottamatta.
Kaappaus kertoo Venäjälle ja Iranille, että Yhdysvallat tekee halutessaan lopun Venäjän vasallivaltioista kotinurkillaan.
Operaation taustalla hyödynnettiin Venäjän ulkopolitiikassaan soveltamaa tu quoque -argumenttia (”sinä myös”) ja siihen liittyvää peilailua, jonka mukaisesti Venäjä on katsonut voivansa möyriä lähialueillaan oman käden oikeudella. Nyt Trump peilasi Venäjän modus operandia, aivan niin kuin hän on tehnyt myös tavoitellessaan Panaman kanavan palauttamista Yhdysvaltain hallintaan ja Grönlannin ja Kanadan liittämistä Yhdysvaltoihin.
Tämä kaikki kertoo niin sanotun Monroen opin henkiin herättämisestä. Yhdysvaltain entisen presidentin James Monroen vuonna 1823 julkaisema ja ulkoministeri John Quincy Adamsin kirjoittama doktriini määritteli Amerikan valtiot kuuluvaksi Yhdysvaltain geopoliittiseen vaikutusvaltaan ja vapaiksi eurooppalaisesta siirtomaapolitiikasta. Trumpin käsittelyssä tuosta opista on korostunut alueellisen dominanssin ohella myös Yhdysvaltain oma isolaatio.
Yhdysvallat on silloin tällöin suorittanut tai tukenut vallankeikauksia eri puolilla maailmaa ja lähettänyt helikoptereilla hämähäkkimiehiä katoille ja seinänvierustoille. Aina operaatiot eivät ole menneet nappiin, ja yksi epäonnistuneista oli Jimmy Carterin määräämä panttivankien vapauttaminen Iranista vuonna 1980. Se oli eräs syy Carterin sittemmin kärsimään vaalitappioon.
Onnistuneen iskun Yhdysvallat teki George H. W. Bushin aikana Panamaan ja kuljettamalla maan diktaattorin Manuel Noriegan Yhdysvaltoihin, jossa hänelle langetettiin 40 vuoden vankeustuomio muun muassa huumekauppaan liittyvistä rikoksista. Maduron kaappaus oli kuin kopio tuosta vuoden 1989 iskusta.
On vaikea arvioida, miten Trumpin julistama tavoite vallan siirtämiseksi ja vapaiden vaalien järjestämiseksi Venezuelassa onnistuu, mutta edellytykset ovat olemassa, sillä tahtotila maassa on vallanvaihdon puolella.
Kukapa ei muistaisi, että myös Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin viime vuoden lopulla venezuelalaiselle toisinajattelijalle María Corina Machadolle. Hänellä olisi nyt syytä kiittää palkinnon kilpahakijaa Donald Trumpia hyväkseen tekemästä työstä.
Venäjälle Trumpin omaksuma maailmanpoliisin rooli muistuttaa, että kukaan ei ole Yhdysvaltain vaikutukselta suojassa, ja Valkoisen talon määräyksillä voidaan kaappailla silmää miellyttämättömiä presidenttejä, joilla ei ole mukiin meneviä näkemyksiä.
Zelenskyin ja Stubbinkin kannattaa siis valita solmionsa oikein!
Kreml todennäköisesti käyttää Trumpin toimia eräänä verukkeena sille, miksi Venäjällä olisi vastavuoroinen oikeus turvata asemiaan Ukrainassa ja muilla rajamaillaan.
Erona on, että Yhdysvallat on turvannut demokratiaa ja kumonnut diktatuureja, kun taas Venäjä ja sen edeltäjä Neuvostoliitto ovat kumonneet demokratioita ja pönkittäneet diktatuureja niin Euroopassa, Syyriassa ja Iranissa kuin Afrikan, Keski- ja Etelä-Amerikan banaanitasavalloissa sekä Kauko-Idän takapajuloissa. USA:n toimet ovat olleet moraalisia – Venäjän eivät.
Ainoastaan Venäjällä ei ole syytä olla huolissaan vaikutusvaltansa vähenemisestä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Myös Kiina joutuu tarkemmin pohtimaan, onko oikein laskuttaa satojatuhansia euroja esimerkiksi Panaman kanavan läpikulusta holding-yhtiöidensä kautta.
Saa nähdä, milloin Trump aloittaa paidanpesun yli 60 vuotta kauppasaarretussa Kuubassa tai sosialistidiktaattori Daniel Ortegan hallitsemassa Nicaraguassa, joka oli kivenä Yhdysvaltain kengässä jo Ronald Reaganin aikana samaan tapaan kuin Chile Richard Nixonin ja Salvador Allenden aikana (aiheesta täällä).
Kunpa Trump olisi kaapannut Alaskassa vierailleen Vladimir Putinin mustaan autoonsa ja vienyt myös hänet ”New Yorkissa tuomittavaksi”.
Tunnetusti Trump itse on ollut New Yorkissa tuomittavana, tosin ajojahdin tuloksena ja huonolla menestyksellä, ja vaikuttavimman tuomion asiassa antoi Yhdysvaltain kansa palauttamalla hänet presidentiksi.
Suomen poliittisella johdolla ei ole eräistä vaateista huolimatta velvollisuutta Trumpin toimien moraaliseen tuomitsemiseen. Kaiken yläpuolella tässä asiassa tulee olla Venezuelan kansan oma suvereniteetti.