Kansainvälisen politiikan A-studio-sertifioidut asiantuntijat ovat yllättäneet TV-settiensä ääressä kollareitaan kaivelevat kansalaiset näkemyksellään, että Donald Trump on arvaamaton.
Koska asiantuntijat ovat käyneet filosofian pakollisen peruskurssin, heille on itsestään selvää, että asia on aina sitä informatiivisempi mitä epätodennäköisempi se on, ja siksi myös Donald Trumpin äkillinen pieraisu saattaa vaikuttaa hyvin tietopuoliselta.
Samasta syystä asiantuntijoiden lausunnot tulevat kuin Platonin luolasta.
Sellaista se on, kun liikemiehet päästetään johtamaan valtioita, enkä tarkoita nyt Juha Sipilää. Donald Trump ottaa kaiken minkä voi, jos kukaan tai mikään ei estä ja koska se on loogista.
Trump sanoi Tanskan lähettäneen pelkän koiravaljakon Grönlannin puolustamiseksi, mikä on yhtä vakuuttavaa kuin oli lähettää Sami Sykkö työelämäprofessoriksi Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon.
Venezuelan vallankeikauksen jatkoksi Trump lähestyy nyt Grönlantia Coltti kupeellaan, ja Helsingin Sanomien kynät kirjoittavat, että Trump pyrkii ”viidakon kuninkaaksi”.
Kielikuva sopii huonosti Grönlantiin, koska Grönlannissa ei ole viidakkoja, vaikka sitä sanotaankin ”vihreäksi maaksi”. Kyseessä on jään peittämä joutomaa, josta edes lumisotaa käyvien lasten ei kannattaisi olla kiinnostuneita, koska siellä on kylmää ja pimeää.
Trump kuitenkin uhkaili kuin karjapaimen, joka lännenelokuvassa ottaa naisen, tai narkkari, joka vetää lämpöä neulasta: ”Meidän on saatava se!”
Diplomatian ja kansainvälisen politiikan kielellä tällainen on annektointia. Perusteenaan Trumpilla on ”vaarallisuuden” viitekehykseen liittyvä veruke, jota käytetään aina, kun halutaan rajoittaa joidenkin toisten ihmisten vapauksia: turvallisuuden varjelu.
Tanskassa ollaan ihmeissään, miksi heidän raihnaisen siirtomaaimperialisminsa viimeinen muistomerkki nauttii yhtäkkiä niin suurta suosiota, että syntymässä oleva alueriita on kääntämässä karttapallot katolleen.
Asiantuntijoista analyyttisin Risto E. J. Penttilä selitti MTV3:n aamutelevisiossa, että Euroopan mailla on kaksi vaihtoehtoa: joko myötäillä Trumpia ja vahvistaa sitä kautta Natoa tai epäonnistua ja päätyä konflikiin Atlantin takaisen liittolaisensa kanssa.
Minä puolestani luulen, että saaren valtaaminen on pelkkä neuvotteluase, samanlainen kuin sadan prosentin tullit, ja oikeasti Trump tavoittelee jotakin muuta.
Grönlantiin hyökkääminen olisi järjen vastaista, koska Grönlanti kuuluu jo sotilaallisesti Yhdysvalloille samoin kuin Islanti. Molemmissa on Yhdysvaltain joukkoja, eikä saarilla ole omia asevoimia.
Yhdysvaltain asevoimat siirsi jo viime kesänä Grönlannin alueella olevan tukikohtansa johtamisen kotimaan päämajaan, joka sijaitsee Coloradossa, kun aiemmin Grönlanti kuului Stuttgartissa olevan Yhdysvaltain Euroopan-päämajan vastuulle.
Koska armeijassa kaikelle pitää olla kirjainlyhenne, Grönlanti siirrettiin USEUCOMIsta USNORTHCOMiin.
Tämä on luonnollisesti pelkkää merkityksetöntä puppua, sillä kuuluisa kommunisti Benedict Anderson todisti jo teoksessaan Kuvitellut yhteisöt – Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua (1983), että rajoilla ja kansallisvaltioilla ei ole nykyisessä maailmassa merkitystä, vaan ne ovat pelkkiä imaginaarisia luomuksia.
Juuri siksi monille postmoderneille ja jälkistrukturalistisille toimittajille onkin ollut yllätyksellistä, hämmästyttävää ja varmasti myös ennalta arvaamatonta huomata, kuinka jyrkästi alueiden hallinnasta pyritään pitämään kiinni.
Olisiko myös Ukrainan pyrkimys puolustaa kansallisia rajojaan ja tonttiaan vain merkki kansallisvaltioajattelun kuolinkorahduksista, ja voitaisiinko Tanskan halu pitää itsehallintoalueestaan kiinni tuomita pelkäksi pullisteluksi?
Koska Tanska ja Yhdysvallat kuuluvat samaan sotilasliittoon (ja monien toiveikkaiden mielestä myös samaan arvouniversumiin toisin kuin Venäjä ja Ukraina), Yhdysvaltojen eduille ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, hallitseeko Grönlantia muodollisesti USA vai Tanska.
Siksi on oletettavaa, että Grönlannin kriisi ratkeaa toisen kuuluisan kommunistin Eric Hobsbawmin näkemyksellä keksityistä perinteistä, ja saari jää Tanskalle. Lähestyessään tanskalaisia rosvoparonin otteilla Trump pitää keppiä kätensä ulottuvilla vain, koska se toimii kätevänä muistutuksena, että sotilaallinen ratkaisu on oikeutettu, jos saaren luonnonresurssit eivät ole kaupan.
Trump soveltaa machiavelliläistä hullun miehen strategiaa ja taktisen epävarmuuden lietsontaa. Niiden partituureissa kaaos ja riitasoinnut ovat keskeisiä instrumentteja, ja vastustajan tulee väistää, koska hulluille täytyy olla mieliksi. Siksi Trumpin oligargit hekottelevat Air Force Onessa.
Trump esittää liittolaisilleen uhkavaatimuksia samalla tavoin Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso Oy, joka on osoittanut asukkaille 50–60 prosentin vastikekorotuksia, koska ne pelottavat ihmisiä ja vievät sekaisin aivan kaiken ollen myös oikeusjärjestyksen vastaisia. Trump lienee saanut oppinsa Hasolta.
Syttyykö nyt Grönlannin sota, jossa Venäjä ja Kiina aloittavat kilpapurjehduksen lumiselle saarelle?
Ei. Kiinan resurssit ovat sidotut jo Suomeen, jossa missikisavoittaja venytteli aikansa kuluksi naamaansa. Venäjän voimavarat puolestaan ovat kiinnitetyt denatsifikaatioon ja maansa epätoivoiseen puolustamiseen Ukrainan vihamieliseltä hyökkäykseltä...
Näin ollen USA:n kanssa kilpailevat suurvallat eivät voi mitään, mutta asiat ovat kuitenkin hyvin. Miksi?
Venäjälle syntyi arvovaltatappiota jo siinä, kun se menetti Venezuelassa yhden liittolaisensa. Yhdysvaltain isku Iranin ydinkoelaitoksiin puolestaan veti Venäjältä housut kinttuihin Lähi-idässä samoin kuin Bašar al-Assadin kukistuminen Syyriassa, jossa Venäjällä oli Välimeren-tukikohta.
Onko siis syytä olla huolissaan Grönlannista? – Ei ole, muutoin kuin lumen ja jään sulamisen vuoksi. Silloin on syytä olla huolissaan rannikkokaupungeista, kuten New Yorkista.
Jään alla piilevistä luonnonvaroista sovittaneen Trumpin junailemilla diileillä, ja alueen muodollinen ja poliittinen hallinta mitätöidään sivuseikaksi asiantuntijoiden Anderson & Hobsbawm oppien mukaisesti. Sillä tavalla päästään Yhdysvaltain ja Euroopan maiden kesken hedelmälliseen kapitalistiseen yhteistyöhön Grönlannin rikkauksien kolonialisoimiseksi.
Lopulta Suomen F-35-hävittäjä lentää lumisen Grönlannin yläpuolella suorittaen Naton ilmavalvontatehtävää ja osoittaen ”kyvykkyyksiä”, ja pilotti toteaa, että valtakunnassa kaikki hyvin eikä mitään havaittavaa ole. Näin ei tarvita Milttonilla ja Tekirissä vaikuttavia kriisiviestinnän konsultteja selvittämään, että ”ratkaisussa painoivat osaamisalueen viestintäasiantuntemus” ja ”vahva strateginen kehittämisote”.
