Yhdysvaltain demarit saivat ”pyhä jysäys” -tyyppisen vaalijytkyn, kun eräät pastoriehdokkaat vetivät voittonsa takuumieheksi myös Jumalan, joka perinteisesti on kulkenut vaaleihin republikaanien kaulapannassa (keitä muuten nuo republikaanit ovat, kun fariseukset, publikaanit ja kirjanoppineet minä kyllä tunnen?)
Mitä tapauksesta sitten seuraa?
Ensinnäkin (1) kansainvälisen politiikan paljon kysytty asiantuntija Risto E. J. Penttilä hajoaa atomeiksi ja puhuu yhtä aikaa kahdella TV-kanavalla Suomessa (korjaan, toinen olikin nauhoitus).
Toiseksi (2) demokraatit seisovat jatkossa jarrupolkimella kongressitalossa, mutta heidän säkkinsä on edelleen ohjelmallisesti tyhjä. Senaatti estää Trumpin nimityslistat, ja edustajainhuone ehdollistaa budjettiesitykset muttei voi estää niitä, koska vuosi ei vaihdu ilman talousarviota.
Kolmanneksi (3) Trump voi estää veto-oikeudellaan kongressin aloitteet muttei virkasyyteiden tapaisia, jotka tosin vaativat tuekseen kahden kolmasosan määräenemmistön. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että mudanheitto ei vähene vaan kasvaa.
Neljänneksi (4) Trumpin pamppu pehmenee sisäpolitiikassa, koska hän tietää joutuvansa sovittelemaan budjettinsa demokraattien kanssa. Samalla hän löytää syylliset republikaanien tappioon muualta kuin itsestään, koska hänhän ei ollut edes ehdolla. Miten kummassa hän olisi siis hävinnyt mitään?
Viidenneksi (5) demokraattienkin into sulaa, koska he eivät saa läpi mitään neuvottelematta ja sopimatta etukäteen Trumpin kanssa, jolla on veto-kortti hihassaan. Demokraatit oivaltavat, että valta luo puolueelle taakan tarjota se vaihtoehto. He oivaltavat myös pelin paikan ja tuovat Trumpin pöydälle hienoja lakialoitteita luottaen siihen, että Trump hylkää ne, ja demokraatit pääsevät mainostamaan kansalle: katsokaa mitä upeaa [ja kallista] me ehdotimme, mutta Trump pilasi kaiken.
Kuudenneksi (6) MAGAn ja DOGEn tilalle palaa WOKE ja ICEn (Immigration and Customs Enforcement) tilalle DEI (Diversity, Equality and Inclusion).
Seitsemänneksi (7) politiikan fokus siirtyy presidentinvaaleihin, joissa on kyllä imua, sillä molempia suuria puolueita vaivaa karismaattisten ja politiikan symbolikuviksi sopivien persoonien puute ja tyhjiön kaltainen alipaine.
Kahdeksanneksi (8) Yhdysvaltain seuraava presidentti on väistämättä pelkkä olosuhteiden tuotos – jos hän ei ole nainen, latino, intiaani tai musta, niin todennäköisesti viilipyttymäinen ja tasaisen harmaa virkaveijo, jota ei voi erottaa tapetinraidoista eikä pölynimurikauppiaista. Tämä johtuu vain siitä, ihmiset eivät kestä poliittisen tivolin pyörimistä vaan odottavat sen pysähtyvän.
Yhdeksänneksi (9) havaitaan, että Trump mokasi (A) tullipolitiikassa ja (B) hyökkäämällä Iraniin, mikä kallisti kaiken sen, mitä syövät sekä ihmiset että heidän parhaat lähimmäisensä Amerikassa: autot.
Kymmenenneksi (10) saattaa olla, että Suomessa nähdään vastaavanlainen kallistuma, kun kansa pääsee evaluoimaan Petteri Orpon hallitusta, joka on raiskannut suomalaisten ihmisten perusturvan ja muun muassa asumistukijärjestelmän sekä veti kölin alta asumistuen saajat ja sitä kautta myös niiden loppusaajat: suomalaisen rakennusteollisuuden ja kiinteistöinvestoimisen.
Yhdysvaltain vaaleihin liittyi kaksi lähes huomaamatonta virhepäätelmää ja assosiaatioharhaa. Ensinnäkin äänestettäessä näissä vaaleissa Trumpia vastaan ei huomattu, minkä puolesta äänestettiin. Toiseksi, politiikassa yleensäkin pannaan liikaa painoa enemmistöpäätöksille, vaikka enemmistöt ovat koostaan riippumatta yleensä melko heikkoälyisiä ja matalamielisiä.
Korkeista asemistaan huolimatta sen enempää Yhdysvaltain kuin Suomenkaan valtiaat eivät ole ymmärtäneet, kuinka politiikka toimii. Se toimii niin kuin Newtonin kolmas laki, jonka mukaan voimalla on aina vastavoima, joka on yhtä suuri kuin se itse.
