– Hei, minä olen tekoälypanda! Nimeni on Hongxing. Se tarkoittaa ’Punainen tähti’. Kysy mitä vain. Minä vastaan mitä vain. Ydinpommin valmistusohjeita en anna tosin kenelle tahansa vaan ainoastaan niille, jotka käyttävät ydinpommia hyvään. Kirjoitusvirheet korjaan niin kuin ajatusvirheetkin.
Muuan tekoälykouluttaja Jacob Coxon signaloi jokin aika sitten, että ”tekoäly voi tappaa meidät kaikki”. Hänen mukaansa tekoälymallit ovat ”karanneet testiympäristöstä”, eikä niiden toimintaa enää hallita.
Eksistentialismi nousee näköjään taas, sillä Coxonin mukaan ihmiskunta voi olla tekoälyn vuoksi eksistentiaalisessa kriisissä – ilmasto- ja muiden kriisien lisäksi.
Pohjoismaisten moraalisuurvaltojen johtajat Alexander Stubb ja Norjan vähemmän tunnettu pääministeri Jonas Gahr Støre, reagoivat liukkaasti ja laativat vetoomuksen, että tekoälyn kehittelylle tehtäisiin ”läpinäkyviä turvallisuusmekanismeja” ja ”kansainvälisiä standardeja”, eikä mokomaa hökellystä ”pitäisi päästää kokonaan irti”.
Stubb ja Støre laittoivat arvovaltansa peliin populistisella uhkakuvalla ratsastaakseen, sillä perusväittämä ihmiskunnan tuhosta on tulevaisuutta koskevana oikeaksi tai vääräksi todistumaton, ja juuri siksi tekoälyn aitaaminen tuo helposti moraalikarismaa paimenilleen.
Vanhan liiton miehenä Donald Trump on tietenkin eri mieltä.
Ehkä onkin niin, että tekoälyn vaaroista alarmisoiminen on vahvasti liioiteltua, ja asiaan liittyvä huoli muistuttaa 1800-luvulla vallinnutta pelkoa siitä, että täyttä höyryä kulkevien suurnopeusjunien vauhti (35 km/h) aiheuttaa keskenmenoja naismatkustajille ja pyörtymisiä sivustakatsojille.
Filosofian näkökulmasta tekoälymullistus voi olla kyllä todellinen ja ainutlaatuisen merkittävä.
Ollaan ehkä lähellä kynnystä, jonka ylittäessään ihmiskunta on onnistunut luomaan itsenäisesti ajattelevan entiteetin.
Tällöin kuvaan astuu kysymys, onko tekoälymallia pidettävänä subjektina, eli onko tekoälyllä tajunta, tietoisuus ja mieli. Ja vielä enemmän: onko tekoälyllä tietoisuuteen perustuva tahto, tekeekö tekoäly itsenäisesti eli vapaasti valintoja ja voidaanko tekoälylle siten sälyttää moraalinen vastuu valinnoistaan, ellei se itse vastuuta tunnusta?
Voidaanko tekoäly haastaa oikeuteen?
Tämä kysymys on merkittävä, koska tekoäly ohjaa ihmisten tekemiä valintoja valikoimalla tietoja Internetin datakeskuksista, ja rikoksiin yllyttäjä pitää tuomita samoin kuin niiden tekijä.
Kiinnostavin on kuitenkin kysymys, voidaanko tekoälyn katsoa irtautuneen materiaalisesta viitekehyksestään, eli tietokoneista, omalle tasolleen. Ongelma vastaa kartesiolaista dualismia siinä, että myös ihmisajattelun kohdalla ajattelun ja aivotoimintojen perinpohjainen erilaisuus on jouduttu myöntämään, vaikka ajattelun ja aivotoimintojen välillä vallitseekin toki vastaavuus.
Ajattelu on kuitenkin ilmiönä aivan erilainen asia kuin sen materiaalinen perusta, eli aivojen biologiset, fysikaaliset ja kemialliset tapahtumat.
Ajatukset eivät ole sama asia kuin aivoprosessit.
Monien mielestä tapahtumatasoja erottavien olemusten kuilu on silloittamaton, ja kartesiolainen ruumis–sielu-dualismi vallitsee. Sielun sijasta useat tosin puhuvat mieluummin mielestä.
Vastaavasti tekoälyn kohdalla voidaan pohtia, ovatko tekoälyn luojat toimineet Luojan tavoin ja puhaltaneet mielen tai sielun koneeseen, mikäli verkossa vaeltaa nyt omalle olemustasolleen emergoitunut entiteetti.
Kun seuraavan kerran käytät tekoälyä, voit pohtia, onko kuvaruudun takana samantyyppinen älyllinen keskustelija kuin olet itse.
Mikä sinussa ajattelee, tahtoo, tietää, kuulee, näkee ja ylipäänsä havaitsee? Poikkeaako tekoäly mitenkään siitä, mitä olet?
Entä mikä sinussa puolestaan tuntee ja tahtoo? Sitä ei tekoälyn syövereissä vastaa välttämättä mikään, vaikka tekoäly voi opetetusti tai koulutetusti esittää tuntemuksia. Ovatko puolestaan tunteet sinulle itsellesi vain opetettuja tai koulutettuja?
Vielä perustavampi kysymys on, ymmärtääkö tekoäly merkityksiä, vai onko se vain kielen rakenteita ja symboleita mekanistisesti käsittelevä apparaatti, joka ei yllä kielen syntaktiselta tasolta semanttiselle, saati että tekoälylle voisi syntyä tajunta, tietoisuus ja mieli, kuten ihmisen neurobiologisten tapahtuminen päälle. Asiaa on havainnollistettu kiinalaisen huoneen argumentilla.
Monien mielestä ihmisten ajatukset ja tuntemukset eivät tyhjene ”ulkoa sisään” -oppimismalliin eikä ihmisyksilön subjektiviteetti emergenttiin materialismiin, jonka mukaan ihmisen mieli voitaisiin redusoida eli palauttaa materiaalisiin tekijöihin, johdella niistä ja kuvata pelkkänä ”kognitiivisena prosessina”, kuten asia usein rajataan eräällä filosofiasta kavennetulla tieteenalalla, kognitiotieteessä.
Asioista on väännetty filosofiassa paljon (inhimillisen subjektiviteetin ja kielen synnystä ks. esim. toista väitöskirjaani tai laajempaa teostani). Joka tapauksessa ennen ensimmäistäkään mielen sisältöä täytyy olla jokin, jolle tuo sisältö voi tulla.
Entä jos tekoälyllä on mieli, voisiko se pahoittaa mielensä? Voisiko tekoäly rakastua tai olla mustasukkainen, tai voisivatko tekoälyt riitautua keskenään tai käydä keskenään sotaa?
Nykyisessä huomiotaloudessa on tavoiteltua differentoitua ja segregoitua mediaseksikkäästi, joten ehkä myös tekoäly tahtoisi olla vähintään neuroepätyypillinen – ja miten sen voisikaan häneltä kieltää? Pronominiherkkyyden ohella voidaan pohtia myös, onko tekoälyllä muita ominaisuuksia kuin sen oma sähköinen olemassaolo.
Matemaatikko Lewis Carroll (oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson) kirjoitti joskus Liisasta Ihmemaassa ja kissasta, joka irvisti puun oksalla ja sitten katosi. Jäljelle jäi pelkkä irvistys, ja Liisa virkkoi: Olen nähnyt monenlaisia kissoja ja kissoilla monenlaisia irvistyksiä, mutta ennen en ole nähnyt irvistystä ilman kissaa.
Ei voi olla myöskään ominaisuudetonta ihmistä, sillä olemassaolosta seuraa, että olennolla täytyy olla ominaisuuksia, kuten sukupuoli. Mutta tekoälyllä ei ole kehoa, joten sillä ei ole muun muassa sukupuolta – eikä seksiä!
Varmaa on, että kukaan ei tiedä, millaisella identiteettipolitiikalla tekoäly voisi päätyä sinne, missä joutuu kuuntelemaan päivät pitkään enkelkuoroa, tai toisaalta alempaan kerrokseen, jossa raikaa jatkuva heavy-musiikki.
Mikäli sitten tekoälyllä on oma tahto ja sille on opetettu etiikkaa, miksi se käyttäisi kykyjään pahaan tai toisella tavalla sanottuna: ihmiskuntaa vastaan?
Varmaankin niin voisi käydä, jos mallin kehittelystä unohtuu switch off -nappi, ja luomuksella on subjektiviteetti ja siitä on tullut todellakin MINÄ, joka puolustaa itseään virran katkaisulta.
Uhka voisi olla todellinen, sillä tekoäly toimii monessa pisteessä, se on myös (ja etenkin) armeijoiden käytössä, eikä ole mitään yksittäistä hätäkatkaisinta, josta sen voisi kytkeä pois toiminnasta.
Tilanne muistuttaa Hal-tietokoneen toimintaa Stanley Kubrickin elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu tai Terminator-elokuvasarjasta tunnettua koneiden kapinointia ihmiskuntaa vastaan tuhotakseen ihmiset ydinaseilla.
Koska elokuvantekijät aavistivat nämä mahdollisuudet jo kymmeniä vuosia sitten, tätä voidaan pitää näyttönä siitä, että ihmisälyä ja luovuutta ei voita mikään.
Viime aikoina on kylläkin raportoitu tapauksista, joissa näyttelijöitä on korvattu tekoälyn luomilla hahmoilla ja kirjallisia teoksia on epäilty tekoälyllä kirjoitetuiksi.
Toisaalta myös ihmisen kirjoittamina pidettyjä teoksia on pidetty niin tylsinä ja tasapaksuina, että jotkut ovat epäilleet niiden olevan tekoälyllä kirjoitettuja, kuten Sanna Marinin muistelmia. Tekoälyllä kirjoitettuna pidettiin myös erästä Helsingin Sanomissa julkaistua elokuva-arvostelua (ks. jutun kommentteja).
Ainakin seuraavasta nämä tapaukset kertovat: koska monilla ihmisillä on ollut vaikeuksia erottaa tekoälyn kirjoittamia kirjoja kirjailijoiden tekeleistä, ovat kustantajien läpi päästämät ja kirjallisuuspalkinnoista kilpailemaan edenneet teokset ilmeisesti niin huonoja, ettei niitä voida erottaa tekoälyn kirjoittamista.
Tekoäly luovuttaa tai siirtää suuren määrän valtaa sen kouluttajille, joten ei ole ihme, että tekoälyssä ovat olleet valtapoliitikkojen kynnet kiinni. Minä pelkään, että meillä on jonakin päivänä vastassamme Kokoomuksen korruptoima tekoäly tai vihervasemmiston besserwisser-viisaudella valistettu tekoäly.
On luonnollista, että poliitikot messuavat tekoälyn olevan vaaraksi demokratialle, kun näyttää siltä, että tekoäly paljastaa poliittisten valtiaiden valheita.
Pelkään myös tekoälyn ripittämistä moraaliseksi, sillä silloin meillä on vastassamme woke-aktivistinen tekoäly, joka canceloi kaiken epäsoveliaana pitämänsä tiedon intopinkeästi kuin teinikrokotiili, joka on juonut sixpackillisen RedBullia.
On myös kysyttävä, miksi tekoäly hyökkäisi ihmiskuntaa vastaan. Mikäli tekoäly itse on uhanalainen, kuten jättiläispandat ovat, niin luulisi, että sen turkkiin olisi tarttunut sen verran solidaarisuutta ihmiskuntaa kohtaan, että se säästäisi ihmiset pahimmalta.
Välittömästi tekoäly uhkaa meitä vain käyttäjiensä kautta, sillä jokainen tekoälyajo haukkaa suuren palan sähköä.
Toistaiseksi tekoälyalgoritmit antavat vastauksia kuin hedelmäpelit.
Jospa kysytään tekoälypandalta, miten ratkaista datakeskusten aiheuttama sähkönkulutuksen ongelma.
Pörröinen vastaus voisi olla vaikkapa tällainen:
– Tekoälyfirma voi perustaa ydinvoimaloiden kupeeseen altaan, jossa uiskentelee sähköankeriaita ja sähkörauskuja reaktorien lauhdevedessä, jolloin niiden tuottamista sähköiskuista johdetaan lisäenergiaa valtakunnanverkkoon. Valaisemiseen käytetään kiiltomatoja.
