2. huhtikuuta 2019

Politiikan hullut päivät vai 3 + 1 -päivät?


Haamukin on huomannut, että politiikan hullujen päivien tilalle pitää saada 99-päivät.

Politiikan eliittitavaratalossa ovat pyörineet jo pitkän aikaa niin sanotut vihervasemmistolaiset päivät.

Haamu on käynyt kalistelemassa kahleitaan, ja historian siipien havinaa on kuultu, vähän niin kuin eräskin epäonnistunut taloustieteilijä kuvasi tuotoksiaan: Aave vaeltaa Euroopassa, kommunismin aave.”

Ei ole myöskään ihme, että hienostoaatteen tavaratalo sukeltaa, ja haamulla ovat lakanat liekeissä. Siksi olisi aika tarjota vaihtoehto myös hallituksen politiikalle.

Me täällä Perussuomalaisten Helsingin piirissä toivomme, että tulevista vaaleista voitaisiin tehdä jäsenille eli asiakasomistajille ja kaikille muillekin politiikan kuluttajille niin sanotut 3 + 1 -päivät.

Tavoite on saada Helsingistä eduskuntaan kolmen edellisissä vaaleissa tulleen paikan lisäksi yksi lisäpaikka. Ehdokaskattauksemme on uudistunut, kun politiikan ja yhteisvastuun sikseen jättäneet ovat väistyneet.

Me perussuomalaiset olemme solidaarisia, ja huolehdimme myös läheistemme elannosta.

Hyödynnä siis PS-etu, hyvä toveri, ja käy äänestämässä. Saat bonusta ja äänitorven itsellesi eduskuntaan. Osuihan ajatukseni myös suvaitsevaisuuden prismaan?

Tavoite on markkinatutkimusten valossa toiveikas, mutta ei se mahdoton ole. Näissä vaaleissa ratkaistaan nyt Suomen suunta: jatketaanko sukeltamista, vaikka pohja on jo saavutettu, vai olisiko aika palauttaa järki kansallisvaltiomme johtoon.

Mitään ei kuitenkaan halpuuteta, ei varsinkaan Suomea eikä suomalaisia, kuten tehtävänsä jättänyt hallitus.

Sanomme kuin kilpailijamme, titta på priset. Sekään ei väitä mitään halvaksi vaan ainoastaan kehottaa katsomaan hinnan päälle. Näin kannattaa tehdä etenkin maahanmuutto- ja ilmastonsuojeluasioissa.

Näissä vaaleissa ratkaistaan ennen kaikkea, ovatko edessä uppoavan tavaratalon Galna Dagar vai asiakasomistajaetua suomalaisille tarjoavat 3 + 1 -päivät.

Vertaile siis ja valitse. Kilpailuta ja kerrytä tiliäsi. Jäsenenä saat jäsenetuja sekä lehden, jonka voit toki noutaa myös tapahtumistamme eri puolilta kaupunkia! Olen äänestäjien tavattavissa vaalikojuilla ja useimmissa tempauksissamme.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki