Ilmojen halki käy lentäjän tie

Jokaisessa miehessä asuu pikkupoika. Sen saattoi huomata eilen Suomen ilmailuliiton Helsinki Airshow -lentonäytöksessä. Innostuin itsekin ja palasin hetkeksi regressiiviseen tilaan. Monien lippalakkipäisten koltiaisten tavoin menin siis paikalle.

Hävittäjäesitysten anti jäisi ohueksi ilman valtavaa bassomelua ja kerosiininhajua, joka tuo mieleen teinivuosien moponbensan. Kansansuosikki olikin juuri F-18 (tarkoittanee ”fallos 18”) -hävittäjän esitys, jonka ulvonta oli vertaansa vailla. Tällaiselle vanhempien miesten liiton jäsenelle tosin riitti takavuosien harjoituskoneen Fouga Magisterin – tuon ilmojen Citroënin – elegantti kaartelu Malmin lentokentän ilmatilassa.

Näytös koostuikin lähinnä historian havinasta, sillä suurin osa lentävistä laitteista oli museokamaa. Samalla kun Red Bullin väreihin maalattu nelimoottorinen DC-6-mäntämoottorikone veti laskutelineet sisään kenttäpäädyn yllä, saattoivat vaarin aamukahvit hulahtaa väärään kurkkuun alapuolelle jäävissä rintamamiestaloissa. Kuka väittää, ettei brändimarkkinointi kannata? Energiajuomia valmistava itävaltalaisfirma on saanut logonsa maailmanlaajuiseen tietoisuuteen kiinnittämällä tunnuksensa niin formula-autoihin kuin nyt tänä viikonloppuna Suomessakin nähtyyn retrokoneeseen. Näennäisesti kallis onkin loppujen lopuksi halpaa, kun mainostila hankitaan jostakin, mitä ihmiset kokoontuvat vahtaamaan vapaaehtoisesti.

Retrotyylien suosio perustunee turvallisuuden kaipuuseen, jonka jatkuvuuden ja pysyvyyden tunnelma tuo. Mutta 1930- ja 1950-luvun graafiset ja muotoilulliset tyylit olivat myös objektiivisesti ottaen ennennäkemättömiä omassa modernismille ominaisessa funktionalismissaan. Niinpä niistä tuli klassikoita, joita jäljitellään tänäkin päivänä.

Näytös antoi myös loistavan tilaisuuden katselmukseen Malmin lentoasemalle, jonka kohtalosta on kiistelty yli vuosikymmenen ajan. Helsingin kaupungille on eduksi, että suhteellisen lähellä keskustaa on pienlentokenttä, joka soveltuu yhtä hyvin harrastamisen, koulutuksen ja pelastustoiminnan asemapaikaksi kuin pienimuotoisen henkilöliikenteenkin tukikohdaksi. Liikenteen sujuvuuden kannalta on tärkeää, ettei kenttää siirretä kymmenien kilometrien päähän Porvooseen.

Rakentamiseen vapautuvaa maata Malmilla olisi loppujen lopuksi vähän, ja sekin sijaitsee Helsingin huonoimpien julkisten liikenneyhteyksien varrella: paikalle ei kulje sen enempää metro, paikallisjuna kuin raitiovaunukaan, vaan alueelle tuo ainoastaan bussi. Sijainti ei ole siis asumista ajatellen optimaalinen, mutta lentokenttää ajatellen se välttää kyllä.

Asuinrakentamiseen soveltuvaa maata vapautuu riittävästi Jätkäsaaresta, entisestä öljysatamasta ja Sipoosta. Lisäksi yhdistyminen Vantaaseen toisi Länsi-Vantaan suuret rakentamattomat alueet helsinkiläisten omakotirakentajien ulottuville. Toimivan lentokentän purkaminen pelkän rakentamisvimman vuoksi olisi järjetöntä, sillä rannoille rakentaminen tyhjentää Pohjois-Helsinkiä sitä mukaa kuin vaurastuneet ihmiset pakkaavat lähiöistä kamppeensa. Uusien Jakomäkien rakentaminen on turhaa, sillä kaupungin väkiluku ei kasva ikuisesti.

Myöskään toisen kiitotien purkaminen ja uuden rakentaminen tilaa säästäen ei vaikuttaisi järkevältä. Uudet asunnot jouduttaisiin rakentamaan entistä lähemmäksi lentomelua, ja uusi kiitotie pitäisi vetää nykyisen teollisuusalueen yli. Alueella olevat kaksi kiitotietä sopivat paremmin myös vaihteleville tuulioloille.

Kaupungin pitäisi tehdä Malmin lentoasemasta säilyttävä päätös nopeasti, jotta paikan rappeutuvia rakennuksia ja nykyisiä kiitoteitä päästäisiin korjaamaan. Kunnostaminen ja kehittäminen lienee myös halvempaa. Se pitäisi kentän käyttäjinä nekin yrittäjät, jotka ovat uhanneet siirtyä Viroon, mikäli kulut nousevat nykyisestä tässä kalliin liikkumisen maassa.

Malmin lentokenttä on osa Helsingin historiaa ja tulevaisuutta, ja myös kenttää ympäröivä kuntopolku pitää säilyttää.