15. helmikuuta 2008

Ei luvannut hän ruusutarhaa


Sananvapaussota jatkui, kun prinsessa Ruusunen ja Matti Vanhanen ottivat yhteen käräjäsalissa. Sen enempää poliitikkojen yksityiselämän ongelmat kuin sananvapauden yleisetkään ongelmat eivät kuitenkaan ratkea oikeussaleissa eivätkä iltapäivälehtien raporteissa. Perusongelma on seuraava: poliitikot eivät näytä ymmärtävän, ettei kukaan ihminen voi itse päättää siitä, mitä toiset ihmiset hänestä lopulta ajattelevat ja sanovat. Niin ei voi tehdä itsevaltaisinkaan ihminen.

On kenties ruma temppu kerätä intiimejä tekstiviestejä ja julkaista ne kirjana, mutta ne kuuluvat kuitenkin todellisuuteen. Jos joku ihminen päättää ne ilkeydessään julkaista, hän päättää siitä yksin. Toinen osapuoli voi enintään katua ryhtyneensä tekemisiin vääränlaisen ihmisen kanssa. Jos poliitikkojen pitää päätyä kiistelemään asioista käräjäsaleissa, se osoittaa, että poliitikot eivät hallitse omaa elämäänsä eikä heistä siten ole käsittelemään tärkeämpiä ja laajakantoisempiakaan kysymyksiä. Huomion keruun kannalta ei ole tietysti hölmömpää aloittaa julkista oikeudenkäyntiä yksityiselämänsä suojaamiseksi, mutta poliitikon luulisi saavan julkisuutta muissakin yhteyksissä.

Entä sitten tuomio? Parasta olisi, että koko oikeudenkäyntiä ei olisi ollut. Jos kirjoittaja tai kustantaja tuomitaan, se heikentää sananvapautta ja nostaa julkaisemisen kynnystä kustantamoissa. Tämä on vahingollista ihmisten tiedonsaannin kannalta. Jos taas kumpaakaan ei tuomita, pääministerin maine kolhiutuu entisestäänkin. Jälkimmäinen on kuitenkin oikeudenmukaisempi vaihtoehto, sillä poliitikon katsotaan itse asettavan itsensä alttiiksi, ja joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Muuten olen tietysti sitä mieltä, että myös miesten pitää saada käräjöidä oikeuksistaan; tavallisesti kantajina ovatkin naiset.

Ja mitä silmäni näkevätkään: kouluammuskelu on muuttunut jokapäiväiseksi amerikkalaisissa yliopistoissa. Eikä siellä ole edes tulosohjausmallia eikä UPJ:tä! Oletteko huomanneet, että sivistysmaiden, kuten Ranskan ja Italian, yliopistoissa ei pauku juuri lainkaan Coltti? Ehkä tämä johtuu siitä, ettei opettajakuntakaan koostu sellaisista kilipukeista, jotka vaalivat akateemista vapautta kotimaisen kaalimaamme vartijoina.

Suomessa poliittisia virkamiehiä uhkaa myös virkavalta itse. On lohdullista, että ministeri Mauri Pekkarisen hankeen sysännyt mies oli poliisi. Tuskinpa ministeri olisi jälkipuheissaan antautunut ”suojelemaan” ketään muuta henkilöä. On hyvä, että poliisikin näyttää ymmärtävän, kuinka kaltoin poliitikot ovat kohdelleet StoraEnsosta potkittuja. Paha vain, että miesparka katui tekoaan ja otti lemput virastaan. Eron paikka olisi ollut ihan muilla henkilöillä.