Kaksoispisteitä

Tänään on vuoden 2008 viimeinen päivä. Olen pitänyt blogiani yllä yli kahden vuoden ajan, ja kirjoituksia on kertynyt kolmisen sataa. Blogin pitäminen on ollut inspiroivaa, koska sen kautta on voinut sanoa nopeasti asioita, jotka painossa olisivat vanhentuneet. Verkkojulkaisemiseen verrattuna perinteinen julkaiseminen on alkanut muistuttaa purjelaivojen aikakaudelle tyypillistä kirjeenvaihdon käymistä: viestien lähettelyä kaukaisiin merten takaisiin maihin.

Sen sijaan netissä tekstit ilmestyvät reaaliaikaisesti eli silloin, kun asiat tapahtuvat ja niihin voi vielä vaikuttaa. Lisäksi kyseessä on kirjoittamisen laji, joka on luonut kokonaan uudenlaisen maailmasuhteen. Kun analysoitavina ovat olleet tuoreeltaan tapahtuneet arkipäivän asiat, maailman lähestyminen filosofisella kynällä on johtanut usein tuon suhteen kuumenemiseen.

Se, että nettijulkaisemista yritetään nykyään sensuroida, ei osoita, että paimennettavien ihmisten ajatuksissa olisi jotakin vikaa. Sen sijaan ilmiö kertoo tosiasiasta, että netin kautta esitetään tärkeitä ihmisten tajunnassa eläviä ajatuksia, jotka valtamedia ja viranomaiset ovat halunneet tukahduttaa. Näin ne ovat katsoneet tukevansa lähinnä Euroopan unionille suotuisan kehityksen päämääriä, toisin sanoen monikulttuurisuuden ja pakkokansainvälistämisen pyrkimyksiä.

Tiedotusvälineet ja poliitikot ovat nimittäneet missiotaan ”kansanvalistustehtäväksi” tai ”asennemuokkaukseksi” erotuksena leimaaviksi koetuista manipulaation ja propagandan käsitteistä. Ihmisten mielipide-erot valtaviestinten kanssa eivät kuitenkaan nykyaikana perustu siihen, että ihmiset olisivat jotenkin tietämättömiä tai tyhmiä niin, että ”valistusta” tarvittaisiin. Monet poliitikot ja tiedotusvälineet ovatkin tehneet sen erehdyksen, että ne ovat kuvitelleet kansalaisilla olevan ”vääriä mielipiteitä”.


Orwell on täällä

Media luo todellisuutta paljon enemmän kuin yleensä kuvitellaan. Valtamedian lehtiä seuratessani minusta on alkanut tuntua, että niiden jutut eivät puhu tästä todellisuudesta lainkaan – eivät ainakaan siitä, jossa minä elän. Varsinkin suurimpien päivälehtien painotukset ovat olleet kummallisia.

Oman blogin pitäminen ja muiden blogien lukeminen on merkinnyt minulle tutkimusretkeä suomalaiseen yhteiskuntaan. Yksittäisen ihmisen tekstit voivat internetissä saada laajankin yleisön, sillä yksityishenkilöiden ja suurten mediatalojen sivut ovat samalla viivalla. Osittain siksi myös päivälehtien sivuilla julkaistujen uutisten kommentoiminen on tarpeetonta. Kommenttien runsaus vain osoittaa, mikä rooli lehdellä on mediapelin vetäjänä ja standardien asettajana keskusteluille. Sitä paitsi minua eivät juurikaan kiinnosta ne uutiset, joita päivälehdistö ja sähköinenkin media suodattavat nähtäväksemme.

Mikä sitten on johtopäätökseni median tilasta? Se on seuraava: internet merkitsee paljon suurempaa poliittista kumousta kuin monikaan on vielä oivaltanut. Tämän kumouksen vaikutukset näkyvät paitsi tiedonkulun muutoksissa, erityisesti seurauksissa: uudenlaisen poliittisen tietoisuuden ja subjektiviteetin syntymisessä. Internetin tuottama poliittinen vapautuminen on ollut yhtä vaikuttavaa kuin Erich Frommin kuvailema ihmisten vapautuminen kirkon ja uskontojen pelosta.

Nyt ollaan vapautumassa poliittisen vallan ja viranomaisten harjoittamasta kansalaiskontrollista. Poliittinen valta ja hallinto joutuvat sopeutumaan tähän tilanteeseen hyväksymällä tosiasian, ettei harvainvaltana toteutettu edustuksellinen demokratia (ja sen mukaiset vaalit) olekaan demokratian tärkein toteutumisen tapa. Ne muodostavat lähinnä virallisformaalin keinon pitää yllä poliittista järjestystä, jonka sisällöksi on usein muodostunut vain kansalaisten kurittaminen.

Sen sijaan aidon kansanvallan toteutumisyhteys on jokapäiväinen toiminta, jonka perustana on internetissä tapahtuva vapaa tiedonkulku, sanankäyttö ja ihmisten kohtaaminen. Tämä merkitsee, että poliittisten vallanhaltijoiden ei pitäisi pyrkiä keksimään keinoja ”ongelmaksi” kokemansa ilmiön rajoittamiseen. Todellinen poliittinen valta on siirtynyt netissä toteutuvan ilmiön sisään. Internetissä tapahtuva mielipiteiden vaihto, kokoontuminen sekä poliittisen tahdon muotoutuminen ja päätöksenteko ovat tuo poliittinen valta itse. Juuri tämä on kaikkein vaikuttavinta demokratian toteuttamista ja poliittisen vallan käyttöä. Ne, jotka koettavat vastustaa sitä, tulevat vastustaneiksi perimmältään demokratiaa.

Johtopäätökseni on selvä. Kirjoitusteni teemat valaisevat asiaa, josta on muodostunut suomalaisen yhteiskunnan kipupiste: sananvapauteen. Minun ei tarvinne enää perustella, miksi näin on. Jos lukija oivaltaa asioiden laidan, kirjoitukseni ovat tehneet tehtävänsä. Sitä, että nyky-Suomessa eletään sensuurin aikaa, ei tarvitse erikseen todistella. Älymystö on reagoinut sananvapauden kahleista murtautumiseen innokkaasti ja ollut itse tuon vapauden kätilö. Sen sijaan poliittinen valta ja viranomaisvalta tekevät epäviisaasti, jos ne asettuvat tämän kehityksen jarruiksi.


Kiitokset lukijoille!

Tämä blogi koostuu enimmäkseen meta-analyyseista, joilla olen lähestynyt arkitodellisuuden tabuja. Olen siis tehnyt eräänlaista diskurssianalyysia median, viranomaisvallan ja poliitikkojen tavoista puhua kielletyiksi tuomituista asioista. Poliittista korrektiutta vastustaessani ja filosofista järjen käyttöä puolustaessani olen tietenkin lausunut johtopäätökseni myös asioista itsestään. Olen puhkonut muun muassa feminismiin, monikulttuurisuuden ideologiaan, sananvapauden rajoittamiseen, maahanmuuton jatkuvaan edistämiseen ja seksuaalisuuden vaarallistamiseen liittyviä ajatuskuplia. Teemani ovat samoja, joita olen käsitellyt kirjoissani, ja niissä esitän asioille yksityiskohtaisemmat perustelut. Käytettäessä kirjoituksiani lähteinä toivon viitattavan painettuihin teoksiin.

Olen saanut verkkokolumneistani palautetta ja paljon. Minulla on muutama sata aktiivista lukijaa, ja viestejä on tullut joidenkin kirjoitusten johdosta niin runsaasti, että niihin vastaamisesta tulisi helposti oma bloginsa. Niinpä en ole yleensä vastannut huomionosoituksiin. Tämä on tosin tuottanut minulle huonoa omaatuntoa, sillä palaute on ollut valtaosin kohteliaan kiittävää. Myös ”kielteinen” palaute on ollut myönteistä sikäli kuin se on auttanut minua asiakohtien täsmentämisessä. Olenkin ottanut kritiikin yleensä huomioon, vaikka muutoin olen ollut arvostelun kohteena kuin Neuvostoliitto tai jokin byrokraattinen viranomainen, joka ei reagoi kohtaamaansa kritiikkiin.

Asenteeni johtuu halustani välttää kinastelun kehään joutumista – sellaista, jonka uhriksi esimerkiksi Yhdysvallat on ajautunut antauduttuaan vastaamaan ”reaktioita” toivoneille. Samasta syystä en ole pitänyt myöskään blogini kommentointimahdollisuutta avoinna. Päätin yksinkertaisesti omistaa itselleni hieman tilaa media-avaruudessa. Jokainen on voinut luonnollisesti kirjoittaa näistä asioista omaan blogiinsa.

Ymmärrän toki, ettei mikään harmita kanssani periaatteellisesti eri mieltä olevia tahoja enempää kuin se, että he eivät pääse ääneen juuri minun tontillani. Katson kuitenkin noiden tahojen saaneen tarpeeksi huomiota jo valtamediassa niin, ettei minun tarvitse taata heille lisää julkisuutta omalla palstallani. Väittelyitä minua on ohjannut välttämään myös se, että tekstejäni lukemaan vaivautuneet ovat usein omasta aloitteestaan vaihtaneet alun perin epäluuloiset käsityksensä myönteisiksi perehdyttyään kirjoitusteni kokonaisuuteen.

Olen pidättäytynyt liiemmästä sananvaihdosta siksikin, että tähtäimessäni on ollut artikkeleiden ja kolumnien julkaiseminen – ei kirjeenvaihdon käyminen. En ole myöskään kovin sosiaalinen ihminen enkä mielelläni aseta näkemyksiäni kiisteltäviksi sen jälkeen, kun olen perustellusti päätynyt johonkin. Tämä ei merkitse, että en haluaisi kunnioittaa eri mieltä olevien näkemyksiä. Sen sijaan se tarkoittaa, että keskustelu ei hyödytä, jos kriitikolta itseltään puuttuu kaikki kunnioitus mielipiteiden esittäjää kohtaan tai keskustelun osapuolilla on täysin erilainen maailmankuva.

En ole myöskään minkään poliittisen puolueen edustaja enkä sen vuoksi ole valmis myötäilemään toisten ihmisten mielipiteitä vain entistä suuremman kannatuksen toivossa. Koska en ole poliitikko vaan filosofi, en myöskään katso olevani sellainen äänitorvi, jonka pitäisi tarttua syötteihin ja sitten edustaa itselleen kokonaan vieraita näkökantoja. En myöskään muuta mielipiteitäni vain taivuttelun periksi antamattomuuden vuoksi vaan enintään siksi, että näkemyksille löytyy järkiperäisiä syitä.

Valtaosa palautteesta on ollut joka tapauksessa myönteistä. Muutamat ovat linkittäneet sivuni omille kotisivuilleen tai blogeihinsa, vaikka en ole vastannut tuohonkaan ystävällisyyteen. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin: en halua antaa kenellekään kuolemansuudelmaa omilla mielipiteilläni. Ja toiseksi: julkaisen sivuillani vain sellaista materiaalia, johon voin itse vaikuttaa, enkä halua mahdollisten arvostelijoideni väittävän, että minä olen vastuussa kaikesta siitä, mitä muut ovat sanoneet omissa julkaisuyhteyksissään. Linkkejä kirjoituksissani on ollut lähinnä tiedotusvälineiden julkaisemiin uutisiin ja tutkimuksiin.

Kiitän kaikkia lukemaan ja kirjoittamaan vaivautuneita. Te olette syy näiden tekstien olemassaoloon. Blogini lukijoiden määrä on päivä päivältä kasvanut. Tämän kehityksen voinee katkaista vain se, että valtamedia alkaa lopultakin korjata käsityksiään suhteessa arvostelemiini asioihin, luopuu omasta sensuuristaan ja itsesensuuristaan sekä panee päätepisteen sille puolueellisuudelle, jonka mukaisesti se kohtelee niin omia maskottejaan kuin suureksi ”yleisöksi” tuomitsemiaan ihmisiä.

Vuoden päättyminen ei ole tässä suhteessa piste vaan kaksoispiste. Nähdään vuodenvaihteen tuolla puolen!