Kirjeenvaihtajan salattu elämä

Yleisradion pitkäaikainen toimittaja Erkki Toivanen oli eurooppalaisen ihmisen esikuva jo 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin hän tuli tunnetuksi Lontoon- ja Pariisin kirjeenvaihtajana. Menehtyessään äskettäin aivosairauden aiheuttamiin komplikaatioihin hän oli 73-vuotias.

Tapahtumaa koskeville uutisille on ollut ominaista, että niissä on kerrottu laajasti Toivasen suhteesta hänen naispuolisoonsa, ja se, että hänellä oli myös tytär. Esimerkiksi Iltalehti kirjoitti 23.7.2011, että ”Erkki Toivasen elämää varjosti tragedia: hän jäi paitsi tyttärensä lapsuudesta”. Sen sijaan yksikään lehti ei selvästi sanonut, että Erkki Toivanen oli homo ja että hän seurusteli 36 vuotta Lennox Walker -nimisen miehen kanssa. Kirjoitettiin sukupuolta kertomatta vain ”elämänkumppanista”, mitä ei voida totuuden nimissä pitää välttämättä vain kunnioittamisena vaan myös peittelynä ja salailuna.

Tragedia ei ehkä piilekään siinä, että Lontoossa asuva toimittaja olisi jäänyt ”osattomaksi” jostakin tärkeänä tai välttämättömänä pidetystä. Hänen tyttärensäkin näyttää olleen asioiden kanssa sovussa ja isänsä tukena hänen kamppaillessaan aivosyöpää vastaan.

Tragedian aineksia saattoi sisältyä enemmänkin Erkki Toivasen omaan kaksoiselämään. Varttuneempaan polveen kuuluneena hän ei tuonut itse esiin homoseksuaalisuuttaan. Monilta julkisuuden henkilöiltä sitä voisi kuitenkin odottaa nykypäivänä, sillä kulttuurielämässä tärkeinä pidetyille ihmisille kuuluu vastuu mallien ja roolien tarjoamisesta muille. Myönteiset elämänkulut ja -historiat rohkaisevat toisia ihmisiä ja osoittavat muun muassa sen, ettei homojenkaan tarvitse vaipua Lontoon siltojen alle, jonne valtakulttuurin painostus helposti ohjaa.

Vertailun vuoksi voi todeta sen, miten Yleisradio antoi lähtöpassit Antero Eerola -nimiselle Moskovan-kirjeenvaihtajalle syyttäen tätä työkannettavansa kadottamisesta, vaikka tosiasiassa syynä potkuihin taisi olla vain kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen hermostuminen Eerolan laatimista raporteista sekä toimittajan väitetty retkeily kaupungin homobaareissa. En ole Eerolan kanssa poliittisesti samoilla linjoilla, mutta tapaus valottaa, miten kiltteyteen kiinnitettyä sananvapauden käyttö tiedotusvälineissä on.

Erkki Toivasta puolestaan on kehuttu herrasmiesmäiseksi ja sivistyneeksi. Onko tämä nyt tulos kaappiin suostumisesta? Kiitokset on tässä tapauksessa ostettu oman persoonan kieltämisen hinnalla. On selvää, että Erkki Toivasen iltakävelyillä Lontoossa ja Pariisissa oli eroottisesti latautunut luonne. Hän olisi voinut tuoda myös asian tämän puolen esille jossakin.

Toivasta on kehuttu sekä tiedotusvälineissä että internetin keskustelupalstoilla siitä, että hän keskittyi työhönsä eikä puhunut omasta elämästään tai seksuaalisesta erilaisuudestaan, vaikka se leimasikin koko hänen persoonaansa ja toimintaansa. Jo se, että Helsingin yliopistosta 1962 valmistunut toimittaja asettui jo seuraavana vuonna pysyvästi Lontooseen, motivoitui tosiasiasta, että monissa Euroopan suurkaupungeissa seksuaalivähemmistöjen on helpompi ja luontevampi asua kuin Suomessa. Tiettyyn seksuaalisuuden sublimaatioon perustunee myös se intohimo, jota Toivanen tunsi ”eurooppalaisuutta” kohtaan.

Erkki Toivanen tutustutti suomalaiset Eurooppaan ja ajatukseen Euroopan yhdentymisestä jo ennen kuin se oli muotia tai edes hyväksyttyä suomettumisesta kärsivässä maassamme. Tämä ei toisaalta estänyt intellektuellia toimittajaa arvostelemasta Euroopan unionin varjopuolia myöhemmin.

Esimerkiksi Savon Sanomille vuonna 2007 antamassaan haastattelussa Toivanen lausui näin: ”Monikulttuurisuus voi olla vaarallista, kun eri kansallisuuksiin kuuluvat väestöryhmät muodostavat kiinteitä yhteisöjä yhteiskunnan sisään. Viisasta politiikkaa on hyväksyä vierasmaalaiset valtakulttuurin ehdoilla.”

Toivanen puuttui kannanotossaan nimenomaan etnisen monikulttuurisuuden tuottamiin ongelmiin. Hänen näkemyksensä on erityisen painokas, sillä laajasti matkustellut kosmopoliitti oli omin silmin nähnyt ne ongelmat, joita esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa, Hollannissa ja Ruotsissa on syntynyt, kun ulkomaalaiset ovat keskittyneet asumaan tietyille asuinalueille, ja on muodostunut väkivaltaisia jengejä. Tämä osoittaa, että sametinpehmeällä äänellä puhunut idealisti oli myös realisti.