Laivanupotusta eurooppalaisittain

Euroopan pankkiirit pelaavat laivanupotusta yhdessä poliitikkojen kanssa. Tässä pelissä pohjaan pulahtaa neljän ruudun taistelulaivoja, kolmen ruudun risteilijöitä, kahden ruudun hävittäjiä ja yhden ruudun pienempiä purkkeja.

Poliitikot todennäköisesti häviävät tämän pelin, sillä se on heidän tehtävänsä. Muutenhan koko laskulle ei löytyisi maksajaa. Ja maksaja on kansa.

Tänään upposi vähintään risteilijä, kun seuraava laina-annos humahti Kreikan kansantalouden pohjattomaan kuiluun. EU:n talouskomissaari Olli Rehn puolestaan kiitteli sekä Kreikan parlamenttia säästöihin sitoutumisesta että EU:n valtionvarattomuusministereitä takaajiksi ryhtymisestä. Pehmeä on Rehnin pamppu.

Koomista on, että aina kun euroskeptikot arvostelevat tukipaketteja ja niiden tehottomuutta, puolustajat sanovat, että ”tilanne saattaisi olla vielä pahempi ilman”. Argumenttiin sisältyy perusvirhe, jonka mukaan historian katsotaan todistaneen jonkin menettelyn oikeaksi, vaikka todisteet ovat kadonneet menneisyyden pyörteisiin. Myös minä saattaisin hypätä yhdellä jalalla kuuhun, jos en olisi hengittänyt maan ilmaa, mutta sitä ei voida todistaa, koska ilmaa tuli jo hengitettyä.

”Oikeassa oleminen” onkin nyt helppoa mutta oikein toimiminen vaikeaa. ”Väärässä olijoiden” asema taas näyttää vaikealta, kun taas väärin toimiminen on helppoa. Oikeassa olisi pitänyt olla oikeaan aikaan, kuten Vennamo sanoi. Kreikan valtio velkaantui jo sosialistihallitusten aikana parinkymmenen prosentin vuosivauhdilla, euroehdot väärennettiin, ja harmaan talouden osuus on 40 prosenttia. Luulen, ettei Kreikan valtiota voi pelastaa enää mikään, niin kuin ei yhteisvaluutta-aluettakaan.

Euron kriisin Suomen kansantalous kyllä kestää, mutta ei miljardien eurojen kriisiä. Toivottavasti Suomen ja Kreikan välinen vakuussopimus vaatii myös muita maita penäämään Kreikalta vakuuksia tai ohjaa Suomen kokonaan ulos takausten antamisesta siinä tapauksessa, että käytäntö ei sovi toisille euromaille.

Vakuuksien vaatimisesta ei pidä tinkiä, sillä siitä on sovittu Suomen hallitusohjelmassa. Taloustieteilijöiden valitusvirret vakuussopimusten ”luottamusta heikentävistä vaikutuksista” pitäisi repiä kappaleiksi, sillä ne perustuvat pelkkään illuusiotalouteen, siihen, ettei velkojen katteeksi ole pitkään aikaan vaadittu mitään konkreettista, kuten maata, kiinteistöjä, kultaa tai teollisuuslaitoksia. Selvähän se, että tämäkin kasinotalous aikaa myöten räjähtää, ja tuloksena on jättiläismäinen Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki.

Kun Maastrichtin sopimusta ja sen EMU-ehtoja sorvattiin vuonna 1992, peräti 62 saksalaista professoria laativat poliitikoille kirjelmän, jonka mukaan yhteisvaluutta ei tulisi toimimaan. Heidän mielestään ehdot olivat kyllä välttämättömät mutta mahdottomat toteuttaa. Samaa sanoivat useat amerikkalaiset taloustieteilijät pitäen eurooppalaista yhteisvaluuttaa ”romattisena haaveena”.

Julistukset kaikuivat kuuroille korville, sillä Helmut Kohlin ja Gerhard Schröderin tapaiset natsismin pelossa kasvaneet poliitikot halusivat luoda yhteisen valuutta-alueen oman maailmaa syleilevän rauhanrakkautensa merkiksi. Maastrichtin sopimuksen eräs tarkoitus oli ”estää sodat Euroopassa”. Nyt kun euromaat ovat ajautumassa erimielisyyksiin yhteisvaluutan vuoksi, tuo naiivin sinisilmäinen lauselma näyttää entistäkin surkuhupaisammalta.

Suomessa monet poliitikot, kärjessä Jyrki Katainen, ovat korostaneet, että euroon kuulumisesta on maallemme enemmän hyötyä kuin haittaa. – Ai, ai! Kukas on antanut ministerille luvan ajatella oman maamme etua? Eurohan luotiin yhteisvaltuutta-alueeksi tarkoituksena pitää silmällä nimenomaan koko Euroopan yhteistä etua. Kun kansallista etua kuitenkin kaikesta huolimatta (ja kaikkien valheiden vastaisesti) ajatellaan, huomion arvoista on seuraava: euro on pysynyt koossa vain siksi, että yhteisvaluuttaan kuulumisesta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa tärkeimmille ja suurimmille eurovaltioille.

Euro on tähänkin mennessä pysynyt koossa vain voimalla ja vallalla, kun siitä on ollut nettohyötyä rikkaimmille ja parhaiten menestyville maille. Mutta nyt euroon kuulumisesta on niillekin jo selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi Suomelle koituvat haitat ovat tätä nykyä suuremmat kuin hyödyt, ja myös yhteiset hyötynäkökohdat ovat kuihtuneet olemattomiin verrattuina niihin suuriin ongelmiin, joita yhteisestä valuutasta seuraa myös tulevaisuudessa.