Videoblogi: Johdatus teokseen ”Enkelirakkaus”

Julkaisin jokin aika sitten kirjan nimeltä Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena. Yritin kirjoittaa sen yleistajuisesti, joten teos lienee kohtalaisen helposti avautuva. Muutamien tiedustelujen johdosta päätin tehdä ”Kantit” ja laatia kirjaan pienen johdannon. Tässä se tulee videona, ja pääkohdat on kiteytetty myös tekstinä.

Kuten nimestäkin voi päätellä, tarkastelen kirjassani filosofian, uskonnon ja seksuaalisuuden suhteita sekä filosofian omaa luonnetta. Teoreettisina lähtökohtinani hyödynnän filosofisesti painottuneita psykoanalyysin muotoja, mutta väiteainekseltaan teokseni on itsenäinen.

Motiivin tämän kirjan kirjoittamiseen antoi havainto, että useita henkisen elämän muotoja, kuten tieteitä, taiteita, kirjallisuutta ja filosofiaa, leimaavat samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteenkuuluvuuteen perustuva homososiaalisuus, homoeroottisuus ja homoseksuaalisuus.

Toisaalta monet uskonnot ovat suhtautuneet torjuvasti ja jopa vihamielisesti homoseksuaaliseen kanssakäymiseen, vaikka myös niiden hengenelämässä nojaudutaan samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteenkuuluvuuteen. Esimerkiksi juutalais-kristillinen ja islamilainen ajatteluperinne suhtautuvat kielteisesti homoseksuaalisuuteen, vaikka ihmisen ja Jumalan välinen (ja symboliarvoltaan homoseksuaalinen) rakkaus arvotetaan niissä myös tavoiteltavaksi. Samaa sukupuolta olevien osapuolten mies–mies-rakkaus kuitenkin kielletään demonisoimalla enkeli, joka eniten rakasti Jumalaa, pahuuden vertauskuvaksi.

Ontologisen jumalaoletuksen sisältäviä suuria uskontoja näyttää vaivaavan syvä kompleksisuus. Lähdinkin kirjassani pohtimaan, mistä tämä ristiriitaisuus voisi johtua ja mitä se voi merkitä filosofian ja tieteen kannalta.

Ontologinen jumalaoletus ja filosofian vieraantuneisuus 

Pääargumenttinani esitän, että ihmisten henkiset pyrkimykset ovat perimmältään homoseksuaalisia tai vähintäänkin homososiaalisia, sillä merkitykset opitaan kokemuksellisesti ja koska samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat ymmärtää toisiaan paremmin kehollisen ja kokemuksellisen samankaltaisuutensa vuoksi.

Tätä kautta voidaan ymmärtää tieteen ja filosofian sukupuolittumista: esimerkiksi yliopistolaitoksen patriarkaalista historiaa ja feministien toisilleen osoittamaa solidaarisuutta. Näin voidaan luoda merkityksenteoreettinen, historiallinen ja psykologinen selitys sille intuitiiviselle käsitykselle, jonka mukaan filosofiaa on tavattu pitää ”henkisenä homoiluna”.

Filosofiset, tieteelliset ja uskonnolliset perinteet jakautuvat karkeasti ottaen kahtia. Toinen vaihtoehto on harmoniaa ja tasapainoa korostava filosofinen hengenelämä, jonka vallitessa ihmisen viisaudenrakkaus on sopusoinnussa maallisen rakkauden kanssa. Tämä merkitsee rakkauden toteuttamista homoseksuaalisesti.

Toinen vaihtoehto on heteroseksuaalisen arvomaailman ja symboliuniversumin mukainen elämä, jonka tuloksena ihmiset alistavat pyrkimyksensä lajinsäilytyksellisille tarkoitusperille. Tämä johtaa valtakonflikteihin ja tuottaa vallan takuumieheksi ontologisen jumalaoletuksen. Ontologista jumalaoletusta vahvistaa heteromiehille tyypillinen oidipuskompleksi, joka perustuu miesten kilpailuun naisista. Ontologisen jumalaoletuksen myötä todellisuus on halkaistu kahtia heteroseksuaalisen elämäntavan malleissa. Islam ja kristinusko ovat syntyneet oikeuttamaan heteroseksuaalista arvouniversumia ja lajinsäilytysstrategiaa.

Traagista juutalais-kristillisyydessä ja islamissa on se, että toisaalta niiden piirissä tavoitellaan hengellisyyttä ja Jumalan rakastamista, mutta toisaalta kyseisissä uskonnoissa ihmisen rakkaus Jumalaan arvotetaan kielteisesti. Samoin suhtaudutaan rakkauden maallisiin muotoihin, kun samaa sukupuolta olevien ihmisten keskinäinen rakkaus (jonka vertauskuvaa myös Jumalan rakastaminen pohjimmiltaan on) kielletään näissä uskonnoissa. Kristinuskon ja islamin jumalakäsitykset ovat alkuperältään naturalistisia ja ainoastaan näennäisesti hengellisiä.

Parhaan mallin filosofiselle elämälle on antanut kreikkalaisesta antiikista tunnettu poikarakkaus. Sen mukaisesti henkisyys ja älylliset pyrkimykset voivat toteutua aistimaailmassa, aivan kuten Platonin myöhäisfilosofiassakin ideat ymmärrettiin ”eläviksi”. Filosofia ja henkisyys eivät olleet eriytyneet toisistaan, vaan ne liittyivät yhteen homoseksuaalisessa rakkaudessa, jossa viisaus ja aistikokemus yhdistyivät muodostaen eheän elämäntavan mallin.

Tämä viisauden perinne on kuitenkin suureksi osaksi tukahdutettu juutalais-kristillisissä länsimaissa ja islamilaisissa maissa, joita leimaa kahtiajako taivaallisen ja maallisen kesken. Homoseksuaalisen kokonaismerkitysyhteyden puuttuessa viisaus, henkisyys ja aisti-ilot ovat ajautuneet etäälle toisistaan ja tehneet niin tieteestä ja filosofiasta kuin kulttuurielämästä ja politiikastakin jakautunutta, hajonnutta, sirpaloitunutta ja pirstaloitunutta: kuin eräänlaista skitsofreniaa.

Sukupuolten välisten erojen merkitys tieteelle ja filosofialle
 
Ontologisen jumalaoletuksen sisältävät uskonnot ja niiden dualisinen maailmankuva ovat jo uudella ajalla siirtyneet tieteiden ja filosofian osaksi. Tulkintani mukaan kartesiolaiselle ajattelulle tyypilliset jaottelut järkeen ja tunteisiin, tietoon ja todellisuuteen, kieleen ja kokemukseen sekä Jumalaan ja maailmaan ovat seuranneet heteroseksuaalisten filosofien oidipuskomplekseista sekä filosofian homoseksuaalisen olemuksen torjumisesta.

Niin filosofisen ja tieteellisen kuin uskonnollisen ja taiteellisenkin kulttuurin juuret perustuvat homoerotiikan ja filosofian yhteyksiin. Ontologisen jumalaoletuksen todellisuuskäsitykseensä sisällyttäviä uskontoja voidaan pitää homoseksuaalisuuden sublimoituina muotoina, aivan niin kuin objektiivisen totuuden ja yleispätevyyden ihanteisiin vannovaa tiedettäkin voidaan pitää ylevöitettynä homoseksuaalisuutena.

Ontologinen jumalaoletus on antanut mallin tieteelliselle kirkkaan ja selvän tiedon tavoittelulle. Tästä lähtökohdasta myös merkitykset on pyritty ymmärtämään ontologista jumalaoletusta myötäillen ei-kokemuksellisiksi ja yleispäteviksi, mistä näyttöä antavat kielifilosofialle tyypilliset idealisaatiot. Pidän siis kieli- ja systeemikeskeistä ajattelutapaa vieraantuneen filosofian muotona, joka ei tunnusta filosofian ja ihmisen älyllisen aktiivisuuden homososiaalista, homoeroottista ja homoseksuaalista alkuperää. Analyyttinen systeemi- ja kielifilosofia kamppailevat aitoa homoseksuaalista filosofiaa ja viisauden pyrkimystä vastaan kiistäessään merkityskonstituution kokemuksellisuuden ja riippuvuuden sukupuolten eroista. Sen sijaan samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteiseen kokemusmaailmaan perustuva merkitysten oppiminen voisi luoda parhaat edellytykset filosofialle ja yhteisymmärrykselle.

Tieteellinen ja merkityksenteoreettinen universalismi ovat samaa korkeakirkollista ja skolastista alkuperää kuin homoseksuaalisuuden sublimoiminen Jumalan rakastamiseksi uskontojen sisällä. Ne edustavat heterotiedettä sikäli, että uskonnollisperäinen ontologinen jumalakuva, jossa on kaikuja heteromiesten oidipuskompleksista, on välittynyt myös tieteellisen rationalismin osaksi. Niinpä tieteissä ja kielifilosofiassa tavoitellaan nyt yleispätevyyttä, universalismia ja ideaalisuutta samaan tapaan kuin skolastikot etsivät Jumalaa kielen salakareista.

Uskonnonfilosofisten ja tieteenfilosofisten seikkojen lisäksi käsittelen kirjassani myös seksuaalivähemmistöpolitiikkaa. Homoseksuaaliselle rakkaudelle on ominaista teoreettinen intressi, joka johtuu – paitsi merkitysten yhtäpitävyydestä saman sukupuolen sisällä – myös siitä, että homot eivät luonnostaan voi muuttaa rakkautensa päämääriä käytännöllisiksi lapsiperheen kautta. Sen sijaan heteroiden elämää leimaavat käytännölliset intressit ja niiden mukaiset pragmaattiset arvot sekä valtapoliittiset pyrkimykset, jotka juontavat juurensa lajinsäilytysstrategioista.

Homoseksuaalien maailmasuhde on perusluonteeltaan direktiivinen eli suora ja välitön, kun taas heteroiden maailmasuhde on reflektiivisempi eli harkitseva ja heijasteleva. Tämä juontaa juurensa naisen ja miehen sukupuolisesta erilaisuudesta, jonka vuoksi heteroseksuaalista kanssakäymistä leimaavat epävarmuus ja selkeämpi roolijako. Ne puolestaan ovat välittyneet myös tieteeseen, jossa todellisuutta yritetään usein valloittaa, aivan kuten miehen pitää perinteisen käsityksen mukaan valloittaa nainen. Maailmassa projisoitumista (tai suuntautumista) korostavia eksistenssifilosofioita pidän symboliselta asemaltaan homoseksuaalisina, kun taas analyyttisen filosofian muotojen katson ilmentävän tyypillisiä heteroseksuaalisia asenteita.

Homojen arvomaailma ja kansallisvaltio

Pidän homojen samastumista heteroseksuaaliseen arvomaailmaan epäjohdonmukaisena ja katson, että suuri osa maailman ekologisista ja poliittisista ongelmista johtuu ihmisen liiallisesta lisääntymisestä.

Poliittisesti arvostelen oikeistoa siitä, että liberaalina esiintyvä oikeisto on puhunut yksilönvapauden puolesta mutta pyrkinyt suurimmalta osin kiistämään yhteiskunnan tuen seksuaalivähemmistöjen yksilölliseltä elämäntavalta. Lisäksi tulkitsen monia oikeiston ihanteita piilevästi homoseksuaalisiksi.

Poliittista vasemmistoa arvostelen siitä, että vasemmistopuolueet hyväksyvät seksuaalivähemmistöt vain osana vasemmiston yleisohjelmaa, jolla puolustetaan syrjittyjen ihmisten asemaa. Tällöin homoja nolataan lukemalla heidät vähäosaisten ja ulkopuolisten ryhmään. Ratkaisuksi esitän sellaisen yhteiskunnan organisoimista, joka perustuu homojen omaan arvomaailmaan ja symboliuniversumiin. Tätä kutsun homojen kansallisvaltioksi.

Käsitykseni mukaan homojen ja heteroiden välillä vallitsee suurempia arvojen ja elämäntapojen eroja kuin samanlaistamiseen pyrkivä tasa-arvopolitiikka haluaa myöntää. Suhtaudun epäilevästi esimerkiksi kirkollisiin avioliittoihin, joita pidän jäänteinä orjanomistusoloista sekä kirkon halusta kontrolloida ihmisten seksuaalisia suhteita.

Vastaavasti arvostelen myös feminismissä näkemääni tasa-arvon kerjuuta. Yhdenmukaistamalla katoaa helposti myös erilaisuus. Osan arvostelusta kohdistan vihreiden edustamaan naturalismiin, joka nojaa seksuaalisuuden biologispainotteiseen selittämiseen myötäillen siten epäsuorasti heteroseksististä symbolimaailmaa ja muodostuen homojen kannalta epäadekvaatiksi.

Teoksen rakenne

Teokseni pääluvut ovat (1) ”Ihmisen spiritualiteetti: Filosofia, seksuaalisuus ja uskonto”, (2) ”Uskonto homoseksuaalisuutena”, (3) ”Filosofia homoseksuaalisuutena”, (4) ”Heterotiede”, (5) ”Heteroyhteiskunta”, (6) ”Poliittisen vallankäytön heteroseksistisyys” ja (7) ”Homovaltio”.

Teokseni luvuissa 1–4 argumentoin, että filosofia on perusluonteeltaan sublimoitua homoseksuaalisuutta, jonka lähtökohta on samaa sukupuolta olevien ihmisten kehollisesti ja kokemuksellisesti yhteisessä merkitysten muodostumisessa sekä vastaavuudessa ihmisen henkisten pyrkimysten, kuten uskonnon kanssa. Analyysien kohteena ovat niin kristinuskon ja islamin kuin Platonin ja Descartesinkin viitoittamat perinteet. Alun uskontokriittisissä luvuissa puretaan auki myös Jeesus Nasaretilaisen pyhimysmyyttiä tulkiten häntä homoseksuaaliksi.

Kirjan luvuissa 5–6 arvostelen heteroseksuaalisen valtakulttuurin tabuja ja kaksinaismoralismia alkaen työn ja sodankäynnin jumalankuvista ja päätyen lapsiarvoilla politikoimiseen. Kirjan kuudennessa luvussa selitän myös natsismin psyko- ja sosiodynamiikkaa homoseksuaalisilla vaikuttimilla. Tulkitsen natsikultin perinnettä homoseksuaalisuuden vääristyneeksi muodoksi, ja tässä yhteydessä tukeudun muiden muassa psykoanalyytikko Walter C. Langerin ja historianprofessori Lothar Machtanin Adolf Hitleristä tekemiin tutkimuksiin.

Kirjan viimeisessä luvussa 7 luonnostelen homovaltion ihanteen. Tällaisen käänteisen utopian tehtävänä olisi luoda homoseksuaaleille oma ”Israelinsa” sekä osoittaa vallitsevan yhteiskunnan epäkohtia.