Videoblogi: Miksi olen kansallisliberaali?

Liberalismia pidetään usein yhtenäisenä ilmiönä, vaikka saman käsitekaton alle mahtuu juuri niin paljon erilaisia suuntauksia kuin vapauden käsitteestä voidaan johdella. Yksi erottelu koskee liberalismia ja sitä huomattavasti ankarampaa libertarismia, jonka eräät muodot lähestyvätkin anarkokapitalismia.

Toinen erottelu vallitsee arvo- ja sosiaaliliberalismin ja talousliberalismin välillä. Nämä ajatussuunnat suhtautuvat toisiinsa kuin tuli ja vesi. Jos talous on täysin vapaa, ihmisten vapaus kaventuu järjestelmän eduksi. Jotta ihmiset olisivat vapaita, talouden pitää olla kurissa ja kontrollissa.

Aina voidaan tietenkin väittää, ettei ihmisten vapautta edistä se, jos talous ei ole vapaa. Keskeinen kysymys koskee sitä, voidaanko taloudellisella vapaudella turvata arvojen ja elämäntavan vapaus. Käsitykseni mukaan ei voida.

Syy tähän on yksinkertainen: talous on vallankäyttöä. Jos vallan avaimet annetaan taloudellisille toimijoille, ne luovutetaan yleensä rikkaiden pääomanomistajien ja taloudellisten instituutioiden, kuten pankkien, haltuun. Tällöin raha ja valta ratkaisevat. Talousjärjestelmän vapauden puolesta puhuminen on yleensä puhetta voimakkaimpien ja vahvimpien toimijoiden sekä järjestelmän itsensä puolesta. Järjestelmä ei ole kuitenkaan itseisarvo, mutta yksilöiden hyvinvointi on.

Tietenkin myös menestyvä talousjärjestelmä voi osaltaan taata yksilöiden vapauden ja hyvinvoinnin, ja nykyisin ihmisten ahdinko johtuukin suureksi osaksi siitä, että talousjärjestelmän liikkumatila on valtioiden velkaantumisen myötä kaventunut eivätkä valtiot voi enää varmistaa ihmisten henkilökohtaista vapautta. Eli täysin vastakohtaisia asioita talousjärjestelmän vapaus (ja sen mukainen toimintakyky) sekä yksilöiden henkinen ja sosiaalinen vapaus eivät suinkaan ole. Talousjärjestelmän menestyksen ja yksilöiden hyvinvoinnin yhdistäjänä toimii tällöin kuitenkin kansallisvaltio.

Nykyisin näyttää siltä, että järjestelmän täydellinen taloudellinen vapaus (eli kapitalismin ja globalisaation muodossa toteutettu liberalismi) ei turvaa ihmisten eikä edes kansakunnan kokoisten yksiköiden hyvinvointia. Tämä johtuu siitä, että kansallisvaltiot on ajettu alas. Jotta talousjärjestelmän vapaus toimisi moraalisesti oikeudenmukaisella tavalla, tarvitaan julkisen vallan ohjausta.

Kuria ja kontrollia kaipaisi erityisesti Euroopan unionin maiden holtittomasti hoidettu talous. Vain poliittisen vallan ohjauksessa voidaan varmistaa, ettei vapaa markkinatalous ajaudu yksilöitä ja heidän arvojaan, elämäntapaansa ja sosiaalisia oikeuksiaan sortavaksi kapitalismiksi, jolla ei ole omaatuntoa eikä moraalia sen enempää kuin totalitaarisella sosialismilla tai kommunismillakaan.

Yksi tapa nähdä yksilönvapaus on ollut jakaa vapaudet vapauksiin rajoitteista ja vapauksiin tehdä aktiivisia tekoja. Talousliberalistit ovat yleensä nähneet vapauden vapautena rajoitteista. He ovat julistaneet ihmiset vapaiksi ja jättäneet heidät oman onnensa nojaan. Sen sijaan arvo- ja sosiaaliliberaalit ovat painottaneet, että olemusvapaudet jäävät kuolleiksi kirjaimiksi ilman mahdollisuuksia vapaisiin tekoihin. Myös Neuvostoliitossa ihmisillä oli olemusvapauksia vaikka muille jakaa, mutta heiltä puuttuivat mahdollisuudet toteuttaa niitä. Jotta vapaudella olisi merkitystä ja arvoa, vapauden pitää toteutua aktiivisina tekoina. Siksi pelkkä olemusvapaus ja vapauksien julistelu eivät riitä.

Ei riitä myöskään pelkkä talousliberalismi. Vaikka kannatankin markkinataloutta, myös sitä pitää toteuttaa kansanvaltaisessa poliittisessa ohjauksessa. Paras toimintayksikkö tämän työn tekemiseen on nähdäkseni itsenäinen kansallisvaltio, sillä se on juuri sopivan kokoinen yksikkö rousseaulaisen yhteistahdon ilmaisemiseen. Kansallisvaltioiden lähtökohtina ovat tällöin Hegeliä ja Snellmaniakin kiinnostaneet yhteinen kieli, kulttuuri ja kansakunta.

Kansallisvaltiot ovat tehokkaimpia välineitä poliittisen kontrollin harjoittamiseen, ja siksi niitä pitäisi vahvistaa eikä heikentää. Siksi olen mieluummin arvo- ja sosiaaliliberaali kuin talousliberaali. Myöskään Euroopan unionin ongelmamaiden asiat eivät järjesty ulkoapäin kurittamalla, sillä kansakunnat voivat niissä pahoin jo nyt. Se on suureksi osaksi seurausta Euroopan unionin harjoittamasta riistosta, jonka mukaisesti köyhimmät valtiot on pakotettu uhraamaan kansallisvarallisuutensa rahaliiton kelkassa pysymiseen ja varakkaimmat verorahansa toisten tukemiseen. Parempi olisi palauttaa valtioiden taloudellinen itsemääräämisoikeus rahaliittoa purkamalla, sillä juuri vapaus ja itsemääräämisoikeus ohjaavat myös vastuuseen.

Tämä on vastaus myös siihen kysymykseen, miksi olen poliittiselta katsomukseltani kansallisliberaali. Kansakunnan vapaus toteutuu parhaiten kansakuntien itsemääräämisoikeutena. Kansallisliberalismi ei ole toisaalta myöskään sellaista konservatiivisuutta, joka on ollut tyypillistä monille talousliberaaleille.

Arvo- ja sosiaaliliberalismiin liittyy myös seksuaalinen vapaus ja vapaa seksi; tosin lähinnä vain sikäli kuin vapaa seksuaalisuus ei johda tilanteeseen, jossa seksuaalisuutta on pakko käyttää elinkeinona tai jossa seksin harjoittaminen on tahdon vastaista tai riistää joitakin kanssakäymisen osapuolia esimerkiksi itsemääräämisoikeuden loukkauksilla. Arvo- ja sosiaaliliberalismin kannalta ei ole myöskään toivottavaa, että seksin (eritoten heteroseksin) seuraukset johtavat sosiaalisen tai taloudellisen vapauden menetykseen, joka ilmenee puutteen, elatusvaikeuksien tai loputtomien perhehuolien muodossa. Tällaisissa tapauksissa heteroseksuaalien kannattaisikin itsesäädellä ja rajoittaa omaa seksuaalisuuttaan esimerkiksi väestöräjähdyksen hillitsemiseksi. Sikäli olen kyllä seksuaalipoliittisesti sosialisti, että käsitykseni mukaan jokaisen pitäisi saada ilmaiseksi.