Euroopan keskuspankki kilahti paniikkiin, sillä Kreikan vaalit todennäköisesti voittava vasemmistopuolue Syriza uhkaa erottaa maan valuuttaunionista. Niinpä Frankfurtin pankkiparonit laittoivat painokoneet käyntiin. Summa, jolla EKP aikoo elvyttää eurotaloutta, on yli 1000 miljardia, eli suunnilleen sama, jota Markku Uusipaavalniemi esitti Talousdemokraattien haastattelussa syksyllä 2010.
Muistatte kai, kuinka tiedotusvälineet vaikenivat tästä ehdotuksesta, kunnes Uusi Suomi teki aiheesta jutun kansalaisadressin perusteella. Sensuroimalla totuutta suojeltiin. Uutisoidaanko vai ei uutisoida, pohdittiin. Ei uutisoitu, kunnes ”tilastoista tuli totta”. Nyt, kun EKP ihan itse keksi saman, siitä tehtiin pääuutinen.
Elvytys ei toimi globaalissa taloudessa
Euron tekijänoikeus ei kuulu tietenkään vain EKP:lle. Rahanluonti-instituutiohan on luovutettu yksityisille pankeille, joille valtiot puolestaan ovat velkaantuneet. EKP on voinut ostaa valtioiden joukkovelkakirjapapereita, joita pankeilla on hallussaan rahojensa panttina. Näin EKP on voinut laskea liikkeelle rahaa, joka lisää yksityisten pankkien luotonantomahdollisuuksia, mutta vain osaksi, sillä pankit yleensä poistavat pääomalyhennykset kierrosta.
Nyt EKP on päättänyt ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja suoraan liikkeellelaskusta ja tekee sen ensimmäistä kertaa. Jokainen näin luotu lume-euro suunnilleen kymmenkertaistuu niin sanotun luotonlaajenemisilmiön kautta vauhdittaen inflaatiota. Pankista pankkiin kannettuna luotu raha lisää luotonantovaraa yksityisissä pankeissa.
Inflaation oletetaan lisäävän taloudellista aktiivisuutta ja siten lievittävän lamaa. Elvytys ei taida kuitenkaan olla oikea metodi. Rahan määrää lisäämällä ei nimittäin tuoteta arvoja. Yksityiset pääomat virtaavat globalisoituneessa maailmassa helposti pois kansantalouksista ja EU:n alueelta päätyen sijoitukseen esimerkiksi Aasiassa.
Investointitoiminnan kasvun voi toivoa lievittävän työttömyyttä, mutta todellisuudessa moisella trikkitempulla ei paranneta teollisen toiminnan omia syitä olla olemassa. Hintojen kallistuminen ohjaa ostoksille vielä kun rahalla saa jotakin, mutta pitkällä tähtäimellä rahan arvon huonontuminen ei lisää ostovoimaa. Siksi olen saksalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että keinotekoinen elvyttelypolitiikka ei voi toimia nykyisessä taloudessa.
EKP rikkoi rajansa
EKP voi hankkia haltuunsa myös muutaman Suomen valtion lainapaperin, mutta maksajaksi Suomi joutuu rahoittamalla EKP:tä Suomen Pankin kautta. Näin Suomi piilovelkaantuu.
Surkuhupaisaa on tapa, jolla Suomen Pankki, ministerit ja pankkivaltuutetut vaikenivat siitä, mitä oikeastaan tapahtui. Ja media kaunisteli rikoksen. Poliittisesti ja juridisesti katsoen EKP ei suinkaan ”venyttänyt” tehtäviensä rajoja vaan rikkoi peruskirjaansa, joka kieltää keskuspankilta suoran rahoituksen. EU:n peruskirjan 123 artikla nimittäin suorin sanoin kieltää keskuspankkia ostamasta eurovaltioiden joukkolainoja niiden liikkeellelaskusta. Kurvit vedettiin jälleen suoriksi.
Velkakirjojen osto-ohjelman EKP aloitti jälkimarkkinoilla jo 2009, ja lähes yhtä suuri rahoitusoperaatio toteutettiin vuoden 2011 lopussa ja 2012 alussa, jolloin EKP tarjosi pankeille kolmen vuoden edullista rahoitusta. Pankit lainasivat vuoden 2011 joulukuussa 489 miljardia euroa ja vuoden 2012 helmikuussa 530 miljardia euroa, eli yhteensä yli biljoona euroa. Ja vakuusehtoja ”laajennettiin” eli höllennettiin.
Elvytys ei kuitenkaan tehonnut, vaikka inflaatio pysyikin toivotuissa lukemissa. Talouden vauhtipyörä ei käynnistynyt, työttömyys ei alentunut eikä lamaa voitettu. Asiaa ei paranna puolustelu, että EKP toimi jälleen ”vaikeassa tilanteessa”. Liikepankkien ekonomisteille jatkuva elvytys tietysti sopii, sillä sen kautta yksityiset pankit saavat liikkumavaraa. Tässä nähdään taas taloustieteellisen totuuden puolueellisuus.
Kuka hyötyy?
EKP:n toimista hyötyvät lähinnä sijoittajat ja keinottelijat. Tämä näkyy pörssin elpymisenä. Pumpataan rahaa finanssisektorille, mutta tehtaat seisovat, ja kaikki luulevat kaiken olevan hyvin.
Tosiasiassa rahan painaminen ja palkkojen jäädyttäminen käynnistävät inflaation ja leikkaavat kuluttajien ostovoimaa. Suomen kannalta paremmin voisi toimia palkkojen korottaminen ja varsinkin sosiaalietuuksien nostaminen, sillä viimeksi mainitut päätyvät yleensä peruskulutukseen Suomen kansantalouden sisällä.
Deflaatiokaan ei ole välttämättä huono asia. Inflaatio sopii yleensä velkaisille, sillä se syö velkapääomaa. Mutta muutoin rahan arvon nousu ja velkaantumisen vaikeutuminen opettaisivat ihmisille talouskuria, ja velkaisten ahdinkoa pahentaa inflaation nostama korko.
Setelielvytys on loppujen lopuksi pelkkää hölmöläisten viltinpidennystä, kun itse tuotantokoneisto sakkaa työn kaikkoamisen, huonon tuottavuuden ja kysynnän hiipumisen vuoksi. Lamaan on muitakin syitä kuin käteisen puute. Arvotuotanto sinänsä on epäkunnossa.
Kansantalouksia ei voida elvyttää perinteisillä keynesiläisillä keinoilla, sillä mitään kansantalouksia globaalissa maailmassa ei enää ole. Arvotuotannon astia vuotaa, ja työttömyys kasvaa kansainvälisen hintakilpailun vuoksi, kun työ ja teollisuus valuvat entisiin kehitysmaihin.
Euroerolla uhkaaminen on Kreikalle populistinen neuvotteluase
Myöskään Kreikkaa ei pelasta elvytys, sillä eurotaloudessa on pysyvä systeemihäiriö. Sen jatkuva korjaileminen ei kannata, sillä vika on masiinassa.
Akordi ja ero eurosta olisivat parempia vaihtoehtoja. Paluu itsenäisiin valuuttoihin olisi parasta kaikille nykyisille euromaille. Saa nähdä, milloin tästä varjellusta salaisuudesta tulee totta.
Luulen muuten, että vasemmistolaiselle Syrizalle eurosta eroamisella uhkaaminen on pelkkää neuvotteluvaluuttaa, eräänlaista lumerahaa sekin. Todellinen tavoite näyttää olevan vain velkataakan puolittaminen.
