Manus manum lavat

Käsi kättä pesi, kun Bonnierin Suuri Journalistipalkinto myönnettiin eilen MV-lehden kanssa vihoissa olevalle Jessikka Arolle. Yleisradion sivut mainitsivat, että yhtenä motiivina Aron tukemiselle oli häneen kohdistunut häirintä. Nykyisin melkein mikä tahansa kritiikki tai vallitsevan totuuden haastaminen koetetaan lavastaa ”häirinnäksi”.

Palkitsemiseen liittyvä tarkoitushakuisuus vesitti käytännössä ne ansiot, joiden vuoksi palkinto olisi ollut paikallaan. Aron juttusarja käsitteli Venäjän verkkopropagandaa ja yrityksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen Suomessa.

Palkitsemisen aihe on hyvä, mutta ei riittävä. Aron kirjoittama Venäjä-kriittinen juttusarja oli ”väärän lipun” (false flag) operaatio, jolla hänen oli tarkoitus peitellä omaa päivänvaloa sietämätöntä taustaansa. Idea oli, että kun haukkuu Venäjän sananvapaustilannetta, voi itse esiintyä puhtain purjein sananvapauden marttyyrina.

Pyrkimällä lavastamaan MV-lehteä Venäjän propagandan levittäjäksi Aro koetti saada kansalaisten kanuunat kääntymään maahanmuuttokritiikkiä esittänyttä MV-lehteä vastaan. Tosiasiassa Aron tarkoitus oli tehdä vihervasemmistolaista propagandaa ja himmentää MV-lehden asemaa totuuden esille tuojana kiskaisemalla tankoon Venäjän lipun.

MV-lehdessä ei ole liioin esitetty Venäjään kohdistuvaa arvostelua, mutta lehden ansiot maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmien osoittajana sekä viranomaisten ja valtamedian levittämien valheiden paljastajana ovat paljon suuremmat kuin ne vähäiset dismeriitit, joista lehteä voidaan arvostella.

Palkintoa olisi voinut pitää perusteltuna, mikäli palkitsemisen syynä ei olisi ollut halu tukea maahanmuuttokritiikkiä esittäneen MV-lehden kanssa riitelevän Aron yksityiselämää. On syytä muistaa, että Jessikka Aro on amfetamiinin käytöstä ja levittämisestä tuomittu huumerikollinen.

Ollakseen kuuliainen omille periaatteilleen Yleisradion pitäisi antaa moisesta pysyvät potkut ihan poliittisen korrektiuden vuoksi. Koska Aro on kuitenkin edistänyt punavihreää agendaa, hänen huumetaustaansa katsotaan Yleisradiossa läpi sormien, ja poliittista korrektiutta vaaditaan hänen arvostelijoiltaan.

Huomion arvoista on, miten usein vihervasemmistolaiset ja suvaitsevaiset ovat tekemisissä huumeiden kanssa. Minua hämmästyttää tapa, jolla itseään kunnioittava vanha media asettuu tukemaan tuota porukkaa vastustaakseen Suomen kansan valtaenemmistön näkemyksiä tai etuja. Huumeiden käytön mannekiini palkitaan, kun halutaan tukahduttaa kriittistä ja tutkivaa paljastusjournalismia.

On helppo kuvitella, minkälaisen rähäkän Yleisradion ja Sanomien propagandatuutit aloittaisivat, jos joku perussuomalainen tai vaikkapa paljon parjattu Donald Trump koskisi huumeisiin edes pitkällä tikulla. Sen sijaan ne eivät sulje mitään keinoa pois valikoimasta, kun on tarkoitus syöttää oopiumia kansalle.

Jessikka Aro kuuluu samaan sarjaan kuin Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden SONK:in puheenjohtaja Hanna Huumonen, joka käynnisti ”Loppu MV-lehdelle” -kampanjan. Hän kuuluu samaan sarjaan kuin Yleisradion ”faktantarkastaja” Johanna Vehkoo, jonka MV-lehti paljasti Vasemmistonuorten aktivistiksi. Ja hän on samaa jengiä kuin Uuden Suomen toimittaja Linda Pelkonen, joka valitteli 24.11.2015 kirjoittamassaan jutussa, miksi poliisin oli täytynyt kertoa eräiden raiskausepäiltyjen ulkomaalaisuudesta tiedotteessaan.

Nämä nuoret neidot eivät ansaitsisi minkäänlaista asemaa julkisuudessa, mutta feministinen media tekee heistä sankaritoimittajia pelkästään nälviäkseen niille, jotka yhteiskunnasta jotain ymmärtävät. Surkuhupaisaa asiassa on, että mikä tahansa negatiivinen mainetekijä voidaan kiertää tai pestä puhtaaksi, kun valtamedia puolustelee omaa valheellisuuttaan.

Omasta mielestäni Jessikka Aro on Suomen turhin julkkis. Suuren Journalistipalkinnon sijasta Bonnier olisi voinut myöntää Arolle vuoden narsistipalkinnon.