24. joulukuuta 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriössä jälleen puliveivaus: Väyrysen apulainen nuorisopolitiikan rahavirkaan


Joulupukki tuli Joonas Könttä -nimiselle nuorelle maisterille tänä vuonna varhain. Joulukuun alussa hänet nimitettiin opetus- ja kulttuuriministeriössä täytettävänä olleeseen pääsihteerin virkaan.

Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston arviointi- ja avustustoimikunnassa oleva virka on merkittävä, koska tehtävässä toimiva henkilö valmistelee kaikkien, myös poliittisten, nuorisojärjestöjen valtionapuasiat.

On vasta vähän aikaa siitä, kun Korkein hallinto-oikeus tuomitsi opetus- ja kulttuuriministeriön siitä, että se jakoi avustuksia avokätisesti oikeiston, vasemmiston ja keskustan pikkupioneerijärjestöille, mutta Perussuomalaisille Nuorille annettiin ministeriöstä aina luu käteen.

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kertoi tuolloisesta oikeusvoitostaan blogikirjoituksessaan ”Voitimme oikeudessa opetus- ja kulttuuriministeriön: syrjintä saa luvan loppua”. Hän kirjoitti seuraavasti:

Taistelemme sen puolesta, että nykyinen mätä tukijärjestelmä, jossa poliittisesti syrjitään toisia, saadaan oikaistua. Olemme parhaillaan täydessä toimintavalmiudessa ja seuraamme kaikkea aiheeseen liittyvää uutisointia. Reagoimme välittömästi, kun ministeriöstä esitetään tyhjiä perusteluita tai yritetään selitellä lainvastaista toimintaa.

Antauduin hakemaan kyseistä pääsihteerin virkaa viime syksynä puolueettomana henkilönä ollen hakijoista ylivoimaisesti pisimmälle koulutetuin ja ansioitunein. Tulos oli, että tehtävään nimitettiin poliittisella päätöksellä keskustalainen yhteiskuntatieteiden maisteri Joonas Könttä, joka on Paavo Väyrysen entinen avustaja ja jonka keskusta tällä tavoin pelasti uppoamasta omaan puolueeseensa loikanneen Väyrysen mukana.

Blogissaan Könttä tilittää palaavansa häntä koipien välissä kotiin Brysselistä mutta ei kerro syytä miksi tai minne. Kohti ”uusia haasteita” vain. Tämä onkin ehkä syvällisintä, minkä hän on esikuvaltaan oppinut.

Demarit ja kokoomus liittyvät epäoikeudenmukaiseen nimityspäätökseen sikäli, että kokoomuslaisen opetusministerin ohella nimityksestä OKM:ssä vastasi Paavo Lipposen entinen presidentinvaalikampanjapäällikkö Esko Ranto (Sdp), jonka Pia Viitanen (Sdp) aikoinaan nosti OKM:n ylijohtajaksi kohun saattelemana. Tällä tavoin diskriminoiva politiikka jatkuu myös virkarakenteiden kautta.

Poliittiset virkanimitykset, joilla julkisiin virkoihin kiilataan puolueiden maskotteina toimivia puolikoulutettuja ja keskenkasvuisia harjoittelijoita, ovat eräänlaisia kansanvallan varkauksia ja osoittavat puolueiden toimivan rosvolaumojen lailla.

Jos virka on poliittinen, voi nimityskin olla poliittinen. Mutta jos virka on vain julkinen, ei nimityksen pidä tapahtua poliittisin perustein vaan pätevyyteen perustuen, sillä julkisissa viroissa pitää noudattaa mahdollisimman suurta tasapuolisuutta ja objektiivisuutta. Niinpä tällaisiin virkoihin pitäisi nimittää puolueettomimmat, asiantuntevimmat ja ansioituneimmat henkilöt eikä puolueellisimpia ja pahiten kytköksissä olevia.

Mitään kansalaisluottamusta sellainen toiminta ei ansaitse. Siksi myös minä voin allekirjoittaa Sebastian Tynkkysen sanat:

Taistelemme sen puolesta, että nykyinen mätä järjestelmä, jossa poliittisesti syrjitään toisia, saadaan oikaistua. Olemme parhaillaan täydessä toimintavalmiudessa ja seuraamme kaikkea aiheeseen liittyvää uutisointia. Reagoimme välittömästi, kun ministeriöstä esitetään tyhjiä perusteluita tai yritetään selitellä lainvastaista toimintaa.