5. tammikuuta 2019

Pääministerin hätä vihapuheesta


Juha Sipilä (kesk.) sai Unkarin yleisradiossa ansionsa mukaan. Puhekanava Kossuthin ajankohtaislähetyksessä Suomen pääministeri valittiin hyväksi huonoksi esimerkiksi eurooppalaisesta poliitikosta, joka hyysää raiskauksia tekeviä maahanmuuttajia ja ”sylkee omaa kansaansa päin naamaa”.

Väite osui nappiin. Sipilä on yhdessä kokoomuslaisten sisäministeriensä kanssa kausaalisessa vastuussa hiljattain ilmi tulleesta Oulun joukkoraiskauksesta, Turun terrori-iskusta ja monista muista pakolaistulvan mukana syntyneistä rikoksista. Ne olisi aivan hyvin voitu estää kansainvälisiä sopimuksia tai säädöksiä rikkomatta: ottamalla sisärajavalvonta käyttöön. Ilman maahan päästämistä näitä rikoksia ei olisi varmasti tapahtunut.

Tässä valossa on irvokasta, että pääministeri neuvoi uudenvuodenpuheessaan Suomen kansalaisia pidättäytymään ”vihapuheista” ja omakädenoikeudesta.

Ei pitäisi pääministerin luoda maahan vihatekoja. On järjetöntä, että pääministeri Sipilä viitsii edes kuvitella kansalaisten sietävän suomalaisiin itseensä kohdistamaansa ripitystä, kun syyllisiä maassamme esiintyneeseen vihaan ja väkivaltaan ovat olleet etupäässä hänen itsensä tänne kutsumat maahanmuuttajat.

Sipilän mielipide lieneekin ymmärrettävissä toivomukseksi, että kansalaiset eivät suuttuisi hänelle itselleen, kun huomaavat hänen politiikkansa hedelmät.

Juha Sipilän ja sisäministerien hallinnollisella siunauksella maahamme tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat eivät ole vain paenneet väkivaltaa vaan tuoneet väkivallan ja turvattomuuden tänne (aiheesta täällä). Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina esiintyneet ovat tappaneet ja pahoinpidelleet satoja ihmisiä Euroopassa, ja nopeimmin asiassa ovat viisastuneet Unkarin tapaiset kaakkoisen Euroopan maat, jotka ovat rakentaneet rajoille aitoja ja laittaneet ovensa säppiin.

Kun totuus suomalaisten ministerien tyhmyydestä tihkui tällä tavoin ulos myös ulkomailla, Helsingin Sanomat tietenkin lavasti asian toisin päin jutussa ”Sipilän kannanotto Oulun seksuaalirikoksista käännettiin Unkarin yleisradiossa raiskauksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien puolusteluksi”.

Ei se asia noin ollut. Unkarin yleisradiossa vain lopultakin sanottiin asia suoraan, niin kuin se on.

Ensin pääministeri kutsui tänne laumoittain vierasperäisiä tulijoita, joiden alkuperästä ja motiiveista ei ollut mitään tietoa, houkutteli heitä jopa taloonsa asumaan ja väkivallan alettua rehottaa ryhtyi kantamaan huolta ensisijaisesti syytettyjen oikeusturvasta sekä toruen suomalaisia ihmisiä, joiden joukossa on tietysti myös raiskausten ja terroritekojen uhreja, isiä ja äitejä. Sisäministeri Petteri Orpo halusi leimata pakolaisten motiivien arvioimisen ”rasismiksi”, vaikka syiden ja perusteiden tutkiminen kuuluu kaikkien asioiden järkiperäiseen tarkasteluun.

Helsingin Sanomat puolestaan riensi avuksi ja kaunisteli asian huolestumalla totuuden irti pääsystä. Sitten lehti vei kysymyksen median asemaa koskevalle metatasolle ja alkoi väittää ongelmien ytimeen pureutuvaa journalismia valemediaksi.

Helsingin Sanomien sorminäppäryys olisi naurettavaa, jos sen takana ei olisi pyrkimystä puolustella ihmisten hengelle, turvallisuudelle ja terveydelle vaarallista politiikkaa.

Jutun kirjoittanut toimittaja Pekka Hakala etsi tuekseen Helsingin yliopistosta Annastiina Kallius -nimisen ja ”väitöskirjatutkijaksi” tituleeraamansa neitosen, siis jatko-opiskelijan, jonka mukaan ”Unkarissa ei ole kyse lehdistönvapaudesta eikä valeuutisista vaan systemaattisesta propagandasta”.

Todellisuudessa asia on niin päin, että Helsingin Sanomien ja yliopistollisella rehulla ruokitun punavihreän tutkijakunnan omassa toiminnassa on kyse pelkästä agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta, joka on pohjimmiltaan propagandaa ja jolla ei ole vähäisintäkään tieteellistä eikä journalistista arvoa.

Totuushan on se, minkä Yleisradio tuli lipsauttaneeksi rientäessään Helsingin Sanomien ja Kalliuksen avuksi pitkässä ja henkilökohtaisia taustoja valaisevassa artikkelissa. Sen mukaan Annastiina Kallius opiskeli Unkarissa George Soroksen rahoittamassa oppilaitoksessa monikulttuurisuuspropagandaa ja ”rakastui iranilaissyntyiseen mieheen teatteriryhmässä. Yhdessä he olivat mukana perustamassa turvapaikanhakijoita auttavaa MigSzol-aktivistiryhmää.”

Tendenssitutkijalla on siis oma lehmä ojassa. Hän on ylirajaisen parisuhteensa vuoksi asian intressantti, niin kuin suuri osa muistakin yliopistolla keekoilevista moraalin messiaista, eikä häneltä siksi voi kuulla puolueetonta, objektiivista eikä asioita yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta tarkastelevaa mielipidettä. Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei ulkopolitiikkaa, maahanmuuttopolitiikkaa eikä väestöpolitiikkaa pidä tehdä avioliittoneuvojien logiikalla.

Ei ole todellakaan mikään ihme, että Unkarissa vihataan George Sorosta, joka tukee maahanmuuttoa pönkittävää valemediaa Euroopassa ja toimii samalla tavalla kuin Helsingin Sanomat ja yliopiston vihervasemmistolaiset tutkijanplantut, jotka eivät ymmärrä yhteiskunnallisista syyseuraus-suhteista mitään.

Ilmaismainosta ja julkisuutta valtamedia myöntää moraaliposeeraajille, uhripääoman kerääjille ja hyvesignaloinnista eläjille, kun taas radiohiljaisuudella vaiennetaan niitä oikeita tieteenharjoittajia, joilla perusteltua sanottavaa on.

Näyttöä Helsingin Sanomien ala-arvoisuudesta antaa tapa, jolla se käy jatkuvaa informaatiosotaa yhtä puoluetta, Perussuomalaisia, vastaan. Tänään toimitus ratsasti kirjailijasta populistiseksi trollitehtailijaksi taantuneen Jari Tervon selässä, ja jouduimme kuulemaan raihnaista paheksuntaa sen johdosta, että Ville Tavio ja Laura Huhtasaari olivat verranneet EU:ta Neuvostoliittoon. – Voi voi.
 
Mikäli joku on nyt tyytymätön Viktor Orbánin vetämään politiikkaan, hänen olisi pitänyt aikanaan ymmärtää, että Euroopassa meneillään olevat mullistukset ovat suoraa seurausta siitä dynamiittityhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jonka tuloksena tänne on päästetty kutsumattomia, täällä tarpeettomia, haitallisia ja väkivaltaisia vieraspopulaatioita.

Ja sitten ministerit, valtamedia ja puolikoulutetut töpselitokat yliopistolta viisastelevat, ettei näitä väkivallan tekijöitä ja raiskaajia saisi vihata. Sellainen ihminen, joka ei vihaa vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, systemaattista kulttuurin mädättämistä, sosiaaliturvamme hyväksikäyttöä ja rikollisuutta, on moraaliton tai sairas.


Jukka Hankamäki

FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki