4. syyskuuta 2019

Poliittiset tehtävänimitykset kaikille tai eivät kenellekään


”Aina kannattaa totella sitä, jolla on valta.” – ”Koskaan ei pidä arvostella niitä, jotka istuvat rahasäkin päällä”.

Niinpä jokaista, joka kritisoi Jyrki Kataisen nimittämistä SITRAn johtajaksi, voidaan moittia oman etunsa vastaisesta toiminnasta – ainakin, mikäli opportunismi hyväksytään ylimmäksi arvoksi ja ihanteeksi.

Jyrki Katainen on oppinut läksynsä hyvin. Kokoomuslaisena hän on ollut tottelevainen yhteiskunnan Midaksille, ja nyt hänestä itsestään on tulossa Midasten Midas. SITRAn yliasiamiehen kuukasipalkka on yli 22 000 euroa, mikä ei tosin vedä vertoja Postin pääjohtajan ja pääsaneeraajan Heikki Malisen palkalle, ja sehän on 82 100 euroa kuukaudessa! Aika kovalla voitolla saa siinäkin postimerkkejä myydä ja jakelua harventaa, jotta palkkansa tienaa ja itsensä korvaamattomaksi tekee.

Jyrki Katainen tuli opiskelemaan valtio-oppia Tampereen yliopistoon aikana, jolloin itse olin lähdössä sieltä. Fuksina hän oli niin pienikokoinen, että luulin hänen olevan jonkun varttuneemman opiskelijan lapsi, mutta ei – kyllä hän oli ihan oikea noviisi, josta maisteriksi valmistuttuaan tuli erilaisten puoluetehtävien kautta Suomen pääministeri.

Siltä paikalta alkoi myös alamäki, kun ylämäkeen työntäminen puolueen toimesta loppui. Syitä oli monia. Aivan aluksi hän petti vaalitäkynä sairaanhoitajille antamansa 500 euron palkankorotuslupauksen ja junaili hoitajat vaalien jälkeen pakkolailla töihin.

Hän sai nuhteet myös oikeuskansleri Jaakko Jonkalta kätilöimällä Pekka Himaselle lähes 700 000 euron kultaisen kädenpuristuksen – muistatte kai mistä – no tietysti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston SITRAn ruhtinaallisesta aarrekammiosta täysin ilman julkista hakuprosessia, tieteellistä arviointia ja kilpailutusta. Kirjoitin aiheesta Tiedepolitiikka-lehteen artikkelin, jota kukaan ei ilmeisesti lukenut.

Vuonna 2008 pääministeri Katainen osoitti arvostelukykynsä lausahtamalla televisiossa, että Suomi tarvitsee vuoteen 2020 mennessä 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa!

En mene nyt kuitenkaan Jyrki Kataisen poliittisiin ansioihin tämän pitemmälle. Totean vain hänen olleen pakastimessa vuodesta 2014, jolloin EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ”ymmärsi” Kataisen tilanteen ja pelasti hänet EU:n talouskomissaariksi Olli Rehnin tilalle. Myöhemmin Jean-Claude Juncker naarasi Kataisen EU-komission varapuheenjohtajaksi, eli käytännössä omaksi sihteerikseen, jolla ei ole toimialakohtaista salkkua. – Ei valtaa, mutta tottelevaisuutta ja tietenkin kuuliaisuutta EU-katakombien lobbaukselle. Hän on tutkitusti EU:n toiseksi lobatuin komissaari.


SITRA on EU pienoiskoossa

Näin tulemme jälleen kirjoitukseni alun teemaan: aina on syytä totella niitä, joilla on vallan avaimet taskuissaan ja jotka jakavat yhteiskunnan rahat. Muuten sanotaan tyhmäksi.

Juuri tämä oivalletaan Kokoomuksessa, ja siksi kokoomuslaisilla onkin aatteelliseen painoarvoonsa verrattuna suhteettoman paljon valtaa. Asia on SITRAn kannalta olennainen, sillä opportunismi sopii SITRAn toimintaperiaatteisiin loistavasti. SITRA hallinnoi noin 800 miljoonan euron pääomaa, ja se jakaa resurssinsa poliittisin ja sitä kautta myös korruptiivisin periaattein.

Monien yliopistotutkijoiden on vaikea arvostella SITRAa juuri siksi, että kritisointi on kuin purisi ruokkivaa kättä. Muutamat tosin ovat nämä ongelmat havainneet ja todenneet, kuten professori Matti Virén kolumnissaan.

SITRA toimii huonolla yhteiskuntasuhteella, ja sen investointitulos oli viime vuonna 55 miljoonaa euroa tappiollinen. Tämä korreloi huolestuttavasti SITRAn poliittisen johdon, poliittisen hallinnon ja poliittisten tehtävänimitysten sekä yleisen nepotismin kanssa, kun virkoihin on nimitetty kaikenlaisia wileniuksia ja pantsareita. Ja valtamedia lyö löylyä tupaan määrittelemällä aina etukäteen, ketkä ovat ”ennakkosuosikkeja” tehtäviin.

En siis tarkoita, että Kataisen kilpahakijat olisivat häntä parempia: listallahan ovat olleet muiden muassa takkinsa kääntäneen Suvi-Anne Siimeksen (ent. vas.) ja Yöradio-kuiskaajana tunnetuksi tehdyn kaupunkipoliitikko Pekka Saurin (vihr.) nimet. SITRA toimi pelastusrenkaana Esko Aholle (kesk.), aivan niin kuin Kokoomukselle läänitetty Euroopan investointipankin varatoimitusjohtajan virka toimi varalaskupaikkana Sauli Niinistölle (kok.), Jan Vapaavuorelle (kok.) ja Alexander Stubbille (kok.).

Poliittiset tehtävänimitykset ovat saaneet aikaan mielikuvan, ettei EU muuta olekaan kuin säilytyspaikka tehtävissään epäonnistuneille poliitikoille, kuten Anneli Jäätteenmäelle (kesk.). SITRA on nyt EU pienoiskoossa.


Idealismi SITRAn helmasynti

SITRAn strategioista on päätetty banaalisti toistamalla tulevaisuudentutkimuksen kliseitä, kuten ”innovatiivisuutta”. Sekin on ymmärretty pelkäksi keksintöjen tuottamiseksi, vaikka maailma on täynnä keksintöjä, jotka vain odottavat tuotteistamista ja markkinoille saantia.

Suomi on sen verran pieni maa, että täällä kannattaisi panostaa pikemminkin keksintöjen hyödyntämiseen tuotteistamisella ja markkinoille saattamisella kuin panostamalla pelkkiin keksintöihin.

En tarkoita, etteivät keksinnötkin voisi tuottaa esimerkiksi patentteina, joita muut hyödyntävät. Mutta tarkoitan, että harvassa ovat ne suomalaisyritykset, jotka ovat niin isoja, että perustutkimus, keksinnöt, tuotteistaminen, teollistaminen ja markkinoille saattaminen onnistuisivat saman katon alla. Niinpä olisi viisaampiakin tapoja toimia kuin panostaminen innovaatioihin, jotka ovat pelkkiä visioita tai fantasmoja. Loputtomien innovazionien asemasta voisi tuottaa myös niitä solussoneja.

Nyt SITRA on saamassa johtajan, jolle kaikki on fan-tas-tis-ta ja joka totisesti osaa tehdä kultaisia kädenpuristuksia. SITRAn hehkuttama tulevaisuudentutkimus on siitä hullunkurinen tieteenala, että tutkittavaa substanssia ei oikeastaan ole olemassa, vaan se koostuu pelkästään mielikuvista, haaveista, ennusteista ja odotuksista. Kannattaisi tutkia, mitä markkinat haluavat eikä yrittää dumpata kuluttajille omia ideoitaan, kuten aatteissa marinoidut perinteiset poliitikot ovat oppineet tekemään.

SITRA toimii huonolla tulos/panos-suhteella ja suuren epäluottamuksen varjostamana, aivan niin kuin lähes kaikki muutkin poliittisesti hallinnoidut organisaatiot, kuten Yleisradio, Fortum ja Veikkaus, nyt myös Posti, jonka vuokratyöntekijöiden lakko ei ole pelkkää katkerien Kaarinoiden kateutta vaan myös oikeudenmukaisuuden kaipuuta. Tämän ovat monet todenneet, muiden muassa professori Jukka Kekkonen (sd.), jonka kannattaisi toki muistuttaa myös oman puolueensa SDP:n kyvystä räätälöidä poliittisia ja tieteellisiä tehtäviä omille suosikeilleen.


Julkisten tehtävien poliittinen täyttö lopetettava tai tasapainotettava

En tarkoita, että eduskunnan alaisissa laitoksissa kaikki poliittiset tehtävät pitäisi lopettaa. Sen sijaan tarkoitan, että poliittisia tehtäviä pitäisi harventaa ja ylipalkatut poliittiset palkintotehtävät sekä suojatyöpaikat pitäisi karsia pois.

Kun poliittisista tehtävänimityksistä ei ilmeisesti koskaan päästä eroon, olisi tehtävät jaettava poliittisten puolueiden kannatussuhteiden mukaisesti. Poliittisia virkoja olisi myönnettävä kaikille tai kenellekään. Tieteelliset tehtävät pitäisi jakaa tieteellisin periaattein ja poliittiset sekä julkiset hallintotehtävät avoimin poliittisin periaattein.

Suomen ministeriöiden viroissa värisuora on pitkään hallituksessa olleilla puolueilla: SDP:llä, Kokoomuksella ja Kepulla. Myös Vihreillä on laaja edustus etenkin Helsingin kaupungin viroissa, ja hallitusvakio RKP:llä on kannatustaan huomattavasti laajempi edustus julkisissa viroissa kielitasa-arvon verukkeella. Jopa entisiä kommunisteja on ollut suurin määrin esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön viroissa työministeriön ajoilta asti ja ay-järjestöpoliittisista syistä.

Vihervasemmistolainen hallitus huolehti ensi töikseen ylipalkatun avustajakaaderin haalimisesta ministeriöihin ja muutamien omien kellokkaidensa junttaamisesta korkeimpiin virkoihin vuosiksi eteenpäin, tuttuun demarityyliin ja vailla valitusoikeutta.

Suomen suurin puolue on gallupien mukaan nykyisin Perussuomalaiset. Kannatuksemme on ollut pitkään valtakunnan kärkipäässä. Silti puolueellamme ei ole poliittista painoarvoaan vastaavaa edustusta valtion virkarakenteessa eikä muissa julkisissa tehtävissä, vaikka pitäisi.


Perussuomalaisten läsnäolo julkisissa tehtävissä takaisi kansallisen edun näkökulman

Tilanne olisi tasapainotettava viipymättä niin, että perussuomalaisille saataisiin puoluekannatustamme (noin 20 prosenttia) vastaava edustus valtion ja kuntien virkoihin sekä muihin julkisiin tehtäviin. Perussuomalaisia pitäisi suorastaan suosia tehtävänimityksissä siihen asti, kunnes edustussuhteet ovat puoluekannatusten mukaisessa tasapainossa.

Kansallista etua painottavan puolueen edustus olisi julkisissa tehtävissä erittäin tärkeää siksi, että poliittisen vallan käytön painopiste on lipsahtanut yleisen internationalismin ja monikulttuuri-ideologian mukaisesti sekä kansanvallan vastaisesti maamme rajojen ulkopuolelle. Perussuomalaisten läsnäolo voisi tuoda yhteiskuntavastuun ja kansallisen edun näkökulman paremmin esiin julkisessa hallinnossa ja niin sanotuissa valtionyhtiöissä.

Edellä mainitsemistani syistä en kannata myöskään puoluetukien lopettamista enkä vähentämistä. Valtiollinen puoluetuki varmistaa kansanvaltaisten puolueiden toiminnan, ja valtion budjetissa sen kokonaismäärä on vain rikka rokassa.

Demokratian säilymisen kannalta valtiollinen puoluetuki on erittäin tärkeä, koska juuri se estää puolueita tulemasta riippuvaisiksi liike-elämän suosiosta ja yksityisistä lahjoituksista. Varoittavana esimerkkinä on Kehittyvien maakuntien Suomi ry – yhdistys, joka tuki muiden muassa Jyrki Kataista ja josta aiottiin leipoa järjestelmällinen korruptioautomaatti Suomeen (aiheesta professori Esko Riepulan ja Petri Koikkalaisen teoksessa Näin valta ostetaan).

Kokoomuksella on paljon valtaa juuri siksi, että puolue on läpikotaisin liike-elämän kahleissa ja kytköksissä. Poliittinen mielipidevaikuttaminen on taloudellisista intresseistä riippumatta lähes mahdotonta kyseisessä puolueessa, kun liike-elämä maksaa heidän mainoksensa. Kepu on maatalouden ja vasemmisto korporaatioiden asianajaja, ja Vihreitä vaivaa heidän naturalistinen fundamentalisminsa, joka koostuu pelottelusta ja jonka teollisuuden organisaatiot koettavat ostaa pois. Ovelaa bisnestä on ilmastonmuutos-Angstikin.

Platonin yhteiskuntateorian mukaan poliitikon pitää varoa kultaisia kahleita, sillä vain siten kykenemme todelliseen filosofiaan ja päättämään siitä, mikä on yhteiskuntamme kokonaisedun mukaista. Ristiriitaista on, että puhdasta poliittista mielipidevaikuttamista edustavaa Perussuomalaista puoluetta moititaan ”populismista”, vaikka tosiasiassa kyse on kansanvallan jalosta ihanteesta: pyrkimyksestä saada oman kansakunnan edut, arvot ja ihanteet toteutumaan korruptiosta ja byrokratiasta välittämättä.


Punavihreän ideologian suoltamot

Norjalla näyttää olevan samanlainen tilanne öljyrahastojensa kanssa kuin Suomella on SITRAn kanssa, tosin suuremmassa mittakaavassa. Yleisradion Ulkolinja esitti aiheesta viime viikolla dokumentin Norjan öljymiljoonat. Sen mukaan Norjan valtio rahastoi öljystä saamansa triljoonan dollarin varat, ja Norjalla on nyt maailman suurin valtion omistama rahasto.

Ohjelman sisältö ei yllättänyt. Aivan kuten jo ohjelman oheisjutussa annettiin ymmärtää, lähetys koostui jälleen monikulttuuri-ideologisesta ripityksestä, jonka mukaan valtion omistama rahasto sijoittaa – tai ainakin sen pitäisi sijoittaa – ”eettisesti”. Yleisradion kielellä tämä tarkoittaa, että Norjan öljyrahat pitäisi kylvää maailman tuuliin ilmastoahdistuksella lietsotun syyllisyydentunteen vuoksi.

Haastateltaviksi oli löydetty muutamia moraaliposeerauksella sosiaalista pääomaansa kasvattavia sijoittajia, jotka pitivät tärkeänä investoida Intian vaihtoehtoiseen energiantuotantoon ja ”kehittyviin markkinoihin”.

Teroitettiin, kuinka hyödyllistä olisi nimittää pankkiirien apulaisiksi maahanmuuttajataustaisia monikultturisteja, jotka toisivat ”monipuolista informaatiota” sijoitusyhtiöihin. Sellaista mahdollisuutta, että he toimivatkin omaksi tai oman kansakuntansa tai maansa eduksi, ei nähty eikä tunnustettu.

”Valeinformaatiosta” varoitellen ja vihjaten tähdennettiin vain, ettei nykyajan ongelma ole informaation saanti vaan vaikeus erottaa ”hyvä” informaatio ”huonosta”. Lähetyksessä todellakin viljeltiin hyvän ja huonon käsitteitä estottomasti koettaen osoittaa katsojille, mikä on sitä oikeaa hyvesignalointia ja mikä ei.

Muutamat liituraitapankkiirit totesivat sitten vastalauseinaan, että ”eettinen sijoittaminen” tuottaa 7–8 kertaa huonommin kuin perinteinen, mikä puolestaan merkitsee, että Norjan rahastot myös hupenevat vastaavaa vauhtia. Ylen esittämässä dokumentissa nämä huomautukset koetettiin kumota lavastamalla menestyneestä sijoittajasta paheellinen ja ahne ”turbokapitalisti”, joka on opettanut ihmisiä olemaan itsekkäitä. Näin tavallisilta demaritelevisionkatsojilta toivottiin asianmukaisia inhoreaktioita ja hukuttautumista länsimaalaisten ihmisten kollektiiviseen häpeään ja syyllisyyteen.

Tarkoitus oli sivuuttaa se ilmeinen tosiasia, että lähes kaikki yksilörationaalisesti toimivat ihmiset ovat itsekkäitä, myös kehitysmaissa. Minua kauhistuttaa, mitä tapahtuu, kun väestönkasvultaan räjähdysmäisissä maissa jokaisella asukkaalla on lämpöpumppu, jääkaappi ja skootteri. Siitä tulee allekirjoitus planeettamme kuolintodistukseen. 

SITRAn tilanne ja asioiden käsittely on aivan samanlaista kuin poliittisesti hallinnoidussa Yleisradiossa.

Myös SITRAssa panostetaan kehittyviin markkinoihin, monikulttuurisuuteen, ilmastonsuojeluun, tuulivoimaan ja yleiseen hyvesignalointiin tavalla, jossa investointitoimintaa ja puolueetonta tutkimusta ei osata tai haluta pitää erillään. Samanlaiseksi on muuttunut Suomen Akatemia, jonka strategisen tutkimuksen neuvosto hallinnoi noin 60 miljoonan vuosittaisia määrärahoja ja jonka tutkimusohjelmien pääteemat määrittelee ja jäsenet nimittää valtioneuvosto.

Myös SITRAn palkkaama tutkijoiden armeija käy loputonta informaatiosotaa aseinaan ilmastoahdistus ja muut tavanomaiset pelottelukliseet. Niihin vetoaminen on tutkijakunnalle selvää rahaa, sillä se tukee oman egon ja uran rakentamista sekä pätevyyden osoittamista punavihreässä ja puolueellisessa kansainvälisessä tendenssitutkimuksessa.