6. lokakuuta 2020

Vihervasemmistolaisella valtamedialla kaikki syyt iloita

En ole voinut peittää näkyvistäni sitä iloa, jota vihervasemmistolainen valtamedia kokee Donald Trumpin pikaisen koronasta toipumisen vuoksi. Korona, tuo vuosikymmenen kauhea katastrofi, uhkasi kaataa maailmantalouden lisäksi Yhdysvaltain presidentin!

Valtavirtamedia selvästikin nauttii reilusta pelistä, jota Yhdysvaltain presidentinvaalissa päästään käymään Trumpin palatessa näyttämölle; tosin salaliittospekulaatioiltakaan ei ole voitu välttyä. Vihervasemmistossa totisesti osataan aina ajatella lähimmäistensä parasta.

Demokraateilla sen sijaan on ollut huonoa nimionnea. Mikäli varapresidentin nimi on Kamala Harris, herää kysymys, kuinka kamala onkaan pääehdokas Joseph Biden? Ja hänenkin nimensä assosioi mieleen helposti jotakin muuta kuin henkilönsä, jopa amerikkalaisille itselleen. Tuo Pete Buttigieg puolestaan oli jenkin kieltä jauhavienkin mielestä turhan leikkisä ja hupaisa. Ei sillä parfyymia olisi voinut myydä, mutta jotakin Bepanthenin tapaista ehkä.

Nimellä on kyllä merkitystä, sillä ehdokkaasta täytyy rakentaa brändi. Tunnetuimpia nimeään korjanneita presidenttejä oli Johan Gustaf Hellstén. Minkä maan presidentti hän sitten oli? Kääntäkää suomeksi: Juho Kusti Paasikivi. Raimo Hämäläinen puolestaan yritti samaa ja ryhtyi Ilaskiveksi.

Toivon Trumpin uudistavan kellokorttinsa Valkoiseen taloon, sillä hän on saanut aikaan paljon hyvää ja puolustaa Yhdysvalloille tärkeiden eturyhmien asioita. Yhdysvaltojen taloudellinen menestys puolestaan heijastuu koko maailmantalouteen.

Täynnä tyhjää ja neuvotonta demariretoriikkaa maailman parantamisesta.

 

Ai että Trump on saanut aikaan paljon pahaa vetäessään Yhdysvaltojen tukea pois YK:lta, Natolta ja ilmastonmuutoksen kanssa kamppailulta? Todellisuudessa sellaisista sopimuksista onkin oikein vetäytyä, jotka kohtelevat länsimaita epäoikeudenmukaisesti velvoittaessaan suurempiin uhrauksiin yhteiseksi hyväksi kuin mihin muut ovat valmiit.

Omalla tavallaan Trumpin antama esimerkki ohjaa myös Euroopan maita entistä vastuullisempaan oman turvallisuutensa ja taloutensa hoitoon, mikä on hyvä asia.

Yhdysvaltoihin myös sopii erinomaisesti republikaaninen presidentti. Referoin jo vuonna 2005 teoksessani Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa Ayn Randin ajattelua ja niin sanotun objektivismiliikkeen näkemyksiä seuraavasti:

Kun demokraatti on presidenttinä, Yhdysvallat on heikko eikä oikeudenmukaisuus maailmassa toteudu. Maailmassa voi olla vain yksi poliisi, ja jos tuo poliisi puuttuu, maailma ajautuu entistäkin pahempaan sekasortoon. Niinpä mahtivaltion olemukseen sisältyy se, että mahdin on toteuduttava täydellisenä ja pidäkkeettömänä. Yhdysvallat on siis valtio, jonka mahtavaan olemukseen republikaaninen presidentti ja hallitus mainiosti sopivat.

Toivon siis Trumpin jatkavan. Ja onhan se toki mahdollista median parkumisesta huolimatta tai nimenomaan sen vuoksi. Omasta mielestäni parhaita Yhdysvaltojen presidenttejä ovat minun elinaikanani olleet Richard Nixon ja Ronald Reagan, joiden ansioita eivät himmennä mitättömät ja median paisuttamat skandaalit Watergate-talossa tai jossakin Väli-Amerikan viidakoissa. 

Kirjoitin Donald Trumpin mediakohtelusta tietysti myös useassa kohdassa laajaa mediatutkimustani Totuus kiihottaa, joka nyt on puolestaan katalan media- ja viranomaiskohtelun panttivankina. 

Ajattelen kuitenkin kuin Margaret Thatcher aikoinaan: sosialistit heräävät joka aamu aikaisin taistelemaan omien halpamaisten ja moraalittomien tavoitteidensa puolesta, joten meidän täytyy herätä vielä aikaisemmin puolustamaan oikeuksiamme. Sen teen joka päivä niin kauan kuin elämää riittää.