30. syyskuuta 2020

Moi: media-alan markkinapetos

Moi oli matkapuhelinoperaattori, joka aiheutti häiriötä kartellisoituneille matkapuhelumarkkinoille 6 euron kuukausihintaisilla liittymillään. Markkinoiden häiritseminen oli tervetullutta, sillä Moi myi kuluttajille juuri sitä, mitä he tarvitsivat eikä muuta, toisin sanoen 4 gigaa tiedonsiirtoa, joka riittää useimmille peruskäyttäjille.

”Rajatonta” verkon käyttöä tuputtaneet operaattorit huolestuivat, ja niinpä DNA osti Moin pois vapaata kilpailua häiritsemästä. Aavistelin vuoden 2019 alussa, ettei kestä kauaakaan, kun uusi omistaja muokkaa Moin liittymät omiensa mukaisiksi.

Juuri näin on nyt käymässä. DNAn omistama Moi ilmoitti korottavansa liittymien hintoja 50 prosentilla ja tarjoavansa vastineeksi 50 prosenttia lisää tiedonsiirtoa, eli juuri sitä, mitä useimmat ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse, niin kuin eivät tarvitse 5G-verkkoakaan.

Rajattomien liittymien kauppaaminen ja ostaminenhan on ollut jo sinänsä hullua, sillä rajallinen ihminen ei tarvitse mitään rajatonta. Tässä mielessä monet Elisan, Telian ja DNAn tapaiset toimijat ovat kaupitelleet ihmisille samaa, mitä Sonera aikoinaan osti hankkiessaan rajattomasti Saksan taivasta.

Media-alalla on jouduttu tottumaan jatkuviin sisältöpetoksiin, aivan niin kuin politiikassakin. Moin yksipuolisesti kuluttajille osoittama 50 prosentin hinnankorotus, ehtojen muutos ja tarpeettoman tuotteen tuputtaminen puolestaan ovat media-alan infrastruktuuriin liittyvä fasiliteettikusetus.

Hintojen korotuksen syyksi sanotaan EU:n vaatimuksista syntyneet verkkovierailukustannukset. Tämänkin ongelman takana on siis viime kädessä EU. Ilmiön merkiksi muutkin pulikkafirmat ovat lähestyneet asiakkaitaan karvailla korotuskirjeillä.

Olen saanut myös vakuutusyhtiöltäni joka vuosi laskun mukana ”uudet ehtoliitteet”, jotka poikkeavat sopimuksesta, ja tietenkin myös sen mukaiset hintojen korotukset. Sopimusinstituution idea on, että sopimuksissa sovitut ehdot ja kuluttajille markkinoitujen tuotteiden ominaisuudet pysyvät voimassa ilman, että yksikään sopimusosapuoli voi muokata niitä yksipuolisesti tai ilmoituksenvaraisesti.

Kyseisenlainen brezhneviläinen asenne on yleistynyt kiskontaan perustuvilla toimialoilla pankeista puhelinyhtiöihin, ja suhtautuminen näyttää olevan aina röyhkeämpää, mitä suurempi firma on kyseessä. Mitäpä, jos me kuluttajatkin ilmoitamme muuttavamme sopimustehtoja omasta puolestamme: ”Jos hyväksytte asettamamme ehdot, teidän ei tarvitse tehdä mitään. Huoletonta jatkoa!”

Pitäisi saada aikaan laki, joka kieltää moiset sopimuspoikkeukset tai sanktioi ne markkinoinnin ja kaupan alalla. Voi olla, että sellainen jossain kuolleiden kirjainten kasassa jo onkin. Saattaa olla, että myös vapaa kilpailu pitää huolen, että vaihtoehtoja riittää talouden alalla. Politiikassa, tieteessä ja median sisällöntuotannossahan ei saa enää vapaasti kilpailla.