10. kesäkuuta 2021

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Tampereen yliopisto ei petä koskaan. Hain tänä keväänä Tampereen yliopistossa täytettäväksi julistettua journalistiikan työelämäprofessuuria. Kahdella tohtorintutkinnolla ja mittavalla tuotannollani olin ylivoimaisesti ansioitunein ja kokenein kaikkiaan 19 hakijan joukossa.

Tehtävään nimitettiin journalistina ja tieteen tekijänä ansioitumaton maisteri Ritva Leino, joka ei ole saavuttanut mainetta sen enempää kirjoittavana kuin esiintyvänäkään toimittajana saati median tutkijana ja opettajana.

Hän on toiminut lähinnä hallinnollisissa tehtävissä Yleisradion faktapäällikkönä, monimediapäällikkönä, Yle Teeman ohjelmapäällikkönä ja muutamissa teknisluonteisissa hankkeissa.

Näin saatiin jälleen näyttöä median tekijöiden ja tutkijoiden välisestä symbioosista, jota arvostelin teoksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020). On kieroa, että toimittajat, joiden pitäisi olla kriittisen tutkimuksen kohteina, laitetaan tekemään ja opettamaan journalismia ja sen tutkimista.

Tampereen yliopisto ei pukahtanut minulle työelämäprofessuurin täytöstä koko prosessin aikana mitään, saati että kukaan olisi työhaastatellut minua, kunnes muuan Katri Haapamäki yliopiston rekrytointiyksiköstä ilmoitti minulle 24.5.2021 lopputuloksesta:

Hakemuksia käsitellessä valintaryhmä arvioi hakijan journalistista kokemusta suhteessa haettuun tehtävään sekä hakijan kykyä antaa journalistiseen toimintaan liittyvää opetusta. Tällä kertaa valinnassa painottui työsuunnitelma sekä sen näkemyksellisyys ja sopivuus Tampereen yliopiston profiiliin.

Todellisuudessa tuossa sanottiin, että valinnassa painottui vasemmistolaisuus ja sen sopivuus Tampereen yliopistossa vallitsevaan poliittiseen ideologiaan.

Mikä sitten oli tuo salamyhkäinen valintaryhmä”? Ainoa henkilö, joka nimitysprosessin aikana mainittiin, oli viestintätieteiden yksikköä johtava yliopistonlehtori Iiris Ruoho, jonka käsiin hakemukset päätyivät.

Rekrytointiyksikön ”HR-asiantuntijaHaapamäki ei toimittanut minulle prosessin kuluessa tietoa, ketkä valintaan osallistuvat eikä myöskään asianosaisjulkisuuteen liittyviä asiakirjoja, kuten päätösesitystä, esityksen perusteluja eikä mahdollisia asiantuntijalausuntoja, ja vastauksensa kysymyksiini oli: Kun saamme esitykselle hyväksynnän, toimitan sinulle valintaehdotuksen sekä julkiset asiakirjat tätä valintaa koskien.

Prosessissa tehtiin siis muotovirhe, ja giljotiinin terän toivottiin vilahtavan ensin, jotta suun avaaminen olisi sen jälkeen turhaa. Tosiasiassa tehtävien täyttö kuuluu julkisoikeudellisin periaattein toimivissa yliopistoissa asianosaisjulkisuuden piiriin, toisin sanoen lausunnot, muut kannanotot ja esityslistat pitäisi toimittaa asianosaisille (eli hakijoille) ennen päätöksentekoa eikä vasta sen jälkeen. Näin on hakijoiden oikeusturvan varmistamiseksi, mutta tässä tapauksessa tiedoksiantovelvoitteita ei noudatettu.

Päätöksen tultua julki kävi ilmi, että valintaryhmään kuuluivat muiden muassa Yleisradion toimittaja Harri Palmolahti, joka saattoi olla esteellinen toimitellessaan tehtävään Yleisradion toimittajakollegansa, sekä vasemmistolais-feministisen MustRead-vaihtoehtomedian ”politiikantoimittajaAnne Moilanen, joka on Vasemmistoliittoa edustavan Paavo Arhinmäen entinen erityisavustaja. Voidaan kysyä, miksi he ovat yliopiston vaikutuselimissä.

Nimityspäätös on riitautettavissa myös tasa-arvolain nojalla, sillä tehtävään valittiin toista sukupuolta oleva ja akateemisesti arvioiden selvästi heikommin ansioitunut henkilö, jonka julkaisuluettelo on tynkä.


Viestintätieteiden poliittinen puolueellisuus jatkuu

Viestinnän yksikön johdossa toimiva Iiris Ruoho puolestaan on Pirkanmaan Vasemmistoliiton aktivisti, jota Tampereen yliopisto on pitänyt leivissä kolmisenkymmentä vuotta ja joka julistaa olevansa kalapuikkoviiksekkäitäsolvaava feministi. Hänen etevyytensä on nyt sitä, että hän katsoo journalismillakin olevan sukupuolen, vaikka toisesta suupielestään feministit tunnetusti kiistävät kaksiarvoisen sukupuolieron.

Vihervasemmistolaisen kallistuman horjuttamassa Tampereen yliopiston profiilissa on filosofisista lähtökohdista ilmeisen mahdotonta työskennellä. Yhtä hyvin hakemuksensa voisi lähettää Vasemmistoliiton puoluetoimistoon. Jälleen näyttö media-alan puolueellisuudesta, jonka mukaisesti toimittajakunta ja viestinnän tutkijat puhaltavat yhteen hiileen. Myös filosofian oppiainetta hallitsee Vasemmistoliiton lahja Tampereen yliopistolle: Twitteristä tunnettu persuvihaaja Panu Raatikainen.

Filosofisesti ongelmallista ja suorastaan tieteen vastaista mainitussa profiiliajattelussa on sen kaavamaisuus ja sitouttaminen agendoihin ja disipliineihin.

Todellisen tieteen ihanne olisi nimenomaan kriittisyys, erimielisyys ja poikkeavuus totutusta ajattelusta. ”Profiloituminenon filosofian kannalta yhtä tuhoisa periaate kuin affiliaatio, eli myötäsukaisuus, joka korostaa samaa mieltä olemista tehtävien täytössä ja urapolun tikapuilla sinnittelyssä. Se on samalla tavoin tieteen vastaista kuin vihervasemmiston keskuudessa yleistyneet itkunpurskahdukset häirinnästä aina, kun joku sanoo jotain filosofisen kriittisyyden mukaista.

Työelämäprofessoria valittaessa painottui työsuunnitelma siksi, että akateemiset näytöt, tutkinnot ja pätevyys voitaisiin kiistää ja tieteellisten julkaisujen merkitys peittää. Tällä tavoin tehtäviin haalitut ”faktapäälliköt” ovat tosiasiassa tulppia totuudelle.

Ylen faktapäällikön nimike on jo sinänsä koominen, sillä se viestii, että faktoista (tosiasioista) päättäminen olisi median tehtävä. Työelämäprofessoriksi nimitetty entinen faktapäällikkö Ritva Leino on toiminut yhtenä 257 turhasta Ylen päälliköstä, ja Sinä maksat. 

Voidaan siis sanoa, että nimityspäätös oli puolueellinen ja nimitetty henkilö ansioitumaton. Hän ei missään tapauksessa kuulu toimittajakunnan niin sanottuun älymystöön, jonka jäseneksi ei yleensäkään voi päätyä hallinnollisilla meriiteillä.


Miksi hain journalismin työelämäprofessuuria?

Yliopisto pyysi työelämäprofessuurin hakijoilta ”motivaatiokirjettä” näytteeksi siitä, mitä hakija aikoo tehdä. Olinkin laatinut yliopistolle perusteellisen työsuunnitelman ja motivaatiokirjeen, jossa kirjoitin muun muassa näin:

 

Uskon, että kaltaisellani filosofilla ja sosiaalipsykologilla voisi olla viestintätieteille paljon annettavaa sen kokemuksen pohjalta, jonka olen onnistunut hankkimaan sosiaalisessa mediassa, blogosfäärissä ja verkkokolumnistina.

 

Arvelisin, että viittaamiltani rajapinnoilta lähtöisin oleva informaatio saattaisi kiinnostaa yliopistoyhteisöä ja että näkökulmistani kuuleminen voisi kiinnostaa opiskelijoita. Tarkoitukseni on pohtia vaihtoehtoisen ja valtavirtamedian dikotomiaa eri näkökulmista ja valaista alan opiskelijoille, millä tavoin median polarisoituneessa kentässä voisi edelleen luontevasti toimia.

 

Useista ajankohtaisista aiheista, kuten populismista, vaihtoehtomedian roolista sekä ”totuudesta” ja ”valheesta” on puhuttu yksiulotteisesti, selitysvoimattomasti ja vahvojen presuppositioiden vallassa – myös akateemisen tutkimustoiminnan piirissä. Asiaan voi perehtyä lukemalla parisataa ensimmäistä sivua kirjastani Totuus kiihottaa. Esitin selvän näytön tavasta, jolla valtavirtamedia on pyrkinyt esittämään agendajournalisminsa ”faktajournalismina”, vaikka samat viestimet toisaalta korostavat viestinnän relatiivisuutta ja subjektiivisuutta.

 

Tarkoitukseni on tasapainottaa mediassa ja viestinnän tutkimuksessa havaitsemaani kallistumaa sekä tendenssijournalismin muodossa esiintyvää yksipuolisuutta.

 

Tavoitteeni on palauttaa tieteenfilosofinen, tietoteoreettinen ja metodologinen ajatuskuri viestinnän kysymysten ja ongelmien käsittelyyn.

 

Toimitukselliselta työltä vaadittavan kriittisyyden ja totuusvaatimusten tulisi nähdäkseni realisoitua niin, että viestinnän vapausihanteet toteutuvat filosofisen moniselitteisyyden ja moniarvoisuuden huomioivalla tavalla.

 

Valtavirtamediaa vaivaa sosiaalinen korruptio, jossa vaihdetaan sosiaalista pääomaa toimittajien ja poliitikkojen kesken sekä professori Jesper Strömbäckin osoittamalla tavalla (politiikan niin sanottu medioitumisilmiö). Myös median tekeminen ja tutkiminen ovat aivan liian usein sekoittuneet toisiinsa toimittajien ja tieteilijöiden vaihdellessa roolejaan ja tukiessa toinen toisiaan sosiaalisten tutunkauppojen kautta.

 

Tutkimustoimintaa ovat sekoittaneet lisäksi erilaiset viestinnän konsultit asenteiden muokkaukseen tähtäävine tavoitteineen. Klassisen filosofian näkökulmasta sellaisen pitäisi olla akateemiselle kriittisyydelle ja tieteelliselle opetustoiminnalle vierasta. [...]

 

Olisi suotavaa, että yliopisto-opetus perustuisi tieteelliseen asiantuntemukseen, suoritettuihin akateemisiin opinnäytteisiin ja tutkimusjulkaisuihin, jotka eivät omassa tapauksessani ole käytännön kokemusnäyttöjen vastakohtia. Siksi toivon, että yliopistolta löytyisi rohkeutta valita työelämäprofessoriksi minut.

 

Ei löytynyt. Tieteellistä pätevyyttä vailla olevia puotipuksuja on toimitettu työelämäprofessoreiksi aiemminkin. Mieleen tulevat Helsingin Sanomien Reetta Räty ja Vihreän Langan Elina Grundström sekä Turun yliopistossa vastaavaan tehtävään nimitetty Pauli Aalto-Setälä. Kirjoitin aiheesta myös tutkimuksessani täällä.

Heidän nimittämisensä ei ole tietenkään heidän omaa syytään vaan seuraus akateemisen kriittisyyden tahallisesta höllentämisestä. He ovat eteviä opportunisteja, jotka ottavat hyödyn toimittajien ja yliopistokollegojensa välisestä tutunkaupasta ansioituakseen tiedepoliittisen vallan hunajalla.

Tieteen ja politiikan medioitumisellahan tarkoitetaan sitä, että toimittajat pyrkivät vaikuttamaan tieteilijöiden mielipiteisiin mediajulkisuutta säätelemällä. Journalistiikan työelämäprofessuureissa tieteen medioituminen huipentuu, kun tehtäviin nimitetään toimittajia.

Toimittajat, joiden pitäisi olla viestintätieteiden kohteina, pääsevät näin päättämään myös itseään koskevista tieteellisistä totuuksista” ja kehumaan sekä edistämään tekemäänsä journalistiikkaa opetuksissaan. Näin ovat jälleen pukit kaalimaan vartijoina.

Työelämäprofessuurien täyttäminen ei poikkea mitenkään poliittisista virkanimityksistä, joita tehtävien täyttö yliopistoyhteisössä muutenkin suureksi osaksi on. Viestinnän työelämäprofessorien alikvalifioituneisuus osoittaa, että tehtäviin nimitetään vailla metodologista pätevyyttä olevia toimittajia, jotta tiedon ja totuuden tavoittelu joutuisivat väistymään ja valheellisuuden levittäminen voisi jatkua toimittajien ja tieteilijöiden keskinäisessä kuplassa.

Työelämäprofessuureja ei tarvitse täyttää yhtä tiukoin perustein kuin oikeita professuureja, mutta ajatuskurin palauttaminen tähänkin yhteyteen olisi paikallaan. Eräs ongelma on, että henkilövalintoihin pääsevät nyky-yliopistoissa vaikuttamaan kaikenlaiset human resources -sihteerit, jotka nostavat tieteellisen ansioitumisen perusteiksi sopeutumisen, mukautumisen, samaa mieltä olemisen ja feminiinisen ryhmäkoheesion tapaisia ihanteita.

Vertailun vuoksi, Helsingin yliopisto vaatii tohtorintutkinnon kaikilta työelämäprofessoreilta. Kyse ei ole pelkästä muotoseikasta vaan siitä, että näytöt kyvystä tehdä tieteellistä tutkimusta pitää esittää, jotta voi luotettavasti antaa opetusta yliopistossa. Haluaisin opetus- ja kulttuuriministeriön laajentavan vaatimuksen koskemaan kaikkia yliopistoja.


Punavihreää muilutusta

Sivumennen sanoen yritin jokin aika sitten kirjoittaa tutkimukseni Totuus kiihottaa vastaanotosta (pitkälti Tampereen yliopistossa toimitettavaan) Media & viestintä -lehteen kertoakseni totuuden toimittajien kostosta, mutta lehden anonyymi toimitus kieltäytyi julkaisemasta tekstiäni vedoten siihen verukkeelliseen seikkaan, että lehti ei julkaise referaattiartikkeleita.

Kyseisenlainen muilutus ja tiedepoliittinen diskriminaatio antavat historiallisen näytön yliopistoihin pesiytyneiden vasemmiston etäispäätteiden epäreiluudesta ja kaikenkarvaisesta kataluudesta.

Tosiasiassa Media & viestintä julkaisee ”käännösartikkeleita”, ”analyyseja”, ”katsauksia”, ”kirja-arvioita”, ”haastatteluja”, ”keskusteluja, ”kokeiluja ja kehittämisiä” ja jopa kommunistikustantamojen mainoksia, jollaisesta näette esimerkin täältä (kirjoitus kertoo nurin päin käännettynä, mikä nykyisin uhkaa tutkijoiden vapautta).

Aikaa myöten kyseisenlainen poliittinen yhteiskuntatiede jää dokumenttiaineistoksi siitä, kuinka vihervasistista journalistiikan ja viestinnän opetus ja tutkimus ovat olleet yliopistoissa. Vaikuttaa siltä, etteivät monet yhteiskuntatieteet muuta olekaan kuin pyrkimystä linnoittautua oman sanastonsa ja tieteenalarajojensa taakse vain siksi, että siten voidaan taata leipäpuu oman disipliinin edustajille ja estää metodologisesti pätevien filosofien nimittäminen kyseisiin yliopistotehtäviin.

Myös opiskelijoiden tiedonsaantioikeuksia ja mahdollisuutta kriittisyyteen ylenkatsotaan. Eräs yhteiskuntatieteiden opiskelija tiliti minulle viime eduskuntavaalien aikaan opintosuorituksensa tulleen hylätyksi vain, koska hän esitti perusteltua maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian arvostelua yliopistolla.

Valitettavasti opiskelijat joutuvat edelleen teeskentelemään, että he hyväksyvät kiltisti tieteen kaavussa esitetyn maahanmuuttopropagandan, feminismin, monikulttuuri-ideologian ja kolonialismisyytöksillä voidellun ilmastopoliittisen anekaupan, tai muuten heidän tutkinnon suorittamisensa vaarannetaan.

Koulutuksen sanotaan olevan investointi. Yliopistoihin hakeutuvien kannattaa miettiä tarkkaan, millä tavoin profiloituneista hautomoista tutkintonsa ostaa. Punavihreän mankelin läpi käyminen on mainehaitta kaikkialla muualla, paitsi samanmielisten piirissä. 

 

Aiheista aiemmin

Suomen Akatemian rahahorna: puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia