Pari viimeksi kulunutta vuotta ovat sujuneet noidutusti. Vaikuttaa kuin myyttinen jumalhahmo Wotan olisi noussut TV-tuolien takaa ja lähtenyt lentoon maailman ympäri.
Tuolla Richard Wagnerin operetisoimalla käsitteellä psykoanalyytikko Carl Gustav Jung kuvasi kollektiivisessa alitajunnassa piileviä tuhon voimia, jotka aika ajoin ottavat vallan ihmiskunnasta, kun hyvinvoinnin malja on valahtanut yli. Ylellisyyteensä turhautuneet lähtevät silloin poteroistaan hiilihangot edellä, sillä aggressio on turhautumisen vastareaktio.
Wotan tunnetaan paitsi Wagnerin oopperasta Nibelungin sormus, myös pohjoismaisesta mytologiasta nimellä Odin.
Tarinan mukaan Wotan [Odin] joi viisauden lähteestä ja katkaisi Maailman saarnesta oksan, josta hän teki keihään. Tämän seurauksena saarni ja viisauden lähde kuivuivat, ja valkyriat joutuvat saattelemaan suuren määrän ”korppien kuninkaan” sotasankareita Valhallaan.
Myös Reininkullasta valetulla valtasormuksella on Wagnerin tetralogisessa legendassa osansa, jonka vuoksi J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta himmenee omassa jäljitelmämäisyydessään.
Oopperadramaturgian kukoistusaikana kertomukset olivat korskeita, koska ei ollut elokuvatuotantoa eikä televisiota, jossa hirviöt rymistelevät digitaalisissa lavasteissa.
Nykyisin tuo wagneriaaninen maailmanlopun ja jumalten tuhon narraatio tulvii koteihimme televisiosta käsikirjoittajanaan Vladimir Julma.
Mistäpä muualtakaan Putin olisi saanut idean Wagner-palkkasotureihinsa ja ”luotetuille” lahjoittamiinsa valtasormuksiin? Hulluus on selvästi ottanut vallan hänen ja hovinsa kallossa.
Wotan on irti Venäjällä
Virukset ovat aiemminkin aiheuttaneet poliittisia mullistuksia, joten en ihmettelisi, vaikka koronaviruksen aikaansaamat eristystoimet olisivat lisänneet diktaattorien klaustrofobiaa, jonka tuloksena he nyt uhittelevat koko maailmalle.
Venäjä pullistelee ydinaseilla, Kiina uhkaa Taiwania, Pohjois-Korea ampuu Japanin yli, ja Iranin valmistelema ydinpommi on jo pitkällä.
Jungin mukaan ihmiskunnalla on toisinaan tapana laittaa kaikki romuksi, ja vieläpä turhan tähden: oman psyykkisen harhaisuutensa vuoksi.
Venäjän Ukrainassa aloittama sota on traaginen paitsi suurten tuhojen takia, myös siksi, että kyseessä on täysin turha sota. Ukrainan arot eivät ole minkään arvoisia Venäjälle, jolla riittää tonttia maan hallitessa noin yhtätoista prosenttia maapallon pinta-alasta.
Sodan motiivi on pelkkä ahneus, täsmälleen valtasormuksesta kirjoitetun draaman mukaisesti. Ja nyt tuo valtava sotadramaturgia tulvii televisiosta olohuoneisiimme tuhottuina sotajoukkoina, tuskana ja kärsimyksinä.
Slaavien välistä aseiden kalistelua sanotaan harjoitettavan arvojen vuoksi. Totuus on, ettei sotaa minkään arvoerojen vuoksi käydä, vaan symbolisen vallan osoituksen tähden. Siitä voi tulla Venäjän noin 500 vuotta ja kolme aikakautta käsittäneen historian kuolinkouristus ja loppunäytös.
Nuo kolme aikakautta ovat (1) Moskovan Venäjä, jonka aikakaudella 1500-luvulla Iivana Julma laajensi Venäjän monikansalliseksi valtioksi, (2) Venäjän keisarikunta ja (3) Neuvosto-Venäjä, jonka jatkoa myös nykyiselle vuosisadalle jatkuva totalitarismi on.
EU hajoaa internatsismiin ja ilmastohumppaan
Koronakriisi ja Ukrainan sota ovat saaneet aikaan kriisien syöksykierteen, kun länsimaiden talouspakotteet ovat kuristaneet ahtaalle länsimaat itsensä.
Euroalueeseen kuuluvien maiden kroonisen talouskriisin päälle syntynyt energiakriisi olisi jo tehnyt lopun Euroopan unionista itsestään, ellei sitä pitelisi koossa kriisin syventäjä ja yhteinen uhka: nippuside nimeltä Venäjä.
Mikäli sota Ukrainassa joskus taukoaa, Euroopan unioni lakoaa kokoon kuin korttitalo, sillä ylivelkaantuneet valtiot eivät enää suoriudu hyvinvointiyhteiskuntien ylläpitokuluista. Yhteisen vihollisen hävitessä nousevat esiin taas valtioiden krooniset rahoituskriisit ja eurovaluutasta johtuvat loppumattomat ongelmat. Venäjän lisäksi romahtaa myös EU, ja Putin todennäköisesti pääsee tavoitteeseensa.
Richard Wagnerin kuvaaman maailmanlopun taustalla puolestaan saattoi olla noin vuosina 536–545 sattunut äkillinen auringon sumeneminen ja sitä seurannut ilmaston muuttuminen, jonka tuloksena kristillisperäiset tuomiopäivän pasuunat alkoivat soida Euroopassa.
Myös tätä ilmestyskirjamaista visiota olemme joutuneet seuraamaan televisiosta erilaisten ilmastopastorien ja tuomiopäivän profeettojen saarnaamana.
Ilmasto on muuttunut aikojen saatossa luonnon omien ilmiöiden vuoksi enemmän kuin ihmisen nykyisen ja kieltämättä tehokkaan toiminnan tuloksena. Tulivuorenpurkaukset, auringon aktiivisuuden vaihtelut ja komeetat ovat vaikuttaneet maapallon ilmakehään ihmisen ponnistuksia enemmän.
Ihminen on siis hävinnyt luonnolle luonnon tuhoamisen kilpailussa. Ihmislaji saattaa hävitä myös sinänsä: samalla tietäen joko ihmiskunnan hävittävän luonnon tai luonnon hävittävän ihmisen. Luonnolla ei ole moraalia, eikä leijonalle kannata opettaa etiikkaa, kun pää on sen kidassa. Leijonaa ei voi myöskään syyttää, jos tulee syödyksi, sillä syöminen kuuluu sen omaan luontoon.
Ilmastohätätilasta paasaavien moraalin messiaiden taustalta kajastelee henkilökohtaisen narsismin ja julkisuudenkipeyden lisäksi myös ihmiskunnan vaikutusvaltaa paisutteleva omahyväisyys.
Vähäpätöinen on ihmisen kyky kontrolloida luonnon kokonaisuutta, kun ihmiskunta ei kykene rajoittamaan edes omaa lisääntymistään ja lopettamaan väestön paisumista, joka on merkittävin syy kaikkiin ekologisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin.
Väestöräjähdyksestä johtuva aineellinen puute on aliravitsemuksen, nälänhädän, kansainvaellusten, kulttuurieroosion ja sitä kautta sotien perimmäinen syy, joka on halkaissut arvomaailmat kahtia: yhtäältä kansallisen edun puolustajiin ja toisaalta niihin hurmahenkiin, jotka kulkevat maailman ympäri kansainvälisyyden wotaninen julistus kädessään.
Kun antauduin sanomaan tämän kirjassani Totuus kiihottaa, sain osakseni myrskyisän ajojahdin, josta ei ole puuttunut wagneriaanisiakaan aineksia.
Toimittajat sekoittivat asiat tiedotus- ja toitotusvälineissään, joissa käytiin uskonsotaisaan taisteluun internatsismin ja feminismin puolesta halpahallihameiden alta huudellen. Tässäkin asiassa naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.
Poskivalssia median kanssa
Väitteet kirjani ”naisvihasta” olivatkin oikein sopivia woke- ja cancel-aktivistien harjoittaman maineterrorin välineiksi, sillä siten media, puolueet, byrokraatit ja yliopistojen punavihreät etäispäätteet tulivat paljastaneiksi, että suuri osa kulttuurimme kuolemasta, kansallisvaltioiden rapautumisesta ja yhteiskuntiemme tuhotumisesta johtuu politiikan ajatumisesta ämmämäiseksi.
Olen siis joutunut taistelemaan median minua vastaan suuntaamia keihäitä vastaan, mikä varmistaa, että hävitessäni voitan enemmän kuin voittaessani.
Eräs henkilö sanoi minulle, että kaikki kohtaamani väkivalta johtuu vain hyökkääjien kateudesta. En myöntänyt.
Jos olisin myöntänyt, sitä pidettäisiin merkkinä omahyväisyydestä. Sen sijaan katson, että minua vastaan suunnatussa vihassa on ollut kyse kostosta, joten laitoin tuon käsitteen tänä vuonna julkaisemani kirjan Pavlovin koirat alaotsikkoon.
Mutta on asemassani ollut aineksia myös kateuteen. Kirjoitin jo vuonna 2009 filosofisessa omaelämäkerrassani Suomalaisen nykyfilosofian historia seuraavasti (s. 443):
Heterot kadehtivat minua, koska minulla ei ole perhettä. Homot ovat minulle kateellisia, koska minulla on nuori poikaystävä, joka sanoo rakastavansa minua, enkä tarvitse vähemmistöliikkeen avokätistä sääliä.
Professorit kadehtivat minua, koska minulla ei ole virkaa eikä minun tarvitse noudattaa kuria. Alikvalifioituneet tieteenharjoittajat puolestaan kadehtivat minua töideni vuoksi ja kauniit ihmiset syystä, jota en tiedä. Köyhät ovat minulle kateellisia, koska tulen toimeen, vaikka minulla ei ole omaisuutta, ja rikkaat samasta syystä.
Olenkin usein sanonut, että minulla on yhtä paljon maata ja rahaa kuin cherokee-intiaanilla, mutta aarteeni on vapaus. Kiitän sen vuoksi kaikkia kollegojani taloudellisten huolien tuottamisesta tutkimuksilleni, sillä elämäni on kerta kaikkiaan niin filosofiantäyteistä, että ilman rahahuolia en olisi pystynyt hetkeksikään irrottamaan ajatuksiani minulle tärkeän filosofian piiristä.
Vaikka siis virkamiehet kumittaisivat nimeni pois kaikista filosofimatrikkeleista, joita maa päällään kantaa, he ovat kiistäneet minulta jo niin paljon tutkimustukea, että ennen pitkää pääsen tuolla summalla Guinnessin ennätystenkirjaan.
Onhan tuossa kaikessa aineksia kateuteen. Muutamien mielestä vastoinkäymiseni johtuvat siitä, että ”filosofit ovat vaikeita ihmisiä”, mutta samalla on jätetty vastaamatta siihen, kenelle tai miksi.
Vastaukseni on, että tunnen itseni parhaiten, enkä pidä itseäni ollenkaan vaikeana tyyppinä. Olen itselleni mitä parhainta seuraa ja täysin sovussa kanssani. Me filosofit vain joudumme vaikeisiin tilanteisiin.
Se taas johtuu siitä, että maailma vaatii valheellisuutta ja näyttelemistä, joka on filosofeille mahdotonta. Filosofit eivät pyri vetämään roolia, vaan meillä on autenttisuuden eli aitouden ihanne.
Pyrimme siis sanomaan asiat, niin kuin ne ovat. Se taas johtaa konflikteihin. Mutta valitan: se on osa filosofian olemusta.
On mahdotonta olla filosofi ja toteuttaa filosofin tehtävää tähtäämättä totuuteen ja polttamatta jonkun partaa. Siitä sitten seuraa helposti tuo johtopäätös, että filosofit ovat vaikeita ihmisiä. Vika on kuitenkin maailmassa, joka on ideologinen.
On aivan eri asia olla lääkärin, tuomarin, pastorin, muurarin, maalarin tai hovimestarin roolissa kuin seurata omaa tähteään ja olla oma itsensä. Siitä on kyse.
Mikäli joku vielä ihmettelee, olenko poikkeuksellisen halukas hakeutumaan konflikteihin, vastaus on, että maailman valheellisuus vain tekee filosofina olemisesta vaikeaa, ja niin on ollut aina.
Mikäli me filosofit antautuisimme samaan valheen suohon, jossa suuri osa ihmisistä on, ristiriita itsen ja maailman välillä sovittuisi. Tällöin konflikti siirtyisi kuitenkin sisäiseksi ristiriidaksi suhteessa omaan itseen: roolivaatimusten ja itsen välille.
Olen mieluummin sovussa itseni kanssa ja riidoissa sovinnaisen yhteiskunnan kanssa kuin riidoissa itseni kanssa ja sovussa valheellisuutta vaativan maailman kanssa. Näin ajattelen siksi, että maailma on heikompi ja helpompi vastustaja itselleni kuin itse olisin.
On asiasta kieltämättä haittaa ja vaivaakin, mutta se on kuitenkin pientä. Aina kun tulen sohaisseeksi muurahaispesään ja paljastaneeksi rooleissa olemisen valheellisuuden, alkavat muurahaiset kipittää kepin vartta kohti. Juuri niin kävi kirjani Totuus kiihottaa julkaisemisessa.
Eräät ovat lohdutelleet, että kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta tai niiden vuoksi historia minut kyllä muistaa. He siis katsovat, että minun pitäisi olla kuollut ansaitakseni olemassaolon oikeuden. Kiitän toki tuostakin huomionosoituksesta mutta toivon, ettei heidän ilonsa täyttymyksellä olisi kiire.
Minusta olisi tympeää päätyä tilanteeseen maius ab exequiis nomen in ora venit, joten kiitän nyt vain siitä mielenkiinnosta, josta olen joutunut nauttimaan ja kärsimään eläessäni. Kuoleman jälkeen myös kritiikki todennäköisesti vaikuttaa vähemmän.
