Yleisradion toimittaja Greta Virranniemi julkaisi 14.12.2022 Ylen verkkosivuilla jutun, jossa paheksuttiin, että vihervasemmistolaiset ministerit ovat saaneet osakseen ”vihapuheeksi” väitettyä arvostelua Twitterissä. Erityisen paljon vihapuhetta oli kirjoituksen mukaan kasautunut omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselle (sd).
Havainnon ei pitäisi yllättää, sillä vihervasemmisto on hallitusvallassa ollessaan onnistunut tuhoamaan Suomen valtiontalouden perusteellisesti. Menoja ei ole osattu tai haluttu laittaa tärkeysjärjestykseen.
Verovaroja on valutettu vieraiden kansakuntien hyväksi, eikä maahanmuuttokuluista, EU:n tukipaketeista, kehitysavusta ja ilmastopastorien anekaupasta ole tingitty yhtään, vaikka koronakriisi ja sattumasähkön negawattiluvut olisivat sitä vaatineet. Metsiensuojeluvelvoitteilla on uhattu perustuslaillista omaisuudensuojaa ja edistetty viherkommunismia.
 |
| Vihervasemmisto asettaa vieraiden edut Suomen kansalaisten edelle. |
Vihapuhe voi siis olla ansaittua. Usein se on myös vihervasemmiston itse harjoittamaa. Silloin toimittajat eivät yleensä huomaa sitä lainkaan.
Mielipiteidensä tueksi Ylen toimittaja oli hakenut Jyväskylän yliopistossa toimivan Jari-Mikko Meriläisen. Hän kertoi seuranneensa tviittailua neljän kuukauden ajan ja todenneensa, että ”vihapuhetviittajat ovat enimmäkseen perussuomalaisten kannattajia”.
Poliittista kritiikkiä esitetään hallitusta kohtaan nimenomaan oppositiosta. Miten muuten voisi olla? Meriläisen ”tutkimustulos” on siten täysin ennustettava ja informaatiosisällöltään nollan arvoinen.
 |
| Heidän ajatuksensa kiinnostavat. |
Meriläisen kannanotot mitätöi se, että aineisto on tarkoitushakuisesti valittu. Tekeleessä ei ole perusteltu, millä kriteereillä arvioita on tehty. ”Vihapuheen” ja ”vihapuhujan” käsitteitä ei ole määritelty tieteellisesti. Tarkkailtu on valikoitunutta joukkoa.
Niinpä etsivä on löytänyt. Tarkennetaanpa, mikä oikeuttaa ampumaan Meriläisen sepustukset suoraa päätä alas.
1) Tutkimuskohteeksi on rajattu vain istuvaan vasemmistohallitukseen kohdistuva arvostelu, eikä vertailukohtana selvitetä, millaista vihapuhetta on kohdistettu oppositioon tai edelliseen hallitukseen.
2) Meriläinen sanoo, että hän on ”määritellyt vihapuheeksi kaiken henkilöön käyvän ja kunniaa loukkaavan puheen, kuten vähättelyn, korruptio- ja valehtelusyytökset”. Tämän mukaan ”vihapuhetta” voisi olla vaikkapa bile-Sannan ravintolasikailuja kohtaan osoitettu paheksunta tai kritiikki, joka kohdistuu hallituksen laiminlyönteihin Uniper-katastrofin hoidossa.
3) ”Vihapuheeksi” arvioituihin tviitteihin ei voi tutustua missään, vaikka aineiston julkinen saatavuus on tutkimustoiminnan tärkeä velvoite.
4) Vihapuhujalistan laatiminen saattaa olla Euroopan unionin tietosuoja-asetuksen ja Suomen tietosuojalain vastaista, ja ”tutkimuksen” varjolla luodaan henkilörekisteriä, jolle kerätyt ihmiset kytketään itsestään riippumattomien kannanottojen esittäjiin sekä luodaan demokratiaa ja vapaata puhetta uhkaava luettelo kielletyistä mielipiteistä.
5) Selvitys ei kerro mitään kritiikin jakautumisesta puoluekannan mukaan vaan ainoastaan epämääräisestä ”Twitter-seuraamisesta”.
Niinpä viestien lähettäjiä on tulkittu ”perussuomalaisten kannattajiksi” sillä perusteella, että he seuraavat esimerkiksi Jussi Halla-ahoa ja Riikka Purraa.
Myös Li Andersson (vas), Anna-Maja Henriksson (ruots) ja Annika Saarikko (kesk) seuraavat Twitterissä Halla-ahoa.
Oli kiinnostavaa kuulla jyväskyläläiseltä yliopistotutkijalta, että he voivat olla sillä perusteella perussuomalaisten kannattajia.
Tutkimuksen tekijä lienee identiteettipoliittisesti motivoitunut persuvihaaja, jolla ei ole aavistustakaan tieteen metodeista ja jolle samanmielisten suitsutus riittää todisteeksi omien aggressioidensa oikeutuksesta.
Tieteelliseltä kannalta Meriläisen tuotos on yksiselitteisesti hylättävä. Arvoa sillä voi olla vain esimerkkitapauksena kelvottomasta yliopistotoiminnasta tai näyttönä siitä, millaista on politisoitunut yhteiskuntatutkimus.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten tulos olisi muuttunut, jos vihapuheeksi olisi määritelty ”äärioikeistolaiseksi”, ”rasistiksi” tai ”naisvihaajaksi” haukkuminen sen sijasta, että ”vihapuheena” on pidetty vihervasemmistolaisen tuhopolitiikan kritisointia.
Mikäli tutkimus olisi tehty akateemisen ajatuskurin ja metodologian velvoittamalla tavalla, on oletettavaa, että vihervasemmiston puolue-edustajista olisi muodostunut vastaavanlainen vihapuhujien idoli- ja suosikkilista.
Vihapuhehan on olennaisesti vasemmistolaisten itsensä harjoittama luokkakaunainen toimintamuoto. Sitä esiintyy remakkana woke-häiriköintinä ja cancel-aktivismiksi sanottuna maineterrorina, jolla halutaan sensuroida julkaisuja ja boikotoida toimijoita sekä vahingoittaa, tuhota ja mitätöidä ihmisiä.
Vihapuheen käsitteellä on historialliset juuret Neuvostoliitossa, joka YK:n piirissä toimiessaan pyrki kieltämään ”suvaitsemattoman” puheen ja kriminalisoimaan ”fasismin”. Kun maa lopulta sai vaateensa läpi marxismiin kääntyneiden kehitysmaiden tuella, alettiin vihapuheen eliminoinnilla tarkoittaa minkä tahansa syrjinnän kieltämistä.
”Vihapuheen torjunnan” verukkeella myös nyky-Venäjän arvostelijoita on voitu syyttää ”russofobiasta” ja islamistisissa maissa toimeenpantujen homohirttäjäisten vastustajia ”islamofobiasta”.
Vihapuheen eliminoinnilla on totalitaristinen historia, ja sitä harjoitetaan kilpailevien poliittisten näkemysten poistamiseksi sekä mielipidekontrollin ylläpitämiseksi.
Vihapuheen hallintodiskursiiviset määritelmät laajenevat ja löystyvät, mutta ”vihapuhujiksi” väitettyihin ihmisiin kohdistuva viha keskittyy entistä tiukemmin vain oikeistolaisiin.
Oikeistolaisiin kohdistettua vihapuhetta on valtavirran media täynnä, ja siihen verrattuina ovat Twitterissä esitetyt piipitykset pieniä.
Myös Yleisradion ja Meriläisen halu jynssätä vihapuhetta pois on kaksinaamaista. Meriläisen julkaisemia taulukoita verkon vihaidoleista voidaan sinänsä pitää vihapuheena oikeistolaisia vastaan. Ehkä juuri tämän peittelemiseksi Meriläinen on katsonut parhaaksi olla kiinnittämättä huomiota maalittamisen käsiteeseen.
Yleisradio valmistautuu vaaleihin entisellä agendallaan
Yleisradion toimittajan Greta Virranniemen pätevyys rajoittuu ammattikorkeakoulutasoiseen medianomin tutkintoon, ja olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota hänen töppäilyihinsä tieteellisessä viitekehyksessä. Voidaan kysyä, mikä on Jari-Mikko Meriläisen hökellyksen ja Greta Virranniemen julkaiseman jutun mahdollinen tarkoitus.
Niitä lienee ainakin kaksi. Ensinnäkin ”vihapuhujina” pidettyjen tahojen harjoittamasta Twitter-seuraamisesta halutaan levittää vihamielisyyden leimaa myös seurattuihin henkilöihin quilt by association -menetelmällä.
Toisen tavoitteen Ylen toimittaja paljastaa juttunsa ingressissä, jossa hän sanoo näin: ”Puolueen johtohahmot voisivat tutkijan mukaan kitkeä vihapuhetta arvojohtamisella.”
Myös jutun lopussa vedotaan perussuomalaisten puoluejohtoon, jotta Halla-aho ja Purra alkaisivat suitsia puoluelaisten sanankäyttöä. Tarkoitus lienee vivuttaa puoluejohtoa kääntymään perussuomalaisten kannattajia vastaan ja kylvää epäsopua perussuomalaisten keskuuteen.
Erään näytön toimittajien samasta tarkoitusperästä antoi jo kirjani Totuus kiihottaa käsittely Yleisradiossa. Tuolloinkin Yle koetti vyöryttää puoluejohtoa minua vastaan kirjastani esittämillään valheellisilla väitteillä, ja puoluejohto nieli syötin. Muuta mahdollisuutta puoluejohdolle ei jäänyt, koska media oli jo istuttanut yleisöjen tajuntaan vihamieliset valeuutisensa tutkimukseni ”naisvastaisuudesta”.
Ylen tämänviikkoinen uutisointi antaa näytön tutkimuksessa analysoimastani politiikan ja tieteen medioitumisesta. Toimittajat käyttävät hyväkseen yliopistolaitokseen pesiytyneitä vihervasemmiston etäispäätteitä ja kiskovat heiltä haluamiaan mielipiteitä. Tutkijat puolestaan tuottavat vääristynyttä tendenssitutkimusta punavihreät kakkulat nenällään, ja toimittajat sormettavat ne medioihin.
Toimittajat maksavat velkansa tieteilijöinä esiintyville tyypeille myönteisellä julkisuudella. Yliopistojen suojatyöpaikoissa kellottelijat puolestaan maksavat akateemisella uralla tärkeästä julkisuudesta toimittajia miellyttävillä lausumilla. Kyseessä on sosiaalisen korruption muoto.
Poliitikkojen ja median suhteissa korruptio esiintyy samantapaisena riippuvuutena. Vaalien alla toimittajat koettavat ostaa poliitikoilta suopeutta omille näkemyksilleen vastaavanlaisella vaihtokaupalla: tekemällä myönteisiä juttuja, jos poliitikot suostuvat ripittämään omia äänestäjiään ja kannattajiaan tottelevaisiksi vihervasemmiston agendalle.
Tätä painostusta kehdataan sanoa Ylen jutussa ”arvojohtamiseksi”, vaikka se on ideologisen kiristyksen muoto.
Monta kertaa myös perussuomalaiset ovat tuohon ansaan langenneet ja alkaneet potkia omiaan. Kyse on median harjoittamasta refleksiivisestä kontrollista, jonka tavoite on saada vastustajat käyttäytymään itselleen kielteisellä tavalla. Se on ollut sangen tuhoisaa politiikkaa: woke-aktivismin ja cancel-terrorin eräs tulos.
Niiden rinnalle Yhdysvaltain demaripuolue on kehittänyt nyt myös stokastisen terrorismin käsitteen, jonka avulla ääriryhmien väkivallanteot halutaan lavastaa tilastoseurauksiksi oikeistopuolueiden näkemyksistä: esimerkiksi äärimuslimien terrori-iskut tuloksiksi länsimaita puolustavien maahanmuuttokriitikoiden kannanotoista.
Tosiasiassa tilastoyhteys näiden asioiden välillä on heikko, ja kausaaliyhteys vallitseekin niin päin, että maahanmuuttajien harjoittama rikollisuus luo maahanmuuttovastaisuutta. Näin on käynyt Ruotsissa ja kaikkialla, minne islamilainen terrori on pesiytynyt.
Toivon sydämestäni, että Kokoomus ja Perussuomalaiset muistavat vaatimuksensa Yleisradion toimintamenojen ja verotusoikeuden leikkaamiseksi ensi vuonna, vaalien jälkeen.
Toivon myös, että Jyväskylän yliopisto asettaisi Jari-Mikko Meriläisen tekemiset tarkempaan kontrolliin ja ottaisi muodollisen laadunvalvontansa ohella huomioon myös tässä kirjoituksessa esittämäni todellisen kritiikin sekä pohtisi uudestaan hänen tutkijatohtorirahoitustaan, jolla hän tekee poliittisesti orientoitunutta pseudotutkimusta.
Ei ole tervettä, että valtiollinen Yleisradio ja verorahoitteinen julkisorgaani nimeltä yliopisto julkaisevat neljä kuukautta ennen eduskuntavaaleja listan, jolla oppositiota edustavat poliitikot leimataan vihapuheen lietsojiksi.
Kaiken pohdinnan ulkopuolelle on jätetty kysymys, millä ylemmyydellä mikään yhteiskunnan taho katsoo olevansa oikeutettu interventoitumaan kansalaisten väliseen verkkoviestintään sen enempää tutkimuksen kuin poliittisen rajoittamisenkaan tarkoituksessa.
Vihapuhealgoritmien, sanaseulojen ja automatisoidun sensuurin kehittely antaa kuvaa orwellilaisesta yhteiskunnasta, jossa anti-intellektualismista on tehty hyve.
Perin kieroksi asia käy, kun poliittisesti ohjattua ja poliittisesti motivoitujen toimijoiden tekemää tutkimusta käytetään vihapuhelainsäädännön valmisteluun, jolla uhataan tiettyjen kansalaisryhmien perusoikeutta sanoa näkemyksensä ministereistä ja muista kansan palvelijoista.
Filosofian näkökulmasta ”yhteiskuntatutkimuksen” ja ”lainvalmistelun” alta paljastuu tässäkin tapauksessa pelkkää politiikkaa, kun ”tieteellisyyden” kaapu riisutaan pois.
Feministi feministin palkitsee
Hyvän huonon esimerkin vihapuheväitteillä ratsastamisesta tarjoaa myös Yleisradion toimittajan Arvo Vuorelan 12.12.2022 julkaisema juttu, jonka mukaan ”vihapuheen tutkija Tuija Saresma palkittiin vuoden tieteentekijänä”.
Toimittaja kiitteli Saresmaa ”rohkeudesta”. Samasta syystä häntä suitsutti Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija Peltola, jonka kädestä 5000 euron rahapalkinto on lähtöisin.
Sukupuolten tutkijana esiintyvä yliopistonlehtori Tuija Saresma on itse Suomen johtava feministinen vihapuhuja ja misandristi. Hänen identiteettipoliittisessa klusterissaan toiminta postmodernina sukupuolten sekoittajana näyttää kuitenkin tuottavan automaattisesti asiantuntija-aseman viestinnän ja sen oikeudenmukaisuuden arvioijana.
Hän muun muassa haukkui kirjaani Totuus kiihottaa julkisesti ja vailla mitään perusteita Yleisradion, Keskisuomalaisen, Demokraatin ja MTV3:n jutuissa sekä näennäistieteellisenä vastamediana toimivan Politiikasta-verkkolehden artikkelissa.
Viimeksi mainittuun vastasin jutun kommenteissa. Myös muut Saresman esittämät vihapuheet ja vääristelyt olen joutunut kumoamaan reseptiotutkimuksessani Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (s. 97–99, 102, 119, 134–140).
On ollut huvittavaa havaita ja todistaa, kuinka hullusti asiat nähdään feministisen kuplan sisällä.
Yhtä hauskaa on ollut huomata, kuinka epäsuosittua, vihattua ja inhottua noiden tunnottomalla rahalla voideltujen kultapossukerholaisten toiminta on kansalaisten keskuudessa.
Ylen jutussa Saresma moittii osakseen kasautunutta kritiikkiä maalittamiseksi, vihapuheeksi, häirinnäksi, epäasiallisuudeksi ja tutkimuksen vapauden loukkaamiseksi.
Tosiasiassa hän itse syyllistyi maalittamiseen, vihapuheeseen, epäasiallisuuteen ja tutkimuksen vapauden loukkaukseen haukkuessaan kirjaani Totuus kiihottaa mediajulkisuudessa, jota valtavirtaviestimet ovat suoneet hänelle rajattomasti.
Lehtorin palkkansa päälle yhteensä 559 953 euron akatemiarahoitukset saaneena Saresma kehtasi vaatia rahoituksen kieltämistä sellaiselta tutkimustoiminnalta, joka ei ole hänen oman mielensä mukaisessa kontrollissa (kirjoitin Tuija Saresman minua ja tutkimustoimintaani kohtaan harjoittamasta ahdistelusta ja häirinnästä teokseni Pavlovin koirat sivulla 97).
Loputtomalla akateemisella rehulla ruokittu Saresma ei ilmeisesti yllä ymmärtämään, että häneen kohdistettu vihainen puhe on hänen itsensä aiheuttamaa ja ansaitsemaa.
Ylen kehuma, Saresman johdolla laadittu, valtioneuvoston tilaama ja kesällä 2022 valmistunut Verkkoviha-raportti on puolueellista komiteamietintötiedettä, jolla ei ole filosofian näkökulmasta pennin jeniä tieteellistä arvoa.
Yhtä aivoton oli valtioneuvoston vuonna 2019 Saresman työryhmällä teettämä Viha vallassa -raportti, jonka mukaan ”vihapuhe vähentää päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun”. ”Päättäjillä” tuossa selvityksessä tarkoitettiin demariretoriikalle tyypillisesti poliitikkoja, mutta kansalaisten osallistumisesta ei oltu huolissaan. Kriittisen analyysin tuosta 99 840 euroa maksaneesta torvelluksesta voi lukea täältä.
Konsultti- ja tilausselvitysten laadinta antaa näyttöä tarkoitushakuisesta tutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty edes demokratian olemusta.
Saresman toimintaa kehuvassa Ylen jutussa 12.12.2022 voivotellaan laajasti poliittisen kritiikin leviämistä verkossa ja itketään Elon Muskin Twitter-ostoksia sekä Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin paluuta Twitteriin.
Samaa vollotusta ovat jatkaneet muuan Anu Bradford ja vasemmistonuorten politrukki Johanna Vehkoo, joka toimii Tampereen yliopiston propagandatieteen laitoksella työelämäprofessorina ilman tohtorintutkintoa ja jonka tehtävänimitystä arvostelin täällä.
Tosiasiassa demokratia voi perustua vain avoimiin vastakkainasetteluihin ja näkemysten vapaaseen ja julkiseen kilpailuttamiseen – ei mihinkään tukahduttamiseen, joka on persoonan raiskauksen muoto.
Samantyyppistä sananvapauden nipistelyä ja näpistelyä on jatkanut myös liberaalina esiintyvä porvarillinen epä-älymystö, mistä näyttöä antaa pirtu-Sirpana tunnetuksi tulleen kokoomuslaisen europarlamentaarikon aktiivisuus ”vihapuheen” kriminalisoimiseksi Euroopan unionissa.
Kun ”vihapuheen” piiriin koetetaan kammeta myös ”asiantuntemuksen vähättely”, yritetään kriminalisoida jopa akateeminen kritiikki ja katsotaan, että arvosteluoikeuden pitäisi riippua siitä, antautuuko kansalainen pukemaan sanottavansa korulauseiden ja onnittelukorttitekstien muotoon.
Tosiasiassa kaikenlainen sensurointi iskeytyy syvälle ihmisten persoonaan ja merkitsee yksilön olemassaolon mitätöintiä, sillä sen tavoite on ajatusten poistaminen todellisuudesta. Koska ajatuksilla on asunto ihmisyksilöiden tajunnassa, sensuuri on vain yhden askeleen päässä ihmisten itsensä likvidoimisesta.
Sensuurin vaatijat ja puoltajat ovat aina olleet demokratian vihollisia ja yhteiskunnan mädättäjiä. He eivät ymmärrä edes sitä, kuinka tuhoisaa vasemmiston ihannoima cancel-aktivismi on psykodynaamisesti, kun painekattilan kansi lopulta kuitenkin pamahtaa auki.
Viestit eivät ole torjuttuina varmasti sen vähempää vaarallisia kuin samat viestit olisivat julkilausuttuina.
Tuija Saresman palkitseminen Tieteentekijöiden liiton vuoden tieteenharjoittajana osoittaa, että miesten kulkusia poljetaan nyt myös ay-retoriikan korkokengillä.
Saresman syytösten kohteina ovat aina olleet nimenomaan miehet, ja syytösten aihe on ollut kverulatorisesti ja deluusiomaisesti ”naisviha”. Siihen viittaavaa syytöstä hän ja muut feministit töhrivät myös minun kylkeeni, vaikka naiseus on aina ollut minulle perin neutraali asia, ja naisten etuoikeutettu ”tasa-arvo” on innostanut minua vähemmän kuin oksennus koiraa.
Tason vaatiminen myös feministeiltä ja sukupuolen tutkijoilta ei ole naisvihaa vaan loogisten ja metodologisten sääntöjen noudattamista.
Jatkuva länkytys oikeistolaisten, konservatiivien ja kansallismielisten esittämästä ”vihapuheesta” on haukotuttavaa, vaivaannuttavaa ja epä-älyllistä. Se ainoastaan toistaa kuluneita kliseitä, eikä mikään sellainen kasva, jota jatkuvasti kynnetään.
On huomattava, että kyseistä show’ta pyörittää vain kourallinen aggressiivisia yliopistofeministejä, ja kaikki tietävät sen jengin. Ammattiliiton kautta koko tutkijakuntaan helposti yhdistyvä vasemmistolainen pölhöpopulismi nolaa älykkäitä yliopistoihmisiä, ja saattaa heidät tuntemaan aiheetonta myötähäpeää.
Tieteenfilosofinen ja metodologinen ajatuskuri palautettava yliopistoihin
Ajatuskurin katoamista ja tendenssitoimintaa vastaan on herännyt myös reaktioita. Wayne State Universityn sosiologian professori Jukka Savolainen on moittinut MTV3:n jutussa woke-vouhotusta ja cancel-terroria epätieteellisyydestä. Niillä ei pitäisikään olla mitään sijaa yliopistomaailmassa.
Alakynteen jouduttuaan uustaistolaiset woke-aktivistit pyrkivät nyt kynsin hampain kiistämään kulttinsa olemassaolon, sillä olemattomaksi määriteltyä on vaikeampi kritisoida ja vastustaa.
Samaa ”olemattomuuden taktiikkaa” Saresma yritti levittää Demokraatti-lehden hyökkäyksessä, jonka mukaan perussuomalaiset kritisoivat sellaista feminismiä, ”jota ei ole olemassakaan”. Jutussa iloittiin myös tutkimustani vastaan suunnatusta sadistisesta rahoituksen takaisinperinnästä, joka oli tiedepoliittisen oikeusmurhan muoto.
Kiistäessään kaiken woke-häiriköt tulevat myöntäneiksi kaiken. Samalla vihervasemmistolaiset feministit unohtavat, että woke-kultin olemus on sama kuin ideologian yleensä: jos aina on pimeässä, ei ymmärrä olevansa pimeässä.
Woke- ja cancel-aktivismissa on kyse samasta ilmiöstä, joka aiemmin tunnettiin nimellä heckling. Sillä tarkoitettiin alun perin ”häkilöintiä”, jolla pellavat erotettiin karkeammasta aineksesta, rohtimista. Sen sijaan retorisissa käytännöissä käsite sai häiriköintiin viittaavan merkityksen, ja sittemmin sillä on tarkoitettu tahallista keskustelujen sekoittamista, sanojen irrottamista yhteydestään ja sen koettelemista, miten paljon viestien lähettäjät sietävät asioiden tahallista ymmärtämistä väärin.
Täydellinen korvien ummistaminen taitaa olla riittävän tuttua naistutkimuksen yhteydestä niin, ettei sitä tarvitse selittää enempää. Ansioituneiden tieteenharjoittajien vetoomuksen vihervasemmistolais-feminististä tiedepolitiikkaa vastaan voi lukea tästä Stanfordin yliopistossa kootusta julistuksesta.
Olen jo vuosien ajan takonut samaa asiaa kuin rautaa. Identiteetti- ja tasa-arvopolitikointi eivät ole tieteen metodeja eivätkä ihanteita, jollaisiksi ne on kohotettu Suomen Akatemiaa ja yhteiskuntatieteitä hallitsevan vihervasemmiston ja feministien toimesta.
Sukupuol(t)en tutkimuksen oppiaine tulisi nähdäkseni kokonaan lopettaa yliopistoista, sillä on tarpeetonta ylläpitää mitään oppiainetta pelkästään tutkimusaiheen ympärillä. Sukupuolta voidaan tutkia ja selvitellä riittävästi perusyhteiskuntatieteiden, ihmistieteiden ja luonnontieteiden, kuten sosiologian, psykologian, filosofian, lääketieteen ja biologian piirissä.
Tieteellisen kriittisyyden menetys on liian kova hinta feministisen pehmolelupolitiikan ja tanttatieteen hyväksymisestä. Siksi tieteen todelliset tukitoimet tulisi aloittaa tieteenfilosofisella ja tieto-opillisella ajatuskurin palautuksella, jota olen harjoittanut mediatutkimusteni osassa 1 Totuus kiihottaa ja osassa 2 Pavlovin koirat.
Vihervasemmistolaisten keskinäisestä vispilänkaupasta ja jatkuvasta laakeroinnista huolimatta uskon, että toinen toisensa palkitsevia tieteen pullasorsia ei loppujen lopuksi kunnioita kukaan. Kun heidän asemansa ja rahansa ovat mennyttä, kaikki on mennyttä.
---
Päivitys 28.12.2022: Yleisradio jatkoi vihervasemmistolais-feminististä tykitystään toimittaja Jesse Mäntysalon jutussa ”Naisvihaan puututaan uudella lailla: Huorittelu voi ensi vuonna koventaa rangaistuksia”. Näennäisenä ”asiantuntijana” oli jälleen Tuija Saresma, jonka mukaan ”lakiuudistuksella voi olla myös pelotevaikutus” ja ”ehkä ihminen miettii nyt kaksi kertaa”, ”kannattaako naisille lähettää seksuaalissävytteisiä viestejä”.
Voin vaivatta myöntää, että minun ei tee mieleni lähettää tuolla tavalla ajatteleville yhtään mitään. Paha vain, akateemiset toimintaresurssit ja rahat ovat lähes kokonaan heidän korkokenkiensä alla.
Aiheista aiemmin:
Miehille ei kannata tuputtaa feminismiä
Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis
Taas uutta näyttöä: feminismistä tulossa lysenkolaisuuden nykymuoto
Vaarantaako oikeus sananvastuun?
Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava
Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa
Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä?
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia
