Olen julkaissut uuden kirjan nimeltä Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta. Sen voi ladata ilmaiseksi klikkaamalla oheista etukantta tai takakantta tai painamalla tästä.
Kyseessä on reseptio- eli vastaanottotutkimus, jossa kerron mediatutkimukseni Totuus kiihottaa (2020) käsittelystä mediassa ja byrokratian rattaissa. Teos täydentää tutkimushankkeeni kokonaisuudeksi.
Pavlovin koirat on siis mediatutkimushankkeeni osa 2. Edeltävän osan 1 voi ladata painamalla tästä tai klikkamalla kuvaa:
Kuka voisikaan unohtaa kirjaani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä?
Muistellaanpa tuon teoksen mediakäsittelyä hieman. Tutkimukseni ilmestymisen jälkeen Yleistysradion ja geopoliittiseen valta-asemaan nojaavan Helsingin Totuus -paikallislehden toimittajat tapasivat kapakan pöydässä. Näin ne puhuivat:
– Mä niin vedin lehdessä turpaan sitä Hankamäkee. Kyllä teki hyvää!
– Ai vitsi miten kiva, vähänks olit ilkee sille. Nyt kukaan ei varmaan huomaa, mitä se oikeesti sanoi mediasta.
– Joo, tosi hyvin onnistui tää meidän vasta- ja peiteuutisointi. Valehtelin, että siinä kirjassa oli naisvihaa, vaikka oikeestihan siinä oli feminismin kritiikkiä. Mutta kun se Hankamäen teksti oli tieteellisesti vastaansanomatonta, niin vein huomion väärään paikkaan ja syytin naisvihasta. Hieroin samalla tätä meidän feminististä agendaa persujen naamaan. Muista säkin äänestää vihervassareita.
– Niitähän mä aina, ettei oma muija suutu.
– Ai säkin oot cuck-mies?
– Pakko, tai muuten lähtee penkki alta toimituksessa. Siitä on yliopistolla varmistettua faktaa, että vastuullinen journalismi velvoittaa feminismiin, tai muuten...
– Pelottaa niin tää turvallinen tila. Mutta oli ihanaa pilata sen Hankamäen maine. Saatiin näyttään se ihan epäkelvolta ihmiseltä. Saan kai käyttää sanaa ”ihana” näin profeministien kesken?
– Kivasti teit, kun potkit sitä munille. Nyt se ei varmaan koskaan enää sano eikä kirjoita mitään – eikä taatusti saa työpaikkaa mistään, ja teit sille tuhansien tappiot. Pääset tolla yliopistolle professorinvirkaan.
– Niin tosiaan, maistereitahan niihin, jotta tasa-arvo toteutuisi. Mutta voisin korjata sukupuolta, kun luonto teki virheen ja oon muutenkin niin rikki. Oisko röökii?
– Ota viinaa. Meidän päätoimittajakin otti ja meni aamulla rattiin.
– Sehän tuli mediaan, kyllä oli moka.
– Niin oli, ihan hirvee moka.
– Mokata saa, kun on vihervassari ja laatujournalisti, ja kollegat puolustaa. Sananvastuu velvoittaa.
– Pääministerinäkin saa mokata vaikka kuinka, ja suosio kasvaa, jos on demari.
– Mokasiko Hankamäki?
– Ei. Se ilmoittautui käytettäväksi meidän uudeksi päätoimittajaksi. Mutta me huomattiin, että me ei voida sen argumenteille mitään, ja niinpä me vandalisoitiin sen maine perättömällä mustamaalauksella, että olis näyttänyt mokaukselta, ja persut nieli meidän lavastuksen.
– Nehän meni haukkumaan kirjaa lukematta sitä, niin kuin muutkin.
– Ne luki kirjaa median kautta, ja me pelättiin, että ihmiset alkaa lukea mediaa sen Hankamäen kirjan kautta.
– Se oli persujen oma moka, kun moittivat parhaan tutkimuksen. Sitten ne meni sensuroimaan sen, kun kepulainen tiedeministeri alkoi kiristää niitä rahalla. Saatin vedetyksi matto alta. Kyllä oli nautinto!
– Se oli kyllä hyvä. Saatiin Hankamäki vivuttua pois Perussuomalaisista. Niiden riveissä se olis ollut vihervasemmistolle vaarallinen. Joten hyvä kun saatiin kammettua se pois, ja persut tuli meidän puolelle.
– Siinä ne mokas kyllä täysin.
– Niin mokas. Nyt siellä ei ole aivoja ollenkaan, kun Halla-ahokin lähti puharin paikalta ihan ratkaisevalla hetkellä, eikä kukaan uskalla sanoa enää mitään.
– Jussista olis tullut pääministeri. Sitä kansa halus. Mutta nyt ne antoi vallan Kokoomukselle, ja persuista tulee niiden apupuolue, ja taas viedään kansaa kuin kuoriämpäriä.
– Vitsi, me cancel-terroristit ollaan älykkäitä.
Saan kai sanasen?
Noissa tunnustuksissaan toimittajat olivat varmasti rehellisiä. Koska itse olen täysin mielikuvitukseton henkilö, vaivaudun seuraavassa sanomaan asian selkeästi omin sanoin.
Totuushan on tosiaankin se, että kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa arvostellakseni valtavirtamediassa vallitsevaa punavihreää kallistumaa, viranomaisten harjoittamaa sensuuria, kansalaisten pakotettua itsesensuuria ja epävirallista verkkosensuuria, jota esiintyy sosiaalisessa mediassa.
Teoksen ilmestyttyä äärivasemmistolaiset verkkohäiriköt disinformoivat näkemyksensä valtamedian toimittajille sosiaalisessa mediassa syyttäen kirjaani Totuus kiihottaa ”naisvihasta”. Ammattitoimittajat puolestaan misinformoivat heidän kannanottonsa eteenpäin näpertelemällä ne tiedotus- ja toitotusvälineisiinsä.
Tosiasiassa olin esittänyt arvostelua Helsingin Sanomien, Yleisradion ja muun valtavirtamedian tavasta kehua ”Suostumus2018”-aloitetta, ”Me too” -kampanjaa, translain uudistusta ja ”Climate strike” -pullikointia.
Suurin osa kirjani argumentaatiosta käsitteli muita, paljon merkittävämpiä asioita, kuten valtamedian halua edistää haittamaahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa. Kritisoin toimittajien halua puhua EU-liittovaltiopolitiikan, tukipakettien, ilmastoaneiden, vihersiirtymän, velkaunionin, tulojensiirtounionin, verotusunionin ja pysyvien tilapäisrahastojen puolesta. Vastustin ilmastonsuojeluvelvoitteiden epätasapuolisuutta.
Väitin, että median jakautuminen valtavirta- ja vaihtoehtomediaan heijastelee sosiaalisessa mediassa esiintyvää mielipiteiden jakautumista, jota valtavirtamedia seurailee ja jäljentää.
Mielipiteiden jakautuminen puolestaan kumpuaa yhteiskunnassa itsessään vallitsevista arvo-, etu- ja kulttuuriristiriidoista, joiden syinä ovat maahanmuutto ja sen tueksi esitetty monikulttuuri-ideologia.
Laajalti paheksutut ”vihapuhe” ja ”maalittaminen” eivät siis ole syitä eripuraan, vaan ne ovat seurauksia erimielisyydestä, jota on syntynyt kansanryhmien aidoista konflikteista – ei siis ”kansankiihottajiksi” väitettyjen taikasanoista. Ongelma pesii yhteiskunnan perusrakenteessa, jota on muokattu väestöjensiirroilla ja maahanmuutolla.
Väitin myös, että media- ja verkkosensuuri sekä muut sananvapauden rajoitukset ovat merkkeinä yhteiskunnan legitimaatiokriisistä. Oikeusperustus horjuu, sillä julkinen valta, poliitikot ja oikeuslaitos ottavat (valtamedian tuella) voimakkaasti kantaa vierasperäisten hyväksi omia kansalaisiamme vastaan.
Esitin kirjassani kritiikkiä myös oikeuslaitoksen politisoituneisuutta kohtaan ja arvostelin ihmisoikeusfundamentalismia. Puutuin toimittajien tapaan puhuttaa sekä tieteilijöitä että poliitikkoja valikoidusti ja puolueellisesti: saadakseen näkyviin vain valtavirtamedioiden toimituspoliittisiin linjauksiin sopivia näkemyksiä. Tieteilijöiden ja poliitikkojen riippuvuutta mediasta sanoin tieteen ja politiikan medioitumiseksi.
Valtavirrassa vellovat ”arvot” harvoin ovat olleet arvoja saati itseisarvoja. Useimmiten ne ovat olleet henkilökohtaisia arvostuksia, eli mielipiteitä ja ideologiaa. Myöskään monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, mutta omakulttuurisuus on, sillä sillä on subjekti: kansakunta.
Esitin teoksessani perinpohjaisen analyysin median ideologisuudesta ja siitä, miltä näyttää yhteiskunta hajoamistilassa ja miksi. Koska kirjani mediakritiikki meni perille, toimittajat järjestivät kirjastani klikkijournalistisen kohun.
Mitä mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa seurasi mediassa ja byrokratiassa?
1. Valtamedian toimittajat poimivat Twitteristä muutamia woke-aktivistien ja cancel-terroristien mielipiteitä ja julkaisivat ne uudelleen syyttäen kirjaani ”naisvihasta”.
2. Yleisradion proletaaritoimittajien ja Helsingin Sanomien mustepatruunakauppiaiden reaktioita alkoi leimata pelko, että he jäävät osattomiksi kirjani nauttimasta julkisuudesta, ja siksi heidän täytyi alkaa haukkua sitä peläten jäävänsä alakynteen. Näin tuokin pelko edisti toteen käymistään, eikä laaja raatelu suinkaan pelastanut heitä tunnustamasta tappiotaan vaan vahvisti sen.
3. Sanoma-yhtiöiden enemmistöomistama Suomen Tietotoimisto alkoi luonnehtia teostani maininnalla ”naisvihamielinen kirja” antaen esimerkkiä disinformaation levittämisestä ja lehdistöreportaasitieteestä, joka on eräs pseudotieteen laji. STT:n jauhotus päätyi lopulta kaikkiin medioihin.
4. Viransijainen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) luki lehtiä, hermostui ja laittoi Coltin kirjani julkaisseen Suomen Perustan ohimolle vaatien ajatuspajalle vuosien saatossa kertyneiden kaikkien toiminta-avustusten (noin 750 000 euroa) perintää takaisin, koska ministeriön mielestä kirjani ei edistänyt eräitä sisällöllisesti määrittelemättömiä ihanteita, kuten ”tasa-arvoa” ja ”yhdenvertaisuutta” (tosiasiassa tutkimuksen ei pidä edistää mitään muita päämääriä kuin tiedon ja totuuden tavoittelua).
5. Suomen Perustan taustalla toimiva perussuomalainen puolue huolestui, käveli median ja ministeriön lankaan ja poisti kirjani saatavilta.
6. Ministeriö peri Suomen Perustalta takaisin täsmäiskumaisesti kirjani tuotantokustannukset, noin 10 000 euroa. Minä puolestani olin aina luullut, että filosofille maksettaisiin kriittisestä ajattelusta eikä siitä, että laulamme hallintobyrokraattien lauluja ’tasa-arvosta’ ja ’yhdenvertaisuudesta’.
7. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös oli tutkimustoiminnan raiskaus, sillä oikeusvaltiossa mikään hallitus, ministeriö tai ministeri ei voisi kajota kenenkään tutkijan, tieteilijän tai julkaisijan tekemisiin eikä ehdollistaa filosofeja noudattelemaan viranomaisvallan näkemyksiä ’tasa-arvosta’ ja ’yhdenvertaisuudesta’, jotka ovat kelluvia merkitsijöitä. Sellaisella käytännöllä olisi tuhoisat vaikutukset tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen sekä tiedon ja totuuden tavoitteluun. Se, että niin tehtiin, osoitti kuinka matalamielistä vihervasemmiston ja feministien asennoituminen kriittiseen järjen harjoittamiseen on.
Mikä sensuurissa oli väärin (sensuurin itsensä lisäksi)?
1. Toimittajat pyrkivät itse päättämään mediatutkimuksen merkityksestä tyyliin ”oma lehmä ojassa” ja ”pukit toimivat kaalimaan vartijoina”.
2. Opetus- ja kulttuuriministeriö syyllistyi tutkimustoiminnan kiristämiseen ja häirintään ylittäen toimivaltansa ja asettaen tutkimukselle tieteen ulkoisia vaateita sekä toteutti uhkauksensa loukaten tieteen vapautta ja taivutellen tutkijakuntaa myötäilemään byrokraatteja ja poliitikkoja jatkossa. Painostustoimillaan ministeriö syyllistyi myös tutkijan henkilökohtaiseen syrjintään ja ihmis- sekä perusoikeuksien, kuten sananvapauden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, vastaisiin rikoksiin.
3. Perussuomalainen puolue ja Suomen Perusta taipuivat poistamaan julkaisun saatavilta. ”Huono kirja” ja ”noin ei pitäisi sanoa”, valittivat monet, mutta kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että kirjassa esittämäni väitteet eivät pitäisi paikkaansa, ja vain tämä on tieteen ja filosofian kannalta ratkaisevaa.
4. Toimittajat ja muut puolueet pyrkivät käyttämään tekaisemaansa naisvihasyytöstä vipuna minun linkoamisekseni pois perussuomalaisesta puolueesta, poliittisen osallistumiseni estämiseksi sekä tutkimustyöni tuhoamiseksi.
5. Minulle ei (tietenkään) annettu televisiossa eikä radiossa mitään mahdollisuutta puolustaa väitteitäni ja vastata vastakritiikkiin, vaan vastaamaan laitettiin kirjaani lukemattomat toiset henkilöt.
6. Media pyrki peittämään esittämäni mediakritiikin vasta- ja peiteuutisilla, joissa keuhkottiin ”naisvihasta” kirjani todellisen sisällön salaamiseksi ja naisäänestäjien käännyttämiseksi pois perussuomalaisesta puolueesta.
7. Toimittajien harhaanjohtamina lähes kaikki yleisöt tieteilijöistä byrokraatteihin näkivät kirjassani sellaista, mitä siinä ei ole, mutta eivät nähneet sitä, mitä siinä on.
8. Jälki oli rumaa, kun puolueet alkoivat kopitella tutkimuksella, ja poliittisessa viitekehyksessä tutkimukseni irvikuvallistettiin. Tulos edusti maineterroria, jolla feministit vahingoittivat asemaani perättömästi mutta ilmeisen pysyvästi.
9. Medioiden verkkosivuille jääneet syytökset naisvihasta osoittavat, että toimittajien viha etsii edelleen kohdetta.
10. Valtavirtamedia on joukkotiedotuksen turha puro.
Median mattopommituksesta
Filosofian ja tavanomaisen elämän ristiriita on tietenkin klassinen. Nyky-yhteiskunnassa, jossa korkeinta eettisyyttä on sitoutua gluteenittomaan kasvisruokavalioon, pidettiin vähintäänkin kansanmurhana, että esitin feminismin kritiikkiä ja pudottelin kansakunnan kaapin päältä muutamia median kotijumalia.
Politiikkaan ja mediaan ei ilmeisesti voi suhtautua filosofisesti
ilman, että järki ja vallankäyttö ajautuvat konfliktiin ja tuloksena on
sokraattinen riita. Sen syvyys on pohjaton, sillä kiistat ovat
alkuperältään periaatteellisia.
Sarkastista
on, että toimittajat ja byrokraatit
tulivat osoittaneiksi kaikki väitteeni valtavirtamedian ja tiedehallinnon
puolueellisuudesta entistäkin selvemmin tosiksi. Pahoittelemaan antaudun vain yhtä seikkaa: sitä, että median piti mennä antamaan kirjastani perin pohjin vääristelty kuva myös omaksi tappiokseen.
Kerron tapahtumien kulun tarkoin perusteltuna ja dokumentoituna nyt ilmestyvässä 345-sivuisessa kirjassani Pavlovin koirat.
Teoksen nimi viittaa psykologi Ivan Pavloviin, joka koirilla tekemillään reagoimis- ja tottelevaisuuskokeilla keksi ehdollisen refleksin perusprosessin. Kuultuaan sanan ”perussuomalainen” toimittajat, poliitikot ja byrokraatit räksähtivät juuri niin kuin olin odottanut.
Myöskään tänään ilmestyvä kirjani ei edusta komiteamietintötiedettä, vaan sanon asiat niin kuin ne ovat.
Entä sitten feminismi, syytökset ”naisvihasta” ja muut seksien selitykset?
Ne, jotka ovat malttaneet lukea tutkimukseni ensimmäisen osan Totuus kiihottaa, tietävät, että mediassa esitetyt karkeat väittämät ”raiskausten puolustelusta” ja ”nuorison pilkasta” eivät pitäneet lainkaan paikkaansa.
Mistä sitten oli kyse?
Tosiasiassa puheena olleissa yksityiskohdissa oli kyse arvostelusta, jota kohdistin rikoslain uudistukseen ja oikeudellisen todistelun vaikeuksiin, joihin valmisteilla ollut suostumushanke voi johtaa.
Mitä vikaa onkaan sellaisen lakiesityksen kritisoimisessa, jonka nojalla kaikki, mistä joku ei pidä, voidaan kääntää ”häirinnäksi”? Kun kyse on subjektiivisista kokemuksista ja todistelukin on jäämässä sanaksi sanaa vastaan, voidaan sellaista lakia pitää torsona, joka mahdollistaa syyttelemisen noin huteralta pohjalta. Tämän toteaminen ei ole naisvihaa, joskaan ei myöskään minulta vaadittua naisten palvontaa.
Esitin kirjassani kritiikkiä myös seksuaalirikoksia koskevan normiruuvin kiristämistä vastaan. Muun muassa Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Ruotsista ja Saksasta saatujen kokemusten mukaan rangaistusasteikon kiristyksillä ei ole ollut mitään vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen, vaan etenkin maahanmuuttajat ovat tehtailleet niitä täysin piittaamatta tai tietämättä paikallisista laeista.
Tiukentamisen vaikutus onkin kohdistunut lähinnä kantaväestöihin, joita viranomaisvalta on traumatisoinut seksuaalisuuden vaarallistamisella.
Kun julkinen valta on korostanut seksuaalisuuden rangaistavuuden tärkeyttä, on kantaväestön seksuaalikäytös mennyt huurteeseen, ja siksi ihmiset eivät enää uskalla tehdä aloitteita. Suomessa tämä on havaittu syntyvyyden alenemisena ja Yhdysvalloissa seksuaalisen aktiivisuuden vähenemisenä, jonka syitä pohditaan ja taivastellaan Helsingin Sanomienkin mukaan nykyisin ympäri maailmaa.
Näkemyksissäni ei siis ollut kyse mistään naisvihasta eikä raiskausten puolustelusta vaan suomalaisen seksuaalikulttuurin ja vapaamielisyyden kannattamisesta median levittämää vaarallistamista vastaan.
Feministien sulkutulessa
Järjen puhuminen vihervasemmistolle on vaivatonta kuin myisi eskimoille jäitä. Helpompi on rabies-hiehon lähestyä huomaamatta kello kaulassa kuin on feministien antaa paikkaansa pitävä arvio tutkimuksestani.
Osoitetuksi tuli, mistä valtamedia elää: itse lavastamistaan kohuista, skandaaleista, klikkiotsikoista ja valejournalismista. Toimittajat mokasivat siinäkin, että he valehtelivat yleisöille myös kirjani sisällöstä.
Pohjat kaikista veti verorahoitteinen Yleisradio, joka laverteli kirjasta ohitseni useissa ohjelmissa, joissa punavihreille feministeille suotiin loppumattomasti lähetysaikaa (ks. Pavlovin koirat, s. 136 jss).
Mediat kieltäytyivät sulattamasta vähäisintäkään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä ja pitäytyivät takomaan omaa totuuttaan kirjastani samalla kun toimittajat ja opetusministeriön byrokraatit riehuivat karnevalistisessa kiimassa saaden perussuomalaisen puolueen perumaan julkaisun.
Muutoin oli hauskaa katsella, miten toimittajakunta ja ministerit paljastivat oman sekopäisyytensä vaahtosuisella julistuksella ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” puolesta.
Näiden käsitteiden sisältöä ei ollut yhtään pohdittu tuossa hallintodiskursiivisessa vuodatuksessa. Kun nyt filosofina antauduin tekemään niin, toimittajat aloittivat raivokkaan syyttelyn poliittisen korrektiuden noudattamattomuudesta!
Mikäli tarkoitus oli lavastaa minusta apinaa toimittajien synkkiin tarkoituksiin, he epäonnistuivat ja nolasivat itsensä surkeasti, sillä täällä päädyssä menee edelleenkin läpi vain sellainen, missä on järkeä.
Melkoista miesvihaa ja homovihaa tuo median ajojahti kyllä ilmensi, tosin sisältämättä aavistustakaan siitä, että osoittamalla tahallista ilkeyttä minun suuntaani ei myöskään minusta tule mediaa kohtaan entistä suopeampaa.
Ja sitten peruskysymys: enkö ymmärrä, miten median kanssa pitää toimia? Ymmärrän oikein hyvin. Mutta myös valheellisuudella on rajansa. Ja meidän tieteilijöiden ja filosofien tehtävä on ne osoittaa.
Valejournalismi osoitettu ja paljastettu
Kirjaani Totuus kiihottaa moittineet eivät olleet ymmärtäneet teokseni ajatuskulkuja lainkaan, ja siksi pyydän jokaista lukemaan ja sisäistämään tänään ilmestyvän uuden kirjani aivan kokonaan ennen ensimmäisenkään mielipiteen lausumista.
Suositan myös pidättäytymään kannanotoista, mikäli argumenttini eivät mahdu järkenne maljaan. Jos ei ole ymmärtänyt teosta, siitä ei pitäisi esittää vahvoja mielipiteitä – ei varsinkaan niin vahvoja, joilla vaaditaan sensurointia tai ryhdytään tiedepoliittisiin kiristys- tai painostustoimiin.
Pidän sekä tutkija- että toimittajakunnan velvollisuutena perehtyä asioihin vähintään yhtä hyvin tai paremmin kuin teoksen kirjoittaja itse, mikäli aikoo kyseenalaistaa näkemykseni katsoen, että en tietäisi, mitä teen.
Kenties ei ole myöskään huomattu, että ei ole anonyymisti toimivien tuhattaiturien asia päättää siitä, mitä tieteilijöiden julkaisuista esitetään julkisesti tietoina.
Tahallisesti väärin ymmärrettynä oli kirjaani Totuus kiihottaa koskeva mediakäsittely disinformaatiota, ja tahattomasti tai tietämättömyyden vuoksi jaeltuna siitä tuli misinformaatiota. Tieteen medioitumisesta merkkinä on puolestaan lehdistöreportaasitiede, jossa toimittajat pyrkivät päättämään, mitä tieteilijä sanoo.
Laajemmin kyse on anti-intellektualismista. Se leimaa pahoin sekä niin sanottua journalismia että yliopistokulttuuria, josta uusi kirjani tarjoaa läpivalaisevan röntgenkuvan. Lukekaa siis kannesta kanteen ja sisäistäkää todisteluni ja sanokaa vasta sitten, jos en ole mielestänne oikeassa ja miksi.
Tämä koskee toimittajien lisäksi myös yliopistojen palkkapiikoja, partaturilaita ja silkkipyllysuvakkeja: olette selkä seinää vasten, ja pakoon ette pääse.
JUKKA HANKAMÄKI
Filosofian tohtori
Valtiotieteiden tohtori
Päivitys 3.2.2023: Professori Timo Vihavainen arvioi uutta kirjaani Pavlovin koirat ja kommentoi tapausta yleisesti kirjoituksessaan 31.1.2023 ”Yhteiskunnan vihollinen? Sananvapausskandaali vailla vertaa”.
Hän sanoo muun muassa näin: ”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha.”
Minulla ei ole tuohon mitään lisättävää.
Aiheesta aiemmin:
Esitelmä Totuus kiihottaa -kirjan julkaisutilaisuudessa (video)
Esitelmä ”Sananvapaus ja media” -seminaarissa (video)
Keskustelua mediasta, julkisuudesta ja sananvapaudesta Dosentti-ohjelmassa (video)
Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla
Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan
Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta
Mitä on tieteen medioituminen?
Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa
Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla
Sensuuri on murha ja minä olen uhri
Mikä kirjani ”Totuus kiihottaa” vastaanotossa oli hullua?
Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori
Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden
