Mies meni pornokauppaan ja kysyi, ”olisiko teillä jotain Jallua kiihottavampaa”, jolloin myyjä ojensi tiskin alta poltetun Koraanin.
Kun äärioikeistolaiseksi sanottu asianajaja Rasmus Paludan poltti Turkin Tukholman-lähetystön edustalla Koraanin, provokaatio oli käytännöllisesti katsoen haitallinen, sillä se ei lisännyt Turkin halukkuutta hyväksyä Ruotsia Naton jäseneksi.
Ikävää sanoa, mutta protesti Turkkia vastaan oli kuitenkin perusteltu, sillä Turkki on jo nyt viivyttänyt sekä Suomen että Ruotsin hyväksymistä Natoon useilla kuukausilla, vaikka 28 muuta jäsenmaata ovat hakemuksen ratifioineet.
Voidaan kysyä, kumpi haittaa ihmisiä enemmän, yksittäisen mielenilmaisijan stripease-esitys suurlähetystön edessä, vai kokonaisen valtion vastahakoisuus ja jarrutus, jonka vuoksi vaarassa on kahden muun valtion koko turvallisuus.
Ja vastata: Turkin oma pullikointi on varmasti haitallisempaa. Vahingollista on ollut valtiollinen Nato-viivytys ja loukkaavaa turkkilaisten oma laaja rettelöinti, jossa Ruotsin liput ovat liehuneet tulessa.
Turkki vie Ruotsia kuin mätää kukkoa
Ei käy päinsä, että läntiset maat ryhtyvät suitsimaan sananvapauttaan miellyttääkseen islamilaista valtiota vain poliittisen pragmatiikan ja diplomaattisen pelin vuoksi.
Turkki on jo nyt vienyt Ruotsia kuin kuoriämpäriä ja nöyryyttänyt samalla myös Suomea koko maailman edessä. Maailman turvallisimpina pidettyjä valtioita on Turkissa kehdattu epäillä ”terrorismin tukemisesta”, vaikka kyseessä on ollut turvapaikan antaminen Turkin itsensä vainoamille toisinajattelijoille.
Turkki itse on syypää omiin ”turvallisuushuoliinsa”. Ei voida väittää, ettei Turkissa toimiva Kurdistanin työväenpuolue PKK olisi terroristinen. Kyllä se on: marxilais-leniniläinen ja feminismin agendalla höystetty separatistijärjestö, jonka tavoitteena on kurdien itsehallinto.
Mutta Turkki on itse aiheuttanut turvallisuushuolet myös Ruotsille pakottamalla toimittajat ja kirjailijat pakenemaan Ruotsiin. Ruotsin huono maine turkkilaisten silmissä puolestaan johtuu muun muassa Orhan Pamukin Nobel-palkitsemisesta vuonna 2006. Tämän viat rajoittuvat siihen, että hän oli tuominnut Salman Rushdielle langetetun fatwan ja saanut sakot ”turkkilaisuuden halventamisesta”.
Kirjailija voi olla turvallisuushuoli Turkille, niin kuin filosofi voi vaarantaa ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” Suomessa.
PKK puolestaan reuhaa Ruotsin kaduilla todistaen, kuinka vahingollinen monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskunnan tavoite on. ’Monikulttuurinen’ tarkoittaa yleensä samaa kuin ’sisäisesti ristiriitainen’ ja ’eripurainen’.
Lähi-idästä tulleet siirtolaiset eivät ole vain paenneet vainoa ja väkivaltaa vaan tuoneet niitä tänne.
Kukaan ei voi kiistää sitäkään, etteikö syynä Ruotsin niin sanottuun nuorisoväkivaltaan olisi nimenomaan maahanmuutto, sillä yli 90 prosenttia jengirikollisista on maahanmuuttajataustaisia. Suomessa 95 prosentilla katujengiläisistä on poliisin mukaan ulkomaalaistausta (aiheesta täällä ja täällä).
Ongelmia siis on, ja niitä Turkin osuus Nato-prosessissa vain lisää.
Turkki turvallisuushuoli Natolle
Hullunkurista on, että Turkin diplomaatit eivät näytä tajuavan omaa asemaansa ja rooliaan Natossa.
Koko liittokunnan uskottavuus joko murenee yhden hangoittelijan vuoksi tai säilyy yksimielisyyden kautta.
Turkki ei ole kyseenalaistanut vain Suomea ja Ruotsia vaan koko Naton toimintakyvyn ja oman olemisensa puolustusliiton riveissä.
Nato olisi parempi ilman Turkkia. Samaa mieltä ovat yhdysvaltalainen senaattori, joka torppaa aseiden myynnin Turkkiin, sekä Yhdysvaltain presidentin entinen neuvonantaja ja diplomaatti, joka haluaisi potkaista Turkin liittokunnasta pois ja vaihtaa sen Suomeen ja Ruotsiin. Arvomaailmojen erot ovat nyt liian suuret, jotta Nato voisi toimia, mikäli sitä kohtaisi jokin uhka islamilaisen maailman suunnalta.
Natosta lähtemisen aikeita on viritelty myös Turkissa, ja asialle on tietenkin aplodeerattu Kremlissä. Kovin suuri ei menetys Natolle olisi, ellei Turkki päätyisi Venäjän syliin. Vain se tekee asiasta vaikean.
Muslimi ei nosta asetta muslimia vastaan, mikä näkyi siinä, ettei Turkki antanut Yhdysvaltojen käyttää maaperällään olevaa tukikohtaa Irakiin suuntautuneessa campaignissa vuonna 2003.
Turkki on kivi Naton kengässä eikä pitkän päälle välty siltä, että paineet kasvavat maan vipuamiseen irti koko liittokunnasta.
Turkki on ollut näihin asti tärkeä varsinkin Yhdysvalloille, jolla on Etelä-Turkissa ydinasetukikohta. Turkin suhteet ovat kuitenkin niin pahoin solmussa rajanaapurinsa Kreikan kanssa Kyproksen miehityksen vuoksi, että Kreikka on pakotettu pitämään varastoissaan noin 350 Leopard-panssarivaunun arsenaalia.
Suomi ja Ruotsi hyppäsivät liikkuvaan junaan ilman lippua
Turkin vastahakoisuuden väitetään johtuvan maan sisäpolitiikasta ja Recep Tayyip Erdoğanin tarpeesta osoittaa suurta johtajuutta varmistaakseen jatkonsa presidenttinä.
On kuitenkin suuri virhe tehdä sisäpolitiikalla ulkopolitiikkaa tai ulkopolitiikalla sisäpolitiikkaa.
Erdoğanin mahdollinen vaalivoitto ei suurta suosiota nauti, mikäli hän saavuttaa voiton Turkin omat ulkosuhteet pilaamalla ja vaarantamalla Suomen, Ruotsin ja Naton turvallisuuden. Erdoğanin tapa halailla Vladimir Putinia riittää jo sinänsä Turkin Nato-luottamuksen murentamiseen, samoin Syyrian kurdeja vastaan tehdyt pommitukset.
Erdoğan on osoittanut suurten miesten solidaarisuutta paitsi Putinille, myös Unkarin Viktor Orbánille, jotka muodostavat nyt kolmen koplan.
Mikäli Turkki ei Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksia ratifioi, olisi oikein potkaista Turkki Natosta ulos. Siihen ei vain taida olla prosessia, mutta syitä on, ja tärkein niistä on Naton toimintakyvyn varmistaminen.
Kun sukset menevät ristiin mitättömän pienissä mielenilmauksia koskevissa asioissa, kuinka suurta eripura voikaan olla tärkeämmissä asioissa?
Ongelma ei ole kenenkään mielenilmaisijan tapa käyttää sananvapauttaan vaan Turkin reagointi siihen.
Taidokasta on ollut turkkilaisten tapa lavastaa yksittäisen protestoijan performanssista Ruotsin valtion virallista kantaa muka edustava kannanotto. Turkkilaiset diplomaatit ovat teeskennelleet kyvyttömyyttä erottaa yksittäisen ihmisen henkilökohtaista näkemystä Ruotsin valtiovallan mielipiteistä.
Asioita sekoittava assosiaatio on ollut tietenkin tahallista. Näin Erdoğanin tukijoukot ovat koettaneet saada nukenroikottajista ja koraanipolttajista retorisen warrantin eli verukkeen, tekosyyn ja näennäisoikeutuksen syvään pahastumiseen, uhriutumiseen ja sen mukaiseen omien kansalaistensa kiihottamiseen, tuen tarpeeseen ja suuren johtajan näyttelemiseen, ehkä myös säälin ja myönnytysten kiskomiseen.
Turkki yrittää käydä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä basaarikauppaa. Tosiasiassa Suomi ja Ruotsi ovat jo täyttäneet Naton kriteerit, eikä Turkilla ole oikeutta asetella omia kriteereitään jäseneksi hyväksymiselle.
Kunnioitusta kyseisenlainen veivaus ei Erdoğanille tuo eikä taatusti helpota Turkin asemaa myöskään maan EU-suhteissa jatkossa. Turkki on kiristänyt EU:lta miljardien eurojen lunnaat uhkaamalla päästää Irakista ja Syyriasta saapuneet pakolaiset Eurooppaan.
Kuinka hankalaa elämä EU:ssa olisikaan, jos Turkki olisi hyväksytty EU:n jäseneksi? Tätä rataa siitä ei koskaan tule mitään. Sekä EU:n omat ongelmat että Naton eripuraisuus osoittavat, että organisaatiot tulevat sitä toimintakyvyttömämmiksi mitä enemmän niihin sisältyy eri arvomaailmoja edustavia osapuolia.
Vaikutukset Suomen sisäpolitiikkaan
Turkin kyvyllä osoittaa ”solidaarisuutta” saattaa olla vaikutusta myös Suomen presidentinvaaliin.
Muistakaamme, kuka ajoi voimakkaasti Turkin liittämistä Euroopan unionin jäseneksi laajentumiskomissaarina ja Paavo Lipposen pääministeriaikana: Olli Rehn (kesk.). Tätä virhettä Keskustan lehti Suomenmaa jynssää nyt kaikin voimin pois tehden virkamiesmäisestä Rehnistä jonkinlaista rokkitähteä! Kirjoitin aiheesta muun muassa täällä.
Rehnin asiantuntemuksesta minulla ei ole korkeaa kuvaa myöskään energiapolitiikan yhteydestä. Tämän taikamaton päällä tuskin Suomen presidentiksi liidetään.
Entä mitä tehdä, jos Turkki ja Unkari ratifioivat Suomen jäsenyyden mutta eivät Ruotsia? Vaihtoehtoa on väläyttänyt Erdoğan itse ”hajota ja hallitse” -periaatteen mukaisesti.
Naton 28 maan sekä Suomen ja Ruotsin välisen yhteistahdon murtaminen olisi tietenkin voitto Moskovalle, joten eriaikaisuus olisi pahasta.
Suomen oma etu ja Naton etu vaativat, että tällaisessa tilanteessa Suomi hitsaisi liitoksen omin toimin kiinni eikä jäisi odottamaan Ruotsia, jonka ”turvallisuushuolten” korjaaminen voi kestää vuosia. Ottaen huomioon Ruotsiin pesiytyneen väestörakenteen siitä ei mahdollisesti koskaan tule mitään, vaan maa suistuu samanlaiseen anarkiaan, joka on tuttua Lähi-idän kaduilta.
Aiheista aiemmin:
Onneksi Turkki ei ole EU:n jäsen (2016)
Turkin sulttaani kumousuhan kohteena (2016)
Ihmisoikeudet Alepassa (2016)
Hirtetäänkö Suomen talous hiilikieltoon? (2016)
Nobelisteja (2006)
