Turkin diktaattori Recep Tayyip Erdoğan [ɾe’d͡ʒep taj’jip ’æɾdo.an], jonka nimi panee uutistenlukijoiden suut surisemaan partakoneiden lailla, on onnistunut halkaisemaan Naton samaan tapaan kuin Kokoomus ja Kepu aikoinaan halkaisivat Perussuomalaisen puolueen: yhtäältä siihen osaan, johon kuuluvat kaikki muut, ja toisaalta siihen, johon kuuluu vain tietty porukka.
Turkin halu jarruttaa Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen käsittelyä ei johdu Turkin väitteestä, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi tukisivat Turkin suunnalta tänne tulleita kurditerroristeja.
Kurdistanin työväenpuolue PKK on tottahan toki marxilais-leniniläinen äärijärjestö, jolla ei pitäisi olla täällä sijaa, mutta kansanvaltaisessa Ruotsissa on järjestön edustajia voitu valita parlamenttiin asti, sillä runsaan ja valikoimattoman maahanmuuton tuloksena naapurimaahan on päässyt juurtumaan liikkeen kannatusta.
Tämä osoittaa omalta osaltaan, kuinka vahingollista kontrollimaton maahanmuutto on Euroopan kansallisvaltioille. Vieraat valtiot voivat saada myös Suomeen tulleesta epäperäisestä väestöstä kiristyskeinon omaa valtiotamme vastaan. Tuossa asemassa voivat olla yhtä hyvin kurdit kuin vaikkapa venäläiset tai ukrainalaisetkin.
Turkki on pystynyt tekemään Suomesta ja Ruotsista pelinappuloita edistääkseen aseiden saantia Yhdysvalloista.
Turkki käyttää häikäilemättä hyväkseen Naton periaatetta, jonka mukaan uusien jäsenten valitseminen vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.
Suomi ja Ruotsi noudattavat (ja ovat koko EU-jäsenyytensä ajan noudattaneet) terrorismin torjunnassa samoja periaatteita kuin ne EU:n jäsenmaat, jotka jo kuuluvat Natoon.
Suomi on jo tehnyt kaiken mahdollisen ja tarpeellisen terrorismin estämiseksi Suomessa, paitsi laittanut rajojaan kiinni Turkista Suomeen valuville terroristeille.
Näin ollen Turkilla ei pitäisi olla valittamista, ja Turkin meille esittämät vaateet ”turvallisuushuoltensa” vähentämiseksi ovat vailla pohjaa.
Vailla pohjaa Turkin vaateet ovat siksikin, Suomi on jo täyttänyt kaikki Naton jäsenyysehdot, eikä Turkilla pitäisi olla mitään maakohtaisia omia ehtojaan esitettävinä Suomelle. Tässähän päätetään Suomen liittymisestä Natoon eikä Turkkiin.
Ruotsin keskeinen ihmisoikeusrikos puolestaan näyttäisi olevan siinä, että maa antoi kirjallisuuden Nobel-palkinnon Turkin hallinnon polkemalle Ohram Pamukille.
Turkin harjoittama kiristys antaa näytön Turkin kelvottomuudesta sekä Naton jäsenenä että EU-jäsenyyttä tavoittelevana maana. Olli Rehn (kesk.) teki aikoinaan pahan virheen pyrkiessään edistämään Turkin EU-hakemusta laajenemiskomissaarina.
Turkin maa-alueen sanotaan olevan strategisesti tärkeän Natolle, mutta valtiona Turkki on Natolle ongelma ja sellaisena monihaitallinen. Tosiasiassa Turkki on toiminut lähi-itäläisten terroristien polkuna Eurooppaan. Euroopan maat voisivat sulkea rajansa tältä puolelta valtiolliseen suvereniteettiinsa vedoten.
On muistettava, että turvapaikanhakijoiden oikeudet eivät aja valtiollisen turvallisuuden edelle missään päin maailmaa. Terroristien polun tukkimisen sijasta EU on kuitenkin taipunut maksamaan Turkille miljardeja silkkisen terroristitien säätelystä.
Ongelmana eivät siis ole turvallisuudestaan ja oikeusvaltioperiaatteistaan kuuluisat Suomi ja Ruotsi ollenkaan, vaan maa, josta niitä terroristeja ja ihmisoikeusrikoksia pakenevia turvapaikanhakijoita tänne tulee: Turkki itse. Näin Turkki on aiheuttanut turvallisuushuolia Suomelle.
Ehkä Turkki onkin kiusaantunut siitä, että Suomen sosialistinen feministihallitus kaatoi hiljattain saavillisen rahaa Turkkiin tukeakseen Turkin naisten asemaa ja maksaakseen ”tasa-arvoverukkeilla” Jani Toivolan velkoja (aiheesta täällä).
Turkki on ollut pitkään konfliktissa toisen Nato maan, Kreikan, kanssa, joten Turkki tuskin pääsisi nykyään Naton jäseneksi. Turkki on myös kolhinut pahoin Naton koko uskottavuutta puolustusliittona, jakanut liittoa kahtia – itseensä ja muihin –, kylvänyt eripuraa ja vahingoittanut omaa asemaansa.
Oireellista on, että eräiden valtiopäiväjuristien etevillä aivoilla spekuloidaan jo ongelman ratkaisemista perustamalla olemassa olevan Naton päälle Naton versio 2.0, jossa olisivat mukana kaikki ne maat, jotka hyväksyvät Suomen ja Ruotsin jäseneksi. Tämä tarkoittaisi eräänlaisen virtuaali-Naton perustamista nykyisen Naton tilalle.
Näillä jyrkänteillä hoippuminen varmentaa sen, minkä totesin jo kirjassani Kansallisfilosofinen manifesti (s. 108): organisaatiot tulevat sitä toimintakyvyttömämmiksi mitä enemmän niissä on jäseniä. Lopulta ne hajoavat. Tämä tulee ottaa huomioon sekä EU:ssa että Natossa.
Suomi ja Ruotsi ovat nyt keskittyneet vain torjumaan Turkin esittämiä syytöksiä ja täyttelemään jäsenyysehtoja, joita Turkki itse ei enää täytä. Myös Nato on ollut kontallaan Turkin edessä ja esittänyt mielistelyä, myönnyttelyä, suitsutusta ja ymmärrystä Ankara-lähtöiselle ruoskinnalle.
Toivon, että Jens Stoltenberg kuuntelee Turkkia ja ottaa maan sisäiset ”turvallisuushuolet” vakavasti vain ja ainoastaan puristellakseen Turkille muutamia sotaleluja Yhdysvalloista ja edistääkseen siten Suomen ja Ruotsin pääsyä Natoon.
Pohjoismaat eivät voi tätä kriisiä ratkaista, ja myös sen vuoksi Turkin pitäisi löytää omin toimin ulos itse aiheuttamastaan umpikujasta, toisin sanoen joustamalla väärille tahoille suuntaamistaan katteettomista vaateista.
Liennyttelyn ja laannuttelun asemasta voisimme esittää vastatoimen ja esimerkiksi kieltää kebabit Suomessa, ellei Erdoğanin esikunta taivu meidän vaatimuksiimme. Tai Turkki voitaisiin laittaa laajaan matkailuboikottiin.
Miltä se tuntuisi? – Sisällissotahan siitä tulisi puolustusliittoon. Mutta aloittaja olisi Turkki, joka toimii kivenä Naton kengässä.
Myös 1800-luvun puolivälissä käyty Krimin sota alkoi perimmältään etnisestä konfliktista, kun Venäjä alkoi ”suojella” Osmanien valtakunnassa (nykyisen Turkin alueella) eläviä ortodokseja.
Sama politiikka jatkuu edelleen Venäjän virallisena ulkopolitiikkana, johon sisältyy periaate, että Venäjä pyrkii turvaamaan omien kansalaistensa edut myös omien rajojensa ulkopuolella.
Erdoğan on nähtävästi saanut mallin Putinilta, jonka kanssa hänellä on symbioottinen viha–rakkaussuhde.
Sen enempää Venäjä ja kuin Turkkikaan eivät kuulu eurooppalaisen arvomaailman piiriin. Sen osoittaa Putinin hallinnon tapa murhata kymmeniä tuhansia ihmisiä itse aloittamassaan sodassa ja Erdoğanin tapa vaarantaa Suomen ja Ruotsin koko valtiollinen turvallisuus laittamalla Nato-hakemuksemme jäihin.
Erdoğan myös söi sanansa vaihtamalla vihreät valot punaisiksi ja vetämällä maton Suomen alta.
Putin ja Erdoğan ovat vallan kahvassa roikkuvia konnia, joista kumpikaan ei ansaitse pragmaattisia myönnytyksiä vaan joiden johtamat valtiot pitäisi potkaista pois kansainvälisistä organisaatioista, kuten YK:n turvallisuusneuvostosta (Venäjä) ja Natosta (Turkki) aina siihen asti, kunnes sotarikolliset ja ihmisten poliittisia oikeuksia polkeneet poliitikot on saatu tuomiolle.
Turkki on ”turvallisuushuolillaan” vaarantanut Suomen ja Ruotsin turvallisuuden tavalla, jonka vakavuutta ei voida kaikessa laajuudessa kansalaisille kertoa, eikä kukaan diplomatian ammattilainen voi sitä julkisesti sanoa.
Jonkun on kuitenkin sanottava asiat, niin kuin ne ovat, ja nyt se olen minä.
Turkki on Natoa murentamalla auttanut Venäjää käymään raakaa näännytyssotaa Ukrainaa vastaan.
Venäjä taas on tuhonnut ihmisten elämiä, koteja ja kansainvälistä taloutta mittaamattomalla tavalla sekä yrittää edelleen romuttaa koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän heittämällä myös omia sotilaitaan lihamyllyyn. Tämä oikeuttaisi Venäjän sulkemiseen pois kaikesta kansainvälisestä toiminnasta niin pitkäksi ajaksi, kunnes maan regime on kokonaisuudessaan kumottu ja vaihdettu toiseen.
Aiheesta aiemmin
Pakolaisuus kiihtymässä, ylirajaiset uhat torjuttava (2020)
Lähi-idästä tulviva pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti (2019)
Onneksi Turkki ei ole EU:n jäsen (2016)
Turkin sulttaani kumousuhan kohteena (2016)
Sosialistinen feministihallitus kaatoi saavillisen rahaa Turkkiin ja maksoi ”tasa-arvosyillä” suosikkinsa velkoja (2022)
Euroopan onnettomuus (2022)
Ruotsin onnettomuus (2022)
Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu (2022)
Poliitikko, joka vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, on Venäjän vaikku (2022)
Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita (2022)
Miksi eduskunta vitkastelee Nato-kannan muodostusta? (2022)
Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina (2022)
Nato-kysymys erottaa jyvät akanoista Suomen puolueissa (2022)
Venäjän johto kognitiivisessa tunnelissa – Nato-ovi auki Suomelle (2022)
Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty (2022)
Putin herättää Wotanin (2022)
Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)
”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)
Suomen Nato-juna meni jo (2017)
Putin tarvitsee tutin (2016)
Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)
Ukraina ei saa unohtua (2016)
USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)
Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)
Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)
Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)
Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)
Nato-haukka – Mikä se on? (2014)
Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)
Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)
Kun apu on suurin... (2014)
Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)
Nato – Otan (2008)
Natoon auringonpaisteessa (2008)
Natoon vai ei? (2007)
Suomelle ydinase? (2007)
