Medioissa on kyllästytty Sanna Mariniin ja vihervasemmistolaiseen hallitukseen. Olen lukenut toimittajien alitajuisia ajatuksia, mikä on helppoa, sillä ihmiset yleensäkin paljastavat juonittelunsa läpinäkyvän hyvin.
Medioissa ei olisi hehkutettu Sanna Marinin lipsautusta lahjoittaa Hornet-hävittäjiä Ukrainaan, ellei tavoitteena olisi syöstä horjahtelevaa pääministeritarta vallasta.
Kaikki tietävät, että Marinin sotakuumeissaan tekemä keskustelunavaus oli ulko- ja puolustuspoliittinen virhe. Se oli myös sisäpoliittinen virhe, sillä Marinin vaalipiiri ei ole Ukrainassa vaan Pirkkalassa. Ja virhe oli tehdä ulkopolitiikalla sisäpolitiikkaa.
Muovisia pienoismalleja väsäävä lapsikin tietää, ettei mitään lentokoneita voida noin vain luovuttaa eikä vastaanottaa toisen valtion avuksi. A) tarvitsemme ne itse, B) korvaavat koneet alkavat saapua vasta noin vuonna 2026, C) valmistajamaan suostumusta luovutukseen ei ole edes kysytty, D) materiaalitarve Ukrainassa on nyt ja E) pääministerillä ei ole asiaan aloitteenteko-oikeutta eikä neuvotteluvaltuuksia.
Lisäksi F) koneet eivät lennä ilman maajärjestelmiä, G) niistä ei ole hyötyä ilman aseita, jotka ovat valmistajamaan vientiluvan takana, ja H) kukaan Ukrainassa ei osaisi käyttää amerikkalaisia laivastohävittäjiä ilman vuoden kestävää tyyppikoulutusta. Lisäksi olen pomminvarma siitä, että I) vanhat Hornetit on tarkoitus varastoida vielä muutaman lentotunnin sisältävinä Suomeen reserviksi sodan varalle. Tästä seuraa, että J) kukaan Suomessa ei halua noita koneita mihinkään luovuttaa.
Miksi sitten koneiden luovutuksesta kohistiin päivätolkulla mediassa? Vastaus: siksi, että media haluaa lopultakin ampua alas pääministerin, joka oli vain tiettyyn rajaan asti viihdyttävä.
Ilmeisesti taloustoimitusten puolelta on valunut medioiden kahvihuoneisiin näkemys, että nykymeno ei voi jatkua, ja pääministeri hallituksineen pitää vaihtaa. Siksi Sanna on nyt vartaassa.
Marin on joutunut valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä: kumpi olisi vähemmän tappiollista: tunnustaa virheensä vai pitää sinnikkäästi kiinni erehtymättömyydestään niin kuin kaikissa muissakin asioissa?
Demarien toivo on pumpata Vasemmistoliitosta ja Vihreistä sen verran kannatusta, että suurimman eduskuntapuolueen paikasta voisi pitää kiinni ja säilyttää otteensa pääministerinsalkusta.
Suomeen tulee joka tapauksessa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitusrunko. Periaatteessa sen voisi estää SDP:n vivutus, jolla puolue voi kammeta kannatusta omaan laariinsa.
Marinin taktiikkana on pelottelu oikeistohallituksella, joka tosin näyttää olevan yhä useampien äänestäjien ja jopa medioiden toive.
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ongelma on siinä, että ne syövät toistensa kannatusta, eikä suurimman puolueen asema ole kummallekaan itsestään selvä asia.
Suuressa osassa medioita on kuitenkin tunnustettu yhteiskuntavastuu ja alettu julkaista Marin-vastaisia juttuja (esimerkiksi täällä ja täällä).
Medioihin on tottahan toki jäänyt muutamia vasemmistofaneja, kuten SDP:n luottopakki Helsingin Sanomissa, Marko Junkkari, jonka mukaan nuoret äänestävät Perussuomalaisia, vaikka nuoret eivät ”kannata puolueen ajamaa politiikkaa”. Väittämä taitaa kuitenkin olla epätosi. Katsokaa vaikka tänne. Vasemmistolehti pitää ”syynä” Tiktokia.
Helsingin Sanomat myös hiippaili ”yliopistokirjeenvaihtajansa” turvin Porthanian pihaan ja neuvoo otsikossaan, että ”täytyy ehkä äänestää demareita”. Tosiasiassa nuorten riveistä kuuluu paljon vihervasemmiston vastaista pulinaa, sillä he ovat huolissaan omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan, ja ainoastaan Helsingin Sanomien maskotti, dosentti Hanna Wass, näkee valtion velkaantumisen ”satsauksena tulevaisuuteen”!
Muissa medioissa kuin Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa Marinin hallituksen suosio on sulanut pois. Myöskään Yleisradio ei saa velkauhkia väistymään, vaikka se on hakenut tuekseen velkaongelmaa vähätteleviä vasemmistolaisia ja liberaaleja taloustieteilijöitä Helsingin Sanomien tapaan.
Samalla kun Marinin hallitukselta murenee pohja, myöskään sen ministereistä ei jää kuin kuoret.
Yliopistomaailma seuraa muuta maailmaa kymmenen vuoden viiveellä, ja siksi ei ole ihme, miksi myös yliopistoissa on keksitty kiillottaa nuorisojulkkisten imagoa vasta, kun heidän tähtensä on laskussa.
New Yorkin yliopiston kunniatohtorius Sanna Marinille osoittaa Yhdysvaltain koripalloyliopistojen woke-aktiivisuutta ja vasemmistolaista kallistumaa.
Myös Helsingin yliopistossa ollaan sensitiivisiä. Teologisen tiedekunnan kunniatohtorius ilmastosissi Greta Thunbergille viittaa ilmasto-Angstin metafyysisyyteen, jonka ympärille on punottu ilmastopastorien irrationaalinen nuorisokultti. Se osoittaa, että kyseessä on lahkolainen herätysliike, jonka järjenvastaisia väitteitä ja vääristyneitä poliittisia johtopäätöksiä ei saa väistymään edes Pohjois-Amerikan avaruushallinnon NASAn tieteellisillä tutkimuksilla.
Kunniatohtorius on molemmissa tapauksissa liikaa, sillä kunniaa tuossa ei juuri ole. Pelkän tohtoriuden pitäisi riittää, ja siihen molempien pitäisi opiskella lisää.
Kunniatohtoriuksien ja pilarohvessuurien myöntämisessä pitäisi noudattaa yhtä säästeliästä linjaa kuin valtiollisten hautajaisten tapauksissa ja valtiontalouden hoidossa (jotka alkavat muistuttaa toisiaan). Akateemiset arvot ja huomionosoitukset pitäisi rajoittaa ansioituneisuuteen tieteellisissä ja tutkimuksellisissa yhteyksissä.
Asiaa ei edistä ilmastopoliittisen vallankumouspuheen levittäminen, joka koostuu uudissanoista, kuten ”luontokato” ja ”ennallistaminen”. Molemmat ovat mielikuvituksellisia propagandakäsitteitä, joilla ei ole mitään referenssiä todellisuudessa. Luonto ei ole katoamassa varsinkaan Suomesta, ja metsille on mahdotonta ajatella mitään yksiselitteistä tilaa, johon niitä olisi perusteltua ”ennallistaa”.
Olen joka tapauksessa varma, että Helsingin Sanomat, Yleisradio ja yliopistojen vasemmistolainen kultapossukerho eivät pysty sinnikkäälläkään propagandatyöllä estämään oikeistohallituksen syntyä, vaikka ne onnistuisivat työntämään demarit ykkösinä maaliin vaaleissa.
Valtionhoitajan tehtävä otetaan nyt vihervasemmistolta pois. Sitä huutaa maamme taloudellinen hätätila ja yhteiskuntavastuu, jolle ei ole vaihtoehtoa. Perussuomalaisilla on aina muutaman prosenttiyksikön verran gallupeissa näkymätöntä piilokannatusta, joten luultavasti käy näin.
Traagista Kokoomukselle ja Perussuomalaisille on, että ne saavat edeltäjiltään kuolinpesän, jossa on pelkkää velkaa. Ne joutuvat ottamaan vastaan valtion, joka on kuin vuokra-asunto surkean vuokralaisen jäljiltä.
