Ratiritiralla, päättyi talvihalla. On aihetta riisua turkit, kun Turkki ja Unkari lopultakin lopettivat viivyttelynsä ja ratifioivat Suomen liittymisen Natoon.
Voidaan kysyä, mikä tuon viivyttelyn ja siihen liittyvän kiristyksen oikeastaan aiheutti. Vastaukset voivat opettaa jotakin siitä, miten Eurooppa-politiikassa kannattaisi jatkossa toimia.
Totuus on, että Unkari pihtasi Suomen Nato-liitoksen hyväksymistä saadakseen Euroopan unionilta oman osuutensa elpymisvaroista, joita EU panttasi Unkarilta vedoten käsitykseen, että Unkarissa ei noudateta oikeusvaltioperiaatteita.
On muistettava, että myös Unkarissa valtaa pitää laillisissa demokraattisissa vaaleissa valittu hallitus, jonka pääministeri Viktor Orbán nauttii suurten kansanjoukkojen kannatusta.
Voidaan edelleen kysyä, miksi Unkaria hallitsee diktatoriseksi mainittu pääministeri, jota sanotaan myös Euroopan pahaksi pojaksi.
Juurisyy Unkarin diktatorisoitumiseen ja oikeusvaltioperiaatteiden vaarantumiseen on maahanmuutto, jota EU ei ole pystynyt pysäyttämään vaan jonka vyörymistä Unkariin EU edesauttoi ”Euroopan siirtolaisjärjestelyksi” kutsumallaan kulkueella.
Sen houkuttimena puolestaan olivat Ruotsin ja Suomen hallitusten kyvyttömyys ja haluttomuus rajoittaa turvapaikanhakua. Unkariin saapuneen laittoman maahanmuuton ja läpikulun motiivina oli muiden EU-maiden tarjoama sosiaaliturva, joka imaisi Irakista ja Syyriasta tulleen diasporan Unkariin tai Unkarin läpi.
Tämä ikään kuin kehotti unkarilaisia järjestymään kansallista etua puolustavan Fidesz-puolueen ja paljon hyvää tehneen Viktor Orbánin tueksi. Varjopuolena on ollut, että maahanmuutto on kylvänyt eripuraa unkarilaisten omaan keskuuteen.
Syynä Unkarin haluttomuuteen hyväksyä Suomea ja Ruotsia Naton jäseneksi on ollut Unkariin tulvinut maahanmuutto, joka on raunioittanut maan taloutta ja jonka vuoksi maa joutuu jatkuvasti lähestymään käsi ojossa Brysseliä.
Toinen syy Unkarin penseyteen johtui EU:n harjoittamasta tukirahojen panttauksesta, jolla EU rikkoi Unkarin yhdenvertaisuutta ja yleisiä oikeusvaltioperiaatteita vastaan.
Oikeusvaltioperiaatteiden ja demokratian mukaista ei ole se, että EU puuttuu jäsenvaltionsa sisäpolitiikkaan ja laillisen hallituksen toimintaan.
Mistä sitten Turkin vastahakoisuus johtui? Vastaus on, että sekin johtui pitkälti maahanmuuttopolitiikassa tehdyistä virheistä.
Ruotsi ei ole päässyt Naton jäseneksi, koska ruotsalaiset ovat ottaneet vastaan Turkista saapuneita terroristijärjestö PKK:n aktivisteja. Kurdistanin työväenpuolue PKK on marxilais-leniniläinen vallankumousjärjestö, jonka ideologiaan liittyy myös radikaalia feminismiä.
Syynä Ruotsin jäsenyyden viipymiseen ei ole mikään Koraanin poltto mielenosoituksessa. Se on pelkkä yksityiskohta, joka tosin tarjosi medialle tilaisuuden kääntää huomion pois todellisesta ongelmasta.
Todellinen syy, josta Turkin ja Ruotsin välillä on taitettu peistä jo vuoden ajan, on Ruotsin tapa sallia terroristisen kurdijärjestö PKK:n toiminta maaperällään.
Turkin ja Ruotsin onnettomasta suhteesta voi oppia sen, että Ruotsin ei olisi kannattanut eikä kannattaisi jatkossakaan ottaa rajojensa sisäpuolelle maahanmuuttoa valikoimattomasti.
Ruotsin valtiollinen turvallisuus on nyt vaarassa tai ainakin Suomea heikommassa asemassa siksi, että siellä ”rikastuminen” on pitemmällä, kun maahanmuuttopolitiikka on ollut avointa.
Näyttöä avoimen maahanmuuttopolitiikan tuhoisuudesta antavat myös jokapäiväisiksi muuttuneet ampumiset ja muu väkivalta maahanmuuttajien hallitsemissa kaupunginosissa (aiheesta täällä).
Valtavirtamedian väite, että Turkin viivyttely Suomen ja Ruotsin Nato-asiassa johtuisi vain Recep Tayyip Erdoğanin kenkkuilusta, on pinnallinen.
Syitä Turkin turvallisuushuoliin voidaan ymmärtää vasta, kun niiden oivalletaan johtuvan Ruotsin holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, jonka vuoksi ruotsalaiset joutuvat nyt kärvistelemään turvallisuushuolten keskellä.
On myös muistettava, että Ruotsi omaksui turvallisuuspolitiikkansa doktriiniksi nimeltä mainitun feministisen ulkopolitiikan, jonka nykyinen oikeistohallitus tosin kumosi mutta josta ehti tulla maailmankuulua.
Entä mitä Suomelle tapahtuu nyt, kun maasta lopultakin tulee puolustusliitto Naton jäsen?
Vastaus: ei yhtään mitään. Paitsi syntyy loputtomasti uutta byrokratiaa, yhteisiä treenejä ja sotapeliteollisuutta.
Venäjän asevoimat ovat pitkäksi ajaksi lyödyt, ja rajoillamme on rauhallista jo siksi. Jokainen suhdanteita ymmärtävä voi oivaltaa, että meneillään oleva hysteerinen varustautuminen on sen vuoksi tarpeetonta ja huonossa taloudellisessa tilanteessa ajattelematonta. Ei tänne kukaan käännä kanuunoitaan pariinkymmeneen vuoteen.
Jäsenyys puolustusliitto Natossa on kyllä Suomelle hyvä asia, koska se vähentää riippuvuuttamme Euroopan unionista ja sen heiveröisistä turvatakuista. Suomelle hyödyllisimmät Nato-maat Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia ja Norja eivät ole Euroopan unionin jäseniä, eikä näiden maiden halukkuus Nato-yhteistoimintaan Suomen kanssa riipu EU:sta, josta myös Suomi voisi nyt vaikka erota turvallisuusasemamme kärsimättä lainkaan.
Naton ydinasepelote puolestaan on tyhjä kortti. Sen tämä Ukrainan sota on osoittanut selvästi. Mitä useammin ydinaseisiin vedotaan niitä käyttämättä, sitä epäuskottavammaksi ydinpelote käy.
Totuus on sekin, ettei mikään Nato-maa käytä ydinaseitaan Suomen tai muunkaan jäsenmaansa puolustamiseen. ’Ydinsateenvarjo’ on irvokas käsite ja vastaa filosofi Herbert Marcusen näkemystä sanoista, joiden sisältö ja muoto ovat skitsoidisessa ristiriidassa keskenään. Radioaktiivinen laskeuma sataisi tasavertaisesti kaikkien niskaan.
Kyyninen totuus lienee myös se, että Nato tarvitsee Suomea lähialueiden puolustamiseen enemmän kuin Suomi lähialueiden Nato-maita. Turvaa Suomelle itselleen tuovat vain merten takaiset valtiot.
On huomattava, että Nato on ensisijaisesti poliittinen liitto, jossa valtaa käyttävät ja päätöksiä tekevät poliitikot, kun taas sotilailla on toteuttava rooli. Nato takaa lopultakin enemmän poliittisen kuin sotilaallisen tuen.
Tässä mielessä jäsenyys Natossa on loppujenkin lopuksi yhtä hyödyllinen kuin kirkollinen avioliitto, jonka merkitys on lähinnä symbolinen.
