Kaikkihan sen tiesivät, missä järjestyksessä puolueet maaliin tulevat, jopa minä, joka olen huono ennustamaan mitään varsinkaan etukäteen.
Kokoomuksen 48 (+10) ja Perussuomalaisten 46 (+7) paikkaa kertovat selvin sävelin, että kansakunta kaipaa rationalismia, ei hasardihommia, jotka jatkoivat nyt Kepun laskuliukua 8 paikan menetyksellä 23:een. Syy: Keskustan hallitusyhteistyö väärien puolueiden kanssa.
Äänestäjien vastausta vihervasemmistolaiselle politiikan teolle ei voi peitellä SDP:n kolmen paikan lisäyksellä (43 [+3]), sillä puolue pumppasi kannatuslisäyksensä Vihreistä (13 [–7]) ja Vasemmistoliitosta (11 [–5]). Kaikki tuo romahdus ei kuitenkaan mahtunut SDP:hen, vaan sitä virtasi yhdeksän paikan verran myös Perussuomalaisiin ja Kokoomukseen, ja kahdeksan siirtyi Kepusta. Epäluottamuslause vihervasemmistolaiselle politiikalle oli kirkas.
Vihervasemmiston kokonaistappio on voitto Suomen julkiselle taloudelle, ja siitä hyötyy jokainen suomalainen. ”Kunnianhimoinen” ilmastopolitiikka ei riittänyt viemään Vihreitä läheskään pohjalle, vaan paljon hiilineutralisointia ja muuta suomalaisten kiusaamista vielä tarvitaan, ennen kuin puolue on aivan nollan tuntumassa.
Hallitustunnustelijan nimeämistapa ohjaa äänestämistä tavalla, jolla demarit pystyivät vierittämään kannatusta kontolleen. Sinimustalla liikehdinnälllä ja muulla mustelmansinisyydellä pelotteleminen ja Perussuomalaisten eristäminen ennakolta oli vivutusta, jolla SDP pyrki hyödyntämään Perussuomalaisia kohtaan kytevää vastustusta. Demarien ja RKP:n persuvastaisuus käyttää voimanlähteenään vihaa ja luo kahtiajakoja.
Pois sulkemisen politiikkaan nämä puolueet tukeutuvat aina, kun se on kyseisten puolueiden oman edun mukaista, mutta silti ne kehtaavat sanoa itseään demokratian, vapauden ja tasa-arvon puolustajiksi. Yhteistoiminnasta kieltäytyminen perussuomalaisten kanssa on ahdasmielistä ja nurkkakuntaista politiikkaa, joka edustaa impivaaralaisuutta, sisäänpäinkääntyneisyyttä, umpioitumista ja näivettyneisyyttä. Politiikkaa niissä ei ole ollenkaan, sillä politiikan olemus on keskustelevuus ja sovittelevuus.
Sanna Marinin (sd.) markkinoima taktikointisyöte ei johtanut vilpittömään vaalikäyttäytymiseen, eikä taktinen äänestäminen anna oikeaa kuvaa kansalaisten poliittisista näkemyksistä. Siksi ”pääministerivaaliin” johtavan hallitusprosessin käytänteitä kannattaisi pohtia uudestaan. Perustuslain 61 § ei ylipäätään velvoita luovuttamaan hallituksen muodostajan tehtävää suurimmalle puolueelle, vaan kyseessä on pelkkä eduskunnan omaksuma käytäntö.
Joka tapauksessa enemmistöhallituksen kokoaminen vaatii taaskin enemmän puolueita kuin kaksi.
Hallituksen syntymistä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten rungon ympärille vaikeuttaa se, että 10 paikan RKP on neliraajajarruttanut hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, ja Keskusta jäänee kahden peräkkäisen eduskuntavaalitappionsa jälkeen oppositioon. Krisujen 5 paikkaa ei yksin riitä oikeistolaisen enemmistöhallituksen tilkkeeksi, ja vihervasemmistolaiset puolueet ovat ilmoittaneet kielteisyydestään jo etukäteen.
Mikä neuvoksi? Juonittelun ja pelaamisen hallitsevassa Kepussa voidaan herätä vaalikrapulasta siihen tosiasiaan, että puolueen kannatus ei välttämättä kasva oppositiossa, mutta oikeistohallituksessa Keskustalla olisi mahdollisuus korjata virheensä. Oikeistojohteiseen hallitukseen osallistuminen todennäköisesti korjaisi Kepun kolhuja paremmin kuin räksyttäminen samassa ekologisessa lokerossa, jossa se tähän asti oli vihreiden ja vasemmiston kanssa.
Annan Anneli Saarikolle (kesk.) vinkin: älä vaihda paikkaa hallitusaitiossa vaan vaihda paikkaa väärästä jengistä oikeaan porukkaan. Menee paremmin. Lisäksi Kepu voisi edistää omia tavoitteitaan paremmin porvarihallituksessa kuin vasemmiston kanssa oppositiossa.
Minun veikkauskuponkini on kuitenkin KOK + PS + RKP + KD. Vaaleissahan ratkaistaan tunnetusti vain se, keistä tulee RKP:n hallituskumppaneita, joten tämä rivi on sen verran todennäköinen, ettei sen voittokertoimella saisi edes rahojaan takaisin. Kokoomuksen komennossa joka tapauksessa leikataan perusturvasta, edistetään maahanmuuttoa ja nopeutetaan ilmastotavoitteita vuoteen 2027 asti...
Erityisesti iloitsen Kokoomuksesta poissuljetun ja Perussuomalaisiin siirtyneen helsinkiläisen Wille Rydmanin uudelleenvalinnasta. Hänen saamansa luottamus osoittaa, että Helsingin Sanomien harjoittama mustamaalauskampanja ei toiminut eikä valheiden levittäminen kannata.
Willen kohtelu muistutti mediatutkimukseni Totuus kiihottaa vääristelyä Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muissa valtavirran medioissa, jotka kostivat esittämäni mediakritiikin terrorisoimalla tutkijanmaineeni perättömillä naisvihaväitteillä ja pilaamalla poliittisen osallistumiseni mahdollisuudet ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi.
Iloitsen myös nuorten perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen valinnasta Tampereelta ja Miko Bergbomin valituksi tulemisesta Sastamalasta. Molemmat ovat entisiä asuinkaupunkejani.
Nuorissa on kansakunnan tulevaisuus, ja heidän viisinumeroiset äänimääränsä osoittavat, että nuoret ovat kiinnostuneita Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta eivätkä vain kehitysmaiden hyvinvoinnista ja abstraktioista, kuten ”luontokato”, ”hiilinielu”, ”ilmastonmuutos” ja ”monimuotoisuus”. Uusia valtiomiehiä tämä maa tarvitseekin.
---
P. S. Aika erikoinen on muuten tuo naisvihaväite, jonka kautta ei vihata vain minua vaan josta on tullut globaali kulttuurimeemi. Brittilehdessä väitettiin, että Sanna Marinin kampitti ”naisviha” (misogyny), ja suomalaisessa lehdessä valiteltiin, että kyse oli ”naisvihasta”, kun muuan politiikan asiantuntijana esiintyvä median lausuntoautomaatti ei saanutkaan omalle narsismilleen mieluista vastaanottoa yleisössä.
Kyse ei ole naisvihasta, kun joku sanoo jotain älyllistä, tai sitten on vain niin, että kaikki älyllinen on naisvihaa. Ehkä feministien kannattaisi hillitä hormonejaan, tai muuten meitä uhkaa misandria (miesviha).
