Kelan vastavalittu pääjohtaja, Kokoomuksen eduskuntaehdokas Lasse Lehtonen, on ehtinyt ansioitua jo monella saralla. Kesällä hän ehdotti lapsilisien korottamista, sillä lapsilisät ovat sosiaalietuuksia, jotka annetaan yhtä avokätisesti varakkaille ja hyvätuloisille kuin kaikille muillekin. Taitavaa kokoomuslaista vaikuttamista virkamiehen roolissa! Kirjoitin aiheesta täällä.
Nyt Lasse Lehtosta on arvosteltu hänen niin sanotusta etätyölinjauksestaan, jonka mukaan hän vaatii Kelan henkilökunnalta virkapaikalla oloa vähintään kerran viikossa.
Vaade sinänsä ei ole kohtuuton, paitsi jos osa Kelan etuuskäsittelijöistä työskentelee esimerkiksi Kanarian saarilla. Palmun alla ollessaan he tekevät tietenkin huolellista työtä, eli katkaisevat Kela-hiirellään kansaneläkkeen maksatuksen ulkomailla asuvilta kansaneläkeläisiltä, niin kuin hallituksen aikaansaaman lainmuutoksen vuoksi täytyykin tehdä!
Joka tapauksessa Lehtosen vaateet viikottaisesta työpaikalle ilmestymisestä kirvoittivat kelalaisilta ankaraa kritiikkiä pääjohtajaa kohtaan.
Lehtonen oli mennyt lausahtamaan sosiaalisessa mediassa, ettei Kelassa ole erityistä tarvetta pitää henkilökunnasta kiinni ”ihan viimeisen päälle”. Hän siis uhkasi epäsuorasti potkuilla ja henkilökunnan vaihtamisella tottelevaisempiin, jos työpaikoilla ei näyttäydytä vähintään kerran viikossa. Se edustikin kunnon kokoomuslaista patruunahenkeä. Tosin lausauhdus voidaan ymmärtää myös niin, että Kelan kaulapanta venyy.
Huvittavaa asiassa on, että Lehtosen taipuessa julkisen sanan vaatimiin anteeksipyyntöihin hän vieritti anteeksipyynnöt Kelan viestintäjohtajan Pipsa Marjamäen suorittaviksi lausuen videolla kuolemattomat sanat: ”Pipsa ole hyvä!”
Vaikuttaa kuin Lehtonen olisi käynyt Esa Saarisen maineenhallinnan kurssin. Mutta ei. Esa Saarinen opetti minua, ei Lehtosta.
Kun Kela-Pipsa sitten ilmestyi kuvaruutuun, hän puolestaan typisti asian minimiviestintään ja sanoi, että asiasta on tiedotettu Kelan sisäisessä intranetissä.
Näin Kela toteuttaa humaaneja resursseja ja on esimerkiksi koko kansalle.
Hullunkuriseksi asia meni, kun mediassa kerrottiin, että Lehtosen lähtöä oli juhlittu hänen entisessä työpaikassaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa sampanjan kera.
Aihetta sampanjapullon poksautteluun on nyt varmasti hänen kokoomuslaisella kilpahakijallaan, entisellä työministeri Arto Satosella. Ja minulla, sillä hain myös Kelan pääjohtajan tehtävään, tosin vahingonilon vähäisyys ohjaa omassa tapauksessani vain skumppalinjaan.
Siitä olen joka tapauksessa varma, että olisin osannut hoitaa tehtävää menestyksellisemmin.
Toisaalta median nostama kohu, jossa Lehtonen leimattiin ”hankalaksi ihmiseksi”, ei kumoa sitä, että Lehtonen on ollut asiassaan oikeassa.
Häntä pidettäneen vaikeana siksi, että lääkärinä ja juristina hän on ilmeisesti muita älykkäämpi ja kyvykkäämpi.
Median nostamaan kohuun paljastuu yksi syy: Kela on läpikotaisin omahyväinen ja omavaltainen laitos, jossa on totuttu kellistelemään vailla minkäänlaista itsekritiikkiä. Sen takaa loistaa tietty vaateliaisuus ja kyvyttömyys sietää ulkopuolista arvostelua ja kansalaisten vastalauseita.
Kelan mukavista, valoisista ja lämpöisistä suojatyöpaikoista nautiskelleet viranhaltijat eivät viitsisi vaivautua työpaikoilleen edes kerran viikossa, mutta he räksyttävät asiasta julkisessa sanassa valtavirtamedian tuella. Ja katkaisevat toimeentulotuen, opintotuen tai muun sosiaalietuuden maksatuksen Kela-hiirellään. Klik, klik.
Pahinta asiassa on, että media ei tee juttuja eikä nosta kohuja Kelan toiminnan perustoja koskevista vääryyksistä: ihmisten läpivalaisuista, takaisinperinnöistä ja kaikista niistä tuhoista, joita Kela saa aikaan kaltoin kohteluillaan.
Lehtonen oli puheena olevassa asiassa oikeassa. Etätyöskentely saattaa tehostaa toimintaa, koska aikaa ei tarvitse tuhlata lähtemällä kotoa lumisateeseen. Mutta aiheella on yleisempää merkitystä myös siksi, että muinaiselta koronakaudelta periytynyt etätyöskentely rapauttaa ja mullistaa koko työelämäämme, kun koululaiset eivät saa lähiopetusta etäopetuksen vuoksi ja lääkärit eivät tapaa potilaita tehdäkseen diagnooseja.
Laiskimmankin työläisen pitäisi ilmestyä työpaikalle vähintään kerran viikossa, vaikka kuinka tekisi etätyötä ja toimisi ”hyvinvoinnin ytimessä”, kuten työn sankarit Kelassa.
