Medioista on jälleen kuultu vaikuttavaa ulinaa nuorison toivottomuuden vuoksi. Ylen uutiset raportoivat nuorisobarometrin lohduttomista tuloksista, ja MTV3:n uutiset puolestaan valittelivat, että ”nuorten usko maailmaan horjuu, muttei omaan elämään”.
Yleisradion tiedostavainen toimittaja Miika Koskela koetti hakea tukea nuorisopessimismin lietsonnalleen hissituolitehtailijan perilliseltä Frank Martelalta, joka esiintyy ”onnellisuusprofessorina” Aalto-yliopistossa, mutta ei saanut kliseekeitosta kummempaa, koska Martela on sisältä onton filosofiaperinteen jälkeläinen.
Sen sijaan Sitran eräältä nollatutkijalta Koskela sai todellisen jättipotin ja kirjoitti Ylen verkkosivuille otsikolla ”Sitra: Somekeskustelun taso on niin huono, että se on uhka demokratialle”.
Jutun kuvatekstissä syytettiin mediaa liiallisesta oikeistolaisuudesta ja valitettiin, että ”oikeistolaisen ja provosoivan sisällön dominointi somessa ei ollut yllätys suomalaisnuorille”.
Minulle ei ollut yllätys, että äärivasemmiston etäispääte Yleisradiossa pitää ongelmana oikeistolaisuutta ja katsoo vapaan kansalaiskeskustelun horjuttavan demokratiaa.
Sitran ja Ylen valtiollisella rehulla ruokitut politrukit eivät näköjään ymmärrä, että somekeskustelut eivät ole demokratian uhka vaan demokratian ilmaus (aiheesta enemmän täällä).
Jotain toivoa näkyy kuitenkin horisontissa, sillä Ylen mukaan Saksassa nuoriso lakkoilee asevelvollisuuden vuoksi, vaikka aivan Baader-Meinhofin ja Punaisen armeijakunnan linjalle ei olekaan vielä päästy...
No niin. Minäpä kerron teille, mistä nuorison synkkämielisyys johtuu. Se ei johdu suinkaan ”oikeistolaisuudesta”, josta etenkin nuoret miehet hakevat toivoa.
Syy nuorison epätoivoon on ideologista alkuperää ja johtuu enemmistöstressistä.
Normaali nuori syrjäytyy työnhausta, jos ei ole neuroepätyypillinen eikä ole diagnoosia, jonka voisi laittaa ansioluettelon alkupäähän rekrytointiosastojen pissiksiä vakuuttamaan.
Musiikki on nuorille aivojen vaseliinia, mutta enää edes korvakuulokkeiden melulla ei voi tukkia aistejaan todellisuuden ankaruudelta, sillä musiikin mukana joutuu kuuntelemaan sanoituksiin inklusoituja antirasistisia ja dekolonialistisia kannanottoja, mikä puolestaan lisää hyvesignaloinnin ja moraalikarisman vaateita.
Nuori, joka jättää koulussa tarjotun kasviskiusauksen syömättä ja kauramaidon juomatta, ei voi tuntea hampurilaisbaariakaan turvalliseksi tilaksi, sillä siellä häntä uhkaa houkutus tyydyttää ruokahalunsa salaatinkastikkeella, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vastuullista ja hiilikompensoitua tuotantomenetelmää. Ja vastuullistaminenhan kantaa aina mukanaan syyllistämistä.
Sitä ei sovita uskontokaan. Jos menee kirkkoon, päälle vyöryää monikulttuuri-ideologinen maahanmuutto- ja kehitysmaapolitiikka, ja ilmastolahkoja dominoivat synnintuntoa lietsovat ilmastopastorit.
Suomalaisen nuoren täytyy osoittaa suvaitsevaisuutta ja toleranssikykyä ja sietää positiivista erityiskohtelua, jonka verukkeella maahanmuuttajat vievät heidän työ- ja opiskelupaikkansa ja syövät heidän sosiaaliturvansa.
Tämän tasa-arvoevankeliumin hedelmänä myös väestö vaihdetaan kirkkaassa päivänvalossa, kun kantaväestön syntyvyys on romahtanut nälkävuosien tasolle, ja väitteet ”salaliittoteorioista” horjuvat tilastollisissa väestöennusteissa vaarantaen koko yleisvasemmistolaisen maailmankuvan (aiheesta täällä).
Myös julkisen talouden tila huolestuttaa. Sitä eivät tuhonneet leimallisesti ”boomerit” vaan vihervasemmistolaiset ja liberaalit EU-porvarit, jotka tuplasivat valtion menot 20 vuodessa haaskaten omat ja lainatut rahat toisarvoiseen kansainvälisyyshömpötykseen, vihreään siirtymään ja tukipakettipolitiikkaan.
Kognitiivista stressiä otsalohkoltaan kehittymässä oleville nuorille tuottaa se, että identiteettipolitiikka velvoittaa heitä keuhkoamaan juuri sen saman vihervasemmistolaisen klusterin puolesta, joka on pilannut heidän taloutensa ja tulevaisuutensa. Kun maailma ei näytäkään lopulta mustavalkoiselta vaan harmaalta, pää ei pysty käsittelemään tiedollista moniselitteisyyttä, ja totuus on tuomittu katoamaan niin medioissa kuin yliopistoissakin.
Eipä siis ihme, että äärivasemmiston kiilusilmät kääntyvät äärioikeistolaisiksi samaan tapaan kuin Hitler nousi kommunismin vuoksi. En sano, että se parempaa olisi, mutta näin on tullut tämäkin ilmiö selitetyksi.
Seksikään ei tuo nuorille lohtua, sillä se on kielletty viranomaisviestinnällä, jolla kaikenlaiset kanssakäymisen aloitteet on rikollisestettu, vaarallistettu ja demonisoitu, eikä taida sanakirjasta löytyä enää yhtään inhimillisen kontaktin luomista merkitsevää teonsanaa, jota ei olisi kriminalisoitu (”häirintä”, ”ahdistelu”, ”kajoaminen”...).
Feministien luomassa pelon kulttuurissa häirintäyhdyshenkilöiden läsnäolo ei riitä rauhoittamaan, vaan tarvitaan sähköpamppuja ja miesten kahlimista lattiaan.
Yhteiskuntaamme vaivaa viisi ongelmaa: yleisvasemmistolaisuus, vihreä maailmanparantaminen, feminismi, maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia.
Niihin liittyvästä sokeasta idealismista, todellisuuspaosta, tekopyhyydestä ja ihmisyyden kieltämisestä sikiävät nuorison stressi, masennus ja ahdistus.
