Suuri ja mahtava purjelaivaregatta

Purjehdus on pitkäli samanlaista kuin moottoripyöräily. Molempiin liittyy illuusio vapaudesta, mutta kummassakin ihminen on jatkuvasti alttiina sateelle, tuulelle ja hengenvaaralle. Kyse on siis ideologiasta. Ideologiaa puolestaan syntyy, kun asiat kääntyvät vastakohdikseen.

Helsinkiin eilen saapunut suurten purjelaivojen regatta on kieltämättä hieno tapahtuma. Kuitenkin myös sillä on poliittinen luonne.

Aurinkoinen sää suosi regattaa.

The Tall Ships Races 2013 -regattaa mainostetaan nuorisotapahtumana, jonka tehtävä on kansainvälisyyskasvatuksellinen. Eikä siinä mitään vikaa olekaan. Upeimmat laivat paikalle toivat Brasilia, Meksiko, Norja, Saksa ja Ruotsi.

Purjealukset ovat kauniita, ja niihin liittyy nostalgiaa. Suosittelen kesätapahtumaa lämpimästi kaikille!

Kävin eilen Hietalahdessa ja käyskentelin muutamien laivojen kannella. Ylivoimaisesti ystävällisin oli meksikolaisen Cuauhtemocin miehistö, joka kätteli kaikki laivaan astuneet vierailijat. Laivalla vallitsi rento tunnelma ja samba soi, vaikka alus onkin armeijan koululaiva. Saksalaisella Alexander von Humboldt II:lla vallitsi puolestaan sotilaallinen kuri, vaikka laiva kantaa sivistysyliopiston perustajan nimeä.

Vuonna 1914 rakennetulla norjalaisella Statsraad Lehmkuhlilla kaikki on edelleen uudenkiiltävää, ja ruotsalaisten vuonna 2003 vesille laskemaan Götheborg-laivan replikaan on käytetty enemmän tervaa kuin Läkerol-pastilleihin.

Aivan niin kuin venäläinen elefantti on maailman suurin elefantti, on myös venäläinen Kruzenštern suurin tapahtumaan osallistuva alus. Todellisuudessa laiva ei ole alun perin venäläinen, vaan se rakennettiin vuonna 1926 Saksassa koululaivaksi. Brittien saatua laivan sotasaaliiksi toisen maailmansodan lopulla alus luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon, aivan niin kuin suomalaisetkin pakotettiin myymään panssarilaiva Väinämöinen Neuvostoliitolle jatkosodan jälkeen pilkkahinnalla.

Venäjän lipun alla purjehtiva Mir on puolestaan rakennettu Gdanskin telakalla Puolassa vuonna 1987, joten kunnia siitä puolalaisille. Itse en uskaltanut nousta näille aluksille lainkaan, sillä nyky-Neuvostoliitto eli Venäjä on ottanut käyttöön homolait, joilla ihmisiä tuomitaan ja viedään vankilaan pitkiksi ajoiksi. Ihmiskaappausta peläten pysyttelin kaukana laivoista, joita ylläpitävä valtio rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja suhtautuu rasistisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Myös tällä tapahtumalla on siis poliittinen varjo, joka on vähintäänkin purjemastojen mittainen. Mielestäni on väärin, että tilaisuuden järjestäjät sallivat venäläisalusten esiintymisen nuorisolle suunnatussa kansainvälisyyskasvatuksellisessa tapahtumassa samalla, kun Venäjä toisella kädellään sortaa ihmisoikeusjärjestöjä. Toivonkin, että HLBT-yleisö laittaisi venäläisalukset vierailuboikottiin. Muistutan samalla Helsingin kaupungin HLBT-ystävällisestä linjasta, jonka tuloksena kaupungissamme järjestetystä Pride-tapahtumasta on kasvanut The Tall Ships Races -kilpailua vastaava värikylläinen tempaus.

Toinen kaksinaismoralismia heijasteleva ilmiö on tietenkin merenkulkijoiden suhtautuminen alkoholiin. Suurten purjelaivojen regatta onkin todellinen kapteeni Haddockin raittiusleiri nuorisolle. Tapahtumassa taotaan päähän raittiiden elämäntapojen tärkeyttä, kunnes illan tullen teinit aloittavat hillittömän juopottelun. Parhaat bileet näyttivät olevan brittiläisen Morning Starin kannella, joka oli niin täynnä humalaisia nuoria, että järjestyksenvalvojat epäilivät aluksen uppoavan mastoineen ja purjeineen satama-altaaseen.

Uncle Nasse is very, very angry today!

Laivat saapuivat Hietalahteen keskiviikkona ennen puolta päivää. Vasemmalla punavalkoisissa väreissä puolalainen Fryderyk Chopin vuodelta 1992, sen takana Saksan lipun alla purjehtiva Alexander Humboldt II ja oikealla vuonna 1999 valmistunut kelta-musta venäläinen Shtandart-replika, jonka esikuva on vuodelta 1703.

Satama-allas täyttyi regattaan osallistuvista aluksista. Vasemmalla brittiläinen Tenacious ja oikealla hollantilainen Morgenstern.

Suurimmat alukset kiinnittyivät Hietalahden telakan laituriin.

Meksikolainen Cuauhtemoc on nimetty vuonna 1525 teloitetun viimeisen atsteekki-hallitsijan mukaan.

Kokonaispituudeltaan 90,5-metrisen Cuauhtemocin täystakiloidut mastot.

Cuauhtemocin miehistö kätteli jokaisen vierailijan tervetulleeksi.

Miehistön jäsen Leon esittelee kaapin sisällön meksikolaisaluksella.

Cuauhtemocin kannelta. Atlantin yli purjehtiminen on nykyään iisimpää kuin Kolumbuksen aikoina.

Päällystön suu on messingillä, sillä meksikolaisalus voitti A-luokan kilpapurjehduksen Tanskan Århusista Helsinkiin.

Laiturissa vuonna 1914 valmistunut norjalainen Statsraad Lehmkuhl ja vuonna 2000 rakennettu brittiläinen Stravos S. Niarchos.

Norjan merisotakoulun koululaiva Statsraad Lehmkuhl on 98-metrinen parkki.

Statsraad Lehmkuhlin mastot ulottuvat 48 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Nämä eivät ole periskooppeja eivätkä kovaäänisiä vaan tuuletusaukkoja.

Statsraad Lehmkuhlin ohjausratti.

Maakrapu esittää itseään.

Norjalaisaluksen varjossa hollantilainen vuonna 1919 rakennettu Morgenstern ja takana vuonna 2000 valmistunut brittiläinen Tenacious.

65-metrinen Tenacious ja 38-metrinen Morgenstern.

Brasilian laivaston Cisne Branco (suomeksi ”valkoinen joutsen”) on rakennettu vuonna 1999 Hollannissa.

Cisne Brancon mastot ulottuvat 46 metrin korkeuteen, aivan kuten niiden varassa kiipeilijätkin.

Puolalainen vuonna 1918 rakennettu Kaptain Borchardt ja suomalainen vuonna 1948 valmistunut Valborg.

Saksalainen vuonna 2011 käyttöön otettu Alexander von Humboldt II korvasi 1906 rakennetun alkuperäisen.

Ruotsalaisen vuonna 2003 vesille lasketun Götheborg-replikan esikuva on 1700-luvulta.

Götheborgilla tuoksuu väkevästi imperialistinen Tervaleijona. Suomalainen siirtomaaterva tosin myytiin Tukholman kautta.

Venäjän lipun alla purjehtiva Mir (suomeksi ”rauha”) on valmistettu Puolassa. Laivaa varjostaa Venäjän huono ihmisoikeuspolitiikka.

Venäjän lipun alla purjehtiva Kruzenštern on valmistettu vuonna 1926 Saksassa. Mastonäkymään sekoittuvat Jätkäsaaren nosturit.

Norjalainen vuonna 1937 rakennettu fregatti Christian Radich näytteli pääosaa ”Merilinja”-nimisessä TV-sarjassa 1970-luvulla.

Tapahtuma ohjaa pohtimaan, mikä on veneen ja laivan ero.

Brittiläinen Pelican of London on rakennettu 1948 Le Havressa Ranskassa.

Tanskalainen Georg Stage on rautaa.

Nämä alukset eivät ole laivoja eivätkä veneitä vaan huvijahteja.

Flamingo-niminen jahti valmistui Berliinin olympialaisiin vuonna 1936 ja päätyi ilmailuministeri Hermann Göringin haltuun.

Flamingon kannella kellottelija näyttää jonkin verran edeltäjältään mutta edustaa nykyisiä brittiomistajia, joille alus päätyi sotasaaliina.

Nuoriso aloitti illalla juopottelun brittiläisen Morning Starin kannella kansainväliseen kasvatukseen kuuluvassa hengessä.

Ennen laivat olivat suurimmaksi osaksi puuta, nyt jotakin muuta. Näkymä Jätkäsaaresta Länsisataman ja Pihlajasaaren suuntaan.

Miksi Päivi Räsäsestä ei puhuta? Osa 1

Päivi Räsänen tietää, että heinäkuussa, jolloin tiedotusvälineet potevat uutispulaa, läpi menee mikä tahansa. Niinpä hän kiekaisi Kansanlähetyspäivillä, kuinka pahaa homoseksuaalisuus hänen mielestään on.

Näin hän sanoi (puhe kokonaisuudessaan tässä):

”Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.”

Vastaus: Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian luonnollisinta asiaa, homoseksuaalisuutta, joudutaan puolustamaan jonkin uskonnollisen ääriryhmän keksintöjä vastaan! Jos äitiys ja isyys eivät Räsäsenkään mielestä ole uskonnollista vaan luonnollista alkuperää, miksi siihen liittyvät sosiaaliset perhe- ja parisuhdemuodot olisivat joidenkin uskonnollisten yhdyskuntien omaisuutta?

Räsänen: ”Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys.”

Vastaus: Päivi Räsänen on lopultakin ymmärtänyt jotain. Pelkän päivittelyn sijasta Päivin kannattaisi päivittää käsityksensä vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan homopariskuntien lapset voivat paremmin kuin heteroiden lapset.

Räsänen: ”Kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin.”

Vastaus: Räsäsen puheissa ovat luterilaiseen tapaan vastakkain Raamatun sana ja laki, mutta minne katosivat moraali ja tulkinnanvaraisuus? Kun kerran Jumala oli niin sivistynyt, että hän opetteli kreikkaa kirjoittaakseen Uuden testamentin ja hepreaa päästelläkseen kynästään Vanhan testamentin kivitaulut (jotka tulivat tunnetusti faksilla Taivaasta), niin miksi Päivi Räsänen olisi vähemmän fiksu eikä pidättäyttyisi kristillisestä lähimmäisenrakkaudestaan, joka kohdistuu vihana kaikkeen sellaiseen, mikä hänen omasta mielestään on väärin toisissa ihmisissä?

Räsänen: ”[...] seurakunnissa tulisi löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.”

Vastaus: Homoseksuaalisuus on nyt siis ”kipu”. Mutta kenelle? Ei kai vain niille kristillisten kesäpäivien kukkahattutädeille, joiden päätä puristaa jokin henkinen fimoosi?

Minä en ole huolissani Räsäsen mielipiteistä enkä kirkosta, jonka jäsenkato kiihtyy aina hänen avatessaan suunsa.

Sen sijaan olen huolissani heteropropagandasta, jonka tuloksena monet nuoret homot ja lesbot tuntevat erinomaisesti Päivi Räsäsen mielipiteet mutta eivät tunne oman seksuaalivähemmistökulttuurinsa historiaa. Jos heillle lausahtaa nyt jotakin vaikkapa Tom of Finlandista, saattaa vastaus olla: ”Ai kuka?”

Ehkä myös julkisen sanan kannattaisi pohtia, mikä lopultakin on uutiskynnyksen ylittämisen arvoista. Kristillisdemarien homovastaisuudessa ei ole mitään uutta, vaikka äänitorvena toimii Päivi Räsänen. On tieteellisesti ja filosofisesti kehittymätöntä arvostella vain yhtä ihmistä, kun syy hänenkin homofobiaansa piilee kristinuskossa itsessään. Yksilö on ideologioiden sodassa usein pelkkä mitättömyys. Tänään vastustajan nimi on Räsänen, huomenna taas jokin muu.

Siitä, miksi sitten kristinusko on niin homovastainen ja homovastaisuudessaan sangen kompleksinen uskonto, olen kirjoittanut analyysin tässä teoksessa. Kirjallinen synopsis teokseeni löytyy tästä ja luentomuotoinen tästä.

Pitäisikö Helsinkiin muuttaminen kieltää?

Helsingissä asuminen kiehtoo monia kuin karhua hunaja. Ihmiset kasautuvat niin sanottuhin kasvukeskuksiin myös muualla maassamme. Nimitys sisältää käsityksen, että muu Suomi ei kasva eikä kehity vaan taantuu. Tämä käsitys on tietenkin virheellinen.

Tungeksimisesta ruuhka-Suomeen on haittaa kaikille. Pääkaupunkiseudulla kiinteistöjen hinnat räjähtävät ja maaseudulla laskevat. Elämä vaikeutuu sekä keskustoissa että maalla.

Porvoo on idyllinen pikkukaupunki.

Ihmisten halussa paeta paniikinomaisesti Helsinkiin ei ole sinänsä mitään erikoista, sillä jonottavathan ihmiset myös muihin helvetteihin kilpailemaan Lebensraumista. Näin syntyy riistettyjen ja ylpeiden ihmisten suurkaupunki, jossa mikään ei ole loppujen lopuksi minkään arvoista.

Asunnot, työpaikat, koulut ja sivistys eivät lopu pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Jopa rantaviivaa riittää tuhansin kilometrein muuallakin kuin Helsingin ja Espoon rannoilla.

Näin kesäaikaan teen retkiä Helsingin ulkopuoliseen todellisuuteen. Eilen tein fillarilenkin Porvooseen. Ihmettelenkin kovasti, miksi ihmiset eivät viihdy Suomen idyllisissä pikkukaupungeissa vaan pakkautuvat Helsinkiin kiistelemään ja riitelemään kaikesta.

Asenne on myös filosofian vastainen. Todellinen filosofia on aina asunut ulkopuolisuudessa ja erakoituneisuudessa. Nietzsche kutsui sitä ”kauiammisenrakkaudeksi”.

Miksi ihmiset eivät viihdy pk-seudun ulkopuolella?

Ihmiset eivät liioin rakasta naapureitaan myöskään kaupungeissa, joihin he sulloutuvat milloin milläkin verukkeella. Työssäkäynti taitaa olla yleisimpiä. (En tiennytkään suomalaisten olevan niin ahkeria, että he ovat pelkästään työn vuoksi valmiita maksamaan asumisesta enemmän kuin tienaavat.)

Mielestäni perustuslakia kannattaisi muuttaa niin, että Helsinkiin tungeksiminen voitaisiin kieltää. Helsingissä oleskelun voisi ainakin säätää luvanvaraiseksi. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki suomalaiset päättäisivät muuttaa yht’äkkiä vaikkapa Porvooseen? Idylli pilalla.

Minä sanon teille: jos asutte jossakin muualla kuin pääkaupunkiseudulla, pysykää siellä! Älkää raahautuko kusiaispesään, jossa ihmiset asuvat ahtaasti rotankoloissa.

Oma arvioni on, että muuttoliike kääntyy päinvastaiseen suuntaan myös spontaanisti. Suomen viimeiset rauhalliset erämaat ovat jo nyt arvossaan. Hiljaisuudesta maksetaan lopulta enemmän kuin Helsingin kämäisistä keskusta-asunnoista, joita dynamiittityhmät keinottelijafirmat repivät sekä raatelevat jatkuvilla remonteilla kotirauhaa ja yksityisyydensuojaa loukaten.

Helsinkiin ei taida lopulta jäädä muuta kuin rymyjengiä, jolla ei ole varaa parempaan elämään.

Filosofian ja hallitusvallan liitto kuuluu 1600-luvulle

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päästi Jyrki Kataisen kuin koiran veräjästä todetessaan, ettei Himas-tapauksessa ollut pääministerin kannalta ”mitään laitonta”. Aina kun poliitikot levittävät kätensä todeten, ettei tässä tai tuossa asiassa ole ”mitään laitonta”, se yleensä tarkoittaa asian olevan vähintäänkin moraalitonta.

Valiokunta antoi päätöksen juhannusviikolla joko siksi, että kansalaiset juhannuksenakin pohtisivat Himasen tulevaisuudenhaaveita, tai siksi, että rahasotkut unohtuisivat kesälomakiireisiin.

Eräs tuttavani totesi, ettei Himasen ja Kataisen vispilänkaupassa mitään erikoista ole. Hallitusherrat ovat kautta aikojen tukeneet suosikkifilosofejaan ja filosofit ovat liehitelleet poliittista valtaa.

Pitääkin paikkaansa, että Descartes kutsuttiin opettamaan kuningatar Kristiinaa, Locke seikkaili Britannian hovissa, Hume toimi alivaltiosihteerinä ja Leibniz diplomaattina. Mutta he kuuluivatkin 1600- ja 1700-luvuille ja Himasen palvomaan renessanssiaikaan. Sen sijaan valistusfilosofiasta asti poliittinen valta ja tiede on erotettu toisistaan.

Tieteellisen ajattelun parhaita ominaisuuksia on juuri se, että tieteellisestä ja filosofisesta totuudesta eivät päätä aurinkokuninkaat. Tiede ja filosofia on erotettu myös uskonnoista ja kirkoista. Juuri tätä kautta tiede ja filosofia poikkeavat arkiajattelusta, tunnelmasivistyksestä ja mutu-päättelystä.

Politiikassa taas on valistuksen ajoista lähtien katsottu, ettei poliitikon tai virkamiehen asemasta seuraa toimivaltaa. Pääministerit, presidentit, ministerit ja muut tärkeät henkilöt, edes poliisit tai lääkärit, eivät saa toimia omavaltaisesti, käyttäen omaa asemaansa mielipidevaltansa toimeenpanemiseen.

Näin Jyrki Katainen on kuitenkin tehnyt virkamieskaaderinsa avustuksella tilatessaan Pekka Himaselta sinänsä naurettavan ja huippukalliin tulevaisuushankkeen. Ennusteille tyypillisesti se koostuu luonnollisestikin vain arvauksista tai oletuksista sekä haaveiden muokkaamisesta tarkoitushakuisiksi suosituksiksi. Ehkä kalliista juppihypetyksestä tulee EU:ta koossapitävä voima.

Pahinta Himas-sotkun käynnistämässä tiedepolitiikassa on se, että jatkossa valtioneuvosto varaa peräti 100 miljoonaa euroa ”hallitusta tukevaan tutkimukseen” ja 30 miljoonaa pikaostoksiin päälle! Röyhkeämpää vapaan tieteen ja filosofian pilkkaa en saata kuvitella.

Nietzsche sanoi aikoinaan, että vasta kun valtaapitäviä on ammuttu, he istuvat lujasti viroissaan (Epäjumalten hämärä, ajatelma 36). Kun vielä oikeuskansleri antaa vapauttavan päätöksensä, kyseinen politiikka on totalitaarisesti panssaroitu, puskuroitu ja legitimoitu.

Ihmeteltäväksi jää vain se, mihin itse tulevaisuusselvitystä tai rahasotkuja koskevaa selvitystä tarvitaan. Kaikkihan on jo selvää!

Niinistö natotti ja myi ihmisoikeudet

Keskeistä Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa ei ole se, että tilaisuus järjestetään tai mitä siellä sanotaan, vaan se, mihin sitä tarvitaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on verbaaliakrobatian laji. Aiheesta puhutaan edelleenkin kuin Koiviston aikana: väistellen ja vältellen. Tässä mielessä Niinistön viittaus ”fundeeraamiseen” pitää paikkaansa.

Mutta hän syyllistyi kiemurteluun myös itse. Juuri siksi eilen avattu Nato-seminaari onkin vain ”ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus”.


Nato-keskustelu kuin varis tervatulla katolla

Ei Natossa sinänsä mitään kielteistä ole. Kysymys on koko ajan ollut siitä, sopiiko se juuri meille. Suomessahan on aina pelätty nimenomaan Naton hyökkäystä, ja ”ystävä” meillä on ollut Fraasikiven-Kepposen ajoista asti idässä.

On kieltämättä outoa, että tärkeimmistä EU-maista Naton ulkopuolella ovat enää Suomi ja Ruotsi. Irlantia ympäröi meri, ja sillä on konflikti Britannian kanssa. Itävallassa sotilasliitot estää perustuslaki, joka säädettiin Saksan pelossa ja joka on vanhentunut.

Suomi on ulkona siksi, että on turha riskeerata turvallisuus asialla, jonka tarkoitus on taata turvallisuus. Nato-jäsenyys saattaisi vetää Suomen konflikteihin esimerkiksi Baltiassa tai Pohjois-Koreassa, mutta se ei toisi mainittavaa etua ainakaan niin kauan kuin Venäjä pysyy lauhkeana kuin lehmä kesäisellä kedolla.

Venäjä on Neuvostoliitto uudella nimellä. On selvää, että Suomen pitää kuulua lännen leiriin kaikissa, myös niissä Niinistön mainitsemissa ihmisoikeusasioissa. Tästä johtuu, että Suomen pitää hakea jäseneksi Natoon, mikäli Ruotsi päättää liittyä.

Suomalaisilta saadut kyselytutkimukset antavat yhtä luotettavia tuloksia kuin kyselyt yleensäkin. Rauhan oloissa Natoon liittymistä vastustaa luonnollisesti 52 prosenttia kansalaisista, mutta konfliktin sattuessa jäsenyys saisi todennäköisesti (Stalinia lainatakseni) ”kaikki äänet”. Kyselytutkimukset ovat siitä kehnoja, että niihin ei useinkaan liity mitään taustoitusta eikä sitä jossittelua ja vaihtoehtojen pohdintaa, joka on itse aiheelle tyypillistä.

Ei ole ihme, että kyselytutkimuksissa Natoa vastustaa peräti 59 prosenttia, mikäli Ruotsi olisi Naton jäsen. Suomen ja Ruotsin suhde on ollut historiallisista syistä kompleksinen, ja vastustavien suuri määrä kertonee vain suomalaisen halusta päättää asioistaan itse.

Me olemme niin sanotusti ”liittoutumattomia” (emme tosin enää puolueettomia) keskustelukoreografian merkiksi: siksi, että Nato-jäsenyyteen liittyy yhtä paljon myönteisiä kuin kielteisiäkin puolia.

Mutta tilanne voi myös muuttua. Keskeistä on, olisiko Suomella Nato-jäsenyyteen enää varaa siinäkään tapauksessa, että sinne haluaisimme kallistua. Pelkkiin kenraalien kopterikyyteihin, lohipäivällisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin humahtaisi koko puolustusbudjetti. Näin keskustelu elää junnaavassa tilanteessa, kuin varis tervatulla katolla: ensin tarttui nokka ja sitten pyrstö.


Venäjä ja ihmisoikeudet

Jo Paavo Lipponen ripitti suomalaisia sanoen, ettei Venäjää pitäisi neuvoa ihmisoikeusasioissa. Neuvostoliitto puolestaan oli liitto, joka neuvoi. Ja siinä se on yhä, mutta uudella (eli vanhalla) nimellä.

Niinistö arvosteli ulkopoliittisen keskustelun epäavoimuutta ja halusi ”herätellä” ihmisiä. Todellisuudessa hänen oma puheensa oli kiertelyn ja kaartelun taidonnäyte. On kehnoa, että presidentin täytyi mennä uhraamaan ihmisoikeudet talouden, teollisuuden ja kaupan alttarille.

Niinistö viittasi expressis verbis siihen, että Neuvostoliiton kanssa käytävä kauppa oli Suomelle edullista, mutta silloinkaan suomalaiset eivät ottaneet kantaa ihmisoikeuksiin! Hän vertasi Venäjä-suhdettamme kehitysmaiden kanssa harjoittamaamme ihmisoikeuspolitiikkaan ja huomautti, että emme ole penänneet ihmisoikeuksia voimaan noissakaan maissa, vaikka korjaamista olisi.

Niinistö paheksui sellaista politiikkaa, jossa vaaditaan ihmisoikeuksia voimaan ennen kuin menemme antamaan talousapua, vaikka tosiasiassa ollaan vain kauppaamassa ulkomaille suomalaista tavaraa... Näin kauppa asetettiin ihmisoikeuksien edelle. Niinistön omin sanoin: ”Tärkeysjärjestys kannattaisi pitää mielessä.”

Lisäksi Niinistö arvosteli länsivaltoja siitä, että lännessä valitellaan talouden ylivaltaa poliittisesta vallasta ja vaaditaan poliittista valtaa voimakkaammin puuttumaan oloihin, mutta samanaikaisesti paheksutaan poliittisen vallan käyttöä muissa maissa. Suorempaa kantaa, jonka mukaan Putin käyttää valtaa demokraattisesti ja oikein rajoittaessaan ihmisoikeuksia Venäjällä, Niinistö ei olisi voinut esittää.

Putin on tulossa viikon kuluttua vierailulle Suomeen. Viikon päästä Helsingissä alkaa myös Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n järjestämä Pride-viikko.

Venäjä on polkenut ihmisoikeuksia räikeästi saattamalla voimaan valtakunnallisen lain, jolla voidaan tuomita uskonnon arvostelijoita ja homoseksuaaleja vankeusrangaistuksiin. Tässä suhteessa EU:n kannanotot ovat olleet täysin riittämättömiä ja välinpitämättömiä. Oikeaan osui vain Setan antipalkinto, jonka järjestö osoitti viime viikonloppuna EU:n oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisuusasioiden komissaarille, Viviane Redingille.

Ei riitä, että Suomi yksin pitää ihmisoikeuksia ja sananvapautta yllä Venäjällä, vaan siihen tarvitaan kansainvälistä painostusta. Myöskään Niinistön ei pitäisi hiipiä minkään totalitaristisen demokratiakäsityksen taakse väittämään, että vähemmistöjen kohtelu on Venäjän sisäinen asia. Sillä tavalla tuettaisiin demokratiaa, joka oli ominaista Hitlerin kansanvallalle.

Itse uskon, että Niinistö hikoilee ”ihmisoikeuskysymyksien” vuoksi nimenomaan siksi, että Moskovasta on ilmoitettu Putinin kieltätyvän keskustelemasta koko kysymyksestä. Sen, että Suomen tasavallan presidentti on suostunut tapaamaan ja kuuntelemaan seksuaalivähemmistöjen edustajia, pitäisi konkretisoitua myös ulkopolitiikassa yleisiä ihmisoikeuksia koskevina kannanottoina.


Niinistö ja kapitalismin aseet

On metkaa, että oikeistopuolueen edustaja tunnustaa kolmatta maailmansotaa käytävän kapitalismin aseilla. Kyllä ihmiset usein tietävät, mitä he tekevät.

Niinistön arvio maailman valtakeskusten siirtymisestä itään, hajautumisesta ympäri maailman tai poistumisesta kokonaan tuskin pitää paikkaansa ainakaan sikäli, että valta ei ole mikään esine tai asiaintila, joka vallitsisi jossain, vaan se on suhde.

On riistettyjä ja riistäjiä. Kummatkaan eivät ole maailmasta loppuneet, vaikka toisia onkin entistä enemmän.
Vanha sananlasku kuuluu: äänestätpä ketä tahansa, hallitus voittaa aina. Siis valta. Samaan tapaan myös taloudessa voittaa aina valta itse ja ne henkilöt, jotka ovat vallan puolella. Ja valta puolestaan on tuo suhde: kapitalismi sinänsä.

Nykymaailman valtakeskittymät painottuvat globaaleihin suuryrityksiin, jotka toimivat ylikansallisesti ja valtioista riippumattomasti. Juuri siksi kaikkea ei pitäisi uhrata taloudelle, teollisuudelle ja kaupalle, vaan kansanvallalla ja ihmisoikeuksilla pitäisi olla edelleen merkitystä.

Ne taas ovat jääneet puuttumaan lisääntyneen internatsismin, kapitalismin ja globalisaation vuoksi sekä kansallisen itsemääräämisoikeuden heikentymisen takia. Kolmas maailmansota voidaan estää, lopettaa tai peruuttaa vain kansanvallan kautta: palauttamalla määräysvaltaa ihmisille, joita nykyään hallitsee kapitalismin rautainen laki.

Minun mielestäni ei ole kovin demokraattista, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelemaan kutsutaan kansakunnan taloudelliset ja poliittiset vallankäyttäjät, jotka päättävät asioista viikset kermaisina jossakin Kultarannassa.

Kevätkollaasi suvisesta Suomesta

Havaitsin jokin aika sitten, että minulla ja Timo Soinilla on paljon yhteistä, muun muassa täsmälleen samanlaiset ylioppilastutkintotodistukset: äidinkieli L, reaali L, englanti M, ruotsi M ja pitkä matematiikka C! Eri mieltä olemme lähinnä yhdestä asiasta, eli tasa-arvoisesta avioliittolaista. Soini matkusti ihan Pariisiin asti sitä vastustamaan.

Se, että sanoo puolustavansa heteroavioliittoja vastustamalla homoavioliittoja, on samanlaista kuin puolustaisi poliisia vastustamalla palokuntaa. Eivät ne heteroavioliitot siihen murene. Tässä asiassa Timo Soini onkin Simo Toini.

Voisi jopa nähdä, että kristillinen avioliittoperinne siinä vain vahvistuu ja kirkollinen kontrolli kasvaa, jos homoavioliitot hyväksytään. Eli pallo jalkaan kaikille, niin homotkin joutuvat kärsimään rakkaussuhteidensa alistamisesta julkiselle valvonnalle, josta pahinta näyttöä tarjoavat Ruotsissa eilen nähdyt kuningashuoneen häät.

Perussuomalaisesta näkökulmasta homoja pitäisi tarkkailla ja rangaista enemmänkin kuin heteroita, joten tässä valossa avio-oikeuden voisi saattaa voimaan ”nopeutettua käsittelyn järjestystä noudattaen”, kuten Vennamo aikoinaan kimitti pilkkilakia säädettäessä. Kaiken logiikan mukaan puolueen tulisi olla kärjessä vaatimassa homoavioliittojen laillistamista.

Ai niin, ne kuusi laudaturia kirjoitti taannoisen lehtijutun mukaan Päivi Räsänen, joten pitkälle on pötkitty kuuden ällän pahveista huolimatta.


Elämää sensuurin Suomessa

Kun Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai potkut ja korvattiin (minulle tuntemattomalla) Riikka Venäläisellä, Yleisradio otsikoi uutisen sanoin ”Hesarin uusi päätoimittaja: Pienet lapset eivät este vastuulliseen työhön”.

Minua olisi kiinnostanut, mitä sanottavaa uudella päätoimittajalla on – eivät hänen perheolonsa. Ylen tarkoitus olikin luultavasti viestittää, että valittu päätoimittaja on hetero eikä häntä tarvitse erottaa ennen työsuhteen alkua, kuten tehtiin Lapin Kansan ex-päätoimittajalle, Johanna Korhoselle.

Se, että Hesarin päätoimittaja vaihdettiin, ei ole mikään ihme, sillä lehti ja sen levikki ovat pienentyneet kuin pyy maailmanlopun edellä. Syyt eivät ole muodollisia vaan sisällöllisiä. Lehti on truutannut maahanmuuton, EU:n, euron ja internatsismin puolesta tavalla, joka on saanut lukijat ärsyyntymään.

Paikoin lehti on peitellyt totuutta ja jopa valehdellut. Esimerkiksi Tukholman toukokuiset maahanmuuttajamellakat olivat ensimmäisten päivien ajan vain nuorisomellakoita lehden sivuilla, kunnes totuus tuli muuta kautta julki.

Silloinkin konsernin lehdet yrittivät selitellä autojen polttoa parhain päin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat valisti, että kaikki johtui vain poliisin tavasta taltuttaa viidakkoveitsen kanssa riehunut mies ja että se oli niin väärin. Ei tarvitse olla Aftonbladetiin kirjoittava professori ymmärtääkseen, että maahanmuutto on ollut ”giganttinen epäonnistuminen”.

Sanoman lehtien harjoittama mielipiteiden muokkaus ja asenteiden manipulaatio ovat merkinneet lukijoiden aliarvioimista. Suomessa on valpas työväenluokka ja kriittinen älymystö, joten lapsenvahteja lukijakunta ei kaipaa.

Venäläistämisen myötä Hesarin mokutuslinja täydentynee 1980-luvun feminismillä. Lehti seuraa aikaansa mutta ei johda sitä. Varttuneemmat paperimediaan tottuneet lukijat jättävät Hesarin, koska paperilehdestä on tehty lisu. Nuoret lukijat puolestaan eivät osta mitään, sillä he ovat tottuneet saamaan kaiken netistä ilmaiseksi, musiikkia ja elokuvia myöten. Hesarin strategiset virheet jatkuivat nettisivujen maksullistamisella, ja tulevaisuudessa lehdelle jäänee noin 70 000 maksavaa tilaajaa.

Huvittavana seikkana Hesarin toimituspolitiikasta voin mainita tavan, jolla jutut katoavat lehdestä, mikäli todellisuus ei sovi lehden edustamaan totuuteen. Helsingin Sanomien toimittaja (nimeltään Joonas Laitinen) oli tekemässä juttua viime vuoden pride-tilaisuuden avajaisissa Uudella ylioppilastalolla, jossa Paavo Arhinmäki oli puhumassa. Toimittaja istui tilaisuuden lopulla samaan pöytään minun ja erään aiempana vuonna valitun Mr. Gay Finlandin kanssa sekä aloitti haastattelun tiedustellen, mitä mieltä me olemme kuulluista puheista. Annoimme käsittääkseni hyvät ja perustellut analyysit, toimittaja teki muistiinpanoja kynä sauhuten, ja valokuvia otettiin useita.

Lopuksi toimittaja kiitti ja lupasi lähettää jutun tarkistettavaksi. Sanoin tyytyväni lukemaan sen huomisesta lehdestä ja että minulle riittää, jos toinen meistä sen läpi katsoo. Ojensin päätteeksi käyntikorttini, jossa on pahamaineinen nimeni. Sanoinkin myöhemmin ystävälleni, että on ihme, mikäli kirjoitus huomiseen lehteen tulee. – Ei tullut. Lehdessä oli Paavo Arhinmäestä kertova juttu ja pari feministeiltä niistettyä kommenttia. Näin tuli jälleen todistetuksi, että Hesarissa ei mene läpi mikään filosofia.


Pemasen & Käteisen rupinen raharuletti

Mitä olisi Suomen kesä ilman oikeuskanslerin ratkaisua? Oikeuskansleri antanee lupauksensa mukaisesti päätöksen Hikka Pemasen ja Jyrki Käteisen jupakassa ennen kesälomia.

Menettely noudattaa samaa skeemaa kuin vähemmistövaltuutetun virantäyttöasiassa. On tehokasta antaa synninpäästö juuri kesän korvalla, kun kukaan ei kiinnostu enää mistään ja kaikki ovat matkalla lomille.

Ja valtioneuvoston valkopesula toimii. Vastaansanomattomat kantelut jyrätään, sillä on mahdotonta, että oikeuskansleri poikkeaisi hallituksen linjasta maassa, jossa hallitus valvoo oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta.

Ei, älkää luulko! Minä en ollut kantelijoiden joukossa. Seuraan vain huvittuneena sivusta, miten käsi kättä pesee.


Jätkäsaaren tornihotelli

Silloin kun viisautta on niukasti, sen merkitys korostuu, kuten Helsingin kaupunginvaltuuston kaataessa Jätkäsaareen suunnitellun tornitalohotellin yhdellä äänellä. Jätkäsaaressa ei tarvita uutta hotelli Tornia. Mutta minä en vastustaisi yhtään, mikäli valtuusto päättäisi kaavoittaa alueelle 80-kerroksisen tornitalon täyteen edullisia vuokra-asuntoja. Nyt pitää rakentaa koteja ihmisille eikä roiskia resursseja hotelleihin, liiketiloihin tai infrastruktuuriin.

Minulla on myös ehdotus Katajanokan tyhjälle tontille, jolta on tyrmätty jo kaksi turhaa luomusta. Rakentakaamme tontille kreikkalaisen esikuvan mukainen temppeli filosofialle! Pitäisin siellä mielelläni ilmaisluentoja kaikelle kansalle.

Heterofloppi euroviisuissa?

Blogeissa on jälleen raadeltu Suomen euroviisutappiota. Syytetty on suomalaisten lesbopusua.

No niin.

Kun Suomi jää Eurovision laulukilpailussa loppupäähän, on tasa-arvon kannalta tärkeää, että tappiosta voi edes joskus syyttää homoja ja lesboja eikä aina vain heteroita!

Todistetuksi tuli, että Suomi häviää yhtä selkeästi sekä homo- että heteroflirttejä sisältävällä esityksellä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että suomalaiset eivät onnistuneet miellyttämään heteroenemmistöä ja että Suomen esitys ”loukkasi” katsojia.

Mikä onkaan tärkeämpää kuin se, että taide ei ota kantaa vaan myötäilee ja miellyttää? Muutamien mielestä euroviisuissa on tärkeää kumartaa tai pyllistää – näkökulmasta riippuen – ”muslimien, katolisten ja ortodoksien” suuntaan, ikään kuin bysanttilais-kryptisellä presbyterialla voisi saada aikaan mainittavia tuloksia viihdetaiteessa.

Entä mitä uutta on siinä, että heteroenemmistö inhoaa ja jopa vihaa homoja ja lesboja? Tämän olemme aina tienneet. Useat ovat syyttäneet ”lesboagendaa” mutta eivät ole nähneet mahdollista homofobiaa. Entäpä, jos tappio todistaakin ahdasmielisyydestä ja on siten heteropropagandan ja heteroseksuaalisen valtakulttuurin omaa syytä?

Marry me ei luullakseni riittänyt ärsyttämään valtaväestöä, vaan se koettiin pikemminkin yleisön liialliseksi kosiskeluksi eikä menestynyt siksi. Euroopan kansat ovat niin vahvasti homoavioliittojen puolesta, että kannanotto ei enää herättänyt huomiota eikä puhutellut.

Suomen esiintyjä Krista ei pärjännyt kehnosti sen vuoksi, että lopussa oli pieni naisten välinen suudelma, joita nähdään jo Takahikiän tanssilavoillakin. Itsestäänselvyydestä ei ole tempauksen aiheeksi. Kannatus floppasi samasta syystä kuin menneinäkin vuosikymmeninä eli siksi, että esitys tuli Suomesta.

Suomalainen musiikki ja näyttämöesiintyminen eivät puhuttele eurooppalaisia ihmisiä, ja suomalaisista ei näköjään tykätä. Jopa homoja ja lesboja on Euroopassa paljon enemmän kuin suomalaisia ja perussuomalaisia. Suomalaiset ovat Euroopassa pieni vähemmistö, joka ei nauti suurtakaan kannatusta. EU-kriittisiksi profiloituneita suomalaisia äänestetään näissä vaaleissa aina vain kitsaammin.

Krista menestyi kehnosti, koska häntä rasittaa suomalaisuuden taakka. Siksi esitys ei puhutellut edes Euroopan homo- ja lesboväestöä, joka onkin sen verran tiedostavaa, että se äänestää musiikillisin perustein. Suomalaisten huono menestys Eurovision laulukilpailuissa on suomalaisen jäykkyyden ansiota.

Mikäli Krista olisi edustanut kappaleellaan Britanniaa, Ranskaa, Ruotsia tai jotain muuta arvoliberaalia maata, hän olisi selviytynyt todennäköisesti paremmin. Myös gay-liike olisi saattanut masinoida hänen puolestaan yli kaikkien rajojen ulottuvan kampanjan.

On erikoista, että monet ovat syyttäneet Suomen tappiosta lesbopusua. Se, että Madonna, Lady Gaga, George Michael ja Adam Lambert ovat sijoittaneet esityksiinsä homoerotiikkaa, ei ole vähentänyt heidän suosiotaan vaan lisännyt sitä.

Mutta hyvä näinkin. Vielä vuonna 2003 EBU kielsi T.A.T.U:lta tyttöjen välisen suukon, ja kämäinen Turkki laittoi kisat kokonaan esityskieltoon tänä vuonna. Pylly vasten pyllyä, pump, pump!

Koska tulee 100 000 euron seteli?

Aikana, jolloin Euroopan pankki- ja rahakriisi on aina vain entistä syvemmässä ahdingossa, EKP on päättänyt photoshopata setelinsä uusiksi. Sitä se perustelee ”turvallisuuden” varjelulla.

Euroopan unionille on ollut tyypillistä tavaton defensiivisyys, puolustuksellisuus, joka ilmituo syyllisyyttä. Turvallisuutta tarvitaan tietenkin vain, jos on olemassa uhkia ja pelkoja.

Euron merkittävin turvallisuusuhka eivät ole kuitenkaan mitkään rahanväärentäjät vaan EU itse, joka uhkaa polttaa ihmisten rahat pankkeihin, kuten jo kävi Kyproksella.

Naurettavana esimerkkinä defensiivisyydestä on tapa, jonka mukaisesti uuden viitosen mainoksessa alleviivataan, että setelinselässä ”Euroopan kartalla näkyvät myös Malta ja Kypros”. Tämä ikään kuin muistuttaa, että Maltan ja Kyproksen mukanaolo ei ole mikään itsestäänselvyys.

Seteliuudistuksen yhteydessä Suomelle olisi otollinen hetki irtautua koko eurosta ja jakaa kansalaisille markat käsiin. Se olisi opportunistista mutta kannattavaa. Pelkästään Suomen Pankki on tukenut euroa target-järjestelmän kautta niin monilla miljardeilla, että niiden takaisin saanti kuittaisi suuren osan valtion veloista. Suomen valtion luottokelpoisuus paranisi entisestään, ja markan arvon noustessa suhteessa euroon euromääräisten valtionvelkojen arvo leikkautuisi.

Suomi on lisäksi niin pieni kansantalous, ettei irtautumisella olisi mitään vaikutusta Euroopan talouteen. Sen merkitys jäisi pelkästään symboliseksi ja tulisi näkyviin vain aloittaessaan jonkinlaisen dominoefektin. Myös siinä tapauksessa tulos olisi myönteinen. Suomen irtautumista eurosta ymmärrettäisiin todennäköisesti laajalti, ja se herättäisi kateuden tai katkeruuden lisäksi myös ihailua. Pohjoista kansakuntaa pikemminkin kiitettäisiin älykkyydestä ja esimerkillisyydestä kuin moitittaisiin oman edun tavoittelusta. Mikäli irtautuminen toimisi esimerkkinä Etelä-Euroopan maille, tälläkin seikalla olisi taloutta ja totuutta edistävä vaikutus, kun myös ongelmamaissa päästäisiin taas taloudellisen itsemääräämisoikeuden, vapauden ja vastuun tielle.

EKP on kyllä oikeassa paljastaessaan omat pelkonsa ja uhkansa. Raha on menettänyt arvoaan myös piiloinflaation myötä, kun yhden markan kahvikupista on tullut yhden euron kahvikuppi. Vain televisioiden ja tietotekniikan halpeneminen on pitänyt inflaation kurissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuntojen eurohinnat kirjoitetaan nykyään samoilla numeroilla kuin markkahinnat vuosituhannen vaihteessa. Asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet aikana, jona ihmisten tulot ovat nousseet vain kolmisenkymmentä prosenttia. Kansantaloudessa on mahdotonta, että asuntojen hinnat nousisivat ihmisten tulokehitystä nopeammin ilman, että syntyy asuntokupla, jonka on lopulta puhjettava.

Kasvukeskusten asuntokupla johtuu sekin EU:sta, väestön keskittymisestä, maahanmuutosta ja globalisaatioon liittyvästä toimintojen kasautumisesta talouden, teollisuuden ja liikenteen solmukohtiin. Samanaikaista rahan arvon heikkenemistä ei ole päästetty näkymään tilastoissa, jotta EMU-ehdot täyttyisivät, ja asuntoluottojen kuukausierät on sen vuoksi pidetty vakioina. Lainat puolestaan on venytetty purukumimaisesti elinikäisiksi. Nyt kun tavallisten palkansaajien elinikä ei enää riitä asuntojen maksamiseen, muutamat luottolaitokset, kuten Hypoteekkiyhdistys, ovat keksineet jatkaa asuntojen rahoitusta alkupäästä kaupitellen lapsille ja nuorille suunnattuja asuntosäästämisen muotoja. Hintahulluuden keskellä tulee mieleen Ismo Alangon laulu, jossa ”lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla”.

Aikana, jolloin rahan arvo on vaakalaudalla, ei ole tietenkään ihme, että kiinteä omaisuus, kuten asunnot, mineraalit, raaka-aineet ja melkein mikä tahansa materiaalinen omaisuus potevat hinnannousua. Toistaiseksi EU on onnistunut tukkimaan ihmisten suut niin, että pula leivästä ei ole yltänyt määräysvaltaa EU:ssa käyttävien maiden ruokapöytiin.

Olen kuitenkin melko varma siitä, että pian tulee aika, jolloin jättiläisinflaatio polttaa eurorahat ja sytyttää kansalaislevottomuuksia ja sotia Euroopan maiden välille. Näin käy, kun EKP tekee välttämättömän ja alkaa ostaa valtioiden velkakirjoja laskien liikkeelle suuren määrän ylimääräistä bitti- ja setelirahaa. Silloin heräämme aamuun, jolloin leipä maksaa 100 000 euroa.

Errare Himanum est – Eli miten kaikki sai alkunsa?

Pekka Himanen ei ole syyllinen kurjaan kohtaloonsa, vaan hän on tragedian uhri. Jo eräs 1980-luvulla professorina toiminut ammatikseen viisas jakoi filosofit kahteen ryhmään: niihin, joita ei saa alas norsunluutornista, ja niihin, joita ei kepilläkään saa sinne. Minulle sanottiin, että sinä puolestasi olet väliinputoaja. Esitin silloin toiveen, ettei minua pudotettaisi mihinkään väliin.

Koska Himanen oli aikoinaan samalla rehellisten ja vilpittömien puolella, jolla itsekin olen, häneltäkin kiistettiin toimintaresurssit filosofian laitoksilla. Olettehan huomanneet, että Himanen kukkuu nykyään kaikkialla muualla, paitsi juuri noissa vallan ja viisauden pesäpuissa. Filosofian laitosten virat täytettiin vihervasemmistolaisilla feministeillä ja pragmatismia, naturalismia sekä realismin eri lajeja edustavilla systeemifilosofeilla, joista esimerkin tarjoavat panuraatikaiset, thomaswallgrenit, samipihlströmit ja saraheinämaat.

Syy Himasen kerjäläisenasemaan johtuu siis filosofian laitosten tiedepoliittisista linjauksista, joiden vuoksi myös suurin osa heideggerilaisista, hermeneutikoista, eksistenssifilosofeista ja muista elävän filosofian edustajista joutuu kiertämään maan ympäri ja maan alla. Toiset päätyivät rikkaiden ovensuihin, toiset ajettiin itsemurhiin tai juoppouteen sekä taksikuskeiksi, partureiksi ja muiden vapaiden ammattien harjoittajiksi, joiden pienensurkeaan elämään työelämän mielipidevankeus ei ulotu pelkona saada potkut vääristä sanoista. Sitä kautta Himasestakin tuli konsultti.

Pekka Himasen ulkopuolisuus sai siis alkunsa karkotuksesta. Hänen ulkopuolisuutensa ja erilaisuutensa on tosin erilaista kuin omani; se on enemmänkin siirtolaisuutta kuin pakolaisuutta, ja juuri siksi hän ehkä identifioituukin kansainvälisyyteen, kun taas itse koetan välttyä päätymästä maasta muuttavan maanpakolaisen tielle. Yhtä kaikki, Himasen hyväntekeväisyys muistuttaa Batmanista sikäli, että se on kaksinaamaista ja yhteiskunnalle erittäin kallista. Tasapeli tuli sikäli, että minä tein työn, mutta Himanen sai rahat.

Himasta on haukuttu paljon julkisuudessa. Olen myös itse arvostellut hänen hankettaan ja laatinut hänestä tulkintoja, sillä hän on ne ansainnut. Olen myös tuonut pidäkkeettömästi esille omaa kirjaani, jotta vihdoinkin olisi sitä kilpailua. (Älkää vain kertoko julkiselle sanalle mitään.)


Himas-kirjoitusteni ”Kootut teokset” tässä:

Vaihtoehto Himasen juppihypetykselle
Tiedepolitiikka-lehdessä analyysini Himasesta
Filosofi pääministerin pesukoneessa
Tiede ja ”Paha veli”-Pekan esikoisoikeudet
Huonosti käyttäytyvät filosofit
Himasen ahneus ja röyhkeys ennenkuulumatonta
Filosofit vallan verkoissa
Kallista huiputusta
Himmeää maailmanparantamista
Hallitus vetää himaan päin


Kiintoisaa ehkä on, että ainoat filosofit, jotka ovat loppujenkin lopuksi saaneet aikaan filosofis-poliittisen ohjelmakirjan, ovat juuri Himanen ja minä. (Tämä ei tarkoita, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä.) – Ja me molemmat satumme olemaan Esa Saarisen oppilaiksi mainittuja – Himanen todellisuudessa, ja minä vain nimellisesti, sillä jo edellinen ohjaajani Juha Varto kysyi luonteeseeni tutustuttuaan, ”miten sinua voi ohjata”.

Haluan vain sanoa, että Himanen ei ole pahin kaikista. Surkein, ja samalla kaikkien ongelmien alku ja juuri, on se naturalistis-pragmatistisella rehulla ruokittu ja yliopistoviroissa selkä kaarella makaava viranomaisfilosofien jengi, jonka tulokset (eivät siis saavutukset, koska saavutuksia voi olla vain jos on intohimoja) ovat vaarallisia siksi, etteivät ne ole miltään kannalta kyseenalaisia vaan ainoastaan tieteellisiä.

Toiseksi pahin on tämän porukan selän takana piileskelevä, kaikesta pihalla oleva ja kampaviinereitä sekä kokouspullaa oravien lailla jyrsivä hallintovirkamiesten ja poliitikkojen kaaderi, joka muodostaa Suomen henkisen kehityksen uhan numero yksi. Nyt se uhkaa tehdä puolueettomuuttaan tähän asti varjelleesta tieteestä poliitikkojen käsikassaran kaatamalla ”hallitusta tukevaan tutkimukseen” jatkossa peräti sata miljoonaa euroa vuodessa plus 30 miljoonaa pikashoppailua varten päälle!

Sieluni silmin näen, miten Minervan pöllö tällaisen pimeyden laskeuduttua lähtee lentoon ja oksennuspallo ruokatorvessa puklaten sekä ensimmäiseen lähestyvään puunrunkoon päänsä tömäyttäen kysyy: kuinka naiivi tiedeyhteisö saa olla hyväksyessään mukisematta moisen raharuletin? Poliitikot ja tiedehallinto ovat aloittaneet yksissä tuumin hyökkäyksen vapaata tiedettä ja tieteen vapautta vastaan, ja totuuden rakkautta palvovan filosofian ohimennen raiskaten he koettavat salametsästää hengiltä viimeisenkin viisauden symbolin! Enää ei riitä, että ”tieto on valtaa”, kuten Bacon väitti, vaan ”valta on tietoa”, kuten Foucault kuvaili, kun ne, joilla on valtaa, päättävät myös siitä, mikä on tietoa.

En tosin väitä, että poliittinen rahanjako olisi paljon kehnompi vaihtoehto kuin niin sanottu asiantuntijamenettely, sillä sekin on perimmältään tällaista: mielipidevallan häikäilemätöntä käyttöä, joka kansainvälisesti toimeenpantuna riistää suomenkielistä filosofiaa kuolettaen myös kotimaista politiikkakritiikkiä. Internatsismin eli pakkokansainvälistämisen vuoksi Himasen tapaiset filosofit sitten kuolaavat ulkomaisten tutkijoiden perään haalien projekteihinsa pjongjangilaisia prognoosiprofessoreita ja Itä-Kaliforniassa asuvia esi- tai jälkimarxilaisia anarkososialisteja, ikään kuin emme itse osaisi päättää tulevaisuudestamme täällä Suomessa.

Ja kuinka tyrmistyttävän turhaa onkaan tulevaisuuden tutkiminen! Sellaista, mitä ei ole, ei voida luonnollisestikaan tutkia vaan ainoastaan raihnaisesti ennustaa, ja tulevaisuuden suunnan on useimmiten ratkaissut jokin ennalta-arvaamaton supertapahtuma, yllätys, joka on kenties muhinut muutamien ihmisten takaraivossa eräänlaisena alitajuisena aavistuksena mutta jolta tulevaisuuden ”kehittämiseen ja edistämiseen” pakkomielteenomaisesti sitoutuneet ovat sulkeneet silmänsä.

Ja unohtunut on kokonaan se, mitä on aika. En kuitenkaan viittaa nyt Augustinukseen vaan siteeraan lopuksi Ludwig Wittgensteinin Sinistä ja ruskeaa kirjaa, joka sisältää hänen tulevien tutkimustensa esitutkimuksia:

”Niiden lauseiden luonne, jotka sanovat jotakin siitä, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, aiheuttaa meille vieläkin helpommin pulmia kuin menneisyyttä koskevat lauseet. Verratessaan näet tulevia tapahtumia menneisiin joku voi olla melkein valmis sanomaan, että vaikka menneet tapahtumat eivät todella ole olemassa täydessä päivänvalossa, ne ovat olemassa eräänlaisessa alamaailmassa, johon ne ovat joutuneet todellisesta elämästä, kun taas tulevilla tapahtumilla ei ole edes tätä varjomaista olemassaoloa. Voisimme kuitenkin kuvitella syntymättömien tulevien tapahtumien alueen, josta ne tulevat todellisuuteen ja painuvat sitten menneisyyden alueelle; Ja jos ajattelemme tämän metaforan avulla, voimme yllättyä, että tulevaisuus ilmenee vähemmän olemassaolevana kuin menneisyys.”

Jopa Wittgenstein (joka ei yleensä ollut älyllisesti kaikkein välkyimpiä liiallisen masturbaatioharrastuksensa ja aivovalkuaisaineen puutteen vuoksi) näytti siis ymmärtäneen, että aika ja ajallisuus kauhistuttavat empiristejä ja tuottavat ongelmia heille. Kuinka mitata mitään sellaista, mitä ei enää ole (menneisyys) tai sellaista, mitä ei ole vielä (tulevaisuus)? Nykyhetki taas on vailla ulottuvuuksia kokonaan, joten sekään ei antaudu mittarimatojen pyydystettäväksi. Sen sijaan Husserl ja hänen jalanjäljissään Heidegger ajattelivat, että nykyhetkeen sisältyvät eräänlaiset menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvät askelmat, joiden puolesta ihminen elää aina ikään kuin ”itsensä edellä”.

Tulevaisuus näyttää ahdistavan pahiten juuri tulevaisuuden tutkijoita, jotka niin ikään kiitävät itsensä edellä pysähtymättä ajattelemaan ajan olemusta. Historia näyttää turvalliselta, koska se on jo hallinnassa, vaikka jokaiseen historian hetkeen, joka on kerran ollut tulevaisuutta, on sisältänyt yhtä paljon epävarmuutta kuin jokaiseen nykyhetkestä eteen päin avautuvaan tulevaan hetkeen nyt.

Tulevaisuudesta katsoen jokainen nykyhetkeen sisältyvä epävarmuus puolestaan kumoutuu aina, kun tulevaisuus muuttuu historiaksi, ja sen vuoksi menneitä aikoja pidetäänkin ”vanhoina hyvinä aikoina”, vaikka sellaisia ei ole koskaan ollut jokaiseen nykyhetkeen sisältyvän tulevaisuudenpelon ja huolen vuoksi. Tulevaisuudesta taas ajatellaan suurena mahdollisuuksien paratiisina, vaikka sen suunnittelijat itse istuvat läskiperseidensä päällä ja tulevaisuus kuluu heidän ohitseen niin kuin elämäkin heidän edes huomaamatta ja mistään mitään välittämättä. Kenties vasta kuoleman saapuessa he kokevat jonkinlaisen havahtumisen, kun he kuorsauksesta korahtamalla heräten kysyvät, minne kaikki katosivat: rahat, unelmat, toiveet, todellisuus ja jokainen kiimainen ja Jumalan lahjasta sekä ihmisten hetkellisestä yhteydestä muistuttava onnen hetki.

Mikäli jotakuta kiinnostaa suomalaisen filosofian tulevaisuutta menneisyydeksi jatkuvasti separoiva nykyisyys (mitä tosin epäilen), ilmoitan, että ”Suomalaisen nykyfilosofian historia”-nimistä totuudellisuuden armopalaa on edelleen saatavilla, ja suosittelen sitä etenkin niille, jotka eivät sitä halua!

Vaihtoehto Himasen juppihypetykselle

Julkisuudessa on pöllytetty laajasti Pekka Himasen nauttimaa 700 000 euron hanketta, ja myös tiedotusvälineet ovat kaulaansa myöten hallituksen keittämässä ideologisessa sopassa.

Jo Herbert Marcuse ja Antonio Gramsci katsoivat aikoinaan, että tieteen ja politiikan välisen vispilänkaupan tuloksena syntyy vain hegemonista vallankäyttöä: Lukeneistona pidetty osa kansasta sidotaan legitimoimaan hallituksen politiikkaa, Euroopan unionia ja milloin mitäkin tendenssiä, jotta kansalaiset saataisiin tottelemaan ja noudattamaan poliitikkojen päättämää arvomaailmaa.

Toisella tavalla sanoen, yhteiskunnan hyväosaiset ja rahakassojen kääntäjät pitävät hallussaan myös julkisuutta taivutellakseen kansalaiset hyväksymään taloudellisen ja poliittisen vallankäytön niin, että lopulta ihmiset eivät edes halua tietää totuutta asioiden laidasta, kuten EU:n ja euron todennäköisestä romahtamisesta.

Koko perusasetelma on vääristynyt, jos kuvitellaan, että ihmisten arvopäämääriin ja kansalaisten tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä voidaan ratkaista jossakin komiteassa, toimikunnassa tai työryhmässä.

Yhdestä olen varma: Tulevaisuus ei ratkea millään suunnitelmilla vaan kulkee omia ratojaan, joita ohjailevat Nassim Nicholas Talebilta tunnetut ”mustat joutsenet”. Tulevaisuussuunnitelmille nauretaan jo muutaman vuoden kuluttua kuin Valituille Paloille, joiden jutuissa Kuu oli tarkoitus muuttaa siirtokunnaksi ja Sahara kasvitarhaksi jonkin uuden keksinnön avulla. Ohjailemaan pyrkivät mallit unohdetaan.

Filosofit voivat tehdä enintään sen, mitä Richard Rortykin ehdotti: edustaa itseään ja näkemyksiään sekä esittää erilaisia tulkintoja. Mutta varoa pitäisi sitoutumista ideologiseen tai taloudelliseen valtaan.

Olen esittänyt valtavirrasta poikkeavan mallini teoksessani Kansallisfilosofinen manifesti – Suuntaviitat tulevaisuuden Suomeen. Tämä kirja ei ole suunnitelma eikä ohjaamaan pyrkivä malli vaan ehdotelma, mistä narusta kannattaisi vetää. Mitään taloudellista tukea kirjaa varten ei ole saatu, ja osoitankin sen Suomen poliitikkokunnalle ja muille lukijoille täysin ilmaiseksi.

Kirjaa voi tilata tästä.


Lisäys klo 22.30: Pari kommenttia päivän keskusteluun.

1. Himanen yritti kääntää hankkeensa kohtaamaa arvostelua Jyrki Kataisen viaksi väittämällä, että kyseessä on ”poliittinen hyökkäys Kataista vastaan”. – Ehkäpä. Mutta syy voi silti olla myös Himasen ja epäoikeudenmukaisen rahanjaon.

2. Muutamat ovat keksineet, että ”poliittisesti ohjattuun tutkimukseen” syydetäänkin tulevaisuudessa aiottua vähemmän rahaa. Siis ei 200 miljoonaa vaan ainoastaan 100 miljoonaa vuodessa, ja valtioneuvoston pikaostoksiin käytetään vain 30 miljoonaa! – Toisin sanoen VN vastaa periaatteella ”hyökkäys on paras puolustus” ja moninkertaistaa Himas-hankkeiden (vain 0,7 miljoonaa) varat, vaikka ”poliittisesti ohjattu tutkimus” on jo nyt suurissa vaikeuksissa. – Ja kuka talitiaisenaivo on keksinyt käsitteen ’poliittisesti ohjattu tutkimus’? Sellaista naurettavuutta ei pitäisi olla olemassakaan! Jo G. H. von Wright totesi aikoinaan, että ajattelun vapaus on seuraus puolueettomasta totuuden pyrkimyksestä. Itse olen sitä mieltä, että poliitikkojen ei pidä päättää sen enempää tutkimusneuvostojen kokoonpanoista kuin päätösten sisällöistäkään.

3. Mikäli Himasen hanke jollakin tavalla pelastetaan, sen täytyy olla seuraus siitä, että hallitusta mielistelevä media keksii sen olevan vaihtoehto omalle ohjelmalleni. Hyvää illan jatkoa!

Tiedepolitiikka-lehdessä analyysini tapaus Himasesta

Pekka Himanen lopetti mykkäkoulun ja ilmestyi suomalaisille Säätytalolla. Se, miksi hän vaikeni tähän asti, johtui yhdestä syystä. Hän tietää, että kaikki, mitä hän voisi sanoa puolustuksekseen, ainoastaan pahentaisi hänen tilannettaan. Tätä sanottakoon jatkossa Pikku-Pekan paradoksiksi.

Esittelemällä kansalaisten vihaamaa ja naurunalaiseksi joutunutta hankettaan asiantuntijoille Himasen tarkoituksena oli uskotella, että sillä on tieteen tuki.

Oikeuskansleri puolestaan on ilmoittanut, että hän antaa päätöksensä ennen kesälomia. Juuri näinhän OKA teki myös Eva Biaudet’n nimitysasiassa. Hän siis olettaa, että kesän kynnyksellä mikään asia ei enää kiinnosta ketään herättääkseen arvostelua. Tämä kertoo, että päätös on syntynyt, ja se on Himasen ja Kataisen kannalta vapauttava.

Ydinongelma kuitenkin jää: Onko pääministerillä oikeus lahjoa jotakin suosikkiaan 600 000 euron myötäjäisillä tiedeorganisaatioiden aarrearkusta? Varmaan monikin laittaisi omaa rahaa sata tonnia määrittelemällä työnsä arvoksi tuon summan, jos saisi kuusinkertaisen määrän muualta.

Ja kuka typerys luulee, että  filosofiaa voidaan tehdä komiteamietinnöillä tai toimikuntaratkaisuilla?

Nyt, kun eri puolilta hälytetyt erityistieteiden asiantuntijat taluttavat Himasta huomauttamalla, että filosofin piirustuksissa voisi olla enemmän filosofiaa, muistuu mieleen vanha sananlasku: Paras ase porvariston mitäänsanomattomuutta vastaan on ironia.

Lopputulos on tietysti kaamea, ihan samanlainen kuin se oli Kafkan Oikeusjutussa. Kaikki vain toteavat, että näinhän siinä kävi. On se niin väärin. Himanen sai rahat ja sille tielle ne jäivät. Todellista älymystöä vedettiin turpaan ja valta voitti. Tulokseksi saatiin kuolemattomat sanat, jonka mukaan kritiikki ”ei ansaitse kommentointia”.

Myös tiedotusvälineitä vedetään kuin pässiä narusta. Kukaan ei ajattele sitä Althusserin, Gramscin ja Marcusen viisautta, jonka mukaan yhteiskunnallisia valtiokoneistoja pyöritetään hegemonian voimalla: saamalla kansa uskomaan, että periaatteista eivät päätä ihmiset itse vaan että niistä päätetään Säätytalossa järjestetyssä kokouksessa, jossa filosofista on tehty poliittisen ideologian kirjuri, pelkkä soveltaja, jonka filosofisissa soperteluissa erityistieteilijätkin havaitsevat kohteliaasti ilmaistuna aukkoja.

Niistä yksi tiivistyy kysymykseen: Miksi ylipäänsä pitäisi olla huolissaan Suomen talouden kasvusta aikana, jolloin talous floppaa jo pelkkään resurssipulaan ja ylikansoitukseen globaalisti?

Minun vastaukseni: Olisi syytä siirtyä materialistisista arvoista kokonaan uudenlaiseen asenneilmapiiriin, jossa hyvinvointia voitaisiin tuottaa asettamalla tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisten vapaa-ajan lisääminen ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen.

Muun filosofikunnan vaietessa laadin asiasta tieteellisen analyysin, jonka Tiedepolitiikka-lehti julkaisi tänään numerossa 1/2013 (s. 54–62). Sitä voi lukea jokainen, jonka ylenkatse ei ole vielä yltänyt, kehittynyt ja edistynyt Himaselle ominaisiin mittoihin.


Päivitys 13.4.2013:

Kammottavaa on, että poliitikot reagoivat tähän juuri pelkäämälläni ja artikkelissa ennustamallani tavalla, eli ”selkeyttämällä pelisääntöjä” ja kiristelemällä normiruuveja. Jatkossa valtioneuvosto alkaa varata itselleen peräti 30 miljoonaa euroa vuodessa ”hallitusohjelmaa tukevaan tutkimukseen” eli tiedepoliittisiin ostoksiin! ”Käyttöön ollaan ottamassa siis politiikkaperustainen rahanjakomalli”, sanoo sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Inkeri Kerola. – Eikö tämä ole härskiä filosofian ja tieteen pilkkaa?

Hallitus on jo hajonnut muttei vielä kaatunut

Hallitus katsotaan kaatuneeksi ilmeisesti vasta sitten, kun viimeinenkin dominopalikka on mennyt nurin. Minusta näyttää siltä, että tämäkään hallitus ei kestä pitempään kuin edesmennyt Matti Vanhasen toinen hallitus. Huonoa karmaa on kertynyt liikaa.

Ideologisesti ristiriitaiset päätökset johtuvat tietenkin jo hallituksen kokoonpanosta. Kokoomus on ajanut hallituksessa pelkästään suurituloisten etua, mikä näkyy kehysriihen yritysveropäätöksessä. Rikkaita suosiva verolinja on väärin palkansaajia kohtaan, mutta nurinkurista on myös se, että piensijoittajakin joutuu maksamaan enemmän veroja kuin suuromistaja.

Toinen huono päätös nähtiin Sdp:n ja kokoomuksen kinatessa ARA-tuettujen vuokra-asuntojen käyttö- ja omistusvaatimuksista. Demarien Krista Kiuru on penännyt pääkaupunkiseudulle kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta neuvotteluissa hän antoi periksi tavalla, joka ei tavoitetta tue. Kokoomuslainen asuntoministeri Jan Vapaavuori ajoi jo edellisessä hallituksessa läpi niin sanotut välimallin korkotukiasunnot, joiden käyttö- ja omistusvaatimukset ovat vain 5 tai 10 vuotta. Nämä ”välistävetäjän mallin” vuokra-asunnot voidaan siis pikapuoliin myydä vuokralaisten alta.

”Välistävetäjän mallin” asunnot olivat osa elvytysbudjetteja, eikä järjestelmää tarkoitettu pysyväksi. Mutta myös tämänkeväisen erän kokoomus voitti saamalla läpi ehdotuksensa, jolla valtion korkotukemien asuntojen vuokrakäytössä pidon vaatimuksia pudotettiin 40 vuodesta 20 vuoteen. Tällä tavalla heikennettiin vuokralaisten asumisturvaa pysyvästi, ja jatkossa valtion tuella rakennetaankin vuokra-asuntojen asemasta sijoitusasuntoja, jotka myydään aikarajan umpeuduttua joko yksityisiksi kallisvuokraisiksi sijoitusasunnoiksi tai omistusasunnoiksi. Taaskin kokoomus ajoi vain sijoitusyhtiöiden asiaa välittämättä ihmisten hyvinvoinnista. Ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus ovat kuitenkin itseisarvoja, kun taas firmojen pärjäämisellä on korkeintaan välinearvo.

Ei siis ihme, että tämäntapaiset päätökset, jotka on uitettu läpi vasemmistopuolueiden tuella, ovat suututtaneet vasemmiston perinteisen kannattajakunnan. Ja Arhinmäellä ja Urpilaisella riittää selitettävää.

Hallitus voi kaatua myös pääministerin filosofisiin harrastuksiin. Matti Vanhasen lautakasajupakka oli mielestäni vähäpätöisempi juttu kuin Jyrki Kataisen kähmintä Pekka Himasen hyväksi. Vanhasen yksityiselämässä ei ollut tunnetusti mitään rikollista, ja myös hänen lautakasansa jäi todistusaineistoa vaille. Mutta Himasen & Kataisen tapauksessa näyttöä on kertynyt. Voidaan sanoa, että Katainen käytti asemaansa häikäilemättömästi Pekka Himasen hyväksi. Puolueellisuuteen syyllistyen hän ostatti Suomen Akatemialla, Tekesillä ja Sitralla kalliit näennäistutkimukset valtioneuvoston kansliaa koristamaan. Tämä tuo mieleen Hermann Göringin tavan käyttää Ilmailuministeriön varoja taidegalleriansa kartuttamiseen.

Vielä yksi syy, joka saattaa repiä hallituksen hajalle, on samaa sukupuolta olevien avioliittohanke. Jos esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi kansalaisaloitteena, kristilliset voivat nostaa kytkintä. Minä en jää heitä kaipaamaan. Mutta hallitukselle se voi olla kuolinisku.

Minusta yksikään puolue ei ole tällä hetkellä hallituskelpoinen. Koska maassa on kuitenkin oltava hallitus, saattaa olla, että paras koalitio tulisi vasemmistopuolueista, keskustasta ja perussuomalaisista. Näillä puolueilla on vahvin eurokriittinen linja, mikä sopisi tähän aikaan loistavasti. Sen sijaan kokoomus on ajanut kansainvälisen kapitalismin asiaa, kristilliset tukehtunut konservatiivisuuteensa ja ruotsalaiset ja vihreät internationalismin ihailuun.

Paluu oravannahkaan

Myös Suomen hallitus on jatkanut ponnistuksiaan harmaan talouden torjumiseksi tukemalla Kyproksen pankkikriisin ratkaisemista. Niinpä veroparatiisivaltio palkittiin rikollisen rahan pesulana toimimisesta EU:n vakuusrahaston pikavipillä.

Nyt kun Euroopan rahakriisissä on tultu sellaiseen vaiheeseen, että ihmisten rahat alkavat palaa pankkeihin, on eurovaluutan loppusuora auennut. Ajatelkaa, jos Suomessakin lastenlapset menettäisivät 40 prosenttia mummojensa säästörahoista. Eivätkö kansalaiset olisi kaduilla ja Kultainen aamunkoitto ovella?

Olisitte, euron perustajat, miettineet mitä haluatte. Yhteistaloudessa, jossa kaikki tärkeät sopimukset Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksesta aina valtioiden väliset taloudelliset tukiaiset kieltävään perussopimuksen artiklaan numero 125 on jouduttu rikkomaan, ongelmat eivät voi enää ratketa nostelemalla virkamiesten ja poliitikkojen aarrearkusta yhä uusia direktiivejä, sertifikaatteja ja sopimuksia kuin jäniksiä hatusta.

Eräs viisas sanoi kerran oppilailleen, jotka paheksuivat oppineen tapaa arvostella uudistuksia, seuraavasti: ”Te haluatte rakentaa entisen vankilanne tilalle uuden ja paremman, kun taas minä haluaisin purkaa vankilat kokonaan.”


Kun pankki ryöstää

Pankkikriisillä on monta ilmentymää, jotka osoittavat koko järjestelmän olevan läpikotaisin mätä. Myös Suomessa pankit ja vakuutuslaitokset kajoavat asiakkaiden rahoihin ja sopimuksiin varsin omavaltaisesti. Toistaiseksi tämä tapahtuu palvelumaksuja nostamalla ja tiliehtoihin puuttumalla.

Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat lähetelleet minulle silloin tällöin yksipuolisia sopimusehtojen muutoksia ja maksujen korotuksia. Esimerkiksi vakuutusyhtiö Pohjola toimittaa minulle joka vuosi ”uudet ehtoliitteet”, joissa vakuutusehtoja on yksipuolisesti huononnettu. Alkuperäisessä sopimuksessa tällaisesta menettelystä ei ole mainittu mitään.

Nähdäkseni sopimuksista ei voitaisi poiketa eikä ehtoja muuttaa ilman, että asiasta sovitaan molemminpuolisesti uudelleen. Minusta on röyhkeää lähettää asiakkaille aiemmista ehdoista poikkeavia muutoksia ikään kuin ne olisivat jonkinlaisia itsestäänselvyyksiä. Voisivatko asiakkaat puolestaan lähettää vakuutusyhtiöille omat ”uudet ehtoliitteensä”? Mitähän sopimusoikeuden asiantuntijat ja Vakuutusoikeus sanoisivat tähän?

Sain hetki sitten myös Danske Bankilta ”uudet tiliehdot”, joiden mukaisesti käyttötilin ylläpitomaksua korotetaan 3,40 eurosta 6,40 euroon. Lähes sadan prosentin korotus siis! Rahat pankki rosvoaa suoraan asiakkaiden tileiltä. Kiristyksen leiman menettelylle antaa se, että jos ehtoja ei hyväksy, pankki irtisanoo asiakkuuden. Ihmistä siis lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka pankit itsensä pitäisi laittaa käytöskouluun.

Samanaikaisesti pankit purkavat konttoriverkostonsa minimiin ja siirtävät rahanvaihtoa kauppojen kassoille, mikä merkitsee ostosjonojen pitenemistä. Lisäksi ne suunnittelevat automaattien käytön tekemistä kaikissa tapauksissa maksulliseksi. Suomen Pankin, Finanssivalvonnan ja Kuluttajaviraston huolestumisen sekä koko rahajärjestelmän kehnon tilan vuoksi pankit ovat joutuneet pidättäytymään rahan käsittelyn täydellisestä lopettamisesta.

Monissa Danske Bankin konttoreissa ei nytkään suostuta käsittelemään käteistä rahaa, mikä on uskomattoman pöyhkeää rahalaitokselta. Mistä helvetistä käteistä enää voi saada, kun useimmat liikkeetkään eivät vaihda edes pysäköintikolikoita?


Uusi normaali ei ole entistä parempi

Myös muut pankit ovat tuttavieni kertomusten mukaan korottaneet tilien ylläpitomaksuja. Pankkiasiakkuudesta joutuu pian maksamaan kymmeniä euroja kuukaudessa, vaikka tilien sähköisestä ylläpidosta ei ole pankeille juuri mitään kuluja.

Pankit ovat ylihinnoitelleet palvelunsa, ja kuluttajaviranomaisten pitäisi puuttua pankkien harjoittamaan ylilaskutukseen. Toimitusmaksuina ja palkkioina sekä erilaisten asiakirjojen kirjoittamiskuluina pankit perivät hintoja, jotka eivät ole missään suhteessa niille itselleen koituviin kustannuksiin.

Pankit ovat muodostaneet palvelumaksukartelleja, joiden mukaisesti yhden pankin nostaessa hintoja muut seuraavat. Yksikään pankki ei alenna palvelumaksuja, koska pankit ovat taloudellisen vallankäyttäjän roolissa eikä niiden ole pakko tehdä myönnytyksiä asiakkaille.

Palveluhintojen korotuksen vaihtoehtona olisi säästäminen pankin omista kuluista, ja parhaiten tämä hoituisi tinkimällä pankkiirien omasta mukavuudesta ja elintasosta. Nyt pankeissa työskentelee kokonaisia osastoja, joissa mietitään, kuinka asiakkaita voitaisiin vielä kiristää ja joko sietokyky on ylitetty. Vasta rajalla pysähdytään, tosin vain hetkeksi. Sitten taas jatketaan.

Nämä sadistit tuskin ovat tulleet ajatelleiksi, voisivatko he tinkiä omista palkoistaan. Pankinjohtajilla on mitä korkeimmat palkat, vaikka he eivät tee sen enempää henkisiä kuin materiaalisiakaan arvoja tuottavaa työtä.

Ihmisten kannattaisi tehdä vallankumous ja lopettaa pankkien käyttäminen kokonaan. Pienikin määrä asiakkaita voisi pelkällä käyttäytymisen muutoksellaan tehdä lopun pankkien moraalittomuudesta ja koko legitimaatiokriisistä. Ongelmana on vain se, että maksuliikenne hoidetaan nykyään sähköisesti pankkitilien kautta. Riippuvuus elektronisesta rahasta pahentaa ihmisten riippuvuutta pankeista. Kansalaisten kannattaisi kostaa ja alkaa painostaa pankkeja palaamalla käteisen rahan käyttämiseen.

Vaikeus on, että pankkien asiakkuudesta on tehty sosiaalinen välttämättömyys. Valtion olisi syytä perustaa palkkojen, eläkkeiden ja sosiaalietuuksien maksamista varten omakustannusperustainen pankki. Sen kautta voitaisiin hoitaa maksuliikenne riippumatta yksityisistä pankeista ja niiden ahneudesta. Ironista on, että tänään voimaan astuneen palvelumaksukorotuksen minulle lähetti juuri sellainen pankki, eli entinen Postipankki, joka aikoinaan perustettiin tuota tarkoitusta varten.

Nyky-Euroopassa pankit voitaisiin aivan hyvin sosialisoida eli saattaa valtion haltuun. Yksityisille pankeille annetun rahanluontioikeuden voisi palauttaa takaisin valtion kontrolliin. Näin ajatellessani en ole sosialisti sen kummemmin, mutta raha on valtion artefakti ja vaihdon väline, joten ihmisten parhaaksi olisi, jos pankkitoiminta ja koko rahoitusjärjestelmä olisi talousdemokraattisesti vain valtioiden kansanvaltaisessa hallinnassa.

Hautala & Himanen: oikeuskanslerilla ongelma

Heidi Hautala on ministeri, joka maksoi oviremontin tekijälle ja jälkien siivoajalle palkkaa pimeästi. Koska Heidi on toiminut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja hän on kuulunut myös harmaan talouden torjuntatyöryhmään (!), veronkierto on hänen tapauksessaan aivan sama asia kuin Yleisradion pääuutistenlukija oksentaisi kesken uutislähetyksen suoraan TV-katsojien syliin, heidän olohuoneisiinsa.

Kuinka te hyvät kansalaiset voitte sallia tämän? Tilannehan on aivan samanlainen kuin doping-lääkäri kärähtäisi rattijuoppoudesta, poliisi ajaisi rallia ilman lisenssiä, pappi tekisi aviorikoksen sakastissa tai presidenttiehdokas valehtelisi professuurinsa.

Kaikkea tällaista tietenkin tapahtuu. Yhteiskunnassamme onkin alettu sangen kummallisella tavalla ajatella, että pienet ja suuret valeet, vääryydet ja jopa rikokset tulevat hyvitetyiksi, kunhan tekijöillä on joitakin muita ansioita.

Koska Heidi Hautala on ministerin asemassa, hän on näyttänyt kansalaisille erittäin huonoa esimerkkiä – niin huonoa, että jos kansalaiset ryhtyisivät yhtä välinpitämättömiksi kuin Heidi, yhteiskuntamme repeäisi siihen paikkaan.

Siksi Heidi Hautalan tulisi kantaa poliittinen vastuu ja erota ministerinvirasta. Ei riitä, että hän erosi vain harmaan talouden torjuntatyöryhmästä, sillä on mahdotonta ajatella, että hallituksessa olisi erikseen tehtäviä, joihin ministerin luottamus riittää, ja joitakin toisia, joihin se ei riitä. Luottamus joko on tai sitä ei ole.

Oikeuskanslerilla on pieni tehokas pesula Valtioneuvoston linnan ensimmäisessä kerroksessa, ja sinne ministerit vievät paitansa aika ajoin pyykättäviksi saadakseen ne takaisin valkoisina ja tärkättyinä. Oikeuskansleri hyväksyi Eva Biaudet’n nimittämisen kelpoisuusehtoja täyttämättömänä vähemmistövaltuutetun virkaan ja Mauri Pekkarisen eräälle vaalitukijalleen myöntämät noin 850 000 euron investointituet.

Tällä hetkellä pesukoneessa ovat Heidi Hautalan veronkierto ja Jyrki Kataisen suosikkifilosofilleen junailemat lahjusrahat. Oikeuskanslerinvirastossa tulisi ymmärtää, että poliittisen vallan legitimaatio ei pitkän päälle kestä poliitikkojen väärinkäytöksiä.

Talcott Parsonsin mukaan oikeusjärjestelmän toimivuus edellyttää neljän ongelmaryhmän ratkaisemista: legitimaatio-ongelman, tulkintaongelman, sanktio-ongelman ja toimivaltaongelman. Nyt kadonneet ovat niin politiikan oikeutus, kyky soveltaa lakia sen hengen ja kirjaimen mukaisesti kuin rangaistusten langettaminen syyn ja seurauksen logiikkaa vastaavasti. Poliitikot ovat myös ylittäneet toimivaltansa.

Ei ole ihme, että vitsi, jonka mukaan hallitus valvoo oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, on ajat sitten kadonnut parodiahorisontin rantaviivan taakse. Mikäli oikeuskanslerinvirasto katsoo läpi sormien tapaa, jolla Jyrki Katainen junaili kaverilleen satojen tuhansien eurojen tutkimustuet samalla, kun hallituksen työelämäasioita parhaiten tunteva ministeri syyllistyi veronkiertoon, voi vain sanoa, että pehmeäksi on mennyt kanslerin pamppu.

Poliitikkojen moraali on yhtä tuoretta ja raikasta kuin suoraan esinahan alta kaivettu kutunjuusto, ja myös oikeuslaitoksen moraali on vahvassa sinihomeessa.

En suinkaan tarkoita, että ihmisiltä pitäisi vaatia Jumalan viisautta, mutta nämä väärinkäytökset eivät ole vahinkoja, eivätkä ne ole syntyneet myöskään huolimattomuudesta tai tietämättömyydestä. Sen sijaan niissä löyhkäävät oman edun tavoittelu ja välinpitämättömyys. Sitä osoittavat sekä se, että Himanen tiesi saamastaan tuesta jo ennen kuin rahoituspäätöstä oli edes tehty, ja se, että Hautalan rikkomus yritetään epätoivoisesti peittää lavastamalla hänestä ajojahdin uhri Venäjä-korttia käyttäen.

Ilkka Kanervan tekstiviestit olivat mitättömän pieni yksityiselämän episodi, jolla ei ollut mitään vaikutusta ministerin tehtäviin. Niihin ei liittynyt myöskään rikosta. Matti Vanhasen lautakasa puolestaan jäi lopullista todistelua ja todistusaineistoa vaille. Silti molemmat saivat kenkää. Sen sijaan Heidi Hautalan rikkomus on seurausvaikutuksiltaan merkittävä asia, sillä se vaikuttaa laajasti kansalaisten veronmaksuhalukkuuteen.

Jyrki Kataisen yritys ostaa filosofiaa puolestaan on samanlaista kuin Hermann Göringin halu käyttää Ilmailuministeriön varoja taidegalleriansa kartuttamiseen. Kaikkien pitäisi tietää, ettei mitään todellista filosofiaa ja sen mukaista yhteiskuntakritiikkiä saada aikaan ostetuilla komiteapäätöksillä.

Tiedän toki, että valtion finanssipolitiikassa on suurempiakin asioita kuin Jyrki Käteisen kilpailuttamattomat hankinnat ja Heidi Hautalan kuititon kauppa. Veroja kierretään Suomessa kansainvälisesti katsoen ainutlaatuisen porsaanreiän kautta, eli sallimalla nostaa listaamattomista osakeyhtiöistä 60 000 euroa tuloa osinkoina samalla, kun palkansaajat joutuvat maksamaan vastaavista vuosituloista 45 prosenttia veroa. Ulkomaiset omistajat taas käyttävät veronkiertoon hallintarekisteriä, mistä koituu valtiolle jopa miljardin euron verotulon menetykset vuodessa. Henkilö- ja kulutusverotusta nostetaankin Suomessa juuri siksi, että EU:ssa valtiot ovat ajautuneet verokilpailuun, jonka vuoksi yritysverotus on aivan liian vähäistä. Ja sitä kokoomusjohtoinen hallitus edelleen helpottaa kansalaisten tappioksi.

Heidi Hautala oli poliittisen uransa huipulla ollessaan ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi. Koska Heidi Hautala on perehtynyt työelämäasioihin sekä eduskunnassa toimiessaan että harmaan talouden torjuntatyöryhmän jäsenenä, hän ei ole voinut olla tietämätön veronkierron luonteesta. Päinvastoin: hän tietää oikein hyvin, mitä se merkitsee.

Asiaa syventää se, että pimeän rahan saaja oli tšetšeenipakolainen, jota pimeä maksutapa ei auta paremmille päiville (kuten Hautala puolustautui) vaan ohjaa huonoon sopeutumiseen ja vääristyneeseen yhteiskuntakäytäntöön. Kyse oli siis eräänlaisesta halpatyövoiman käytöstä ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Siksi Hautalan pitäisi nyt kantaa seuraukset ja lähteä ministerinvirasta.

Mitään Suomi ei Hautalassa menetä. Kehitysministerin hommia osaa hoitaa kuka vain. Hautala on samanlainen henkilö poliitikkona kuin Pekka Himanen on filosofina: poikkeuksellisen mitäänsanomaton ja näköalaton, pelkkä pragmatisti vailla aatteellista luovuutta ja politiikkaan liittyvää linjanvedon taitoa.

Filosofian ylioppilaskokeen uudistaminen

Ylioppilastutkintolautakunta aikoo jälleen uudistaa ylioppilaskoetta. Tänään ylioppilaskirjoituksissa on vuorossa reaalikoe, ja kirjoitettavien aineiden joukossa on muun muassa filosofia.

Niinpä laadin oman ehdotukseni siihen, millainen filosofian ylioppilaskoe voisi tulevaisuudessa olla. Se suosii luovaa ajattelua, ajankohtaisuutta ja soveltavaa päättelyä.

Tehtävät:

1) Muuan filosofi sai 700 000 euroa lahjaksi maan hallitukselta tulevaisuusselvityksen laatimista varten. Pohdi, millaiseen riippuvuussuhteeseen lahjus voi johtaa. Analysoi, mitä vaikutuksia sillä on tieteen etiikan, moraalin ja puolueettomuuden kannalta. Valaise esimerkein.

2) Lehdistössä on väitetty, että monet rasismin tutkijat ovat saaneet paljon uhkauksia rasisteilta, mutta rasisteja itseään ei ole tyydytty vain uhkailemaan, vaan heidät on viety suoraan oikeuden eteen tai linnaan. Analysoi, mistä kyseinen menettely voi johtua. Miksi rasistit uhkailevat rasismin tutkijoita? Eikö rasistien mielipiteitä ole otettu riittävästi huomioon tutkimuksissa? Eivätkö rasistit ole saaneet tarpeeksi oikeutta? Pohdi asiaa menetelmäopillisesti ja oikeusfilosofisesti.

3) Yliopistossa haettavaksi avautunutta virkaa hakivat N.N. ja M.M., joista N.N. oli nainen ja M.M. mies. Mieshakija oli tieteellisesti ansioituneempi, mutta virka täytettiin naishakijalla, koska se oli perusteltua yliopiston tasa-arvosuunnitelman ja naisten tasa-arvon edistämiseksi. Pohdi asiaa logiikan kannalta.

4) Itsemäärämisoikeutta sanotaan subjektiviteetin ehdoksi. Euroopan unionin liittovaltiopolitiikassa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta on heikennetty. Kansojen vapaan siirtyilemisen maasta toiseen on sanottu estävän tehokkaasti natsismia. Pohdi, miksi kansallisvaltiot ovat olemassa ja mihin niitä tarvitaan. Vähentääkö vai lisääkö maahanmuutto natsismia? Entä jos rajat otetaan pois? Jääkö kansallisvaltioille mitään tehtäviä, jos niiltä poistetaan niiden itsemääräämisoikeus ja kyky rajoittaa kansalaisuuden myöntämistä? Mikä valtion olemus oikeastaan on? Analysoi kysymyksiä valtiofilosofisesti ja yhteiskuntafilosofisesti.

5) Eräässä yliopistossa filosofin virkaan valittiin aina vasemmistoliittolainen marxisti, sosiaalidemokraattinen systeemifilosofi tai pragmatisti, vihreä naturalisti tai feministinen queer-teoreetikko, jälkistrukturalisti tai postmodernisti. Heitä suosittiin tutkintojen myöntämisessä ja opinnäytteiden arvostelussa. Lisäksi heille myönnettin avokätisesti dosentuureja, ja toisella tavoin ajattelevat lavastettiin riidanhaastajiksi. Mieti, mitä tämä merkitsee tieteen moniarvoisuuden ja totuuden kannalta. Onko filosofia nyt monipuolista? Vai onko se jonkin tietyn väriyhdistelmän mukaista? Pohdi asiaa tieteenfilosofian, etiikan ja politiikan filosofian kannalta.

6) Eräs ministeri, joka oli entiseltä ammatiltaan työvoimaneuvoja, osti työsuorituksia pimeästi. Hän oli samalla harmaan talouden torjuntatyöryhmän jäsen. Hallitus katsoi, että hänen luottamuksensa ei riitä työryhmässä toimimiseen, mutta ministerinä jatkamiseen kyllä. Oikeusfilosofiassa katsotaan, että oikeusjärjestelmän toimivuus edellyttää neljän ongelmaryhmän ratkaisemista: legitimaatio-ongelman, tulkintaongelman, sanktio-ongelman ja toimivaltaongelman. Pelle Miljoona puolestaan sanoo eräässä laulussaan, että ”älkää kysykö, mistä johtuu väkivalta”. Pohdi soveltavan filosofian kannalta, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa.

7) Lukioissa filosofiaa opettavat suurimmaksi osaksi teologit, jotka kaappasivat filosofianopetuksen sivuaineekseen uskonnonopettajan virkansa ohelle. Yhteiskunnassa taas virkoihin nimitetään sosiologeja, psykologeja, kasvatustieteilijöitä ja jopa taiteiden tutkijoita filosofien ohi, vaikka niin sosiologia, psykologia, kasvatustieteet kuin taiteetkin ovat velkaa filosofialle. Hiljattain otsikoitiin, että filosofian suosio reaalikokeen aineena on laskussa. Mistä kiinnostuksen väheneminen voi johtua? Pohdi kysymystä talousfilosofian ja kasvatuksen filosofian kannalta.

Onnea kokeeseen.

Miten saa tieteellistä pätevyyttä?

Mediassa on jälleen jankuteltu tieteellisestä pätevyydestä ja tulosten arvioinnista. Julkinen sana tuntuu asennoituvan tieteeseen odottaen siltä jonkinlaista absoluuttisuutta. Tällainen tiedekäsitys on luonnollisesti kovin auktoriteettiuskoinen ja sellaisena vaarallinen.

Muutamat ovat pitäneet tieteellisen pätevyyden tärkeimpänä arviointiperusteena kansainvälisyyttä ja sitä, että on julkaissut artikkeleita kansainvälisissä lehdissä. Kerronpa nyt, millaista kansainvälisessä tiedeyhteisössä julkaiseminen todellisuudessa on.

Yhdysvaltalainen fyysikko Alan Sokal päätti huvin ja harrastuksen vuoksi kokeilla, miten tieteelliset kriteerit toimivat. Niinpä hän tarjosi erääseen tieteelliseen lehteen täysin näennäistieteelliseksi kirjoittamaansa artikkelia nimeltä ”Transgressing the boundaries –Towards a transformative hermeneutics of quantum gravity”, joka käsitteli ”kvantti-gravitaation transformatiivista hermeneutiikkaa”.

Myös Sokal oli alun perin aikonut laatia julkaisupolitiikan puolueellisuudesta pelkän pamfletin, mutta lopulta hän oli päätynyt pitämään suorasukaista artikkelia latteana keinona tarttua asiaan. Niinpä hän päätti kirjoittaa pähkähullun esseen, johon hän omien sanojensa mukaan ”keräsi postmodernistien tavanomaisimpia kliseitä” ja lähestyi sillä tietyn lehden toimitusta. Juttu kelpuutettiin muitta mutkitta Duke University Pressin arvovaltaisena pidettyyn Social Text ‑lehteen. Se ilmestyi numerossa 46–47/1996 (s. 217–252).

Paljastaessaan samanaikaisesti Lingua Franca ‑aikakauslehdessä (May/June 1996), että hänen artikkelinsa olikin täyttä puppua, Sokal onnistui aiheuttamaan suuren kohun, sillä hän pystyi osoittamaan, että tietyn kuppikunnan ja paradigman kannattajat hyväksyvät painettavaksi kaiken, mikä myötäilee heidän mielipiteitään, kunhan vain kirjoittajan asenne on oikea. Vaikka myös Sokalin omaa tiedekäsitystä leimasi objektivistinen usko tieteen pyhyyteen, hänen metodinsa oli etevä.

Tiedätte varmaan, mitä on trollaus. Joku saattaa kirjoittaa myös internetin keskustelupalstoille täysin poskettomia mielipiteitä pelkästään härnäystarkoituksessa: kerätäkseen kommentteja ja kiusatakseen tosikkoja. Tieteellisissä lehdissä julkaiseminen ei poikkea olennaisesti tästä.

Tieteellistä pätevyyttä arvoidaan usein sitaatti-indeksien perusteella. Pätevänä pidetään tieteenharjoittajaa, johon on viitattu paljon tieteellisissä lehdissä. Mainintoja ja mainetta kerätään. Arvaatte varmaan jo loput.

Pätevyyden arvioimiseen viittausten määrä on kelvoton kriteeri. Kaikki tietävät, että kommentteja saa paljon juuri silloin, kun lausahtaa jotakin päätöntä. Sitaatti-indeksiluku nousee ja pätevyys kasvaa kuin Neuvostoliiton teräs- ja koneteollisuudessa.

Luonnontieteistä ihmis-, yhteiskunta- ja humanistisiin tieteisiin siirretyt arviointiperusteet eivät sovellukaan sellaisinaan näihin tulkintatieteisiin, joita ovat esimerkiksi taiteiden tutkimus, historia, filosofia ja psykologia. Filosofiassa huomattavimpia henkilöitä ovat ne, jotka ovat julkaisseet omaperäisiä kirjoja kysymättä lupaa keneltäkään, kun taas artikkelijulkaisijat ovat yleensä sarjoittuneet oman aikansa standarditieteen edustajiksi. Sen enempää Heidegger, Wittgenstein kuin Sartrekaan eivät julkaisseet monen montaa kansainvälistä artikkelia. Kukaan oikea filosofi ei käsittääkseni tarvitse lapsenvahteja neuvomaan, mitä saa sanoa.

Kansainvälisyys on muutoinkin eräs tapa vetää matto alta kotimaiselta politiikka- ja kulttuurikritiikiltä. Englanniksi julkaisemisen ihanne kuolettaa kotimaista filosofiaa ja alistaa ajattelun angloamerikkalaiselle kieli-imperialismille.

Tämä ei tarkoita, että filosofian pitäisi olla mielivaltaista. Mutta tutkimusresurssit pitäisi jakaa nykyistä oikeudenmukaisemmin. Koska mitään yleispäteviä arviointiperusteita ei ole, resurssit voisi jakaa jopa tasan, jolloin erilaiset näkemykset pääsisivät paremmin esiin. Tämä tukisi aitoa dialogia ja totuuden etsintää.

Myös tiede on pitkälti näytelmä, jossa jonkin teorian tai esityksen laatija kutsuu muita tieteenharjoittajia olemaan kanssaan samaa tai eri mieltä ja tukemaan omia ideoitaan joko arvostelun tai myötäilyn kautta. Se, joka ei ymmärrä, että myös kritiikki tukee usein itse esitystä, ei ole ymmärtänyt tieteellisen vuorovaikutuksen luonnetta. Jos joku henkilö leimataan pelkän omaperäisyyden vuoksi epätieteelliseksi ja vaaditaan ehdottomia totuuksia, ilmaistaan lähinnä pahaa tahtoa. Jokaisen pitää ymmärtää, että tieteessä melkein kaikki on voimassa vain hyvän tahdon ja suopeuden turvin.

Itse en siis kuulu tuohon ”tieteellisyyden” penääjien laumaan, sillä tieteellisen totuuden määritteleminen on pitkälti mielipidevallan käyttöä. Mitään vertaisarviointiakaan ei ole olemassa, sillä arviointiprosessien osapuolet eivät ole vertaisasemassa, vaan referéet ovat selkeässä valta-asemassa. Sen sijaan siitä lähden kyllä, että tutkimusvarat pitäisi jakaa reilusti.

Jos haluatte vielä lisää ”pätevyyttä”, sitä saa esimerkiksi hankkimalla paksummat silmälasit tai olemalla samaa mieltä edeltävän professorin ja muiden vallanpitäjien kanssa. Varsinkin viimeksi mainittu on tehokasta.

Aiheesta lisää tässä: Suomalaisen nykyfilosofian historia.