9/11 toteutuu Euroopassa koko ajan

Televisiossa mässäillään jälleen syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskulla ja tehdään se tavalla, josta joku newyorkilainen kosher-McDonald’sissa murkinoiva yliopistointellektuelli voisi sanoa, että tapahtuma on ritualisoitunut ja karnevalisoitunut: sen toistaminen auttaa hallitsemaan jälkitraumaattista stressioireyhtymää. Tässä näsäviisaassa huomiossa ei ole kuitenkaan asian ydin.

Asian ydin on siinä, että TV-performanssien fokus on koko ajan uhrien kurjassa kohtalossa. Näkökulmaa voidaan ehkä puolustaa säälin ja empatian jakamisella, koska se on kaunista ja halpaa. Mutta tällöin tehdään kaksi suurta virhettä. Ensimmäinen on terrori-iskun todellisten syyllisten peittäminen. Ja toinen on huomion siirtäminen pois poliittisen makrotason ongelmista henkilökohtaiselle mikrotasolle, joka helposti vie ihmisten mielenkiinnon.

Pyörittämällä inhimillisesti liikuttavia 9/11-dokumentteja televisiossa yritetään lakaista näkyvistä se ikävä tosiasia, että lähes 3000 välitöntä kuolonuhria ja yli 6000 haavoittunutta vaatineen terrori-iskun syypäitä olivat aivan tavallisista muslimeista radikalisoituneet ääri-islamistit. Heitä tunnetusti johti käärmeensilmäinen arkkitehti Mohammed Atta, jonka kuolinilmoitus julkaistiin suomalaisiin ihmisiin vihamielisesti suhtautuvassa vihervasemmiston äänitorvessa nimeltä Helsingin Sanomat.

Olennaista on, että terrorismin kouriin joutuneiden länsimaiden tilanne ei tule paremmaksi osallistumalla rauhankulkueisiin tai harjoittamalla fiilistelyä sytkäri kädessä loimuten. Tilanne ei korjaannu, vaikka haavoitetut länsimaiset ihmiset kyynelehtisivät muslimien tekemien veriteurastusten vuoksi saavillisen saunavettä terrori-iskuille pystytetyillä itkumuureilla. Kaikki viittaa vain yhteen ongelmaan, jonka Yleisradion, Foxin, National Geographicin ja monien muiden TV-kanavien lähettämät dokumentit koettavat peittää kierittämällä katsojia säälissä ja itsesäälissä. Ja se on islam.

Mikäli islamia on antauduttu käsittelemään terrorismidokumenttien yhteydessä, on argumentaatio ollut poikkeuksetta länsimaita ja länsimaalaisia syyllistävää, eikä ongelmien syyksi ole myönnetty islamin ideologista julistusta. Tosiasiassa islamilaista terrorismia ei olisi ilman islamia, niin kuin länsimaissa ei olisi muslimien harjoittamaa terrorismia lainkaan ilman muslimien läsnäoloa ja muuttamista tänne.

Sen sijaan television propagandaohjelmat opettavat meille, että syy terroriin on väistämättä meissä länsimaisissa ihmisissä, jotka emme ole oppineet palvelemaan muualta tulleita tarpeeksi hyvin. Ja sen vuoksi meidän pitää muka piehtaroida maan tomussa katumuksen kalkkia niellen. Tosiasiassa islam on keskeinen ideologinen tekijä, joka estää muslimien mukautumisen länsimaiseen elämäntapaan, sulkee heidät no-go-vyöhykkeille ja toimii laukaisevana tekijänä, joka katalysoi alistamiensa ihmisten katkeruuden vihateoiksi toisia ihmisiä vastaan.

Totuusministeriön rakkauspuhe

Islam on jättiläismäinen ongelma, joka jätetään suhteettoman vähälle käsittelylle terrorismia koskevissa TV-vuodatuksissa, ja sama näkyy myös poliittisessa todellisuudessa. Viime viikolla kohistiin pääministeri Juha Sipilän koolle kutsumasta lähes neljätuntisesta kokouksesta, jossa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajia vaadittiin allekirjoittamaan yhteinen vetoomus niin sanotun ”vihapuheen” kitkemiseksi.

Ylen uutisen mukaan ”[p]ääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja muut eduskuntapuolueet ovat julkaisseet yhteisen vetoomuksen, jolla pyritään hillitsemään kiihtynyttä keskustelua Suomen sisäisestä turvallisuudesta ja muun muassa turvapaikanhakijoiden palautuksista.”

Kesärannan oven avauduttua ja käen tultua ulos kellosta sanottiin paperille päätyneessä julkilausumassa muun muassa seuraavaa:

”Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää. [...] Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.”

Alalaidassa komeilivat eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tai heidän vikarianttiensa harakanvarpaat.

Paha sanoa, mutta minä en olisi laittanut tähän paperiin nimeäni. En olisi, koska (1) siinä ei ole mitenkään määritelty puheena olevia ”tosiasioita” eikä sitä, miten niihin päädytään, koska (2) väite ”syyttömien syyllistämisestä” on jo sinänsä paradoksi ja koska (3) kaikki-kvanttorilla varustettu lause voidaan nähdä blanco-valtuutuksena minkä tahansa teon määrittelemiseksi ”väkivallaksi” tai ”vihapuheeksi”.

Ei ole ihme, että Sipilä kitisi perussuomalaisten Laura Huhtasaarta vastaan eduskunnassa varapuheenjohtajan ilmoitettua pian, että ”Perussuomalaiset tuomitsevat terroristien vihapuheen suomalaisia kohtaan ja länsimaisia arvoja kohtaan”!

Kaiken kaikkiaan Huhtasaari sanoi:

”Radikaalin islamistisen terrorismin uhka Suomessa on kohonnut ja samalla sisäinen turvallisuus on heikentynyt. Käynnissä oleva islamisaatioilmiö etenee koko ajan. Koska islamin normit poikkeavat länsimaisen yhteiskunnan normeista, laajamittainen muslimien maahanmuutto johtaa muslimien eriytymiseen isäntäyhteiskunnasta ja muslimiväestön kasautumiseen omille alueilleen, jossa vallitsevat islamilaiset arvot. Eurooppalaiset johtajat ja poliitikot vain katselevat, kun Euroopan kaupunkien kokonaisia alueita muutetaan ulkomaisiksi vyöhykkeiksi.”

Valtaapitävien pyrkimys sitouttaa oppositiota omiin näkemyksiinsä ei ole tietenkään tuntematonta, ja eduskunnassa on aiemminkin vaadittu puoluejohtajia sitoutumaan eri näköisiin ”rasismin vastaisiin julkilausumiin”. Käytännössä ne ovat olleet oikeutetun maahanmuuttokritiikin vaientamisyrityksiä ja islamisaation vastustamisen tukahduttamispyrkimyksiä, jotka ovat onneksi kaikuneet kuuroille korville.

Järjen vastaista näissä poliitikkojen itselleen, toisilleen tai kansalaisille laatimissa vetoomuksissa, mietinnöissä ja muissa ripityksissä on yritys tuomita yhtä aikaa sekä terrorismi että sen vastustaminen. Se on yhtä epäloogista ja turhaa kuin tuomita syyttömien syyllistäminen, jota ei käsittääkseni tarvitse tuomita, jos johdonmukaisesti ajatellaan.

Toistaessaan mantraansa, jonka mukaan ”me tuomitsemme kaikenlaisen vihapuheen” pääministeri Juha Sipilä näyttää ajattelevan, että viattomien ihmisten murhaaminen olisi yhteismitallinen, vertailukelpoinen ja vakavuudeltaan samanlainen asia kuin sen arvostelu. Tällä tavoin pääministeri on tullut päästäneeksi valtioneuvoston kansliassa raikuvan pierun, jonka luulisi kuuluvan viereisiinkin pytinkeihin.

Kieroa pääministerin paperissa oli pyrkimys ohjata keskustelua väärälle raiteelle. Siinä puututtiin taaskin vain suomalaisten reaktioihin mutta ei terrorismin ja vihan juurisyyhyn, joka on kehitysmaista tulviva haittamaahanmuutto, terrorismi ja islamisaatio – siis juuri ne ongelmat, joiden syntymistä pääministeri ja hänen esikuntansa on kaikin voimin edistänyt.

Tapaus antaa näytön siitä, miten poliittinen valta puuttuu halukkaasti suomalaisten ihmisten sanankäyttöön ja käyttäytymiseen ja määrittelee ne ”vihan” leimaamiksi, vaikka tosiasiassa suomalaisten pyrkimys vastustaa hallituksen lepsua maahanmuuttopolitiikkaa on ollut maltillista, pidättyvää, perusteltua ja oikeutettua.

”Vihapuheeksi” sanottua oman kulttuurin ja turvallisuuden suojelua ei olisi lainkaan olemassa ilman ulkoa tänne pursuilevaa todellista vihaa ja muslimiterrorismia, joten syytä suomalaisten ihmisten nyrkki taskussa latelemiin jupinoihin sopii etsiä tästä ilmiön alkusyystä eikä ihmisten reaktioista. Sellainen ihminen, joka ei suuttuisi tai vihastuisi kohdatessaan islamilaisen terrorismin muodossa esiintyvää vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja raakuutta, olisi oman käsitykseni mukaan kylmä, tunteeton ja henkisesti tasapainoton. – Sellainenko pääministeri meillä on?

Hävinneet liittyvät vihollisiin

Yritys tuomita samassa lauseessa viattomien siviilien murhaaminen ja toisaalta kansalaisten sitä vastaan nostama pulina on niin älytöntä, että ajatuskulku helpostikin tyrmää ihmiset omalla kognitiivisella vaateliaisuudellaan. Poliitikkojen menettely joka tapauksessa indikoi kahta asiaa.

Ensinnäkin (1) vallassa olevat poliitikot ovat oman syyllisyytensä tiedostaen menettäneet kykynsä kontrolloida kiistojen osapuolia ja sen vuoksi turvautuvat hätäkeinona keskustelun liennyttelyyn ja laannutteluun. Toiseksi (2) poliittisen eliitin yritys hillitä kansalaisten mielenilmaisuja osoittaa, että he eivät välitä oman kansamme asioista yhtään mitään vaan menevät kriisitilanteessa luopiomaisesti ja maanpetturimaisesti vihollisen puolelle.

Tämä näkyy siinä, että länsimaalaisten ihmisten jouduttua hyökkäysten kohteiksi nämä nilkkipoliitikot eivät suinkaan asetu selvästi puolustamaan omia kansalaisiaan. Sen sijaan he kohdistavat syyttävän sormensa niitä ihmisiä vastaan, joita heidät on valittu puolustamaan mutta jotka joutuvat nyt puolustamaan itse itseään ja tekevät sen paremmin.

Sama linja koskee tietenkin myös useaa muuta kysymystä, jossa oma maamme on ollut taloudellisen terrorin kohteena. Kun Euroopan valtioiden varallisuus ja kansallinen omaisuus on valtioita velkaannuttamalla riistetty pois ja EU-federalistit pyrkivät rimpuilemaan kiristyvästä hirttosilmukasta irti ”yhteisvastuuta” lisäämällä, he toimivat näiden ongelmien edessä saman logiikan mukaisesti.

Olisi virhe kuvitella, että poliitikot, jotka länsimaisiin ihmisiin kohdistuvan kansanmurhan keskellä asettuvat vierasperäisten puolelle, olisivat valmiit puolustamaan omia kansalaisiaan myöskään taloudellisissa taisteluissa.

Päinvastoin: nämä Brysselin enkelit tulevat romuttamaan kansallisvaltioiden toimintakyvyn omalla EU-federalismillaan, maahanmuutolla, kulttuurien ja väestöjen sulauttamisella toisiinsa ja velkojen sekä varojen kuittaamisella yhteisiksi.

Monikulttuurisuuden tuhoisuudesta

Vallassa olevat ministerit eivät ole tietenkään niin älykkäitä, että he olisivat itse keksineet kaiken tämän. Myös he ovat harhaan johdettuja uhreja, mikä muodostanee heille aikaa myöten turvallisen selkänojan, johon vetoamalla he pyrkivät vapautumaan heitä kohtaavista maanpetossyytteistä.

On hyvä muistaa, että Saksan liittokansleri Angela Merkeliä vastaan on nostettu jo yli 1000 maanpetoskannetta hänen kätilöityään maahan noin miljoona turvapaikkaturistia vuodesta 2015 alkaen – seikka, josta valtamedia ei ole pitänyt suurta meteliä, ilmeisestikin toivoen jatkoa Merkel-mummun etnomasokistiselle kansojenvaihto-ohjelmalle.

Pääsyynä poliitikkojen välinpitämättömyyteen eivät ole kuitenkaan heidän taustansa, jotka ovat kristillisdemokraattisessa, sosiaalidemokraattisessa tai jossakin muussa porvarillisessa tai liberaalissa liikkeessä.

Pääsyy on, että heidät on indoktrinoitu uskomaan marxilaisperäiseen monikulttuurisuuden ideologiaan, joka on sukua eskatologisille paratiisivisioille, progressiivisille lopun ajan narraatioille ja päämäärien valtakunnan odotukselle.

Suuressa Unelmassa ja kristillisessä messianismissa kylpevät länsimaiden poliitikot eivät loppujen lopuksi poikkea pyhää sotaansa käyvistä ääri-islamistisista uskonsotureista. Kristityt vain käyvät tätä sotaa hävitäkseen tahallisesti ja kärsiäkseen oman tympeän sosialistisen solidaarisuutensa merkiksi, kun taas muslimit taistelevat voittaakseen.

Tämän kaiken yläpuolella leijailee kommunismin aave, jonka monet luulivat jo kömpineen takaisin historian tunkkaiseen komeroon, mutta josta se on jälleen levittäytynyt yli Euroopan ”edistyksellisinä” pidettyjen 1960-lukulaisten rappiopoliitikkojen mukana.

Heidän ja EU:n yhteisvaikutuksella on länsimaiden lainsäädäntöön kärsivällisesti ja vähin äänin ujutettu universaalikommunistisia pykäliä ja periaatteita, jotka toimivat kantaväestöjen etuja ja ansaittuja oikeuksia vastaan ja joilla vieraiden kansojen rajanylitykset on tehty mahdollisiksi oman kansan tahdon vastaisesti. Kommunistisilla tasa-arvon ja samanlaisuuden julistuksilla on kriminalisoitu väestöjen vaihdon sanallinenkin vastustaminen, ja resistenssi on määritelty ”rasismiksi”, josta langetetaan vuosi vuodelta ankarampia rangaistuksia.

Mikäli joku 1960-luvulla vaikuttanut Marx-peikon perillinen herätettäisiin syväjäädytyksestä keskelle nykyistä arkitodellisuutta, hänkin varmaan hieraisisi silmiään, kuinka hulluksi meno on yltynyt. Edes Neuvostoliiton harjoittaman painostuksen vuosina rajojen yli harppomiseen ei suhtauduttu kiitollisen vastaanottavaisesti, puolueet eivät vaatineet kansalaisia pidättäytymään kannanotoistaan kirjallisilla vetoomuksilla, eikä poliittisten mielipiteiden sanomisesta kirjoiteltu rapsuja, ainakaan lännessä. Arvostelukyvyn säilyminen johtui siitä, että oli selvä viholliskuva, jota vastustaa, mutta nyt viholliskuvan määritteleminen on kielletty.

Välinpitämättömyyden leviämisestä voi perimmältään syyttää sosialismin, marxismin ja feminismin myötä lisääntynyttä älyllistä veltostumista ja EU-indoktrinaation opettamaa henkistä laiskuutta, joiden vuoksi myös liberalismin hedelmät ovat tulleet syödyiksi pois omahyväisen, vastuuntunnottoman ja syy- ja seuraussuhteita ymmärtämättömän pullamössöpoliitikkosukupolven hopeavadilta.

Länsimaisten poliitikkojen raukkamaisuus ja heidän taipumisensa puolustamaan omia vihollisiaan tässä kansakuntien välisessä sodassa ei ole tietenkään pelkkä tyyliseikka. Se on merkki samasta laissez-fairesta, jonka mukaisesti kaikkialla yhteiskunnassa soi taustamusiikkina flow ja jossa pienimunaiset johtamiseen kykenemättömät nössöpoliitikot suhtautuvat käsistä karkaaviin ongelmiin löysin rantein: rauhoitellen, tyynnytellen, hilliten ja keskittyen opportunistiseen oman selustansa varjeluun EU-kollegojensa silmissä.

Hillitöntä peppukipuilua potien ja alistuvasti hymyillen nämä punapersepaviaanit perääntyvät lopulta omiin piiloihinsa, sillä sosiobiologisten havaintojen mukaan hymyilyyn tarvittavan zygomatigus major -lihaksen kiristyminen kertoo kädellisillä nimenomaan alistumisesta. Alfaurokset puolestaan hyppivät apinanleipäpuissa kuukusiaan kaivellen ja rintoihinsa lyöden.

Sakkoa yhteiskunnallisen hyvän puolustamisesta

Kuten jo aiemmissa kirjoituksissani totesin, vaarallisinta tässä länsimaista yhteiskuntaa murentavassa kurjistamiskehityksessä on yhteiskunnan vetäytyminen huurteeseen, minkä uhrina puolestaan on järki.

On syytä palauttaa mieleen, että hallitusohjelmassa muhii jo vuonna 2015 tehty ehdotus, jonka mukaan tuomioistuinten työtaakkaa kevennettäisiin pudottamalla alioikeuksista rangaistusmääräysmenettelyn piiriin sellaiset rikosasiat, joista voi saada sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaa, että hallitus aikoo alentaa rankaisemisen kynnystä antamalla poliisille oikeuden sakottaa kansalaisia sellaisissa asioissa, jotka vielä nykyään käsitellään tuomioistuimissa puolustuksen paikalla ollessa.

Jatkossa poliisi voisi kirjoittaa sakon esimerkiksi ”sopimattomina” pitämistään sanoista. Korkeiden kustannusten vuoksi monikaan ei vaivautuisi kävelemään sakkolappu kädessään oikeuteen apua hakemaan, joten on todennäköistä, että suuri osa rangaistuksista jäisi voimaan. Koska rangaistusmenettelyä ei voi vastustaa eikä omaa kantaansa puolustaa sakkoa langetettaessa, tämä puolestaan avaisi tien viranomaisten mielivallalle. Juuri sitä pohjustaakseen valtiovalta perusti 200 uutta ajatusrikospoliisin virkaa kansalaisten nettikäyttäytymistä kyttäämään.

Sakkomenettelyn laajentamisen perusteeksi ei kuitenkaan kelpaa se, että alioikeudet ovat ruuhkautuneet. Nehän ovat ruuhkautuneet juuri siksi, että myös niihin on kaiken järjen vastaisesti viety mielipiteidenvaraisia juttuja, ja on käyty poliittisia näytösoikeudenkäyntejä sekä vietetty kunnianloukkausten kansanhuveja, joista on tullut yksi uhripääomaa ja itsen marttyyrisointia hyödyntävä vihervasemmistolaisen ilkeilyn ja kiusanteon muoto.

Myös tämän peittelemättömän narsismin ja nymfopossumaisuuden kautta on syntynyt huonoa näyttöä tavasta, jolla länsimaista oikeusvaltiota nakerretaan vähä vähältä palasiksi, ja syyn tähän mädätykseen on luonut maahanmuuton ja monikulttuurisuuden mukana lentoon lähtenyt konfliktien kasvu sekä siitä johtuva kansakuntien jakautuminen. Olisi kuitenkin suuri virhe kuvitella, että rankaisemalla mielipiteiden ilmaisuista voitaisiin estää niitä syntymästä tai ylipäänsä vaikuttaa kansalaisten tahdonmuodostukseen.

Jo filosofi Adam Smith julisti aikoinaan, että suhteessa ajatuksiinsa ja sanomisiinsa jokainen ihminen on oman itsensä täydellinen valtias, eikä kenelläkään ulkopuolisella ole oikeutta siihen puuttua. Tämä on nimittäin kaiken sanomisen oma idea, ja myös kantilaisen etiikan mukaan ihmisten tahdonmuodostus on itseisarvoinen ja henkilökohtainen asia, jonka tulee olla hallitusvallan ja tuomiovallan ulottumattomissa. Ihmisten tahtohan on poliittisen vallan suvereeni subjekti eikä sen objekti, niin kuin kommunismissa ajatellaan, eikö vain?

Myös minulla on mielipiteitä monista asioista, mutta en tohtisi väittää, että juuri minun mielipiteideni tai vaatimusteni vuoksi pitäisi rangaista muiden mielipiteistä. Vastaavalla tavoin muutamat juristienplantut ja puoliksi oppineet tieteen politrukit vaikuttavat kuitenkin ajattelevan omassa roolissaan.

Täällä Pariisi

Samanaikaisesti kun viranomaisvalta vie suurta osaa kansasta kuin sikaa korvasta, Pariisin yliopiston professori Guy Millière paheksuu, miksi ”Länsi-Euroopan maiden johtajat vaativat islamilaiseen terrorismiin tottumista”. Gateston-instituutille laatimassaan artikkelissa (julkaistu 5.9.2017) hän tilittää laajasti, miten länsimaiden poliitikot ja mediat ovat menneet muslimien puolelle terrori-iskuja käsitellessään ja hylänneet länsimaiden kantaväestön näkökulman kokonaan (referaatin kirjoituksesta voi lukea tästä).

Professori Millière painottaa, että kaikkialla Euroopassa suuttumuksen ilmaisut on tunnollisesti syrjäytetty. Kehotukset liikekannallepanoon ja ylipäätään mihinkään vakavaan muutokseen maahanmuuttopolitiikassa tulevat vain niiltä poliitikoilta, joita ylimielisesti ja pilkallisesti luonnehditaan ”populisteiksi”. Jopa vähäisinkin islamin arvostelu herättää välittömästi lähes yksimielisen suuttumuksen ja närkästymisen valtapoliitikkojen ja median riveissä, jatkaa hän.

Erityisen raivokasta on länsimaalaisten itsepuolustusta vastaan hyökkääminen ollut muslimien keskuudessa. He ovat järjestäneet mielenosoituksia islamin puolustamiseksi ja vaativat Barcelonan terrori-iskun jälkeen tiukempia toimia kasvavaa islamin vastustusta kohtaan.

Näissä tilaisuuksissa he ovat väittäneet olevansa terrori-iskujen ”pääuhreja” mutta eivät ole selvästi julistaneet tuomioita militanttimuslimeille tai sanoutuneet irti terroristisesta ääri-islamismista. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, sillä islamin opin mukaan ei ole erikseen ääri-islamia ja muuta islamia, vaan on yksi islam.

Nähdäkseni länsimaiden hyväuskoiset hölmöt tekevät itselleen karhunpalveluksen kiljumalla ”me emme pelkää” tilanteessa, jossa muslimien pitäisi huutaa suureen ääneen ”me emme radikalisoidu”! Muslimit ovat tämän ongelman länsimaihin tuoneet, joten heidän pitäisi se omasta piiristään korventaa pois.

Lohduton on professori Milliéren analyysin tulos. Hänen mukaansa Euroopan johtajat ovat luopuneet oman kulttuurinsa puolustamisesta. Euroopan nykyisten johtajien mukaan kaikkia kulttuureja on pidettävä samanarvoisina tilanteessa, jossa ääri-islamistiset muslimisaarnaajat ovat saapuneet Eurooppaan vahvistamaan muslimien vihaa.

Millièren mielestä Euroopan johtajat kyllä näkevät ja ymmärtävät, että väestörakenteellinen katastrofi on tapahtumassa, ja he tietävät, että kahdessa tai kolmessa vuosikymmenessä islam hallitsee Eurooppaa. Muslimeille he esittävät toiveita kaikesta muusta islamista poikkeavan ”eurooppalaisen islamin” synnyttämiseksi tietämättä, että oikeauskoisuudesta ei ole poikkeuksia. Kantaväestöille he sanovat, että eurooppalaisten pitää oppia elämään terrorismin kanssa.

Islamin ja terrorismin yhteyksistä

Guy Millièren on nähdäkseni toivotonta ja turhaa taivastella, miksi terrori-iskuja ei pystytä estämään. Myös Millière toki tietää, miksi länsimaiden johtajat eivät syytä islamia terrorismin leviämisestä: hänen mukaansa poliitikkojen itse säätämät lait ovat tehneet terrorismin leviämisen mahdolliseksi!

Milliéren tekemät havainnot ovat varmasti oikeita, mutta niitä leimaa samanlainen sivustakatsojan rooli kuin terrorismia kuvailevia TV-dokumenttejakin. Osoittelemalla yksipuolisesti taaskin vain länsimaisia poliitikkoja ajaudutaan helposti ajattelemaan, että vikaa on vain länsimaalaisissa poliitikoissa ja turvallisuusviranomaisissa. Oikea kysymys olisi: miksi muslimit käyttäytyvät kuin vesikauhuiset eläimet?

Palaan jälleen lähtökohtaan: islamilaista terrorismia ei olisi ilman islamia. Juuri islam on se tekijä, joka yhdistää noin 98 prosenttia maailman terroriteoista (Wikipedian ajantasainen luettelo tässä). Terrorismin syy on länsimaissa leviävä syöpäkasvain, islam, joka myrkyttää nuorison mielen. Se kääntää myös länsimaiden kantaväestön vihaamaan toinen toistaan tavalla, jolla väkivaltaan perustuva terrori muuttuu poliittiseksi terrorismiksi.

Tavallaan olen samaa mieltä siitä, että ”ei pitäisi antaa pelolle valtaa”. Ei todellakaan pitäisi. Ei pitäisi antautua ajattelemaan, että islamin tuottama hirmuinen ongelma ja länsimaisiin ihmisiin kohdistuva kansanmurha olisi estettävissä tai hillittävissä nostamalla kädet ylös ja varomalla artikuloimasta ongelmien alkujuurta rehellisesti. Sen sijasta olisi taisteltava yhteiskunnallisen totuuden ja länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta.

Ranskassa tehtiin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen tutkimus, jossa todettiin, että nuori muslimi omaksuu radikaaleja uskomuksia neljä kertaa todennäköisemmin kuin kristitty nuori. Lukiolaisista muslimeista 33 prosenttia piti ”hyväksyttävänä” ”osallistua väkivaltaisiin toimiin ajatustensa edistämiseksi”, toisin sanoen kolmannes heistä piti terrori-iskuja hyväksyttävinä iskujen tapahduttua.

Lukiolaisista muslimeista 20 prosenttia oli samaa mieltä väitteestä, että on ”hyväksyttävää kannattaa omaa uskontoaan myös asein”. Kyselyyn osallistuneista 6824 lukio-opiskelijasta 24 prosenttia kieltäytyi tuomitsemasta jyrkästi Charlie Hebdon iskussa tehtyjä murhia. Kyselyyn osallistuneista 21 prosenttia kieltäytyi tuomitsemasta jyrkästi myös Bataclanin teatterissa 13.11.2015 tapahtunutta verilöylyä, jossa teurastettiin 89 ihmistä osana 130 ihmishenkeä vaatineita Pariisin terrori-iskuja.

Koska viimeksi mainitut prosenttiosuudet ovat lasketut kaikista kyselyyn vastanneista, on syytä olettaa, että muslimien keskuudessa terrorismin kannatus on vielä paljon korkeampaa. Periaatteessa se voi lähestyä jopa sataa prosenttia, sillä muslimeja kaikista vastaajista oli 25 prosenttia. (Oikean Median raportti aiheesta tässä.)

Tutkimuksen tulos on yhdensuuntainen vuonna 2006 tehdyn Pew Global Attitudes -tutkimuksen kanssa, jonka mukaan 42 prosenttia Ranskassa asuvista 18–29-vuotiaista muslimeista piti itsemurhaiskuja toisinaan oikeutettuina. Britanniassa lukema oli 35 %, Saksassa 22 %, Espanjassa 29 % ja Yhdysvalloissa 26 %.

Tämä kaikki viittaa siihen, että islamisaation ja terrorismin lisääntymisen välillä on selvä yhteys ja että maltillisten muslimien yhteisö tarjoaa joka tapauksessa terroristiselle islamille jalansijan länsimaissa. Esimerkiksi Gateston-instituutin tutkija Soeren Kern raportoi 3.9.2017, että Euroopan muslimien joukossa lymyilee tätä nykyä peräti 50 000 jihadistia.

Niinpä ei tarvitse ihmetellä Royal Institute of International Affairs -tutkimuslaitoksen saamaa tulosta, jonka mukaan eurooppalaisten ihmisten enemmistö haluaisi kokonaan lopettaa maahanmuuton islamilaisista maista. Miten siis olisi nollatoleranssi islamille ja muslimien maahanmuutolle, jota muiden muassa Angela Merkel jatkaa ”perheenyhdistämisten” suojissa: yön pimeydessä lentokentillemme laskeutuvilla ihmissalakuljetuksilla?

On vaikea sanoa, kuinka oikeaksi osoittautuu Laura Huhtasaaren blogikirjoituksessaan mainitsema teesi ”Otetaan Suomi takaisin” maailmassa, jossa mitään ei yleensä takaisin saa. Voisi olla viisaampaa pitää jotakin alun perin itse.

9/11, nyt!

Väitteeni on, että syyskuun yhdennentoista päivän terrori-isku on käynnissä Euroopassa koko ajan. Hallitukset puolestaan reagoivat patriot acteilla, jotka kiristävät kontrollia ja johtavat kansalaisvapauksien nipistelyyn ja näpistelyyn islamin aiheuttaman uhan vuoksi tai sen tuella.

Poliitikkojen pyrkimyksillä tukkia islamisaatiota, terrorismia ja haittamaahanmuuttoa vastustavien suita ei ole kerta kaikkiaan mitään perustetta. Ei ole myöskään oikeutusta yrityksillä lavastaa valtakunnassa leviävää totuuspuhetta ”vihapuheeksi”.

Yhtä perättömiä ja perusteettomia ovat olleet syyttäjäviranomaisten yritykset pelotella kansalaisia rikoslain ideologisilla lainkohdilla, poliittisilla oikeudenkäynneillä ja käsissään heiluttelemillaan syytekirjelmillä. Niiden takana asuu eräs valtava ajatusvirhe, jota ei ole sen koon vuoksi huomattu.

On erehdytty ajattelemaan, että yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja ihmisten poliittisista kannanotoista pitää tuomioistuinten päättää. Ei ole ymmärretty, ettei asiassa vallitse mitään sellaista yhtä totuutta, johon ihmiset pitäisi tai voitaisiin pakottaa sen enempää juristien nuijilla kuin poliitikkojen vetoomuksillakaan.

Näyttää siltä, että tällä hetkellä yhteiskunnassamme vallitsee kaksi todellisuuden tulkintalinjaa, joista toisen muodostaa kantaväestön kokema todellisuus, ja toisen maahanmuuttajamuslimien sekä punavihreässä kuplassaan elävien poliitikkojen todellisuus.

Näiden kahden yhteiskunnallisen todellisuuden tulkintalinjan tai rinnakkaisen näkökannan oikeutuksesta eivät voi viimeksikään päättää sellaiset viranomaiset, jotka ovat aina kuin automaattisesti valtiovallan puolella ja käyttävät ”totuuden” esiin saamiseen rangaistuksen uhkaa.

Pyrkimys oikeuden tuomioiden vaatimaan mielipidekonformismiin viittaa haluun omistaa totuus. Siten se kertoo juuri sellaisesta totalitarismista, jota myös islamin totuus edustaa, toisin sanoen kurinpidollista ja normatiivista pakottamista vallankäytöllisen ideologian alaisuuteen.

Poliitikkojen ja intellektuelleina itseään pitävien täytyisi ymmärtää, että jokainen uskontokunta saa sellaista palautetta, jota sen edustama brändi yhteiskunnassa ansaitsee. Mikäli ei sitä kestä, pitää parantaa omaa käytöstään eikä olla raakkumassa mielipidepoliiseja apuun.

Sillä tavalla toimiessaan länsimaiden idealistiset poliitikot ja heidän suojelemansa kiilusilmäiset terroristit tulevat ilmentäneiksi pelkkää fanaattisuutta. Ja fanaatikko on Winston Churchillin mukaan ”ihminen, joka ei pysty muuttamaan mieltään ja kieltäytyy vaihtamasta aihetta”.

Valtion velka venyy ja paukkuu kuin hallituksen henkselit ja purukumi

Valtiovarainministeri Petteri Orpo iloitsi torstaina siitä, että valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvio on enää 2,96 miljardia alijäämäinen. Tästä hallitus kiittää yskimällä käyntiin lähtenyttä talouskasvua, josta se mielellään ottaa kunnian itselleen.

Henkselien paukutteluun ei ole kuitenkaan aihetta, sillä velkaantumisen hidastuminen on saatu aikaan hurjilla leikkauksilla, jotka ovat koetelleet niin koulutusjärjestelmää kuin sosiaaliturvaakin.

Sosiaaliturvaan investoitavat varat päätyisivät etupäässä kotimaiseen kulutukseen ja elvyttäisivät taloutta, joten voidaan kysyä, olisiko talouskasvu nopeampaa, jos leikkauksia ei olisi tehty.

Toiseksi on turha innostua Juha Sipilän tavoitteesta, jonka mukaan velaksi eläminen loppuu vuonna 2021. Lause voi olla tosi, jos eläminenkin loppuu, mutta muutoin ennuste on huteralla pohjalla, ja kyse on vain suhdannepyrähdyksestä. Kyse lienee myös vaalibudjetista, sillä päämäärät siintävät ensi eduskuntakaudella.

Vuosikymmenen vaihteessa maksuun menee suuri osa valtion kymmeneksi vuodeksi ottamista kertalyhenteisistä bullet-luotoista. Vaikka työllisyysaste nousisikin hallituksen tavoitteeksi asettamaan 72 prosenttiin, huoltosuhteen on ennustettu olevan heikoimmillaan vuoden 2020 korvilla.

Vaikka vuoden 2018 talousarvio on tälle vuodelle aiotun 5,5 miljardin sijasta enää alle kolme miljardia alijäämäinen, kokonaisvelka kasvaa. Vanhoja velkoja joudutaan maksamaan ottamalla uutta lainaa tai uudistalla vanhoja, joten uuden lainanoton ja vanhojen velkojen samanaikaisten erääntymisten vuoksi velka ei kasva tasaisesti.

Velkapääoman pinnalla esiintyy aina tuollaista muutaman miljardin väreilyä. Niinpä muutos ei välttämättä kerro talouspolitiikan onnistumisesta vaan valtiolla olevan velkakuorman määrästä. Kun alla oleva meri on syvä, ei kannata kiinnittää liikaa huomiota pelkkään pinta-aallokkoon.

Valtioiden veloissa ei aihetta juhlaan

Asiaa voidaan tarkastella myös filosofiselta kannalta. Taloustieteen vuoden 2008 Nobel-voittaja ja Princetonin yliopiston professori Paul Krugman kirjoitti vuonna 2012 The New York Timesiin kolumnin ”Kukaan ei ymmärrä velkaa”, jossa hän neuvoi olemaan huolestumatta valtioiden velan absoluuttisesta määrästä.

Hänen mukaansa valtion ei tarvitse periaatteessa koskaan maksaa velkojaan pois. Krugmanin mielestä valtiot ovat ikuisiksi tarkoitettuja instituutioita, joten velan määrällä ei ole suurta merkitystä, vaan ainoastaan sillä, ettei velka kasva verokertymää nopeammin ja hukuta alleen bruttokansantuotetta tai kansantuloa. Tärkeintä Krugmanin mukaan on, että velkojen maksu rullaa ajasta aikaan.

Velkaantuminen on kuitenkin tehnyt valtiot riippuvaisiksi pankeista. Päätösvaltaa on siirtynyt kansalaisilta kansainvälisille pankkiireille. Tämä on ollut demokratian tappio. Jos korot nousevat, velkojen maksu vaikeutuu. Näin on käynyt esimerkiksi Kreikalle, jolle myönnetään lainaa 800 prosentin korolla. Pankit ovat lisäksi riistäneet euroalueen vaatimuksista selviytymättömien valtioiden kansallisvarallisuutta haltuunsa. Krugmanin peittelemä totuus on, että velkaantuessaan valtiot köyhtyvät.

Kestämätön on myös Krugmanin argumentti, ettei valtioita ja yksityishenkilöitä pitäisi verrata keskenään, koska valtiot ovat ”ikuisia” toisin kuin ihmiset. Tämä näkemys pitää paikkaansa vain, jos perusoletus on tosi ja valtiot todellakin ovat ikuisia. Historia ei anna kovin rohkaisevaa näyttöä tästä. Velkojat voivat lähteä hakemaan saataviaan myös aseellisesti, jolloin syttyy sotia ja velkoja aletaan kuitata väkivaltaisesti. Taloudellinen painostus voidaan jo sinänsä nähdä aseettoman väkivallan muotona. Krugmanin argumentti lieneekin ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että hän puhui Yhdysvaltain oloista, ei Euroopan.

Talousneron mielipide antaa näyttöä siitä, että talouden ilmiöitä ei pitäisi tarkastella vain kapealla kauppiaan järjellä. Talous on perimmältään vallan käytön muoto ja ilmaus. Talous sikiää ihmisten käyttäytymisestä, ja siinä realisoituvat arvostukset, mielipiteet, valinnat ja tunteet. Taloudelliset valtasuhteet myös vaikuttavat syvälle ihmisten elämään: käyttäytymiseen, elintasoon ja elämänlaatuun. Sen vuoksi olisi tärkeää, että taloutta arvioitaisiin filosofisesti, niiden arvojen näkökulmasta, jotka vallitsevat talouden pintailmiöiden takana.

Miten valtioiden velat maksetaan?

Suomi velkaantuu kuluvana vuonna 5,5 miljardia euroa. Nyt on kansallinen hätätila, sillä velan paisuminen tarkoittaa, että kansallista omaisuutta tuhoutuu koko ajan vastaavalla vuosivauhdilla, joka vastaa kevyttä sodankäyntiä.

Kaikki tietänevät, että valtioilla olevaa velkaa ei voida eikä ole tarkoituskaan maksaa pois. Niinpä valtiot ovat ahmineet sitä kun täytekakkua.

Koska julkisyhteisöillä oleva velka on vain eteenpäin siirrettyä inflaatiota tai verotusta, julkinen velka on lopulta yksityistä velkaa. Se maksetaan verottamalla pois omaisuutesi tai viemällä palkkasi ostovoima, kuten on jo käynyt asuntopolitiikassa. Toinen mahdollisuus on se, mihin Eurooppaa väkevästi ohjataan federalistien kädellä: varojen ja velkojen katsominen yhteisiksi.

Siihen liittyy käytännöllinen sosialismi. Jossain lienee sovittu, että lopulta valtioiden velat sovitetaan akordilla eli antamalla ne anteeksi, ja valtiot ottavat haltuunsa pankit, joiden luomalla lumerahalla ne nyt pelastavat itsensä, pitävät yllä kulutusta ja puhaltavat ilmaa kuplatalouteen. Näin tässä loogisesti ajatellen käy. Euroalueen yhteisen rahan ja valuuttaunionin voimassa ollessa ei voisi muutoin käydäkään: ne johtavat väistämättä yhteiseen finanssipolitiikkaan.

”Paperittomat”

Facebookissa ja Twitterissä on piipitetty hallituksen uudesta keinosta puuttua kansalaisten turvallisuutta mahdollisesti uhkaavaan toimintaan. Hallitus aikoo nyt kriminalisoida turvapaikanhakijoiden majoitustoiminnan, jolla yksityiset kansalaiset tai organisaatiot voivat suojella laittomasti maassa olevia.

Kansalaisuuslain uudistus on tervetullut, sillä turvapaikkaa hakeneet ovat kielteisen päätöksen saatuaan ja vastaanottokeskuksista kadottuaan laittomasti maassa.

Tästä johtuu, että palautukset tulisi hoitaa pikakäännytyksinä ja toimeenpanna välittömästi. Ei käy laatuun, että maahan jäädään oleskelemaan valitusprosessin turvin, sillä muutoksenhaku kestää, ja päätökset ovat olleet valtaosin valittajille kielteisiä. Jos valitusviranomainen kumoaisi päätöksiä laajalti, menisi pohja turvapaikkapäätösten tekemiseltä yleensä.

Mikäli kielteisen päätöksen saaneet pääsevät liikkumaan vastaanottokeskuksista, riski kadota on suuri. On tärkeää, että Suomessa asuvien ihmisten ja kotimaassamme toimivien organisaatioiden avustustoiminta laittomien maahanmuuttajien majoittamiseksi ja piilottelemiseksi saatetaan rangaistavaksi.

Toisaalta laittoman maahantulon järjestäminen on jo nyt kriminalisoitu. Koska rikoksessa avustaminen on rikos, tällaisen toiminnan tukemisesta voitaisiin rangaista nykyisenkin lain mukaan, ja lisäksi laki tuntee asiasta törkeän tapausmuodon. Olennaista on, mikä tulkitaan ”järjestämiseksi” ja luetaanko sen alaan myös majoittaminen tai esityksessä viitattu ”piilottelu”.

Internetin mielipiteidenvaihdossa on kiistelty pitkälti siitä, käytetäänkö laittomista maahan tulijoista laittoman vai paperittoman nimeä. Paperittoman käsitettä suosiva vihervasemmisto on vedonnut retoriseen julistukseen, jonka mukaan ”kukaan ei ole laiton”. Tosiasiassa laittomuuden tunnusmerkit täyttyvät perusteilla, jotka Jussi Halla-aho on selvästi tuonut keskusteluissa esille. Suomeen muuttaminen ei ole myöskään ihmisoikeus.

Paperittoman käsite ei ole laittoman käsitettä täsmällisempi. Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Veronika Honkasalo ovat toistuvasti väittäneet laittoman käsitteen tavoittavan huonosti, mistä on kyse.

Keskustelijoiden pitäisi ymmärtää, että jokainen käsite on epätäsmällinen ja viittaa aina vain osajoukkoon eikä ole yleispätevä, puhutaanpa tuoleista, pöydistä, miehistä tai naisista. Toisaalta monet käsitteet viittaavat myös tarkoitetun kohteen ohi, kuten juuri paperittoman käsite. Tässä mielessä ”yleistyksistä” tai ”epätäsmällisyyksistä” nuriseminen on turhaa.

Paperiton on esimerkiksi henkilö, jolla ei ole ”papereiksi” sanottuja tutkintotodistuksia tai muuta näyttöä pätevyydestään. Paperiton on myös kokonaan sähköisesti ilmestyvä sanomalehti, ja pörssi on siirtynyt paperittomaan arvopaperijärjestelmään. Henkilöllisyystodistukset puolestaan ovat usein muovia. Paperittoman käsite ei ole laittoman käsitettä täsmällisempi, ja suositan sen hylkäämistä maahanmuuttoa koskevasta argumentaatiosta.

Hallituksen aikeella kriminalisoida laittomien maahanmuuttajien piilottelu suojellaan suomalaisia ihmisiä perusteetta maassa olevilta, alkuperältään selvittämättömiltä ja mahdollisesti terrorismiyhteyksiin liittyviltä henkilöiltä. Tervetullut on myös hallituksen aikomus otattaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön ja mitätöidä kaksoiskansalaisuus niiltä Suomen kansalaisilta, jotka ovat osallistuneet terroristiseen toimintaan.

Tällä hetkellä tilanne on todella huono, sillä Migrin mukaan törkeänkään rikoksen tekeminen Suomessa ei keskeytä turvapaikkaprosessia eikä peruuta tai estä turvapaikan saantia maastamme.

Laittomasti maassa olevien suojelua ajavalla vihervasemmistolla ei saisi olla vahvoja mielipiteitä asiassa, josta sillä ei ole esittää pitäviä perusteluja ja jossa vaarassa ovat suomalaisten ihmisten henki, terveys ja turvallisuus.

Myönteistä Anderssonin, Koivulaakson ja Honkasalon epäilemättä vilpittömässä auttamisen halussa on se, että heidän majoittaessa laittomasti maassa olevia koteihinsa voidaan tukkia vierastaistelijoiden ohituskaistaa kunnan asuntojonoissa ja heikentää perussuomalaisen kansanedustajan paheksumaa ”iskua tuhansia Vantaan asunnottomia kohtaan”.

Turvapaikanhakijoiden onkin hyvä tietää, minne he voivat jatkossa suunnata kulkunsa. On häikäilemätön vääryys suomalaisia ihmisiä kohtaan, että turvapaikanhakijoiden pääsyä kunnan vuokra-asuntoihin helpotetaan suomalaisten veronmaksajien tappioksi sillä perusteella, ”että muslimit eivät radikalisoituisi”.

Jo viikko sitten kohistiin sisäministeriön ehdotuksesta, jonka mukaan ISIS-taistelijoille luotaisiin ohituskaista sosiaalipalveluihin, ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan esityksestä, että laittomasti maassa oleville perustettaisiin parempia palveluja.

Ensin mainittu tarkoittaisi periksi antamista väkivallalla uhkaamisen edessä, ja jälkimmäinen todennäköisesti houkuttelisi maahamme lisää turvapaikkaturismia. Maahanmuuttajien suosiminen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella on jo sinänsä väärin, ja se myös loukkaisi perustuslaillista yhdenvertaisuutta polkiessaan Suomen kansalaisten asemaa viranomaismenettelyssä.

Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani viittasin, terrori-iskun laajin yhteiskunnallinen jälkivaikutus on tarkkailun ja valvonnan lisääntyminen. Normit menevät ihmisten ihon alle ja vetävät vapaan yhteiskuntamme ja kansalaisluottamuksemme huurteeseen.

Ihmisistä tulee toisiaan kavaltavia pieniä palohälyttimiä, ja yhteiskunnassa käynnistyvät kaunan, kostonhimon ja kunnianloukkausten kansanhuvit. Vaarassa on myös länsimainen rationaliteetti, sillä kontrolliyhteiskunnan luomista ja kyttäysmielialan kiristämistä pyritään perustelemaan ”järkevyydellä”.

Tosiasiassa järjen kutistaminen ilmiantokulttuuriksi on kaiken järjen vastaista. Vaihtoehto olisi olemassa, ja se edellyttää puuttumista ongelmien juurisyyhyn eli maahanmuuttoon. Mikäli väestöjen ja kansanryhmien konflikteja ei hallita valtioiden rajoilla, ne siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntia. Tällöin ihmiset tulevat kävelleiksi umpikierojen poliitikkojen heille virittämään ansaan ja vaativat lisää kontrollia oman päänsä menoksi.

Analyysini tieteen ja median toiminnasta osoittavat, että terrori-iskun laajakantoisin uhri on järki. Kirjoitin aiheesta käyttäen esimerkkitapauksina ”tiedettä” edustamaan valikoidun Leena Malkin esiintymisiä julkisuudessa ja valtamedian terrori-iskusta julkaisemaa uutisointia. On johtopäätösten aika.

Terrori-iskun käsittely niin tieteessä kuin mediassakin osoittavat järjen ja rationalismin rappiota. Esimerkiksi Leena Malkin, Veronika Honkasalon ja monien muiden vihervasemmistolais-feministiseen klusteriin identifioituvien henkilöiden kannanotot olivat terrori-iskua käsiteltäessä niin ala-arvoisen epä-älyllisiä, että heidän toimintansa horjuttaa uskoa yliopistojen punavihreisiin poteroihin linnoittautuneiden ja paradigmabunkkereihinsa kaivautuneiden toimijoiden todellisuudentajuisuutta kohtaan koko rintamalinjan leveydeltä.

Tieteen ja median ideologinen symbioosi

Valtamedia piti EU:n maahanmuuttopolitiikalle kuuliaisia yliopistotoimijoita äänessä valtakunnanjulkisuudessa ikään kuin juuri heidän poliittiset sitoumuksensa ja vasemmistolta lahjaksi saamansa muodolliset virka-asemat olisivat takeita heidän mielipiteidensä muuttumisesta tieteeksi.

Tosiasiassa näistä akateemisella rehulla ruokituista kultapossukerhon edustajista ei voi koskaan tulla oikeita tieteenharjoittajia eikä filosofeja, sillä heillä on tendenssi, tarkoitusperä, vakaumus ja agenda, mikä on kaiken tieteen ja filosofian vastaista.

He elävät symbioosissa median kanssa, jonka valokeiloissa heille rakennetaan uraa. Tyypillisen esimerkin tarjoaa sunnuntaina Yleisradion uutisissa esiintynyt Erna Bodström, joka ”valmistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa” ja sanoo olevansa ”maahanmuuttotutkija” ja ”ihmisoikeusaktivisti”. Tviittauksissaan hän väittää olevansa ”kriittinen tutkija” mutta lisää heti perään, ettei usko kenenkään olevan neutraali ja jatkaa vielä, ettei ole itsekään ”esiintynyt neutraalina”.

Hän siis kuvittelee, että tunnustamalla poliittiset tendenssinsä voi joko tehdä ne vaikutuksettomiksi tieteellisiä pyrkimyksiä varten tai saada erityisluvan oman poliittisen propagandansa jakamiseen yliopistolla. Hän myös koetti kiemurrella irti häntä kohtaan esitetyistä puolueellisuussyytöksistä valehtelemalla, ettei muka ollut Narinkkatorin mielenilmausten osapuoli, vaikka hän on ylpeillyt olleensa pitkään mukana haittamaahanmuuttoa puolustelevien leirissä.

Erna Bodström levitti näennäisasiantuntijan roolissaan myös perätöntä informaatiota piipittämällä Twitterissä, että ”rajojen sulkeminen tp-hakijoilta rikkoisi ihmisoikeussopimusta”, ja pyrkimällä naulitsemaan kannanottonsa toteamukseen, että se on ”fakta”.

Tosiasiassa sen enempää EU:n ihmisoikeussopimus, YK:n ihmisoikeuksien julistus kuin Genevessä 1951 solmittu pakolaissopimuskaan eivät oikeuta laajoja väestöjensiirtoja, eivätkä ne ole laaditut massamaahanmuuttoa varten. Valtioilla on oikeus joka tapauksessa ratkaista tapauskohtaisesti, keitä ne ottavat vastaan vai ottavatko ketään. Dublin-asetuksen mukaan jokainen Suomeen pyrkinyt turvapaikanhakija olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin palauttaa ensimmäiseen turvalliseen maahan.

Erna Bodströmin harjoittama ”faktojen” takominen osoittaa tietämättömyyden lisäksi myös epätieteellistä asennetta. Totuushan on, että mistään sopimusfaktoista ei voida johdella päätelmää, että ollessaan sopimusten mukaisesti asiat olisivat oikeudenmukaisesti, sillä normit ovat perin pohjin ideologisia.

Tieteenharjoittajien ei siis pitäisi ryömiä pykäläkoreografian taakse tavalla, jolla vasemmistolaiset ihmisoikeusjuristit ovat aina tehneet, sillä normeista ei voida johdella oikeudenmukaisuutta eivätkä normit muodosta apriorista lähtökohtaa moraaliselle reflektiolle.

Asia onkin päinvastoin. Meidän kriittisten filosofien ja yhteiskuntatieteilijöiden tehtävä on kyseenalaistaa maahanmuuttoa puolustelevat säädökset ja tavoitella sitä, mikä on oikeudenmukaista, hyväksi ja perusteltua, eikä lähteä siitä vasemmistolaisten suosimasta perusasenteesta, jonka mukaisesti kansalaisten ja tutkijoiden pitää alistua viranomaisvallan, poliittisen vallan tai ulkovaltojen harjoittamaan pakotukseen. Omasta mielestäni kokonaisuuden kannalta on hyväksi rajoittaa maahanmuuttoa huomattavasti ja estää sen yleishaitalliset muodot kokonaan.

Erna Bodström sivuuttaa turvapaikanhakijoita puolustellessaan täysin sen tosiasian, että (1) Suomeen muuttaminen ei ole ihmisoikeus, että (2) turvapaikanhakijat ovat loukanneet laajalti eurooppalaisten ihmisten ihmisoikeuksia, kuten oikeutta elämään ja terveyteen, että (3) turvapaikanhakijat ovat oikeudetta ja vailla vastavuoroisuuden velvoitteita siirtäneet elinkustannuksensa eurooppalaisten ihmisten maksettaviksi ja että (4) laajat väestöjensiirrot ja väestöpoliittiset mullistukset eivät ole Euroopan valtioille ja kansakunnille hyväksi.

Bodström ei näytä ymmärtävän myöskään sitä, millä tavoin maahanmuutto on johtanut (5) kansakuntien sisäiseen eripuraan ja (6) heikentänyt yhteiskunnallista tehokkuutta sekä kansalaisluottamusta jakaen Euroopan kansakunnat halki: tyhmiin ja viisaisiin. Tätä tuhotyötä hän ei ymmärrä, koska hän on itse konfliktin osa.

Mitään perusteluja tai näyttöä Bodström ei ole esittänyt ajamiensa tendenssien puolustukseksi, vaikka todistelutaakka olisi juuri hänen kaltaisillaan toimijoilla, jotka vaativat suuria muutoksia ja pyrkivät romuttamaan kansallisvaltioiden suvereniteetin sekä rajavalvonnan. Niillä puolestaan on oikeutuksensa historiallisessa ja luonnonoikeudellisessa kansakuntien itsejärjestymisessä ja itsemääräämisoikeudessa.

Entä mitä tämän kaiken keskellä tekee valtiollinen ja ”puolueeton” Yleisradio? Lavastaa maahanmuuton suosijasta ”puolueettoman asiantuntijan” ja puhuttaa häntä uutislähetyksessään samalla, kun tutkijana esiintyvä käyttää hänelle puettua roolia mielipiteidensä taikomiseen ”tieteeksi”.

Hänen kollegansa yliopistoissa ja muissa vasemmistopuolueiden puoluetoimistoissa puolestaan katsovat, että mitä räikeämmin ja epätodellisuudentajuisemmin puhuja puolustelee vihervasemmiston maahanmuuttopolitiikkaa, sitä suurempi tieteellinen ansio on kyseessä!

Näiden henkilöiden jatko-opiskeluoikeus olisi peruttava ja otettava tutkimustuet pois, kunnes metodiset ja tieteenfilosofiset valmiudet tutkimustyöskentelyyn on osoitettu. Tämä koskee sellaista tendenssitutkimusta, josta olen raportoinut esimerkiksi tässä, tässä, tässä ja tässä.

Yliopistojen pitäisi kieltäytyä hyväksymästä mitään sellaisia opinnäytteitä, joissa rikotaan johdonmukaisen päättelyn vaatimuksia, edustetaan poliittisia tendenssejä tai sivuutetaan reflektiiviseen ajatteluun liittyvä pro et contra -todistelun periaate (esimerkkejä kelvottomasta yliopistotoiminnasta esitän tämän kirjoituksen loppulinkeissä).

Opinnäytteitä ja tutkimuksia, joissa on jokin ideologinen, vasemmiston poliittisia konventioita heijasteleva tai poliittista ”soveliaisuutta” peräävä presuppositio, ei saisi hyväksyä tieteellisiksi tutkimuksiksi. Tutkimusten esiteoreettisiksi hypoteeseiksi ei saa hyväksyä normatiivisia aksioomia, olkootpa ne sitten lakeja tai sopimuksia, sillä tieteen tehtävä ei ole seurailla normeja vaan (A) tutkia yhteiskunnallista todellisuutta kriittisesti, (B) analysoida reflektiivisesti kausaalisuhteet, mitä mistäkin seuraa, ja (C) tältä pohjalta päätellä, mikä on sinänsä oikeudenmukaista tai yhteiskunnille käytännöllisesti hyväksi.

Erityisen tarkkana puolueettomuuden vaatimisessa on oltava silloin, kun tutkijaksi hakeutuvalla on jokin henkilökohtainen intressi tai sitoumus aiheeseensa, kuten monilla maahanmuuttoa suosivilla on avioliiton, sukulaisuuden tai muiden perhesyiden kautta (intressi-, osallisuus-, palvelussuhde- tai sukulaisuusjääviys). Maahanmuutto-ongelmien tarkastelu ongelman ”sisältäpäin” ei tarjoa tutkimuksellisen position mukaista etäisyyttä aiheeseen.

Mikäli yliopistoyhteisö ei noudata kriittisen tieteen periaatteita, se nolaa itsensä ja todistaa vain, kuinka pitkälle monikulttuuri-ideologian syöpä on levinnyt, kuinka löperöksi tieteellisen ajatuskurin rikkominen on mennyt ja kuinka syvällä sosialismin jätelietteessä koko porukka ui.

Rasismikortti valhemedian kädessä

Myös monet toimittajat lähtivät opiskelemaan tiedotusalaa ”parantaakseen maailmaa”, ja siksi heistä ei voi koskaan tulla tiedon välittäjiä, vaan he kokevat kutsumuksekseen poliittisen propagandan levittämisen. Tämän he tottahan toki myöntävät myös jäsenkirjasitoumuksillaan.

Traagista heidän kannaltaan on, että alun perin monet näistä marxilaisista uskoivat objektiivisen todellisuuden olemassaoloon ja sen välittämiseen ihmisten tajuntaan. He oppivat läksynsä niin perusteellisesti, että nyt he uskovat oman uskontonsa ehdottomaan paikkaansa pitävyyteen, mikä vastaa täysin myös Neuvostoliiton faktat tarkistaneen valtamedian toimintaa.

Taistelu oikeasta tiedosta ja totuudesta sekä erilaisten näkemysten väittäminen ”valheiksi” viittaavat pyrkimykseen omistaa totuus. Totuudeksi väitetään nykyisin EU-liturgiaa, kansainvälistymisen välttämättömyyttä, euroalueen puolustelua ja Euroopan hukuttamista kehitysmaalaisten muuttoaaltoon.

Väite ”valhemedioiden” olemassaolosta on lähtöisin valtavirran medioista, joiden lasitaloista alettiin kivittää perinteisten ja tarkoitushakuisten tiedotusvälineiden rinnalle syntyneitä tietolähteitä ja -kanavia. Edelleenkin niin sanottu valtamedia koettaa kaikin keinoin pimittää ja vaieta kaikesta maahanmuuttokriittisestä filosofisesta ja tieteellisestä informaatiosta, ja vihervasemmistolaisen agendan vastainen ajattelu koetetaan lavastaa ”rasismiksi”.

Rasismikortin heiluttelusta kärsii siis järki, ja tosiasiassa rasistisesti ajatteleekin rasismisyytösten esittäjä itse, aivan niin kuin ateisti tulee olleeksi uskovaisin teisti. Kieltäessään jumalten olemassaolon ateisti tunnustaa jumalauskon relevanssin ja myöntää siten uskonnollisen ajattelun ja sanaston merkitykselliseksi. Samaan tapaan myös ”rasistiksi” solvaaja on itse rasisti, sillä hän tunnustaa rotuajattelun relevanssin ja kiiruhtaa siten myöntämään, että rasismi kuumottaa ja kiehtoo häntä itseään kuin karhua hunaja.

Niinpä ”rasismin vastustajat” paljastavat olevansa juuri sellaisia typeryksiä, jotka eivät tunnista edes omia motiivejaan vaan toimivat täysin naiivisti ja ymmärtämättömästi kuin levottomat lapset. Ehkä juuri siksi suuri osa näistä hupsuista toimiikin yliopistoissa, joiden suojatyöpaikoista heidän ei ole koskaan tarvinnut siirtyä katselemaan, miltä aikuisten maailma näyttää.

Tosiasiassa rasismin kriitikoiden kannattaisi olla huolissaan islamistien tekemistä ja Euroopan kansalaisiin kohdistamista terroristisista murhista, joiden kohteet on valikoitu kansanryhmää koskevin perustein ja joiden motiivit ovat olleet aidosti ja alkuperäisesti rasistisia. Ihmisoikeuksia syödään ja maahanmuuttoa sataa kuin Haihurrikaanissa.

Todistelutaakan kääntämisyritykset ovat pimentäneet järjen

Terrorismitapauksen käsittely osoittaa lohduttomasti sen, millä tavoin kriittinen ajattelu ja rationalismi ovat kärsineet totaalisen vararikon ja kadonneet sekä yliopistoista että mediasta. On järjen kannalta tappiollista, että mediassa pitää taivastella ja erikseen perustella sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka koskevat esimerkiksi Turun ja Barcelonan terrori-iskujen rinnastamista toisiinsa (aivan kuten tässä Suomen Kuvalehden kolumnissa).

Rationalismin vararikkoa ei heijastelekaan vain vasemmistolaisen mielivallan lisääntyminen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta puolustelevassa argumentaatiossa, sillä nämä palturin muodot ovat helposti tunnistettavissa ja kumottavissa.

Vaarallisinta on, että maahanmuuttokriitikoiden osoittamat ilmiselvät syy-yhteydet ja kokonaisilmiön olemukseen olennaisesti kuuluvat seikat esitetään valtamediassa äärimmäisen tarkkoja perusteluja vaativina ongelmina tai arvotetaan kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Terrorismin ja islamin väliltä sittemmin paljastuneet kytkökset puolestaan esitetään ”suurina ja merkittävinä tutkimustuloksina”, joita ei muka ymmärretty, ennen kuin ne oli aivan juurta jaksaen setvitty valtamedian omassa pesukoneessa tai käräjäoikeuksien poliittisissa oikeudenkäynneissä.

Turvapaikkaturismin puolustelijat ovat koettaneet taivutella maahanmuuton kriitikoita todistelemaan väitteensä, vaikka kriitikot eivät oikeastaan väitä mitään vaan arvostelevat ihmisoikeuksilla ratsastavia Suuren Unelman pioneereja, joilla itsellään on todistamista vaativia vaativia vahvoja väitteitä monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta. Näiden onnen sotureiden pitäisi kyseenalaistaa omat perusoletuksensa, ja vasta, mikäli ehdotonta näyttöä monikulttuurisen kokeilun onnistumisesta saadaan, alkaa soveltaa ideoitaan käytäntöön. Nyt he ovat menetelleet tässäkin asiassa vice versa.

Aidanseipäistä jankuttelemisella ja rasismista syyttelemisellä huomio on käännetty immanentteihin yksityiskohtiin ja siten pyritty häivyttämään mahdollisuus tulkintoihin ja yleiskatsauksellisuuteen, jotka kertoisivat, mikä on yhteiskunnan kokonaistrendi ja tila.

Selkeä ja kirkas ajattelu on koetettu leimata ”populismiksi”. Politiikan kommentaattorit ja lausuntoautomaatit ovat puolestaan sanoneet vain sen, mitä myös heistä itsestään voidaan heidän lahjakkuutensa perusteella todeta: ”Tätä osattiin odottaa.”

Yliopistolla ja medialla on rekrytointiongelma

Mitään oivaltavaa tai uutta myöskään ”kriittisiksi” viime aikoina heränneet poliitikot eivät ole esittäneet, vaan tulokseksi on saatu pelkkiä itsestään selviä toteamuksia, jotka maahanmuuton arvostelijat sanoivat julki jo kymmenen vuotta sitten. Nyt miltei kaikki puolueet kilpailevat löytääkseen ratkaisuja niiden suurten ongelmien hoitamiseksi, joista Perussuomalaiset varoittivat jo vuosikymmen sitten ja joiden syntymistä Perussuomalaiset ovat koko ajan koettaneet estää.

Suurin osa median valokeilassa paistattelevista toimittajista ja heidän suosikeistaan on filosofiseen argumentaatioon kykenemättömiä lurjuksia ja keskinkertaisuuksia, jotka eivät pysty käsittelemään ja sietämään kognitiivista moniselitteisyyttä, omia ristiriitojaan ja älyllisiä ongelmia, vaan he pyrkivät madaltamaan haastavat ja mielenkiintoiset kysymykset normatiivisiksi konflikteiksi sekä huutavat sensuuria ja mielipidepoliisia apuun.

He ovat surkastuneet poliittisten tendenssien äänitorviksi, jotka pääministeri voi sujauttaa povitaskuunsa, ja tämä kaikki kertoo järjen tappiosta. Ongelma ja sen syy ei ole heidän koulutuksensa tai sen puute, eikä sitä siten voida ratkaista lisäkoulutuksella. Ongelma on heidän asenteensa, joka estää heitä toimimasta tieteellisen ja filosofisen käytännön mukaisesti. Ongelmana on myös tosiasia, että tieteellisiin tehtäviin on päästetty politrukkeja, joita ei olisi koskaan pitänyt päästää lähellekään järjelle ja kriittiselle ajattelulle pyhitettyjä pöytiä.

Myöskään turvallisuusalan korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa, joissa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat ovat laajalti tiedossa, ei ole reagoitu adekvaatilla tavalla. Niissä toimivat tutkijat katsovat olevansa velvoitettuja palvelemaan hallitusvallan tarkoitusperiä ja lyövät kantapäänsä yhteen, niin kuin he ovat aina tehneet hallituksen väristä riippumatta. Ministeriöiden virkamiesten tavoin he ovat alistuneet katselemaan maahanmuuton ongelmaa kallella kypärin: vain pragmaattisesti, eli väestöjen hallinnan kannalta, eivätkä periaatteellisesti siltä kannalta, mikä olisi oikeudenmukaista tai hyväksi. Tämä on tehnyt myös heidän toiminnastaan pitkälti ideologista.

Akateeminen koulutus ja toimintastatus on annettu liian monille ja liian tyhmille, ja liian heppoisin perustein. Varsinkin yhteiskuntatieteet ovat imeneet piiriinsä älyllisesti lahjattomia ihmisiä, jotka yliopisto on sittemmin palkinnut puolueuskollisuudesta vihervasemmistolle.


Kirjoituksiani tieteen puolueellisuudesta

Olen koettanut vuoden ajan seuloa yliopistoissa tehdystä tutkimuksesta esiin kriittisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen asennoituvaa tutkimusta, mutta en ole löytänyt yhtäkään, paitsi Riikka Purran tutkimuksen, jonka hän tosin teki pitkälti yliopiston ulkopuolella. Sen sijaan olen löytänyt aihetta näihin:

Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Suomalaisen nykyfilosofian historia


Kirjoituksiani median puolueellisuudesta 

Olen koettanut vuoden ajan haravoida valtamedian julkaisemasta aineistosta esiin edes joitakin kriittisesti maahanmuuttoon tai monikulttuurisuuteen suhtautuvia juttuja, mutta en ole löytänyt yhtäkään. Sen sijaan olen löytänyt aihetta näihin:

Terrori-iskun jälki-impact
Valhemedian likaiset legendat
Punaisen Yleisradion ongelma ei ole valtiollisuus vaan puolueellisuus
Sananvapauden päivä – Ei syytä juhlaan
Pravdan jälkeisestä ajasta
”Tämä terrori-iskusta tiedetään”
Ylen surkeaa hurskastelua
Yhyy, syrjintää – Ylen punaiset prikaatit iskivät
Nyt keksin, miksi TV on syntiä
Trump-uutisointi luotettavaa kuin kreikkalainen kirjanpito 
Pääministeri, johtamisen taakka ja kanan pahnat 
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yle-politiikkaa: kulttuurimarxismista tulee marxilaista kulttuuria

Terrori-iskun jälki-impact

Hallitus pyrkii ottamaan kaiken irti viikon takaisesta terrori-iskusta. Ei riitä, että hallituspuolueet saavat vaalilupauksensa toteutettua ja monikulttuurista yhteiskuntaa edistettyä, vaan pääministeri Juha Sipilä aikoo käyttää terrori-iskua myös kansalaisten yksityisyydensuojaa heikentävän tiedustelulain läpi runnomiseen. Lainuudistushan antaisi viranomaisille entistä laajemmat valtuudet tutkia kansalaisten tietojenvaihtoa ja muuta elämää.

Kontrolliyhteiskunnan tiukentaminen, tarkkailun lisääminen ja normiruuvien kiristäminen eivät ole tietenkään vain Juha Sipilän ansiota, vaan ne ovat terrorismin leviämisen vahingollisia sivuseurauksia, joihin terroristit pyrkivät. Mutta on pääministeri Sipilällä myös oma kamelinsa keitaalla sikäli, että ilman hänen suvaitsevaisuuttaan tähän maahan ei olisi humahtanut suurta määrää potentiaalisia tai aktuaalisia muslimiterroristeja.

Juha Sipilä näyttää saaneen terrori-iskusta tehokkaan verukkeen Suomen kansalaisiin kohdistuvan kontrollin kiristämiselle, joten siinä mielessä hänen yhteistyönsä maahan kutsumiensa hyvyyden lähettiläiden kanssa toimii hyvin. Pahinta on, että vaikka terrori-iskun tekijät onkin nyt saatu kiinni, terrorismin todelliset syylliset – ääri-islamistiset organisoijat ja rajavalvontaa madaltaneet Euroopan unionin poliitikot – ovat yhä vapaalla jalalla.

Kiikarissa väärät kohteet

Päivi Räsäsen löytö, sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg (jolla ei ollut virkaan päätyessään päivääkään kokemusta ministeriön hallinnonalalta), puolestaan yllytti kansalaisia tarkkailemaan ja ilmiantamaan toisiaan terroriuhan pelossa. Hänen mukaansa pienimmistäkin epäilyistä pitäisi ilmoittaa viranomaisille. Tämän toimintamallin hän lienee saanut Juudakselta.

On hyvin todennäköistä, että viranomaisille annettuja tiedustelun lisävaltuuksia ei käytettäisi ensisijaisesti muslimiterrorismin ennalta eliminointiin. Myöskään Turun terrori-iskua ei pyritty estämään, vaikka tekijästä oli kanneltu, ja epäily oli olemassa.

Iltalehti kertoi tänään nimettömänä esiintyvää muslimivaikuttajaa lainaten, että ”[p]arhaillaan Turun jihadistit ovat kaikki kaivautuneet koloihinsa: ei pidetä yhteyttä, ei liikuta näkösällä, ei käydä edes moskeijassa. Pölyn annetaan laskeutua. Supo kyllä tietää, keitä he ovat, hän sanoo.” Ja: ”Supo ja KRP tappelevat keskenään. Ne ovat ihan sekaisin, hän tuhahtaa.”

Iltalehden haastatteleman muslimivaikuttajan mukaan Suomessa asuu satoja jihadisteja. Turussa heitä asuu hänen mukaansa ”tosi paljon”. Muslimien oloja tuntevan muslimin mukaan ”[s]uomalaisilla on sellainen kuva, että maassa ei ole jihadistisaarnaajia”, mutta itse hän on eri mieltä ja sanoo, että ”puheita on, jopa yleisissä moskeijoissa. Lisäksi kokouksia voidaan pitää yksityiskodeissa. Niistä puheista suomalaiset eivät tiedä mitään.”

On vaikea sanoa, perustuuko muslimilähteen lausunto enemmänkin haluun syytellä Suomen viranomaisia vai yritykseen osoittaa islamin vaikutusvaltaa. Olennaista on, että viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan.

Todennäköistä onkin, että poliisin lisävaltuuksia käytettäisiin maahanmuuttokriitikoiden, kansallismielisten poliitikkojen ja monikulttuurisuuden arvostelijoiden jahtaamiseen. Niinhän kävi, kun Supo nosti uhka-arviotaan Suomen Sisun julkaistua Muhammadin pilakuvat, minkä järjestö teki kansainvälisen lehdistön perässä. Tosiasiassa järjestö tekikin eettisesti ja oikein, kun taas viranomaisten oma toiminta alkoi olla vaaraksi kansanvaltaiselle yhteiskunnalle ja sananvapaudelle.

Tehokkainta, mitä nykyinen sisäasiainministeri Paula Risikko puolestaan on saanut aikaan, on kahdensadan nettipoliisin palkkaaminen kyttäämään kansalaisten keskustelua internetissä. Tosiasiassa 8,5 miljoonan resurssi olisi tarvittu terrorismin eliminointiin ja rajojen valvomiseen eikä ”vihapuheeksi” lavastetun poliittisen arvostelun ”tutkimus- ja torjuntatyöhön”.

Kummallista onkin, että poliisi ei ole puuttunut vihervasemmistolaisten ääriajattelijoiden rääkymiseen internetissä, vaikka kannanotoissa suorastaan ihannoidaan väkivaltaa, kuten Ylen toimittajan Juhani Kenttämaan äskeisessä Facebook-päivityksessä, jossa suomalaista haukuttiin ”ihmisjätteeksi” ja kannustettiin ”heittämään kivellä nokkaan”. Sen sijaan perussuomalaisia uhataan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, aivan kuten nyt kansanedustaja Juho Eerolaa, joka oli paheksunut romanikerjäläisten rikollista toimintaa.

On poliittiselle järjestelmällemme vaaraksi, että maahanmuuton ongelmien vuoksi viranomaiset ja poliitikot luovat kontrolli- ja kavallusyhteiskuntaa, jossa yksityiset kansalaiset voivat käyttää poliisia, syyttäjälaitosta ja tuomioistuimia henkilökohtaisten ajojahtiensa ja kostonhimonsa toteuttamiseen. Niinhän kävi jo Mika Illmanin nostaessa syytteen Jussi Halla-ahoa vastaan. Aika on paljastanut Halla-ahon ennustukset täysin oikeiksi samalla, kun oikeuslaitoksen toiminta on ajautunut vaakalaudalle.

Vastaamatta on peruskysymys, miksi ylipäänsä minkään viranomaisvallan, puolueen tai toisten ihmisten pitäisi päättää siitä, mitä kansalaiset saavat ja voivat toisistaan ajatella ja sanoa. Minkään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelu ei ole mahdollista, jos sitä varjostaa rangaistusten uhka. Tästä syystä vihervasemmiston kannattaisi keskittyä repimään kappaleiksi poliittista korrektiutta vaativia periaatteitaan eikä itseään oppineempien kirjoituksia, jotka perustuvat asiantuntemukseen ja välittävät tietoa ja totuutta.

Petteri Orpon pahimpia virheitä on rajojen avoinna pitämisen lisäksi ollut asiallisen keskustelun tukahduttaminen. Tasan kaksi vuotta sitten hän väitti, että ”pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia”. Jokaisen tulisi ymmärtää, että toiminnan syiden arvostelu on jo käsitteellisesti aivan eri asia kuin mikään rasismi. Orpon mukaan Turussa ihmisiä murhanneen terroristin motiivien arvostelu olisi kuitenkin ”rasismia”, ja tälle kannanotolle nauranevat Timo Soinin ravihevosetkin.

Sananvapauden ja yhteiskunnallisen totuuden kannalta tuhoisaa on, että samanaikaisesti, kun kansalaisia estetään arvostelemasta maahanmuuttoa ja poliitikkojen toimintaa, poliisia on kielletty kertomasta turvapaikanhakijoiden rikoksista, ja kansalaistapahtumia ympäröidään turvamuureilla sekä rekoilla, ”jotta pelolle ei annettaisi valtaa”.

Järjen vararikko

Supon pienimunaiset salakytät voivat nyt kyylätä omista puskistaan aineistoa, joka alun perinkin on tarkoitettu mahdollisimman monien saataville, joten sikäli he eivät voi välttää näkemästä, jos jollain on isompi, eikä demokratia ja tasa-arvo toteudu.

Mutta asialla on myös filosofisesti tärkeä puolensa. Tarkkailun lisäämistä ja normiruuvien kiristämistä perustellaan niiden ”järkevyydellä”. Valvonnan vaihtoehtona esitetään se, että muutoin terrori-iskut lisääntyvät. Kontrolliyhteiskuntaa perustellaan siis ”pienemmän pahan” valitsemisella, ja kahleiden ripustelua pyritään rationalisoimaan.

Tosiasiassa tarkkailun lisääntyminen, vaihtoehtojen väheneminen ja sekä henkisen että fyysisen liikkumatilan kapeneminen ovat seurauksia juurisyystä, eli maahanmuutosta. Tämä perusongelma jätetään kuitenkin politiikassa, mediassa ja tieteessä huomiotta ja käsittelemättä, ja kansainväliselle muuttoliikkeelle antautuminen esitetään yhteiskunnallisena tai luonnonlainomaisena välttämättömyytenä, joka on osa kansainvälistymistä ja globalisaatiota ja jolle ei muka voida mitään.

Koska tämä perusaksiooma on epätosi, putoaa pohja myös kontrolliyhteiskunnan luomiseen tähtäävältä rationaliteetilta. Tarkkailun ja valvonnan ”järkeistäminen” on perustunut yhteiskunnalliseen valheeseen, jolla kansalaisvapauksien ja -oikeuksien loukkauksia on pyritty oikeuttamaan käyttäen verukkeena maahanmuuton mukanaan tuomaa rikollisuutta.

Tosiasiassa ongelma olisi ratkaistavissa puuttumalla juurisyyhyn ja lopettamalla kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta kolhiva muuttoliike, jolla myös länsimainen rationalismi on sairastutettu ja saatu näyttämään häntäänsä purevalta koiralta.

Tätä kautta valkenee, että maahanmuutto ei ole mikään marginaaliongelma eikä erilliskysymys vaan monien yhteiskunnallisten ongelmien alkusyy, jolla myös länsimainen järjen käyttö on kutistettu kulttuurirelativistiseksi välinerationalismiksi: suurimpien haittojen hallintayritykseksi ja ”pienimpien pahojen” puntaroinniksi.

Myös järjellisin keinoin yritetään nyt vain hillitä entistä suurempia ongelmia samalla, kun filosofinen periaatteiden ja päämäärien määritteleminen koetetaan lakaista sivuun ”fundamentalismiksi” julistettuna.

Tosiasiassa arvojen, periaatteiden ja päämäärien määritteleminen on filosofisen rationaliteetin nimenomainen tehtävä, ja ratkaisuksi suositan haittamaahanmuuton lopettamista ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan tähtäävän toimintamallin hylkäämistä.

Ensi töikseni ilmiannan Juha Sipilän, Petteri Orpon, Paula Risikon ja Päivi Nergin kansalaisten rationaliteettiin kohdistuvista torpedointiyrityksistä ja yksityisyydensuojaan sekä kansalaisvapauksiin kohdistuvan terroriuhan valmistelusta.

Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”

Synkimmälläkin pilvellä on kultareuna. Nyt kun Lähi-idän Sanomat ovat lakaisseet Barcelonan ja Turun terrori-iskuista nousseen pölyn maton alle omilla terrorismia puolustelevilla vasta- ja peiteuutisillaan, on aika ajatella asioiden valoisia puolia.

Pohditaanpa hetken, mitä iloa tai hyötyä muslimi-invaasioon liittyvistä terrori-iskuista voi olla. Tässä muutamia selviä etuja.


1. EU-eliitin samppanjasosialistit ja kaviaarikommunistit voivat iloita monikulttuurisen yhteiskunnan etenemisestä.

2. Saadaan lisää tietoa islamista ja opitaan ymmärtämään sen olemusta.

3. Vihervasemmistolaiset ja suvaitsevaiset voivat taistella maahanmuuttokriitikoita vastaan terroristien tuella ja huutaa haittamaahanmuuttoa vastustaville natseille, että ”me emme alistu”.

4. Terrori-iskujen vuoksi annetaan lisää rahoitusta yliopistojen vihervasemmistolaisille terrorismin selittelijöille, jotka näin voivat pulskemmin.

5. Kollektiivinen sureminen kiinteyttää yhteisöä.

6. Mitä enemmän on väkivaltaisia muslimiterroristeja, sitä selvemmin opitaan, että kaikki muslimit eivät ole terroristeja.

7. Opitaan, että ihmisrotujen välillä ei ole eroja, vaan ainoastaan niiden käytös poikkeaa jyrkästi toisistaan.

8. Vanhemmat oppivat paimentamaan paremmin lapsiaan, ja viranomaiset oppivat valvomaan kansalaisia, ”jotta mitään ei vain sattuisi”.

9. Läheisensä menettäneet omaiset ja väkivallan uhrit saavat itkeä ja kokea sisäministerin lupaamaa kulttuuriväristystä.

10. Lohdutuksen tarve luo yhteiskuntaan solidaarisuutta, jota vasemmisto on aina kaivannut.

11. Ei-perussuomalaisten poliitikkojen vaalilupaukset monikulttuurisen yhteiskunnan toteuttamisesta tulevat lunastetuiksi terrori-iskujen myötä.

12. Terrori-iskut ohjaavat lehdistöä luovuuteen ongelmien ratkaisemiseksi.

13. Helsingin Sanomat oppii kantamaan huolta toimittajiin ja turvapaikanhakijoihin kohdistuvasta kansalaisraivosta.

14. Toimittajien ei tarvitse keskittyä totuuden kertomiseen, vaan he voivat parantaa maailmaa, kuten monet aikoivat jo opiskelemaan lähtiessäänkin.

15. Yleisradio oppii toimimaan yhtä tehokkaasti kuin Neuvostoliiton valtamedia, joka tarkisti aina faktat ja kertoi ajankohtaislähetyksissä, ”mitä kansalaisten pitäisi ajatella tästä asiasta” (Ylen toimittajan kysymys pääministeri Juha Sipilälle A-studiossa 21.8.2017).

16. Ihmiset oppivat Hesaria lukemalla tarkistamaan mielipiteidensä oikeellisuuden, eli jos Hesari haukkuu, on näkökanta todennäköisesti oikea, kun taas sen minkä Hesari kehuu, voi ottaa varoituksena vastaan.

17. Naiset saavat vihdoinkin pukeutua kaapuun turvattomuuden vähentämiseksi, ja heidän tulee järkeväksi pitää mukanaan suojelijaa, kuten islamin laki määrää.

18. Terrorismin lisääntyessä unohdetaan muu väkivaltarikollisuus, esimerkiksi raiskaukset, joihin Lähi-idästä tulleet miehet ja maahanmuuttajat syyllistyvät tutkimusten mukaan 10–30-kertaisella todennäköisyydellä kantaväestöön verrattuna.

19. Koska hunnuttamaton nainen on islamin mukaan vapaata riistaa, suvaitsevaisten naisten turvallisuus paranee, sillä he oppivat pukeutumaan oikein.

20. Kun muslimimiehet joko vaativat naisilta oikeaa pukeutumista tai raiskaavat heitä, vääräuskoiset suomalaismiehet puolestaan oppivat, kuinka nynnyjä he ovat, kun eivät kykene huolehtimaan naisistaan, ja tämän demonstraation tuloksena osoitetaan islamin valtaa sekä näytetään, kuka maassamme määrää.

21. Tulee toimintatilaisuuksia sopivaa hetkeä ja rakoa tsiigaileville turvapaikanhakijoille.

22. Hyvä sanoma ei valu hukkaan vaan lankeaa otolliseen maaperään, ja näin väestö rikastuu.

23. Tieteessä koittaa jännät ajat, kun rahaa ja palkintoja virtaa niille tutkijoille, jotka osoittavat tekeleensä ”informatiivisiksi” taikomalla monikulttuurisuuden ristiriidat etevästi pois.

24. Terrorismia ammatikseen vähättelevä Leena Malkki Helsingin yliopistosta oppii näkemään terrorismin syyt selvemmin kuin Stevie Wonder väittäessään, että vielä ei tiedetä, onko iskulla yhteys islamiin ja että tekijöiden yhteinen tausta ei kerro vielä mitään.

25. Turvapaikan saaneet ja käännytetyt voivat kokea olonsa turvalliseksi, kun kantaväestö ei uhkaa heitä vaan oppii, että heitä kannattaa pelätä.

26. Suomalaiset oppivat, että ei pidä pelätä eikä vihata vaan ajatella ja toimia, mikä puolestaan sivistää.

27. Ongelmat ohjaavat käyttämään älynystyröitä, ja sodassa tiede ja tekniikka edistyvät niin kuin edellisissäkin maailmansodissa.

28. Maahanmuuttoon liittyvät mielipiteet jakavat ihmisiä tyhmiin ja viisaisiin, ja tällä tavoin opitaan erottamaan tyhmät viisaista.

29. Opitaan olemaan oikealla tavalla Euroopan unionin jäsenmaa ja kantamaan vastuuta myös kaikesta siitä, mihin meillä ei ole syytä.

30. Suomen kansanvälinen maine kohenee, kun monikulttuurisuuden ongelmat syvenevät meidänkin maassamme.

31. Suomalaisten ei tarvitse enää sivusta katsella monikulttuurisen yhteiskunnan ongelmia, emmekä syrjäydy, jää osattomiksi tai ajaudu ulkopuolisiksi, eikä Suomi ummehdu.

32. Presidentillä ja hallituksella on tilaisuus ajaa Brysselin-kollegojensa asiaa ja samastua Euroopan unionin eliittiin, joka on aina vaikutusvaltaisempi kuin kaikki Suomen kansalaiset yhteensä.

33. Saadaan ennakkotietoa Suomen tulevaisuudesta ilman tulevaisuusselvitystä.

34. Kun itsenäisyydeltä on viety sisältö hävittämällä kansallinen itsemääräämisoikeus, mädättämällä kansa maahanmuutolla, tuhoamalla kansalaisluottamus eripuralla ja pilaamalla yhteiskunnallinen tehokkuus kulttuurikitkoilla, ei tarvitse viettää ”Suomi 200” -juhlia, jotka tulisivat kohtuuttoman kalliiksi.

35. Terrorismin arkipäiväistyttyä ei tarvitse joka iskun jälkeen suruliputtaa, ja näin säästetään liputuspäivissä.

36. Ymmärretään, että Suomi on yhtä kuin ihmiset, jotka täällä asuvat, ja että väestön muuttuessa katoaa koko Suomi.

37. Käsitetään, mikä voimavara ”nuorisossa” piilee.
 
38. Mitä enemmän terrorismia on, sitä nopeammin opitaan unohtamaan aiemmat iskut, esimerkiksi Kajaanin Otanmäen surmatyö, jossa muslimit murhasivat Arto Mikkosen, josta valtamedia parhaansa mukaan vaikeni ja jonka surmaamista sen enempää presidentti kuin ministeritkään eivät paheksuneet.

39. Suomalaiset lakkaavat kiistelemästä leikkausjonoissa, kun kiireellisemmin hoitoa tarvitsevat terroristit ja heidän uhrinsa kiidätetään potilasjonojen ohitse.

40. Opitaan, että jänisten itsemurhakirja ei olekaan niin mustaa huumoria kuin on luultu, vaan se sopii kuvaamaan myös rajansa avanneiden länsimaiden todellista tilaa.

41. Opitaan, miksi jälkiviisaus kannattaa esittää etukäteen.

42. Tarvitaan lisää kotouttajia ja maahanmuuttajien palvelijoita, etteivät muslimit, pakolaiset ja turvapaikanhakijat suuttuisi, ja tämä puolestaan luo työpaikkoja, joita tarvitaan tietyistä syistä.

43. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta palkitsee vihreiden, vasemmiston ja kokoomuksen hippisiiven tuella laittomat maahantunkeutujat ja potentiaaliset terroristit alkamalla tarjota heille ilmaista oikeusapua ja mielenterveyspalveluja, sillä näin säästetään terrorismioikeudenkäynneissä eikä tulijoita tarvitse elättää häkissä, vaikka oikea ratkaisu olisi tietysti palauttaminen.

44. Yliopiston ruokkimat sosialistit ja kommunistit voivat iloita suomalaisen yhteiskunnan raunioittamisesta, sillä heidän vetoomuksensa on kuultu, ja kulut laittomien maahantunkeutujien palveluista käännetään veronmaksajien maksettaviksi.
 
45. Opitaan osoittamaan vieraanvaraisuutta, kuten Avulias-Aatu ja Pölhö-Kustaa, jotka laittoivat talonsa konkurssiin kilpaillessaan anteliaisuudessa.

46. Hallitus ja maahanmuuttoa toivovat suvaitsevaiset voivat osoittaa todellisen laupeutensa.

47. Terrorismi antaa tilaisuuden pohtia asioita tarkemmin ja vastustaa entistä enemmän maahanmuuttokriitikoita ja perussuomalaisia.

48. Tunteettomiksi moititut suomalaiset oppivat, että heillä on vihan tunteita ja samalla muitakin tunteita, eikä enää tarvitse ajatella, että ihmiset olisivat tunteettomia olentoja, vaikka toisaalta sanotaankin, että ei saa pelätä.

49. Opimme tuntemaan syyllisyyttä siitä, että terroristien toiminta aiheuttaa jokaisessa psyykkisesti terveessä ihmisessä vihareaktion, jota ilman heillä ei olisi myöskään muita inhimillisiä tunteita.

50. Suvaitsevaiset tyhjän länkyttäjät saavat tilaisuuden esitellä retorisia taitojaan Uusvasemmistolaisen Suomen blogeissaan, joissa he peräävät todisteita terrori-iskujen islamilaisesta taustasta.

51. Hallitus, vasemmisto-oppositio, valhemedia ja kirkon tekopyhät patustelijat voivat aloittaa propagandansa, jonka mukaan Suomen pitää kuulua globaaliin suuntaukseen, jolla kansallisvaltiot tuhotaan, hyvinvointiyhteiskunnat kumotaan ja turvallisuus hävitetään.

52. Mikäli maahanmuuttoa puolustelevien jankuttajien leukaperiin kiinnitettäisiin sähkögeneraattorit ja virta syötettäisiin valtakunnanverkkoon, ei tarvittaisi uutta ydinvoimalaa, sillä sähköt eivät katkeaisi kaapeleista koskaan.

53. Opitaan, mitä tarkoittaa todistelutaakan kääntäminen, kun monikulttuurisuuden arvostelijoilta vaaditaan kirjallisuusviitteitä ja näyttöä, vaikka he eivät väitä mitään vaan kritisoivat monikulttuurisuuden kannattajien väitettä, että maahanmuutto muka toimii ongelmattomasti ja hyvin.

54. Käsitämme, että suomalaisten on sopeuduttava maailman muutokseen, jolle ei voida mitään (ellei tehdä).

55. Tieteessä havaitaan, että maahanmuutto on luonnonvoima, jolle ihmiset eivät voi mitään poliittisilla valinnoilla.

56. Suojeluskuntatoiminta saa uutta puhtia.

57. Ymmärrämme, että rasisminvastaisten ryhmien korvaan särähtää, jos murhaajaa sanotaan ”ulkomaalaisen näköiseksi” tai käytetään väärää sanamuotoa muslimista, mutta rasismin vastustajia ei järkytä, kun islamistiset joukkoteurastajat leikkaavat viattomien ihmisten kurkkuja auki ja nauravat päälle.

58. Poliitikoilla on tilaisuus osallistua ”Maailma kylässä” -festivaaleille ja olla huolissaan suomalaisten vihasta samanaikaisesti, kun he suhtautuvat sympatialla muslimien taholta pursuavaan vihaan.

59. Opitaan kunnioittamaan profeettaa ja ettei uskontoa saa arvostella.

60. Havaitaan, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia, sillä myös evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen meni terroristien puolelle väittämällä, että tekijä on ”yksi meistä”.

61. Oivalletaan, että arkkipiispa on yksi heistä mutta ei meistä.

62. Opitaan, että viha johtuu siitä, että vihollinen on keskellämme, vaikka se ei olekaan meissä.

63. Käsittäessään olevansa itse osa islamin riivausta arkkipiispakin ymmärtää, ettei pääse irti Perkeleestä, mikä puolestaan tekee manausyritykset yhtä turhiksi kuin terroristien rukoukset.

64. Voin osoittaa olevani pätevämpi kuin arkkipiispa, sillä hänen sijassaan olisin saarnannut kansalle, ettei minkään uskonnon tai eettisen järjestelmän nimissä pidä surmata viattomia ihmisiä, niin kuin homojen lynkkaajat tekevät.

65. Arkkipiispakin oppii ekumeniaa ja ymmärtää, etteivät sharia-murhaajat saisi laittaa kenellekään narua kaulaan.

66. Kun terrorismi yleistyy, hallituksen ei tarvitse julistaa hätätilaa eikä Suojelupoliisin nostaa terroriuhan tasoa, kuten Suomen Sisun julkaistessa Muhammedin pilakuvat, sillä onhan toki sananvapaus paljon vaarallisempi asia kuin muslimien harjoittama väkivalta.

67. Päivi Räsäsen siunaus Suomelle, sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, voi jatkaa kristillisissä valheissaan piehtarointia tviittaamalla, että Suomen turvallisuustilanne on parempi kuin aikoihin, ja näin kansalaiset saavat nauraa ilman huvilupaa.

68. Poliisihallituksen viestintäpäällikön ei tarvitse uudelleen tviitata Nergin kannanottoa, sillä tiedämme sen jo.

69. Päivi Nerg voi jatkaa kristillisissä laupeudentöissään piehtarointia ja yleisen turvallisuuden parantelua kehottamalla viattomia kansalaisia kavaltamaan toisiaan pienistäkin epäilyistä, mutta terrorismin pääasiallisista syypäistä, eli ääri-islamisteista ja hölmöistä ministereistä hän ei puhu mitään, ja tällä tavoin kansalaiset saavat itkeä.

70. Ymmärretään, miksi Supon demarivirkamiehet eivät tutki terroristien toimia, sillä he kuluttavat aikansa ja voimavaransa maahanmuuttokriitikoiden syynäämiseen ja DDR-muistikorttipelin lätkimiseen kamarilla.

71. Uhkien lakaiseminen maton alle kertoo hallituksen maahanmuuttopolitiikan onnistumisesta.

72. Filosofien ei tarvitse selvitellä Ludwig Wittgensteinin teoksesta Varmuudesta, mitä varmuus on, sillä he voivat päätellä asian siitä, että muslimien tullessa maahan varmuus terrori-iskun tapahtumiselle kasvaa 100 prosenttiin.

73. Propabilistiset todennäköisyysteoreetikot pääsevät varhennetulle eläkkeelle, sillä muslimien maahanmuutto nostaa terrori-iskun todennäköisyyden absoluuttiseen varmuuteen eikä todennäköisyyden käsitettä enää tarvita.

74. Terrori-iskun tapahduttua ymmärrämme paremmin, mitä poliitikot, tutkijat ja media tarkoittivat lauseellaan, että tätä on osattu odottaa, ja Matti Nykänen elämänviisaudellaan, että jos jokin asia on varma niin se on aivan varma.

75. Toteamalla, että ”terrori-iskua on osattu odottaa”, ministerit ja tutkijat voivat osoittaa tienneensä, että isku olisi pitänyt torjua sulkemalla rajat laittomalta maahanmuutolta, ja näin heidät voidaan laittaa syytettyjen penkille terroristien tueksi.

76. Ministerit voivat osoittaa valtiomiesmäisyytensä jatkamalla turvapaikanhakijoiden vastaanottamista, sillä täytyyhän monikulttuurisuuden joskus onnistua pienimmänkin todennäköisyyden vallitessa.

77. Kansalaiset ymmärtävät, että terrori-iskun odottaminen taisikin tarkoittaa poliitikkojen ja tieteilijöiden puheissa terrori-iskun toivomista, sillä he eivät alkaneet vastustaa laitonta maahanmuuttoa.

78. Mediatutkijat paheksuvat sitä, että terrori-iskua odottivatkin oikeastaan kansallismieliset, jotka voivat nyt osoittaa, kuinka oikeassa he ovat olleet.


Kuten näette, maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, islamista sekä niihin liittyvistä terrori-iskuista on paljon iloa ja hyötyä, ja luetteloa olisi helppo jatkaa. Surullinen varjopuoli on, että Suuren Unelman toteutuminen vielä viipyy.

Lohdutuksena on, että terrorismi on ehtymätön luonnonvara kuten väestönkasvukin, joten kiirettä ei ole. Kaikki aikanaan ja malttia nyt, ettei vauhti olisi liian kova.

Valhemedian likaiset legendat

Valtakunnan valhemedioissa alkoi Turun terrori-iskun jälkeen vyörytys, jolla terroristien islamilainen ja lähi-itäläinen tausta yritettiin jynssätä pois. Terroristen kanssa samaan viiteryhmään kuuluvista muslimeista alettiin varustella sankareita, jotta näin voitaisiin pyyhkiä pois päätelmät siitä, että väkivaltaisuus on leimannut laajalti myös muita samantaustaisia ihmisiä.

Katsotaanpa, miten eräät johtavat päivälehdet koettivat liudentaa terroristien etnisen ja uskonnollisen taustan pois terrorismin selitystekijöiden joukosta.

Tässä tehtävässään mediat käyttivät assosiaatioharhaa, jonka mukaisesti lukijoita erehdytettiin päättelemään, että mikäli samaa uskontoa tai etnistä viiteryhmää edustava taistelee kadulla terrorismia vastaan, myöskään terroristin terroristisuus ei voi johtua uskonnosta tai etnisestä viiteryhmästä, siis kertoa esimerkiksi islamista, marokkolaisuudesta tai statuksesta turvapaikanhakijana.

Turun Sanomat leipoi pyhimystä Ahmad Hosseini -nimisestä terroristin kanssa samaan viite- ja ikäryhmään kuuluvasta henkilöstä, jonka lehti väitti ”auttaneen” terroriteon uhria. MV-lehti puolestaan paljasti tuota pikaa asioiden todellisen laidan. Oikeasti uhria auttoikin kansallismieliseksi haukuttu suomalainen mies maahanmuuttajataustaisen Ahmadin katsellessa tumput suorana vieressä (myöhempien selitysten mukaan hän jelppi jotain toista uhria jossakin nurkan takana).

Kyse oli Turun Sanomien tarkoitushakuisesta lavastuksesta, jolla koetettiin luoda sankaritarinaa sen johtopäätöksen hälventämiseksi, että lisääntynyt terrorismi liittyy elimellisesti maahanmuuttoon ja on seuraus islamistien maihinnoususta ja epäperäisten maahantunkeutujien lompsimisesta rajojen yli. Jussi Halla-ahon viitattua Turun Sanomien valeuutiseen ja MV-lehden juttuun suvaitsevaisto masinoi häntä vastaan informaatiosodankäynnillisen viha- ja some-hyökkäyksen, johon myös Yleisradio meni mukaan osana valtamedian kollektiivista ”käsi kättä pesee” -solidaarisuutta.

Näin valtamedia yritti yksityiskohtaan takertumalla lavastaa vihervasemmistolaisista toimittajista ja maahanmuuton suosijoista hurskaita sananvapauden marttyyreja, jotka puhtain purjein puolustavat maahanmuuttajia suomalaisten hyökkäyksiltä. Samanaikaisesti suomalaisten uhrien ja sankarien toivottiin jäävän vähemmälle huomiolle, minkä myös presidentti huomasi. Turun Sanomat yritti siis laatia tyypillisen peite- ja vastauutisen siirtääkseen huomion pois terrori-iskun kannalta olennaisesta asiasta, joka on tietenkin suomalaisiin ihmisiin kohdistettu viha.

Turun Sanomat yritti viimeiseen asti luoda myös terrori-iskun tekijästä kuvaa sympatiaa ansaitsevana ”masennuspotilaana”, ja samaan ideologisten ainesten pois selittelyyn syyllistyi myös Iltalehti, joka viittasi Turussa ”oleilevan” marokkolaismiehen ”outoon käytökseen”. Supon tiedotteen mukaan kyse on kuitenkin entistä varmemmin ääri-islamilaisesta terrorismista, jonka päätekijä Abderrahman Mechkah saapui maahan väärällä nimellä, ja vähitellen on varmistunut, että hänestä oli jo aiemmin vihjattu Supolle ja että hänen rikoskumppaninsa on tuomittu Suomessa seksuaalirikoksesta.

Toinen vahva motiivi terroristien mielivallalle islamilaisen radikalismin ja pyhän sodan ohella on tietenkin henkilökohtainen halu käyttää hyväksi turvapaikkajärjestelmää ja länsimaisten ihmisten laupeutta. Sitä Suomen älyllisesti mitättömillä ministereillä onkin riittänyt heidän avatessaan tulijoille tulvaportit ja syyttäessään riskeistä puhuvia ”rasisteiksi”. Ottaisitko sinä karkin kiposta, johon on sadan karamellin joukkoon piilotettu kaksi kuolettavaa myrkkyä sisältävää makeista muiden aiheuttaessa vain pahoinvointia?

Yleisradio jatkoi säälipisteiden keruuta terroristeille hehkuttamalla otsikossaan, että ”[t]erroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen” ja kursivoimalla jutun korjaukseen, että ”Ylen luotettavista lähteistä saamien tietojen mukaan päätös on ollut nimenomaan kielteinen”. Kumipalloefektiä hyödyntäen toivottiin, että terroriteosta syytettäisiinkin suomalaisia viranomaisia, jotka olivat muka tehneet väärän käännytyspäätöksen.

Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko jutun kirjoittanut Päivi Happonen luulee suomalaisia uhreja ja heidän omaisiaan liikuttavan sen, vaikka tekijä olisi potkaistu tästä maasta ikuisiksi ajoiksi pois jo ennen kuin hän pääsi toteuttamaan väkivaltaiset aikeensa.

Sanoma-konsernin valhemedioihin kuuluva roskalehti Ilta-Sanomat puolestaan teki sankarin iranilaistaustaisesta Mohammed Mokhtarista, joka lehden mukaan ”näki Turun puukottajan juoksevan veitsi kädessä” mutta ”oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisi voinut pysäyttää hänet”.

Suomalaisten oma panos jätettiin taaskin lähes kokonaan huomiotta, vaikka turkulaisen 70-vuotiaan miehen toiminta terroristin kiinniottamiseksi oli ansiokasta, ja tapahtumasta kerrottiin ilman moraaliposeerausta.

Helsingin Sanomat truuttasi peräti kaksi juttua, joissa sääliteltiin maahanmuuttajataustaisten muslimien kovaa kohtaloa. Lehti kirjoitti otsikkoihinsa, että ”Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen” ja ”Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan”. Pyörätuoliin joutuneista suomalaisista uhreista ei puhuttu mitään, aivan niin kuin terrori-iskuista henkiin jääneitä eurooppalaisia uhreja piilotellaan mediassa laajemminkin.

MTV3 taas toteutti yhteiskuntavastuutaan lirkuttelemalla kansalle, että ”Hasan Alazawii yritti pysäyttää hyökkääjän Turussa, sai itse veitsen kaulaansa – ’Hidastin häntä vain vähän’”.

Hurskastelua, hyvää tahtoa ja ritarillisuutta näyttää riittäneen. Tällä tavoin maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista ja muslimeista koetetaan leipoa oikeita kunniakansalaisia, joiden sankaruus kohoaa suorastaan myyttisiin ja tarunhohteisiin mittoihin ja joiden loistokkuudelle joutuu hakemaan vertailukohtaa Richard Wagnerin oopperasta Götterdämmerung.

Säälittävää ja noloa valtamedian omalta kannalta on, että yleisöjen ripittäminen ja opettaminen eivät missään tapauksessa toimi, ainakaan toimitusten toivomalla tavalla. Tämän osoittaa kansalaisten tahoilta pursuava haiseva palaute, jonka myös Iisalmen Sanomien päätoimittaja sai osakseen verrattuaan terrorismia älyllisesti laiskalla ja perverssillä tavalla liikennekuolemiin ja koetettuaan siten häivyttää eron, joka on onnettomuuksien ja murhien välillä.

Miten valhemedia hyödynsi assosiaatioharhaa?

Assosiaatioharhaa hyödyntämällä valtamedia koetti luoda mielikuvaa, että jos apuun rientävä henkilö on muslimi, ei myöskään terrori voi johtua tekijän islamilaisesta taustasta.

Tämä on vastoin asiasta saatua tilastollista tutkimusnäyttöä. Se kertoo median halusta sumuttaa kansalaisia, padota kansalaisten maahanmuuttokritiikkiä, hillitä islamin arvostelua, harjoittaa mielipiteiden manipulaatiota ja paimentaa lukijoita.

Asian ydin ei ole siinä, kuka henkilö on muita parempi tai huonompi, vaan siinä, että maahanmuuttajia laakeroivalla pyhimystarinoinnilla koetetaan peittää tosiasia, jonka mukaan muslimien viiteryhmä on vastuussa noin 98 prosentista maailmassa viime aikoina tehdyistä terroriteoista.

Samalla koetetaan hälventää sitä ikävää tosiasiaa, että vuonna 2015 valmistuneen tutkimuksen (s. 32) mukaan irakilaisten todennäköisyys syyllistyä väkivaltarikokseen nimeltä raiskaus oli vuonna 2013 suomalaistaustaisiin verrattuna 19,4-kertainen ja että muslimitaustaisten turvapaikanhakijoiden todennäköisyys syyllistyä raiskaukseen oli KRP:n vuodelta 2016 olevan tilaston mukaan paikkakunnasta riippuen 10–30-kertainen verrattuna suomalaistaustaisiin. Tämä puolestaan on nostanut ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrän 13-kertaiseksi kantaväestöön verrattuna.

Assosiaatioharhan soveltamisesta moititaan julkisessa sanassa usein sitä, että ”yksittäistapauksiksi” kuvatuista väkivaltaisista teoista tehdään yleistyksiä, jotka koskevat koko kansanryhmää.

Valhemedia on nyt kääntämässä tämän sinänsä perustellun induktiivis-empiirisen päättelysuhteen nurin ja kaunistelee maahanmuuttajien tekemiä rikoksia juuri sillä assosiaatioharhaa hyödyntävällä tavalla, jolla samaan viiteryhmään kuuluvat satunnaishenkilöt esitetään terrorismin vastustajina. Tällä tavoin terrorityön tehneistä yritetään karistaa pois ne syytekijät – islam ja etninen tausta – jotka ovat saadun näytön valossa aivan keskeisiä arvioitaessa väkivallan syitä.

Asian voi sanoa niin, että valtamedia yritti käyttää rotu-, uskonto- ja kulttuurikorttia epäsuorasti ja käänteisesti: puolustellakseen viiteryhmää, joka tilastojen valossa tiedetään muita väkivaltaisemmaksi ja rikollisemmaksi. Tällä harhaanjohtavalla argumentaatiolla yleisöä ohjailtiin siihen virheelliseen johtopäätökseen, että terrorismilla ei ole tekemistä islamin ja maahanmuuton kanssa.

Helsingin Sanomat yritti pestä islamin osuutta pois myös jutussa, jossa terroristin tuttavan mielipidettä siteeraten väitettiin, että ”terroristi ei ollut erityisen uskovainen”. Tarvitseeko olla, kun vähempikin näyttää riittävän terroristiksi ryhtymiseen?

Tieteellisesti sanottuna tavalliselle muslimille riittää, kun hän voi terroristiseen toimintaan osallistumalla luoda itselleen tunteen kuulumisesta johonkin tärkeäksi kokemaansa kokonaisuuteen, joka tarjoaa vaihtoehdon yhteiskunnan normistoon sopeutumiselle. Kyse on kulttuuriimme sopeutumattomien ihmisten halusta luoda itse omat lakinsa, hierarkiansa ja arvojärjestyksensä sekä toimia niiden mukaisesti. Koska islam tarjoaa tähän mahdollisuuden, se ei ole vain uskonto vaan väkivaltaa legitimoiva poliittinen järjestelmä. Juuri tämä tekee islamin ideologisesta vaikutuksesta terrorismin kannalta laukaisevan tekijän ja islamista yhteiskuntamme kannalta vaarallisen.

Myös pitkästi ja selittelevästi otsikoidussa jutussa ”Miksi Marokosta tulee turvapaikanhakijoita? – Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija” Helsingin Sanomat koetti peitellä islamin ja etnisen taustan merkitystä ja tyhjentää väkivaltaisuuden ja vihan vain taloudellisista tekijöistä johtuvaksi.

Valhemedian tapa vääristellä totuutta ja höynäyttää kansaa on omassa ala-arvoisuudessaan ja ylenkatseellisuudessaan pöyristyttävä. Toivon, että jokainen Suomen kansalainen osallistuu terrorismin vastaiseen taisteluun peruuttamalla Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien tilauksensa. (Peru Hesarin tilaus tästä, ja lopeta Turun Sanomien tilaus tästä).

Vastuun kantamista on se, että emme anna sijaa terrorismia tukevalle propagandalle, emme mielipiteiden manipulaatiolle, asennemuokkaukselle emmekä informaatiovaikuttamiselle tässä hulluuden vastaisessa sodassa. Kannattaa myös lopettaa kolehtinsa kantaminen iltapäivälehtien haaviin.

Naiset ovat informaatiosodan ja matu-propagandan helppoja uhreja

Terrorismin tu(t)kija Leena Malkki Helsingin yliopistosta puolestaan selitteli Ilta-Sanomissa, että muslimiterroristien halu valita kohteikseen naisia johtuisi trendistä valita haavoittuvia kohteita, kuten naisia ja lapsia. Hänen mukaansa näin yritetään viestiä yhteiskunnalle, ettei se kykene suojelemaan haavoittuvimpia jäseniään.

Tämä ei ole kuitenkaan asian ydin. Asian ydin on taaskin islam. Islamilaiseen kulttuuriin nimittäin kuuluu katsomus, että hunnuttamaton nainen on vapaata riistaa. Jos hunnuttamaton nainen ei alistu muslimimiehen omaisuudeksi, häntä pidetään arvottomana mitättömyytenä. Avio-orjuuteen ja omistamiseen liittyvällä julmalla käytännöllä muslimikulttuurissa tehdään myös kunniamurhia ja silvotaan naisten sukuelimiä. Naisen vaatimasta avioerosta tai halusta itse päättää seksuaalisuudestaan rangaistaan ankarasti ja epäinhimillisesti.

Samanaikaisesti tutkijoina esiintyvät vihervasemmiston kellokkaat esittävät mitä perättömimpiä selityksiä sille, miksi suomalaisten miesten halu tuomita terrorismi olisi nyt ”misogyniaa”. Kuten kommunisti Veronika Honkasalon Twitteristä voi päätellä, monille feministeille on tuottanut merkittävää päänsärkyä se, että hyvyyden ja laupeuden lähteenä sekä rauhanuskonnon edustajana esitetty muslimi saattoi valita uhrikseen viattomia naisia.

”Misogyniaan” ei feministien mukaan ole nyt kuitenkaan syyllistynyt muslimiterroristi, vaan syyllisinä feministit pitävät taaskin suomalaisia miehiä, joita he syyttelevät ”some-raivosta”, kun muuta moitittavaa ei löydetä. Vasemmistolaiset profeministimiehet ja muut mekkoeinarit antavat puolestaan feministien johtopäätöksille tukensa peläten naistensa seksilakkoa tai kääntymistä muslimeiksi.

Totuus on, että naisiin kohdistuvilla terroriteoilla muslimimiehet eivät halua alistaa vain naisia, vaan he yrittävät osoittaa, että valkoiset vääräuskoiset miehet ovat nynnyjä nössöjä, jotka eivät pysty suojelemaan edes naisia ja lapsia. Tavallaan tämä osoittaa todellista asioiden tilaa sikäli, että juuri sellaisiahan Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat olleet aukaistessaan rajat muslimivalloittajille.

Harmina koko kulttuurillemme on, että tällä ylimielisyydellään muslimiterroristit pääsevät osoittamaan islamin valtaa. He pyrkivät alistamaan vääräuskoiset valkoiset naiset omaan hallintaansa ja hunnuttamaan heidät omaan alaisuuteensa. Vasta, kun jokainen nainen on oikeaoppisesti hunnutettu tai kulkee islaminuskoisen miehen kainalossa joko vappudaamina tai lastenvaunuja työntäen, on hän suojassa islamilaiselta terrorilta.

Jokaisen blondibimbon kannattaa nyt miettiä tarkkaan, kenelle haaransa avaa tai kenelle pyllistää homodiskon päätteeksi, vai olisiko parasta pitää se kymmenen penniä polvien välissä. Sillä islamin tieltä ei ole paluuta.

Ehkä myös diskurssianalyytikoiden ja muiden yliopistolle palkattujen vitun virkkaajien kannattaisi entistä kriittisemmin purkaa auki tuota valhemedian eteemme lavastamaa ”narraatiota” ja ”monikulttuurista kudelmaa”.