10. elokuuta 2011

A riot is the language of the unheard


”Mellakka on vaiettujen kieltä”, totesi Martin Luther King Jr. aikoinaan. Britannian suurimmissa kaupungeissa puhjenneet sekasorto ja ryöstely jatkuvat neljättä päivää.

Jalkapallohuliganismia tutkinut sosiologi Rom Harré totesi jo 1980-luvun tutkimuksissaan, että mellakoinnissa on kyse ritualisoidusta aggressiosta, jonka kautta yhteiskunnan hierarkioista pudonnut työväenluokka luo omia arvojärjestyksiään menetettyjen tilalle. Myös anarkia pyrkii luomaan järjestystä, ja monet nyky-yhteiskuntatieteilijät selittävät ilmiötä samoin: kyse on pudokkaiden vastalauseista.

Harvemmin sen sijaan vaivaudutaan kysymään, mikä tuota syrjäytyneisyyttä, ulkopuolisuutta ja kurjuutta oikeastaan tuottaa. Poliittisesti korrektin sanomalehtikielen mukaan kyse on taaskin vain ”nuorisomellakoista”, vaikka toisesta suupielestä joudutaankin myöntämään, että nuorisomellakat paikantuvat pääosin maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, joissa kurjuus on poikkeuksellisen suurta.

Monet varmasti muistavat, että Ranskan vuoden 2009 siirtolaismellakoissa maahanmuuttajat polttivat yhdessä yössä peräti tuhat autoa. Jos Suomessa tapahtuisi jotakin vastaavaa, puhuttaisiin sisällissodasta. Sen sijaan Keski-Euroopan suurkaupungeissa tilanne on jo riistäytynyt niin pahasti hallinnasta, että epätoivon syventäminen negatiivisilla julkilausumilla vain vaikeuttaisi asiain hoitamista, ja viranomaiset voivat lähinnä levittää kätensä.

Siirtolaisuuden tuottama työttömien ylimäärä, kulttuurien yhteensopimattomuus ja väestöjen väliset eturistiriidat ovat tietenkin vain osasyyllisiä sivistyneiden länsimaiden kaduille levinneeseen rabulismiin. Taloudellinen syrjäytyminen ja kahtia jakautuminen juontavat juurensa Euroopan unionin talouspolitiikasta, joka suosii globalisaation ja kapitalismin pakkovaltaa: suuryritysten, organisaatioiden ja rahalaitosten vallankäyttöä ihmisten ja heidän poliittisen tahtonsa yli. Niinpä riehujien joukossa on varmasti maahanmuuttajien lisäksi kantaväestöön kuuluvia alkuperäisasukkaita, joilta globalisaatio on syönyt leivän pöydästä.

Myös Suomessa on paljon ihmisiä, jotka kokevat itsensä yliajetuiksi. Suomi onkin luullakseni tässä suhteessa varsin pitkälle jakautunut maa. Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä kunnissa eletään todellisuudessa, jossa kanat tekevät pesiään Ladojen konepeltien alle. Niiden paikkakuntien syrjäytyneillä ei taida olla tarpeeksi aggressiota edes mellakoiden järjestämiseen, ja sen asemasta he puuduttavat päätään masennuspillereillä ja paloviinalla.

Mutta myös olosuhteiden kurjuutta syyttelevillä jeremiadeilla tulee olla rajansa. ”Nuoriso” on pilattu hemmottelulla ja normittomuudella. Itsehillintä ja itsekuri ovat jääneet oppimatta, sillä keneltäkään ei vaadita enää mitään. Ja alkoholisteiksi pätevöityneet Viljot ja Väinöt voisivat vääntää korkkinsa kiinni.

Pahinta köyhyyttä on henkinen köyhyys. Syrjäytymisessä on kyse henkisen pääoman menetyksestä. Henkinen pääoma voi kasvaa vain hyvästä kulttuurisesta itsetunnosta: siitä, että tietää mitä tekee, minkä vuoksi ja mihin tähdäten. Monissa Euroopan valtioissa vallitsevat alakuloisuus ja pessimismi juuri siksi, että ihmiset ovat menettäneet oman kontrollinkokemuksensa. Kansallinen itsemääräämisoikeus on kaventunut, ja rahapolitiikan alueella se on menetetty lähes kokonaan. Euroalueen kansat ovat saman narun jatkeena.

Myös taloudellinen vapaus on tärkeää. Jos riistotalous vie palkansaajilta mahdollisuuden hankkia esimerkiksi henkilökohtaista asuntovarallisuutta ja sitä kautta kovaa maata jalkojensa alle, on selvää, että se masentaa. Nyky-Suomessa, jossa asuntojen markkinahinnat on vedätetty yksilön koko elämäntyön arvoa korkeammiksi, asuntokurjuus on kaiken kurjuuden keskeinen lähde. Niinpä ihmisiä sanotaan turhaan kansalaisiksi. Yhtä hyvin heidät voitaisiin julistaa suoraan orjiksi.

Destruktiivinen reagoiminen on kuitenkin täysin väärä ja vaikutukseton keino. Sen sijaan tarvitaan poliittista aktiivisuutta. Parhaiten ihmiset voivat yleensä pienissä ja alhaalta päin hallituissa yksiköissä, kuten juuri Pohjoismaiden kaltaisissa kansallisvaltioissa. Euroopan unionissa vallitseva keskusjohtoisuus ja erilaiset valhetemput ovat johtaneet vain umpisolmuihin, kuten nykyisin vallitsevaan osakkeiden arvoja ylikuumentaneeseen alhaiseen korkotasoon. Romahduksesta on nähty jälleen merkkejä.

Kansat ovat jo kaduilla niin Britanniassa kuin Kreikassakin. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä myllerrys johtaa sitten, kun maanosamme kansakunnat joutuvat tunnustamaan eläneensä pahoin yli varojensa ja myöntämään rutiköyhyytensä. Myös vaihtoehtoista poliittista filosofiaa on olemassa. Voimaa siis manifestista!