Naamakirjan sietämätön sosiaalisuus

Vielä muutama vuosi sitten Irc-galleria oli kasvavien aikuisten tärkein kohtaamisfoorumi. Galtsussa oltiin anonyymisti nimimerkillä eikä oikealla nimellä. Tämä helpotti ihmisten kohtaamista, sillä ketään ei vaadittu paljastamaan henkilöllisyyttään nimeä ja muita henkilötietoja myöten. Tutustuminen on ollut samantapaista varsinaisilla seuranhakupalstoilla internetin chateissa. Myös niiden piirissä esiinnytään salanimellä ja tuttavuutta tehdään vaiheittain - tietysti vain siinä tapauksessa, että haluaa. Tuskinpa kukaan ministerikään antautuisi flirttailemaan suin päin omilla henkilötiedoillaan.

Sitten tuli Facebook, joka pilasi kaiken. Facebookiin kirjautumisen ehtona on, että siellä esiinnytään omalla nimellä. Facebook on galtsu naisten logiikalla. Se vaatii täydellistä avoimuutta vedoten siihen, että mitäpä salattavaa rehellisellä ihmisellä voi olla! Näin se pyrkii kiistämään tosiasian, että jo kysyminen paljastaa salaamiseen olevan syytä.

Facebook raiskaa ihmisten yksityiselämän. Läsnäolosta Facebookissa on tullut sosiaalinen välttämättömyys niin kuin Helsingin Sanomien lukemisesta, sillä nykyisin kauppaliikkeet ja yritykset ilmoittavat tuotteistaan, palveluistaan ja kilpailuistaan Facebookissa. Pian varmaan viranomaisetkin lähettävät tiedoksiantonsa – niin konkurssiin julistuksensa kuin verotuspäätöksensäkin – Facebookin välityksellä.

Facebookia ei siis voi paeta, eikä siitä voi kieltäytyä. Facebook kuitenkin tekee käyttäjistään uhreja. Se poistaa myös seuranhausta kaiken jännityksen ja erotiikkaan liittyvän jännitteen, sillä se vaatii jokaista esiintymään kaikkine henkilötietoineen ja naamakuvineen avoimesti. Siksi se on tyypillinen tryffelisikojen ja nymfopossujen foorumi. Facebook riisuu ihmisen sosiaalisesti alastomaksi jo ennen kuin osapuolet ehtivät riisuutua alastomiksi todellisuudessa. Koska riisuutuminen jää tällä tavoin puolitiehen, kukaan todellinen pelimies ei käytä Facebookia.

Facebookissa voi tietenkin vakoilla, aivan kuten gallerioissakin, mutta naamakirjassa vakoileminen on paljon vaikuttavampaa ja yksisuuntaista, sillä käyttäjät eivät voi suojautua. Ainakin heidän nimensä ja kuvansa ovat yleensä näkyvillä. Facebookin kautta on mahdollista selvittää tutun näköisen ihmisen nimi, osoite, ammatti ja ihmissuhteet ihan mitä tarkoitusta varten tahansa, vaikkapa Interflora-lähetystä tai terrori-iskua.

Vakoilulta voi tietenkin yrittää välttyä määrittelemällä tietonsa yksityisiksi. Toisaalta useimmat pitävät ainakin kaverilistansa ja seinällä olevat tietonsa avoimina, sillä avoimena ”sosiaalisena mediana” toimiminen mielletään osaksi koko sivuston ideaa.


Kaveruuden uusvanha olemus

Facebook on antanut myös kaveruudelle uudenlaisen sisällön. Monilla on kaverilistallaan useita satoja kavereita. Kenellä voi oikeasti olla? Ainakin minun muistini ja viimeistään yhteydenpitomahdollisuuteni loppuvat muutamaan kymmeneen. Facebookin kaverit eivät ole ilmeisestikään ystäviä, ja myös sanan ”kaveruus” merkitys on Facebookissa kääntynyt muotoon ”toveruus”. Sosialistisessa järjestelmässä tovereina pidettiin kaikkia keskenään tuntemattomia ihmisiä, kunhan he kuuluivat samaan yhteiskuntaluokkaan. Facebook on luokkayhteiskuntaan ja yhteiskunnan luokkaluonteeseen liittyvä ilmiö.

Facebookia rasittaa korostettu sosiaalisuus. Jos ihmisellä on useita satoja, jopa tuhansia kavereita, kyse täytyy olla sosio- tai psykopatologiasta. Facebook-kaveruus onkin ehkä enemmän jonkinlaista persoonatonta ”tuntemista” tai ”kuulumista tiettyyn yhteiskuntaluokkaan” kuin valikoitua ystävyyttä – se on siis juuri tuota toveruutta.

Naamakirja on nettisosialismin ilmaus, aivan niin kuin laiton kopiointikin. Jokainen Facebookia käyttävä on kommunisti, joka sosialisoi oman elämänsä kaikkien nähtäville. Kaverilistoja lukemalla voi päätellä, kuka on maannut, nussinut ja paneskellut kenenkin kanssa. Tietenkään päätelmä ei ole välttämättä oikea, mutta se on mahdollista tehdä.

Parisuhteisiin Facebook tuottaa draamaa, kun osapuolet ajautuvat pohtimaan, mikä on kaveruuden ja seurustelun ero: ”Ahaa, olet lisännyt kaverilistallesi tuon hemaisevan söpöliiniin, joten lieneekö kyse myös enemmästä, ja kumpi tässä on nyt enemmän exä, tuo listalle lisätty vaix mä?” Mustankipeyttä esiintyy, paitsi aviopuolisoiden, erityisesti myös Facebookin ahkerimpien käyttäjien eli sinkkumiesten ja poikamiestyttöjen keskuudessa.

Facebook-kaveruuksien kasvu kiinnostaa muitakin kuin kaikkein mustasukkaisimpia ihmisiä. Se herättää epäilyksiä naapureissa ja työnantajissa. Tämän tiedämme esimerkiksi siitä, miten työnantajat ovat koettaneet rajoittaa työntekijöidensä Facebook-käyttöä. En tietenkään kannata työelämän mielipidevankeutta vaan rohkaisen ihmisiä ilmaisemaan mielipiteensä avoimesti sekä Facebookissa että blogeissaan. Mutta käyttörajoituksiin liittyvät tarkkailu- ja valvontasuhteet (jotka yleensä kohdistuvat johtotasolta duunareihin päin) osoittavat, että Facebookissa itseään esittelee opiskelevan nuorison ohella nimenomaan työväenluokka ja keskiluokka. Facebook on yhtä työväenluokkainen ja keskiluokkainen ilmiö kuin ruotsin- tai vironlaivat, ja meno on samanlaista kuin näissä ”porauslauttoina” tunnetuissa viihdeparatiiseissa.


Vääriä kavereita

Facebook suosittaa, että kaverilistoille kelpuutettaisiin vain henkilöitä, jotka ovat tavanneet todellisuudessa. Tosiasiassa käyttäjät hyväksyvät Facebook-kavereikseen nykyään melkein kaikki netistä löytämänsä tuttavuudet, vaikka eivät olisi heitä koskaan kohdanneetkaan. Tämä on ymmärrettävää, koska ihmiset asuvat etäällä eivätkä halua lähteä treffeille pelkkää henkilöllisyyden toteamista varten. Näin myös henkilöllisyyksien väärentämien on tullut mahdolliseksi.

Anonyymeillä foorumeilla ei esiinnytä omalla nimellä, joten niillä kyse ei ole varsinaisesta identiteettien väärentämisestä vaan salanimellä esiintymisestä. Sen sijaan voidaan sanoa, että Facebookissa henkilöllisyyksiä väärennetään, koska sivuston pääajatus on esittää identiteetit oikeina. Väärentämisestä on kyse, sillä käyttäjien on perusteltua uskoa henkilöllisyyksien olevan oikeita sivuston yleisen proseduurin mukaisesti.

Naamakirjassa olevista käyttäjistä jo 15 prosentin arvellaan olevan väärennettyjä. Vika ei ole tietenkään ihmisten pahassa tahdossa, vaan tulos on selvä kannanotto: naamakirja vaatii ihmisiltä liikaa. Se vaatii identiteettien paljastamista, mitä ihmiset eivät puolestaan halua. He haluavat kuitenkin olla läsnä internetin laajimmaksi kasvaneessa yhteisössä ja sen vuoksi väärentävät nimensä ja kuvansa.


Arveluttavia ystäviä

Kyllä – olen myös itse omalla nimelläni ja kuvallani Facebookissa. Kirjauduin käyttäjäksi vain estääkseni jotakuta toista varaamasta omaa nimeäni käyttöönsä. Laitoin lisäksi kuvani näkyville ikään kuin vakuuttamaan, ettei kenenkään kannata luulla käyttäjätunnustani väärennetyksi, jonka takana piileskelee joku anonyymi.

Kaverilistojen olemus on kylläkin minun kaltaiselleni ihmiselle hirveä ongelma; se tekee minut kerrassaan sopimattomaksi käyttämään Facebookia. Kaverit näkevät yleensä listoilta toinen toisensa. Lisäksi kavereiksi valitut pääsevät tarkkailemaan toistensa julkaisuja ja voivat kommentoida niitä.

Olen itse torjunut lähes kaikki kaveripyynnöt, ja lisäksi kaverilistani on kaikilta salattu. Tämä johtuu siitä, että jos kaverini pääsisivät näkemään toisensa, he alkaisivat todennäköisesti riidellä ja olisivat heti toinen toistensa tukassa ja kurkussa kiinni. Sillä minulla on hyvin erilaisia kavereita. On perussuomalaisia, homoja, professoreita ja huoratalo Dtm:n pikkulutkia. Miten nämä kaikki voisivat sopia samalle listalle ilman, että heille tulee keskinäistä eripuraa tai että he pudottavat silmämunat päästään?

Lopulta he suuttuisivat minulle ja monottaisivat minut ulos omilta listoiltaan. Niinpä kaverilistani on suljettu, eikä siellä juuri muita olekaan kuin ne viisi ainoaa ystävääni, jotka minulla oikeasti on. Älkää siis pahastuko, jos juuri Teitä ei ole kutsuttu tai kelpuutettu tälle listalle. Ette menetä mitään.


Facebook tukee vuorovaikutusta vain yksimielisissä yhteisöissä

Facebookia rasittaa tietty sisäänpäinlämpiävyys. Perustajat ovat ilmeisesti ajatelleet, että ”kaverit” muodostavat jonkinlaisen yksimielisen ryhmän, joka on samaa mieltä kaikesta. Sivustoa luotaessa on oletettu, että riitoja ei synny, kun vain frendit voivat kommentoida toisiaan. Näin kaveripiirit muodostavat omia ekslusiivisia porukoitaan. Kyseinen sosiaalipolitiikka juontaa juurensa Facebookin syntyhistoriasta.

Kun Mark Zuckerberg, Dustin Moskovitz ja Chris Hughes vuonna 2004 perustivat Facebookin kähvellettyään ohjelmakoodin Zuckerbergin työnantajalta ConnectU:lta, heidän tarkoituksenaan oli luoda Harvardin yliopistoon eräänlainen netissä toimiva yhteisöpalvelu, henkilögalleria, jonka käyttäjät voisivat oppia yhdistämään päivittäin näkemiensä ihmisten naamat luontevasti heidän nimiinsä.

Tällaiselle listalle oli sosiaalinen tilaus. Ihmissuhteiltaan vieraantuneissa yliopistoyhteisöissä opiskelijat nimittäin harvoin tuntevat toisiaan tai juttelevat keskenään, eikä pelkkä luennoilla näyttäytyminen edistä ihmisten kohtaamista. Tutustua voikin lähinnä seminaareissa tai valokopiokoneiden luona, jossa voi vaihtaa ihastukseltaan kolikoita päästäkseen jyvälle hänen nimestään ja horoskooppimerkistään. Toinen mahdollisuus on ruokalan kassalla, kun opiskelijakortin tiedot voivat näkyä auki vinksautetusta lompakosta.

Facebookin perustamisen jälkeen tällaista tietojen urkintaa ei ole tarvittu. Opiskelijat voivat tehdä tuttavuutta kuin suurvaltajohtajat, etäkommunikaatiossa. He voivat tutustua toisiinsa netin välityksellä, vaikka asuisivat kampuksella seinänaapureina. Mikä helpotus ujoudesta kärsiville! Yliopistoyhteisö on osoittautunut ”yhteiskunnaksi pienoiskoossa”, sillä Facebookin mahdollisuudet on otettu avosylin vastaan kaikkialla maailmassa, jopa niin, että ’sosiaalinen media’ ja ’Facebook’ merkitsevät nykyään samaa.

Sosiaalinen media ei ole kuitenkaan yhtä vaikea vaan vaikeampi kuin ihmissuhteet yleensä. Facebook ja sen kaverilistat toimivat nimittäin vain sellaisissa yhteisöissä, jotka ovat hyvin homogeenisiä ja joissa osapuolet ovat vertaisasemassa, esimerkiksi juuri opiskelijoiden keskuudessa. Sen sijaan monenkirjavammilla kaverilistoilla alkaa esiintyä samanlaisia ongelmia kuin monikulttuurisissa yhteisöissä yleensäkin. Kaverit eivät tule keskenään toimeen.

Listojen jakaminen yhä pienempiin osiin on silloin yhtä hyödytöntä kuin yksityisyydensuojan laajentaminen ja kehitteleminen. On samantekevää, ovatko kaverilistat suuntaan tai toiseen suljettuja vai avoimia, jos niitä ylipäänsä on. Facebookissa kenenkään ei pitäisi sanoa mitään sellaista, mikä on yksityistä tai minkä ei toivo leviävän kaveripiirin ulkopuolelle. Sillä kavereiden ja ”kaverien kavereiden” kautta kaikki lähtee lentoon kuitenkin. Niinpä Facebookin seinillä esitettävien julkaisujen kannattaisi olla maksimissaan yhtä julkisia kuin julkisuuteen tarkoitettujen blogienkin, eikä myöskään Facebookin yksityiskeskusteluissa kannata sanoa mitään, minkä ei haluaisi joskus paljastuvan kaikille.


Naamakirja on sosiaalinen mutta epädemokraattinen

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg näyttäytyy ahkerasti julkisuudessa esitellen Facebookin uusia yksityisyydensuojan parannuksia. Samassa yhteydessä Facebookin valikoita ja toimintaperiaatteita muutetaan salakavalasti ja käyttäjille etukäteen ilmoittamatta niin, että aiemmat yksityisyysasetukset helposti mitätöityvät ja salatut yksityiset tiedot vuotavat julkisiksi ainakin siksi aikaa, kunnes käyttäjä ehtii jälleen säätää profiilinsa asetukset kohdalleen. Tällöin häneltä on kuitenkin vedetty housut jalasta. Jatkuvat asetusten muutokset pakottavat käyttäjiä kamppailemaan oman tilansa säilyttämisestä. Tämä kertoo koko sivuston toiminta-ajatuksen epäonnistumisesta.

Sivuston tekemät yksityisyydensuojan parantelut ovat pitkälti kosmeettisia ja defensiivisiä. Kritiikkiä on erityisesti saanut Facebookin tapa tallentaa tietoja. Sivusto taas on väittänyt, ettei se säilytä käyttäjien tallentamaa dataa omine lupineen. Naamakirjasta lähteneet ovat kuitenkin palattuaan huomanneet kuviensa olevan tallella.

Tämä puolestaan kertoo, että ylläpitäjät tietävät enemmän kuin tunnustavat tietävänsä. Hallitessaan 800 miljoonan Facebook-käyttäjän henkilökohtaisia tietoja pelkällä vapaaehtoisen ja ilmaisen foorumin ylläpitämisellä Suckerberg kumppaneineen onnistui siinä, missä CIA epäonnistui. Miksi vaivautua urkkimaan tietoja, kun saa ihmiset luovuttamaan ne vapaaehtoisesti ihmissuhteiden tarjoamisella ja ilmaisuuden houkutuksella? Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan Facebookilla on mahdollisuus säilyttää ja hyödyntää esimerkiksi käyttäjiensä yhteystiedot ilman, että käyttäjät tietävät, miten heidän antamiaan tietoja säilytetään, välitetään toisille tai hyödynnetään.

Itse vältän Facebookia. Se vei markkinat paljon paremmin toimivilta yhteisöiltä. Siksi en myöskään käytä Facebookia yhtään enempää kuin on pakko. Noudatan minimiperiaatetta ja pyrin sulkemaan Facebookin niin ahtaaseen umpioon kuin mahdollista. Uusien Facebookin kaltaisten verkkopalvelujen ilmaantuminen markkinoille ei paranna vaan pahentaa tilannetta. Esimerkiksi Googlen verkkoyhteisö Google+ luo Facebookille vain varajärjestelmän, joka takaa tietojen saatavuuden, jos toinen menee nurin.

Ystävien kanssa viestimiseen on parempiakin keinoja, kuten Messenger ja Skype. Kuvansa saa näkyviin Irc-galleriassa. Työnantajaa voi haukkua anonyymisti keskustelupalstoilla ja suullisesti puhelimessa. Seksiä taas voi hakea tehokkaammin vaikka Koodi.netistä ja Qruiser.comista (jos on homo) – tai Herkku.netistä ja Suomi24.fi-sivustolta (jos on hetero). Myöskään Facebookin graafisissa ominaisuuksissa ei ole kehumista. Käyttöliittymä on arkinen ja valju, luultavasti siksi, että se toimisi myös kevyissä matkaviestimissä.

Yksityisyys on nykyään ylellisyyttä. Se on hyvinvoinnin, ajattelun, itsenäisyyden, onnistuneen sukupuolielämän ja varallisuuden ehto. Naamakirja tekee kaikista samanlaisia hobitteja, jotka muodollisesti ovat ”kuin veljet keskenään” mutta joiden välille muodostuu tosiasiassa huurretta entistä helpommin, sillä ihmisten kohdatessa myös konfliktiherkkyys kasvaa.

Onkin syntynyt kokonaan uusi käsite: ’Facebook-riita’. Turpakäräjien tuloksena kavereita potkitaan listoilta irti. Tämä on ymmärrettävää, sillä sellainen, joka on kaikkien kaveri, ei ole kenenkään kaveri. Haudatkaa Facebook!