20. elokuuta 2012

Lopetetaanko poliisi kokonaan?


Viime viikonloppuna *poliisi* piti Helsingin puistoissa viinaratsioita kurmottaen koulun alkamista juhlimaan kokoontuneita teinejä.

Palatessani Olympiastadionilta viime lauantaina kuljin noin 200 miljoonaa maksaneen kulttuuri- ja taidepalatsin ohitse ja havaitsin, että kullannuppumme ja tulevaisuudentoivomme *nuoret* joutuivat kaatamaan pussikaljansa Musiikkitalon nurmikolle poliisien ja sairaanhoitajien ystävällisestä kehoituksesta.

Lisäksi poliisilta lähtee ilmoitus kotiin ja sosiaaliviranomaisille.

On kuitenkin kysyttävä, mitä tämä auttaa.

Suurelle osalle nuorista *äiti* on ostanut viinat samalla kuin itselleenkin, ja juoppoperheissä pahastutaan ja loukkaannutaan arvokkaan alkoholin epäkunnioittavasta kohtelusta!

Vain sivistyneistö osaa käsitellä viinaa.

Monet juopponuoret, joita on yhteiskunnallisen luokkajaon revettyä 1/3 kaikista nuorista, ovat päässeet alkoholin makuun jo äidinmaidossa.

Ehkä myös poliiseja harmittaa henkilökohtaisesti se, että he joutuvat opettamaan nuorille tällaista.

Poliisi on heidän isänsä ja haalareihin pukeutunut sairaanhoitaja äitinsä.

Kun arviolta noin 14-vuotias teini pakotetaan häväistyksenomaisesti ja nöyryyttäen kaatamaan arvokkaat hankintansa maahan, hän vannoo nyrkki taskussa, että ”kun kasvan isoksi, varmasti juon: juon Saimaallisen puhdasta viinaa!”

Suomalaisten juoppous syntyy kielletyn hedelmän houkuttavuudesta.

Kieltojen kulttuuri on psykologisesti arvioiden huonosti harkittua politiikkaa.

On mahdollista, että käskemällä nuoria juomaan viinaa he joisivat entistä vähemmän, sillä ihminen osoittaa vapautensa valitsemalla itse ja tekemällä toisin.

Vapaus taas on happi, jota ihminen hengittää ja jonka kautta ihminen luo itsensä. Se ei ole vain murrosikäisen vaan ihmisyyden olemus.

On mahdollista, että ihmiset rikkoisivat lakeja aivan yhtä vähän tai paljon kuin nykyisinkin, vaikka poliisi lopetettaisiin kokonaan.

Liikenteessä törttöiltäisiin entiseen tapaan mutta ei enempää, koska ulkoisen kontrollin puute synnyttää ihmisissä omaehtoista ja sisäistä kontrollia. Hullut taas kaahaisivat kuten ennenkin, sillä he eivät välitä myöskään nykyisestä kontrollista.

Vireillä oleva Liikkuvan poliisin lakkautus ei ehkä vaikuttaisi mihinkään mitään.

Samoin voitaisiin lopettaa paikallispoliisi. Ihmisethän tekevät rikoksia joka tapauksessa, ja suuri osa tehdään sosiaalisen pakon vuoksi. Esimerkiksi omaisuusrikoksiin kannustaa köyhyys, joten rikosten vähentämiseksi pitää vähentää köyhyyttä eikä lisätä valvontaa.

Raiskaukset taas syntyvät sekä syyllisten että uhrien yhteisestä intohimosta, jota toinen myöhemmin jostakin syystä katuu. Ja ylinopeutta ihmiset ajavat suorilla ja aurinkoisilla teillä, koska BMW, Audi ja Volvo vievät, kaasupolkimen alla ei ole tallaa ja edellä ajavat ovat surkean hitaita.

Ehkä myös tuomiot voitaisiin jättää lukematta, sillä tilastollisesti yhteiskunnassa esiintyy aina jonkin verran rikollisuutta, tuomioiden ennaltaehkäisevä vaikutus on vähäinen, eikä vankilakaan ketään paranna.

Juoppo on vailla täyttä ymmärrystä ja ajaa kännissä siksi. Raiskaaja on intohimojensa orja. Ja näpistelijä hankkii vain leipänsä. Heitä pitää sääliä eikä tuomita.

---

Päivitys kello 23:00: Poliisin lakkauttaminen on itse asiassa mahdotonta, sillä poliisi piilee meissä jokaisessa. Koska jokainen suomalainen on luonteeltaan poliisi, poliisi on ja pysyy, vaikka poliisi muodollisesti ajettaisiinkin alas.