Asuntojen hinnoissa silmälasi-ilmiö

Muutama vuosi sitten silmälaseista kiskottiin ihan hirveästi rahaa. Silmälasit maksoivat tyypillisesti 680, 795, 1200 tai jopa 1800 euroa... Kukaan ei aavistanut kakkuloiden oikeaa arvoa.

Hieraisin äsken silmiäni nähdessäni Specsaversin mainoksen, jossa sanottiin: ”Lasten silmälasit ilmaiseksi näöntarkastuksen (29 euroa) hinnalla!” Silmälasien hinnat ovat romahtaneet kautta linjan alle sadan euron tasolle uusien toimijoiden ja hintakilpailun myötä.

Asunnot ovat samanlainen välttämättömyyshyödyke kuin kakkulatkin. Erona silmälasikauppaan on vain se, että asunnoista vallitsee niukkuus, jota pidetään tahallaan yllä. Pankit ja poliittinen valta yhdessä toivovat, että asunnot olisivat mahdollisimman kalliita. Syitä on kaksi:

1) Pelätään hintalappuihin kirjoitettujen arvojen katoamista ja pankkien lainoittamalla liikkeelle laskemien rahojen arvon haihtumista.

2) Pelätään ihmisten lopettavan protestanttisen työetiikan ja ahkeroimisen, jos asunnon saa maksetuksi 15 vuodessa eikä tarvitse sitoa itseään 60-vuotiseen velkaorjuuteen.

Tämä on kuitenkin täysin keinotekoista. Tiedättekö, mitä asunnot muualla Euroopassa maksavat?

Berliinistä (joka on sentään Saksan pääkaupunki), voi ostaa tilavan yksiön alle 40 000 eurolla. Samanlainen maksaa Helsingissä (joka on Euroopan Joensuu), noin 140 000 euroa.

Espanjasta, jossa on kaksi miljoonaa asuntoa myymättä, voi ostaa uuden omakotitalon läheltä merta 150 000 eurolla. Samanlaisesta kiskotaan Suomen pääkaupunkiseudulla noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tuntuu, että pääkaupunkiseudulla voi hintalapussa lukea mitä tahansa: 595.000 keskustakaksiosta, 1.490.000 kolmiosta, 2.350.000 omakotitalosta Vantaalla...

Asuntojen hinnoissa on tähän asti vallinnut kahvikuppi-ilmiö. Yhden markan kahvikupista on tullut yhden euron kahvikuppi.

Selityksenä Suomen ja muun Euroopan hintaeroon ei ole pelkästään saksalaisen asuntopolitiikan järkevyys, parempi yhteiskunnallinen hyötysuhde, sakemannien ahkeruus tai Espanjan lama. Selitys ei ole myöskään rakennusten heikompi taso, sillä myös Keski-Euroopassa tarvitaan hyvät lämpöeristeet, rakentamismääräykset ovat ankarat ja tonttipula on pahempi. Selityksenä on suomalaisten ihmisten hulluus ja tyhmyys.

Vain sekopää pyytää ja maksaa asunnosta liikaa. Nykyisin ajatellaan, että asunnon täytyy maksaa koko se omaisuus, jonka ihminen voi elämänsä aikana hankkia, jos tekee yötä päivää työtä. Asuntojen arvoksi on per definitionem määritelty koko elämäntyön arvo, ikään kuin mihinkään muuhun ei saisi jäädä varaa.

Monet asuntolainan hakijat astelevat pankkiin ajatellen, että (a) ’paljonko voin ylipäänsä saada lainaa, jos sijoitan kaikki asuntoon?’ ja (b) ’olkoon siis tuo summa tulevan asuntoni hinta. Se olkoon hautani.’

He ovat typeryksiä, yleensä juuri naimisiin menneitä pariskuntia, joiden ajatuksia sekoittaa hormonien hyrräyksestä johtuva lapsellinen optimismi.

Toisaalta myös rahoittajat sitovat asuntojen hinnat korkoihin ja ihmiset ikuiseen orjuuteen omalla verenimijän logiikallaan. He puolestaan ajattelevat: ’jos korko värähtää karvankin verran alaspäin, siis vedätettäköön asuntojen hintoja vastaavasti ylöspäin pankkien omistamien kiinteistövälitysketjujen kautta.’

Koronlaskun ei sallita siirtyvän asumiskustannusten alenemiseen, vaikka muutoin niin käviskin.

Vikaa on perusfilosofiassa.

Vääristyminen näkyy siinä, että asumista ei mielletä perustarpeeksi vaan bisneksenteon välineeksi.

Suomalainen oman tuvan ja oman luvan mentaliteetti on menetetty. Nykyisin asuntojen hinnat ovat karanneet palkansaajien ulottuvilta, eikä edes koko elämäntyön arvo riitä asuntojen maksamiseen. Ihmiset eivät koskaan saa kovaa maata jalkojensa alle, vaan heidät on sidottu koko iäkseen joko vuokraorjuuteen tai maksamaan korot asuntolainasta, joka ei lyhene vaan venyy loppupäästä.

Tämä palvelee vain omistajina toimivien vakuutuslaitosten, sijoitusyhtiöiden ja pankkien etua.

Se ei palvele enää poliittista etua, sillä ihmiset menettävät työmotivaationsa tietäessään, etteivät he koskaan pääse paremmille päiville.

Taloudellisesti on mahdotonta, että asuntojen hinnat nousisivat pitkällä tähtäimellä enemmän kuin palkat ja elinkustannusindeksi. Jos niin käy, syntyy asuntokupla, jonka pitää ennemmin tai myöhemmin puhjeta.

Asuntojen hinnoissa on nyt vähintään puolet pelkkää ilmaa. Markka-ajan lopulla yhdellä markkamiljoonalla sai neljä huonetta ja keittiön Katajanokalta. Nykyisin sillä ei saa pääkaupunkiseudulta juuri mitään. Hinnat on kolminkertaistettu, vaikka ihmisten palkat eivät ole nousseet kuin parikymmentä prosenttia. Muutamien tulot ovat jopa vähentyneet.

Suomessa on vallinnut huikea piiloinflaatio, joka johtuu asumisen häikäilemättömästä kallistamisesta. Sitä ei ole päästetty näkymään tilastoissa, sillä asuntolainojen kuukausikustannukset on pidetty ennallaan laina-aikojen joustaessa ja venyessä lopusta kuin purukumi.

Ihmisten palkoista on käytännössä kadonnut suuri osa.

Tämä on ollut sangen huonoa politiikkaa. Suomessa kaikki asiat, jotka alkavat A:lla, on hoidettu surkeasti: asuntopolitiikka, autoilupolitiikka ja alkoholipolitiikka. Suomessa asutaan tutkimusten mukaan pohjoismaalaisista ahtaimmin. Lisäksi maassamme on Euroopan kalleimmat autot ja juopoimmat ihmiset, vaikka myös viina on kalleinta.

Tämä on hullujen tasavalta.

Siksi kehoitan teitä: älkää maksako asunnoista mitä tahansa. Tehkää maksulakko! Katsokaa, tietäkää ja oppikaa, mitä asunnot muualla maksavat. Katsokaa hintaa.

Eurooppalaiset turistit eivät puolestaan tiedä, itkeäkö vai nauraa nähdessään suomalaisten asuntojen hinnat. Tällaista typeryyttä ei nimittäin ole missään muualla.

Itse toivon, että lama yltäisi mahdollisimman nopeasti myös Suomeen, sillä se puhkaisisi asuntojen hintakuplan.

Tervetuloa, oi lama!

Romahdus tekisi vain hyvää. Se toisi asunnot jälleen palkansaajien ulottuville ja parantaisi harhaisten sijoittajatahojen sairasta mieltä.

Myös Sinun omistusasuntosi arvosta suurin osa on pelkkää ilmaa. Pahoittelen, mutta tämä on totta. Asunto on nyt sijoituksena yhtä huono kuin tuuleen puhallettu pörssiosake.

Kun Jätkäsaareen rakennetaan uusia kerrostaloja, niiden rakentamiskustannukset ovat vain noin 3.500 euroa neliöltä. Myyjät pyytävät niistä 6.000 – 7.000 euroa neliöltä. Tämä osoittaa, millaista tiliä rakentajat, rakennuttajat ja rahoittajat asunnoilla tekevät. Tämä on välistävetäjien, koronkiskojien, järjestelypalkkioiden penääjien, vedättäjien sekä vakuuksien, takauksien ja palvelumaksujen perijöiden, toisten kustannuksella eläjien ja muiden loiseläjien Suomi.

Asuntojen hintaromahdusta siivittää suurten ikäluokkien kaatuminen hautaan. Nuo perkuleen ahneet ikäluokat ovat saaneet aikaan kaiken pahan: ensin he perustivat itselleen virkoja sitä mukaa kuin valmistuivat eri oppilaitoksista, ja nyt he pakottavat meidän X-sukupolvemme maksamaan vielä lihavat eläkkeensäkin.

Olisi vain hyvä, että asuntojen hinnat puolittuisivat. Sille, joka asuu itse omistusasunnossaan, hintojen leikkautuminen ei aiheuttaisi mitään haittaa, sillä omistusasuja ei voi kuitenkaan realisoida asuntoaan. Jos taas hän hankkisi isomman asunnon, välirahaa tarvittaisiin vähemmän yleisen hintatason ollessa alempi. Näin myös omistusasujalle olisi hyötyä hintaromahduksesta.

Eniten hyötyisivät ne, jotka voisivat hankkia asunnon kohtuullisella hinnalla.

Myös pitkäaikaiset sijoittajat jäisivät voitolle, vaikka asuntojen hinnat puolittuisivat, sillä he saisivat edelleen sijoituksilleen pankkikorkoa paremman tuoton.

Asuntopolitiikan korjaaminen pitäisi aloittaa vuokrien hintasääntelyn palauttamisesta. Koska vuokrien hintasääntelyä ei ole, sijoittajat näkevät vuokrahuoneistoissa avoimen piikin ja siirtävät oman elostelunsa laskut siihen.

Vuokrasääntelyn purkaminen oli Harri Holkerin ja Esko Ahon hallitusten suurin vääryys. Se nosti sijoitusasuntojen hintoja kohtuuttomasti ja lähetti asuntojen hinnat rakettimaiseen nousuun, jonka päässä on väistämättä romahdus ihmisten maksukyvyn loputtua. Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen on tervehdyttävä parannustoimi, jolla asuntopolitiikkaa korjataan järkevämmille linjoille.

Minun ei tarvitse erityisesti toivoa asuntojen hintaromahdusta.

Se tulee väistämättä Euroopan talouskriisin alkaessa näkyä reaalitaloudessa ja koko talousalueen laman laajentuessa.

Ilmeinen taitekohta on euron repeäminen. Siihen myös asunnonostajien kannattaa varautua. Kiinteä omaisuus mielletään usein turvalliseksi sijoitukseksi, mutta lama-aikana arvot romahtavat materiaalista ja käyttöarvoa vastaavalle tasolle, ja hintakupla katoaa.

Ihmisten on hallittava asuntopolitiikkaa. Se on todellista demokratiaa.

Jos asuntopolitiikkaa hallitsee kapitalismin koura, kyse ei ole kansanvaltaisesta politiikasta vaan totalitarismista.

Asuntopolitiikassa olisi meneteltävä poliittisessa ohjelmassani ehdottamallani tavalla. Esitän siinä ratkaisut sekä omistusasumisen, vuokra-asumisen että asumisoikeusasumisen ongelmien korjaamiseksi.