EU yllättää nyt ja lähitulevaisuudessa

EU se osaa aina yllättää.

Euroopan keskuspankki antoi jo lähes vuosi sitten näyttöä siitä, kuinka se ostaa yhteensä 200 miljardilla valtioiden velkakirjoja vähentääkseen valtiontalouksien ahdinkoa.

Tämän kuun alussa EKP aloitti valtioiden velkakirjojen systemaattiset ostot jälkimarkkinoilta, toisin sanoen pankeista ja muista rahalaitoksista.

Miksi EKP sitten ostaa valtioiden lainapapereita nimenomaan ”jälkimarkkinoilta” eikä suoraan? Tämä johtuu siitä, että EU:n perussopimus kieltää suorat ostot valtioilta. Siksi asiaa kierretään näin.

Käytännössä on kuitenkin samantekevää, tukeeko EKP jonkin valtion taloutta hankkimalla sen lainapapereita suoraan vai ostaako se nuo velkakirjat pois joltakin valtiota rahoittaneelta taholta vaikka heti seuraavana päivänä. EU rikkoi jälleen omat ehtonsa tyylipuhtaalla ja taidokkaalla tavalla.

Ja valhe vain paisuu.

Perussopimuksessa EKP:tä kiellettiin rahoittamasta valtioita suoraan muun muassa siksi, että keskuspankista ei haluttu inflaatiota lisäävää ja puolueellista setelikonetta, jonka avoimeen piikkiin valtiot voisivat iskeä arvottomat velkapaperinsa ja saada vastineeksi ison kasan rahaa. Toinen syy on se, että valtioiden on haluttu huutavan avuksi ensinnä vakausrahastoa, jotta valtioille voitaisiin asettaa edes jonkinlaisia ehtoja.

EKP on puolustellut valtioiden rahoittajaksi ryhtymistään sillä, että vastaava määrä rahaa imetään pois toiselta taholta. Ostaessaan velkakirjoja pois pankeista EKP on lisännyt rahaa markkinoille noin biljoonan euron verran. Koska pankeilla on vastaavasti tuon verran enemmän rahaa poislainattavaksi, EKP:n pitäisi lainata kyseisille pankeille vastaavaa määrää vähemmän rahaa.

Näin ei käytännössä käy, koska eurooppalaiset pankit eivät ole olleet rahan puutteessa pitkään aikaan, eikä niillä olisi tarvetta lainata lisää rahaa keneltäkään. Raha ei nimittäin käy kaupaksi kovin hyvin, ja eroon pankit haluavat vain huonoista luotoistaan.

Niinpä EKP tuli juuri äsken laskeneeksi liikenteeseen suuren määrän lisärahaa, jolla on inflaatiota kiihdyttävä vaikutus. Tähän liittyen EU:ssa onkin ehdotettu ”inflaatiotavoitteen” nostamista neljään prosenttiin.

Kuluttajan kannalta tilanne on kehno. Esimerkiksi asuntolainojen tekoon liittyy suuria riskejä, sillä korot saattavat inflaation myötä nousta. Asunnot ovat lisäksi kalliita, ja vaikka kiinteä omaisuus yleensä säilyttääkin arvonsa inflaation keskellä, hintoja tuovat alaspäin suhdanteiden heikentyminen ja kysynnän hiipuminen luottolaman myötä. Tämä merkitsee tappiota asunnon ostajille ja velallisille.

Toisaalta piensäästäjien rahat ovat liekeissä inflaation vuoksi, ja kultaan investoiminenkin on nyt myöhäistä, sillä kullan hinta on lähes kymmenkertaistunut vuosituhannen vaihteesta ja hipoo 2000 dollaria unssilta. Asunto kannattaakin ostaa lähinnä Espanjasta tai jostakin muusta oliivimaasta, jossa rahoituskriisi on edennyt reaalitalouteen asti.

Jos minä olisin hyvätuloinen eläkeläinen, tekisin ”Tossavaiset”, myisin mökkini ja ostaisin samoilla rahoilla bungalowin Espanjasta. Enkä tulisi takaisin kuin korkeintaan kansanedustajan tehtävää hoitamaan.

Toisaalta siitäkään ei olisi mitään iloa. Kansanedustajien budjettivalta on jo nyt kutistunut mitättömän pieneksi, ja entistä surkeammaksi se menee.

Espanja ei ole vielä pyytänyt suoraa taloudellista apua konkurssipesän selvittämiseksi vaan pelkästään tukipaketteja ja nimiä omien velkapapereidensa takaajiksi. Vuoden loppua kohti tapahtuu kuitenkin jälleen yllätys, ja Espanja ilmoittautuu virallisesti avun anojien joukkoon poistuen vakausrahaston rahoittajien joukosta. Ja sen jälkeen seuraa Italia.

Tämä on myös kohta, jossa itsenäisten valtioiden oma budjettivalta todetaan kokonaan kuolleeksi. EU:ssa otetaan käyttöön yhteinen verotus, muodostetaan liittovaltio ja valtioiden budjettivalta alistetaan kokonaan Euroopan unionin kontrolloitavaksi.

Suomalaiset veronmaksajat maksavat EKP:n sivukonttoriksi muuttuneen Suomen Pankin kautta muiden maiden velkoja, ja Alexander Stubbin ynnä muiden federalistien utopia matkasta liittovaltion ytimeen toteutuu samalla kun oman maamme sosiaaliturvaa leikataan, koulutusmenoja vähennetään ja Puolustusvoimia puretaan tarmokkaammin kuin sitkeinkään vihollinen.

En siis epäile hetkeäkään, etteikö ”euron kriisiä ole ratkaistu” ja ”velkaongelmaa hoidettu”. Mutta millä tavalla? – Tavalla, jonka tuloksena valtioiden taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta ja hyvinvointiyhteiskunnastamme on jäljellä savuavat rauniot.